Lapsi somessa

Asian kysyminen aloitettiin jo raskausaikana ja se jatkuu säännöllisenä edelleen. Kuvaanko lasta someen, miksi kuvaan, mitä mieltä olen siitä? Miksi kaupallistan lapseni, miksi näytän hänet tuhansille ihmisille?

Haluan uskoa, että saan kriittistä palautetta sen takia, että Helsingin Sanomat kirjoittivat huhtikuussa 2018 artikkelin, jossa kerrottiin, etten tule julkaisemaan lapsesta tunnistettavia kuvia. Asia oli ilmaistu todella jyrkästi, vaikken itse ollut sitä niin voimakkaasti ajatellut. Tuolloin olin raskauteni alussa, enkä oikein ollut osannut asiaa vielä yhtään ajatella. Toimittaja kyseli siitä ja silloin ensi kertaa ajattelin koko asiaa.

Tämä on selvästi jäänyt monen mieleen, sillä kyseiseen artikkeliin viitataan usein. Miksi muutin mieltäni, kun Helsingin Sanomissa sanoin, etten julkaise? Tulipahan ainakin opittua, ettei koskaan kannata sanoa mitään mistä ei ole täysin varma. Aina on joku, joka muistaa kaikki kirjoittamasi ja puhumasi asiat ja vetoaa sitten niihin.

Annoin lapsen kuvaamisesta ihan vastikään haastattelun Ylelle. Minua haastateltiin 8 minuuttia -ohjelmassa. Pääset siihen tästä.

Koen, että aihe herättää todella paljon paheksuntaa. Monelle on vaikea nähdä, että on monia tapoja ajatella, on myös muita tapoja nähdä maailmaa, kuin se oma, sinun valitsemasi tapa. Toki on hyvä tarkastella asiaa monin tavoin, mutta mielestäni arvostelu ja kritisointi ovat turhia. Harvalla menee niin hyvin, että voi puuttua toisen valintoihin paheksuvasti. Vaikka tässä onkin kyse lapsesta, niin tulisi muistaa, että vanhemmat tekevät erilaisia ratkaisuja lapsen puolesta, joku kuvaa lasta, joku ei, jonkun lapsi on vauvasta asti vegaani ja jonkun ei. Saa olla eri mieltä ja tarkastella näkökulmia kriittisesti, mutta mielestäni parasta olisi oppia arvostamaan toisten tekemiä valintoja.

Olen julkaissut kuvia

Minä olen julkaissut lapseni kuvia someen maltillisesti. Vain muutamassa kuvassa hänen kasvonsa voi nähdä. Suurin osa kuvista on sivusta tai takaa otettuja. Olen päätynyt ratkaisuun, että lapsi voi olla osa someani, muttei koko someni. Some on minun työni, ei lapsen työ, jonka vuoksi en ottamalla ota hänestä kuvia, vaan kuvaaminen on osana luonnollista tilannetta. En halua täyttää someani lapsellani. Haluan sisältöni olevan monipuolista ja samaistuttavaa mahdollisimman monelle.

Olen  joutunut miettimään päätöstäni, kuten jokainen vanhempi joutuu. Se on osa tämän ajan vanhemmuutta. Minulle tärkeää on pitää järki mukana jakamisen kanssa. Se tarkoittaa sitä, että jaetun materiaalin pitää olla lasta kunnioittavaa. Niin kuvien kuin tekstinkin. Tästä syystä kuvaan positiivisia hetkiä ja yhteisiä muistoja. En kuvaa kiukuttelua, itkua, uhmaraivareita, mutruista naamaa ja alastomuutta.

Vanhemmuudessa ei aina myöskään tiedä ovatko kaikki tässä hetkessä tehdyt valinnat hyviä tulevaisuudessa. Mitä lapsi isona ajattelee? Sitä en tietenkään voi tietää. Jos lapseni myöhemmin päättäisi viedä minut oikeuteen kuvien julkaisemisen takia, niin silloin voisin kysyä itseltäni onko kasvatuksessa jokin mennyt pieleen. Voi olla, että tulee päivä, jolloin joudun pyytämään anteeksi lapseltani jotain julkaisemaani. Mutta minä todellakin otan tekemistäni valinnoista vastuun. Minä olen vanhempi, huoltaja ja äiti. Minä olen se, joka toistaiseksi teen kaikki lastani koskevat ratkaisut ja päätän, koska toistaiseksi hän en osaa itse ilmaista omia ajatuksiaan. Ja siinä missä minä teen kaikki päätökset, niin minä myös kannan seuraukset. Minä olen aikuinen ja siihen kuuluu myös vastuun ottaminen omista valinnoista, niistä valinnoista, jotka koskee lasta.

