Home » Marraskuun kolmas viikko

Marraskuun kolmas viikko

by Iida Åfeldt

MAANANTAI 16.11.

Vapaapäivä! Suuntasimme aamupalalle mummilaan. Mummi oli kattanut pöydän ja keittänyt kahvin valmiiksi. Lopulta jäimme vielä lounaallekin ennen kuin menimme kotiin. Mummillakin sattui olemaan vapaapäivä, joten oli ihana viettää maanantaiaamu yhdess.

Iltapäivällä suuntasimme ostamaan sushia. Olin nimittäin puhunut sushista Eemin kuullen viikonloppuna, jonka jälkeen hän oli toistuvasti sanonut “myömään tutia”. Susien kanssa me menimme sitten ystäville kylään!

TIISTAI 17.11.

Tänään vietin työpäivän Helsingissä, sillä olin vieraana podcastissä, jonka äänitys tapahtui Helsingissä.

Illalla meidän “naapurit” eli lähellä asuvat ystävät tulivat syömään ja leikkimään meille. Sovimme samalla, että menemme äitien kesken uimahalliin torstaina viettämään hyvinvointiaamua. Joskus alkusyksystä suunnittelimme sellaista mutta se jäi.Mutta nyt tähän tulisi muutos ja ottaisimme sen nyt asiaksemme, jotta menisimme uimaan säännöllisesti ihan kuntoilumielessä.

KESKIVIIKKO 18.11.

Keskiviikkoa vietin kotona töitä tehden. Kirjoittelin blogipostauksen ja kahden kaupallisen instamainoksen tekstit ja stoorit valmiiksi. Hain Eemiä vähän aiemmin. Touhusimme kotona ja menimme illaksi mummilaan saunomaan. Siellä puusauna ja onhan se vaan parasta! Kuhan sen saa päälle! Siinä minulla on aina tekemistä, mutta jälleen hommasta selviydyttiin ja saatiin hyvät löylyt!

TORSTAI 19.11.

Aamulla menin ystäväni kanssa uimahalliin, ihan niin kuin tiistaina olimme puhuneet. Lupaus piti. Uimme reilu puoli tuntia ja saunoimme. Aamu sai heti reippaan startin. Ulkona oli aivan järkky ilma, tuuli, satoin ja myrskysi. Ei tosiaan olisi tullut lähdettyä mihinkään, jos siitä ei olisi sovittu. Iltapäivän tein kotona hommia ja sääkin oli selkeämpi kun lähdin hakemaan Eemiä kotiin. Ilta kotoiltiin kahdestaan.

PERJANTAI 20.11.

Päätin Lasten oikeuksien päivän kunniaksi pitää Eemin perjantaina kotona päiväkodista. Ajattelin, että teen siinä samalla vähän töitä, mutta voitte vaan arvata onnistuiko! No meillä oli tosi kiva päivä yhdessä. Maassa oli pienesti lunta, joka ihmetytti ulkona. Ekaa kertaa oli laitettava myös talvihaalari päälle. Ulkona ihailimme kahta roska-autoja, jotka olivat varmasti päivän kohokohta. Pääsimme niin lähelle seuraamaan roska-auton hommia, ettei ennen oltukaan sillä tavoin päästy kosketuksiin. Illalla ystäväni lapsineen tuli meille Turusta yökylään. Lapset nukahti hyvin ja Eemi oli riemuissaan, kun menin hänen huoneen lattialle patjalla nukkumaan. Ystäväni kanssa katottiin jouluhömppää Netflixistä, syötiin juustoja ja juotiin glögiä.

LAUANTAI 21.11.

Me kaikki nukuttiin seiskaan asti. Se on Eemille tyypillistä, mutta vieraille epätyypillistä, joten riemu oli aamulla aika korkealla ennätysunista! Aamulla leikittiin, syötiin aamupalaa ja lähdettiin ulkoilemaan. Iltapäivällä vieraat lähti. Meillä oli illalla vielä saunavuoro, jonka jälkeen mentiin mummille iltapalalle.

SUNNUNTAI 22.11.

Sunnuntaiaamulle tyypillisesti köllimme ja lököttelimme pitkään. Toimimme hitaasti ja nautimme aamusta rauhassa. Lähdimme rattailla kauppareissulle ja ajattelin nukuttaa Eemin siinä samalla päiväunille. Kaupalla muistin, että kotiavain unohtui muuten ottaa mukaan. Ei kun soitto pikkuveljelle ja hän tuli tuomaan avainta.

Mutta Eemi nukahti ja se oli toki oleellista, vaikka oma-aika ei mennyt ihan kuin ajattelin. Iltapäivällä tehtiin yhdessä pannukakku uuniin ja saimme vieraiksi entiset naapurimme Helsingistä.

Illalla kävimme kävelyllä yhdessä. Ja kyllä siinä liikutuksen kyyneleet nousu silmiin. Kävelimme käsikädessä. Pian Eemi kysyi: “tuo on?” ja osoitti varjoaan. Sanoin sen olevan varjo, josta Eemi riemastui ja hihkui: “Eemin kuva”. Riemu vain yltyi, kun näytin mitä kaikkea varjolle voi tehdä, kuinka se vilkuttaa ja nostaa jalkaa! Kuinka maailma onkaan ihmeellinen! Ja miten ihana on tämä kyselyvaihe, kaikkea ihmetellään ja kysellään mitä tuo on.

Uskomatonta on sekin, että on enää yksi viikko marraskuuta jäljellä!

-Iida

 

kommentoi postausta