Home » Meille tulee koira

Meille tulee koira

by Iida Åfeldt

Ajatus koirasta on ollut jo pidempään mielessäni. Äitini on reilun vuoden aikana ottanut kaksi rescuekoiraa, joista toinen on ollut pentu. Samalla hän on tartuttanut minuun koirakuumetta. Entisenä chihuahuan omistajana ajattelin, että seuraava koirani olisi myös chihu. Kontaktoinkin muutamaa kasvattajaa, mutta kaikilla oli toiveena löytää perhe, jossa koiraa käytetään näyttelyissä. Se sai siirtämään ajatusta koirasta taka-alalle. En kokenut minulla olevan voimia prosessiin, jota koiran hankinta vaatisi.

Tänä keväänä hyvä ystäväni kertoi teettävänsä koirallaan pennut. Innostuin asiasta ja ilmaisinkin heti halukkuuteni yhteen pentuun. Ystäväni näytti tulevan isäkoiran kuvia. Koira oli vaalea beige ja ystäväni koira musta. Sanoin, että sellainen vaalea koira mustilla laikuilla olisi ihana, sellainen panda! Ystäväni sanoi, ettei usko sellaisen olevan mahdollinen ja olettaa pentujen olevan mustia. Koiran astutus onnistui heti ja kantoaika meni hyvin. Seitsemän pentua syntyi noin kolme viikko sitten. Ja voitteko uskoa! Seitsemästä pennusta kuusi on mustaa ja yksi on valkoinen mustilla laikuilla! Kyllä tämä tuntuu niin tarkoitetulta, ettei tosikaan.

Näin ollen meille siis saapuu koira! Tarkemmin sanottuna poikakoira, cockerspanielin ja cockapoon sekoitus. Koira saapuu perheeseemme toukokuun lopussa.

Olemme Eemin kanssa puhuneet koirasta ja katsoneet päivittäin videoita pennusta.Tällä hetkellä pennut ovat avanneet silmänsä ja lähteneet liikkeelle. Eemi vaikuttaa suhtautuvan inokkaan odottaen ja kyselee usein koska haemme koiran. Koirahaave lähtikin liikkeelle Eemistä. Siitä, että Eemi saisi ystävän, sisaruksen, pikkuveljen.Olen puhunut Eemille, että koira on hänelle kuin pikkuveli. Sellaisena minä sen miellän ja odotan kovasti heidän suhteensa muodostumista.  Eemi on useaan otteeseen hokenut sanaa veli koirakuvia katsoessa ja niinpä syntyi tulevan koiramme nimi. Hänestä tulee Veli.

Tällä hetkellä kaikki tuntuu ”oikealta”. Koira tuntuu juuri oikealta meille. Lisäksi elämäntilanne tuntuu oikealta, sillä työskentelen kotona ja voin helposti käyttää koiraa ulkona sekä panostaa koulutuksen. Eemi on jo sopivan iso ja minulla on voimavaroja koiranpentuun. Emme myöskään matkustele ulkomaille. Vuodenaikakin tuntuu oikealta. Kesää kohden on niin paljon helpompaa lähteä koiran ja taaperon kanssa usein ulos, kun ulkovaatteita ei juuri tarvitse ja ulkona ollaan muutenkin paljon. Odotan kyllä kovasti, että saamme koirasta meille perheenjäsenen, joka täydentää meidän tiimiä. Uskon kyseisen rodun olevan meille hyvä valinta, cockerit ovat todellisia perhekoiria. Mikä ihana kesä meillä onkaan edessä, kun saadaan uppoutua pentukuplaan! Ja onhan tämä ihanaa, kun koira tulee ystävän kautta. Se oli minulle tietysti vaivattomin mahdollinen tapa hankkia koira ja koirat pääsevät tapaamaan toisiaan!

Ja kyllä, se on varmasti myös rankkaa ja hermoja raastavaa. Ja joku varmasti pitää minua vinksahtaneena, kun yksinhuoltajana hankin vielä koirankin. Osa ihmisistä tuntuu näkevän aina eläimet ja lapset rasitteena ja unohtavan sen, että joku näkee ne rikkautena ja elämän sisältönä. Tämän koronaeristyksen jälkeen en kyllä epäile enää sitäkään vähää omaa jaksamistani mitä tätä ennen. Onneksi sairastimme nyt ennen koiraa, emmekä koiran saavuttua! Koiran kuulumiset ovat olleet piristävä asia myös eristyksessä. On ollut jotain ihanaa ajateltavaa, jotain mitä odottaa!