Moni kauhistelee

Moni kauhistelee sitä, että lapseni löytää minun raskauteeni liittyvät kirjoitukset. Moni kauhistelee sitä, että hänen kaverinsa löytävät ne, kaverien vanhemmat. Ehkä häntä kiusataan hänen äitinsä takia. Ja tähän kun vielä lisää kuvien julkaisemisen, niin kaaos on valmis. Minua aina jaksaa huvitta, että että ihmiset jaksavat huolehtia ja murehtia minun puolestani. Tulen varmasti keskustelemaan lapseni kanssa, eikä minun kirjoitukseni ole syy kiusaamiselle. Kiusaamiseen on nollatoleranssi ja se tulisi jokaisen aikuisenkin muistaa. Tällä hetkellä tuntuu hassulta ajatukselta, että lapseni ollessa kouluikäinen, päivittäisin somea näin aktiivisesti. En näe itseäni kirjoittamassa tätä blogia ikuisesti. Ennen sitäkin voi tulla aika, kun lapseni ei halua hänestä julkaistavan kuvia. Silloin päätös on selkeä. Vauva- ja taaperovuoden kuvista ei ole muutenkaan tunnistettavissa aikuisena. Ja voihan asia olla toisinkin päin. Ehkä lapsestani onkin hienoa, että hänen äitinsä pitää blogia.

Mites tuo lapsen kaupallistaminen?

Lapsi kiinnostaa. Voisi sanoa, että raskauden myötä blogistani tuli suosittu. En kuitenkaan usko, että pelkkä raskaus olisi ollut sinällään kiinnostava, jos blogillani ei olisi jo ennen sitä ollut suurta lukijakuntaa. En siis usko, että vain lapsi on suosion salaisuus, vaan kyllä taustalla on iso pohjatyö tehtynä.

Minä en ajattele kaupallistavani lastani, kun teen töitä. Töitä, josta saan palkkaa, jolla elättää lastani. Ei lapsi tänne näitä tekstejä naputtele. Tottahan se on, että lapsi saa paljon vaatteita työni takia sekä tavaroita. Saatuja tuotteita ei kuitenkaan velvoiteta ”mainostamaan”. Kaupalliset yhteistyöt ovat erikseen, mutta toistaiseksi suurin osa kaupallisia yhteistöistä ei koske lasta. Uskoisin kuitenkin tilanteen olevan sama silloinkin, jos olisin päättänyt pitää lapsen kasvot kokonaan poissa.

Tämä on ammatti, joka on melko uusi, ja se on ammattina sellainen mikä luodaan itse. Senkin takia se ehkä aiheuttaa paheksuntaa ja tunteen, että sometyöläiset tekevät helppoa rahaa lapsillaan pukemalla heillä eri brändien vaatteita ja julkaisemalla kuvaa, anastamalla lapsen yksityisyyden. Moni ei tiedä mitä työ pitää sisällään. Moni kuvittelee, että voi itsekin vain pistää IG-tilin pystyyn ja alkaa tienata sillä. Tänä päivänä some aiheuttaa paheksuntaa, joskus se oli lapsimallit ja  joskus lapsinäyttelijät. Lapset ovat aina olleet esillä mediassa, mutta muodot vain ovat muuttuneet.

Uskon, että julkaisisin lapsesta kuvia paljon enemmän, jos olisin ns. tavallinen somen käyttäjä. Vaikka todellisuudessa pieni yleisö ei poista sitä faktaa, että kuvat jäävät elämään.

Some ei ole turvallinen

Useat sanoo, että some ei ole turvallinen paikka lapselle. Mutta onko se turvallinen paikka teinille, aikuiselle tai vanhukselle? Jatkuvasti joku tulee huijatuksi, kiusatuksi, häirityksi, eli toisin sanoen rikoksen kohteeksi. Onko some hyväksi kenellekään? Vai olisiko kenties somen käyttäjissä jotain vikaa?

Some on tätä aikaa. Ikäviä asioita tapahtuu kaikkialla. Myös somen ulkopuolella. Niiltä ei aina harmi kyllä voi välttyä elämässä, vaikka miten eläisi. Mielestäni kaikkein tärkeintä olisi kasvattaa meidän lapsista osaavia, järkeviä ja taitavia somekäyttäjiä, jotka osaisivat somelukutaidon. Omalla somekäyttäytymisella opetamme myös muita järkevään ja turvalliseen käyttämiseen. Esimerkiksi kysymme lupaa kuvattaessa ja julkaistessa kuvaa, niin lapsikin oppii kysymään ja ymmärtää vastuun. Emme kiusaa tai hauku somessa, puutumme siihen aina sitä kohdatessamme.

Somea pitääkin katsoa kriittisessä valossa, tulee olla varovainen, ymmärtää mitä on turvallista jakaa, mikä on kohtuullista ja muistaa pitää järki mukana. Itse koen toimivani näin kaiken sen suhteen mitä lapsestani jaan.

-Iida