-Iida

25 kommenttia

Nimetön 11.4.2021 - 23:06

Oi, onnea! Olen onnellinen teidän puolesta! 🙂

Vastaa
iidaafel 11.4.2021 - 23:11

Kiitos kovasti <3

Vastaa
Nimetön 12.4.2021 - 06:36

Tää on niin loisto juttu! Meillä nyt 14vk pentu. Lapset rakastaa yli kaiken.

Vastaa
iidaafel 12.4.2021 - 08:16

Voi miten ihana kuulla❤️

Vastaa
Tpauliina 12.4.2021 - 07:44

Ihana Veli! Koirasta on paljon iloa lapselle, meillä oli russeli, (nyt edesmennyt) Mimmi-mummo eläkepäiviä viettämässä ja pelasti lapsen iltapäivät alakoulussa ollessaan. Lasta pelotti olla yksin kotona, mutta ei enää Mimmi-mummon ollessa vastassa 🙂

Vastaa
iidaafel 12.4.2021 - 08:18

Aivan, en osannut ajatellakaan kouluikään! Ihan totta, siitä on seuraa ja turvaa❤️

Vastaa
Skotin omistaja 12.4.2021 - 10:46

Onnittelut suloisesta koirabeibistä! Tuollaiset eri rotujen sekoitukset ovat niin kivoja.

Siitä kasvaa varmasti ihana kaveri Eemille. Kun koiran hankkii niin ihmettelee miten sitä ennen on voinutkaan elää ilman koiraa. Koiran kasvun ja kehityksen seuraaminen on niin ihanaa.

Eikä siisteyskasvatuksesta kannata ottaa liikaa paineita. Meillä oltiin ensimmäiset kuukaudet ilman mattoa ja lattialla oli sanomalehdet. Nopeasti koira oppi jujun, vaikka välillä oli peppu lattialla ja tassut sanomalehdellä, mutta idea siis selvä koiralle heti. Viimeistään puolivuotiaana oppii kyllä tekemään tarpeet ulos.
Eläinlääkärin mukaan kyse tosiaan enemmän rakon ja suolen kypsymisestä kuin koulutuksesta.

Onnea odotukseen, aika tuntuu varmaan pitkältä kun odottaa koiran kotiin saapumista.

Vastaa
Jennii 12.4.2021 - 10:54

Voi että, aivan ihanaa!! <3 meillä on 4-vuotias staffi-tyttö ja 7,5kk vauva. Koirasta on alusta asti puhuttu luontevasti vauvan isosiskona<3. Kaikki on mennyt niin hyvin ja on ihanaa seurata vauvan ja koiran suhteen kehittymistä 🙂 <3. Onnea uudesta perheenjäsenestä<3

Vastaa
Pauemilia 12.4.2021 - 11:22

Onnea perheenlisäyksestä! Olen eronnut lapseni isästä ja poika on luonani vuoroviikoin. Otin koiran, kun poika täytti 7v. Heistä on tullut ihan mielettömän läheinen parivaljakko ❤️ Koira tosiaan toimittaa pikkuveljen virkaa ja on ollut kivana kaverina koulupäivien jälkeen. Poika (nyt 10v.) sanoo, että on ollut turvallista tulla kotiin, kun siellä on joku. Vaikka se ”joku” onkin karvainen kaveri ☺️

Vastaa
AKH 12.4.2021 - 11:31

Joskus tulee niitä päiviä, ettei koiran kanssa huvittaisi lähteä aamulla/päivällä/illalla lenkille. Mutta mitä sitten. Sellaista se joskus on ??‍♀️ Iloa tuovat asiat saattavat olla myös kuormittavia, mutta niistäkin yleensä selviää.

Vastaa
Petrusska 12.4.2021 - 11:59

Koira opettaa lasta niin paljon, mikä on ollut itselle ehkä yllättävin asia! Esimerkiksi rauhallisesta käyttäytymisestä ja muiden huomioimisesta on keskusteltu lapsen kanssa paljon koiran kanssa toimimisen kautta. Muiden eläinten ja luonnon kunnioittaminen on ainakin meillä konkretisoitunut oman lemmikin avulla ihan eri tavalla.
Suosittelen lämpimästi Tuire Kaimion pentuopasta ? Onnea uudesta perheenjäsenestä, ihana seikkailu edessä!

Vastaa
Minä0909090 12.4.2021 - 12:03

Ihana! ❤️ kyllä koirat antaa niin paljon enemmän kuin ottaa kuitenkin!

Vastaa
Kumpatärppäismeilläkin 12.4.2021 - 13:44

Itse etsinyt kans pidemmän aikaa koiraa, mutta kasvattajat saavat noin. 200 kyselyä per pentue. Olo on toivoton.. Vaikeampaa kuin työnhaku!

Vastaa
iidaafel 14.4.2021 - 09:11

No sepä juuri, älytön prosessi!

Vastaa
Suvi L. 12.4.2021 - 15:59

Onnea uudesta perheenjäsenestä! ❤️ Meillä on kuusihenkisen perheen ”kuopuksena” 2v Turo-koira. Ihana tapaus ja niin paljon hyvää on tuonut lapsille ja kaikille. ?

Vakuutusta suosittelen lämpimästi, me mietimme tarvitseeko ollenkaan, mutta kaksi vatsatautia tämä meidän sankari on sairastanut ja toki viikonloppuna illalla kummatkin, niin siinä tuli jo helposti kuitattua muutaman vuoden vakuutusmaksut. ? Toisen kerran tarvittiin vatsalääkettä lopettamaan ripulointi ja toisen kerran mentiin tiputukseen, kun oksensi vedetkin.

Vastaa
iidaafel 14.4.2021 - 09:11

Kiitos kovasti <3

Vastaa
? 13.4.2021 - 19:40

Ihanaa!!?

Se mietityttää miten saat vietyä pennun aina nopeasti tarpeille monta kertaa päivässä kun lapsesi on noin pieni ettei voi jättää yhtään yksin?? Siitä syytä yh-ystäväni joutui palauttamaan pennun kun tajusi että on rääkkäystä olettaa pennun odottavan kun joka kerta pukee myös taaperon mukaan, eikä olisi oppinut sisäsiistiksi vaan pakosta joutunut tekemään tarpeensa sisälle pitkä odottamisen vuoksi.

Vastaa
iidaafel 14.4.2021 - 08:56

Lapsi on päiväkoissa arkisin ja muulloin mennään yhdessä käyttämään koiraa ulkona 🙂

Vastaa
Nimetön 14.4.2021 - 00:42

Takerrun nyt tohon viimeiseen kappaleeseen (ja henkisesti varaudun siihen, että haters gona hate) mutta itse koen että suuri osa ihmisistä pohtii valintojaan vähän monipuolisemmin, ja saattaa sitä kautta löytää myös asioista useamman puolen, jotka saattaa olla läsnä ihan jopa samaan aikaan. Ja niitä löydöksiään voi nostaa esiin ilman, että lapsia tai lemmikkieläimiä pitäisi ”aina rasitteena”. Ihan yhtä yksisilmäistä on nähdä ne lapset ja lemmikkieläimet ”elämän sisältönä” – itsenäisiä yksilöitä nekin on omine tarpeineen, eivätkä perheen aikuisten egonjatkeita.

Miten voi olla voimavaroja koiraan, jos ei ollut voimavaroja normaaliin koiran hankitaprosessiin? Se hankintaprosessi kestää useimiten alle vuoden, koiraan sitoutuu sen koko eliniäksi. Lisäksi kotiin tulevan koirayksilön valitseminen ulkonäön perusteella ja siksi, että nyt saa tosi kätevästi on yksinkertaisesti typerää, varsinkin kun koira on tulossa pikkulapsiperheeseen johon on suunnitteilla mahdollisesti lisääkin lapsia.Vaikka rotu/rotuyhdistelmä lähtökohtaisesti olisi lapsiystävällinen, on pennuissa aina temperamenttieroja. Jos yllämainituista syistä sitten sitoutuu temperamentiltaan huonosti lapsiperheeseen sopivaan koiraan yli kymmeneksi vuodeksi, niin diili ei kyllä ole kovin hyvä. Ei koiralle, eikä perheelle.

Instagramin puolella myös mainitsit opiskelu- ja kunnallisvaltuustomahdollisuuksista lähitulevaisuudessa. Koira alkaa olla syksyllä juuri sopivasti murkkuikäinen haastaja, kun mahdollinen uusi arki alkaa. Se, että nyt on parin kuukauden suvantovaihe ennen mahdollista raskautta, opiskeluja, kuntapäättäjätyöskentelyä ja ihan normaalia yh-arkea ei rehellisesti sanoen kuulosta siltä, että koiran hankinta tulee kovin erinomaiseen saati oikeaan hetkeen, vaan siltä että pennun sattui saamaan helposti.

Vastaa
iidaafel 14.4.2021 - 08:57

Kiitos kommentistasi ja huolesi ilmaisemisesta!

Vastaa
Koiraharrastaja 14.4.2021 - 10:24

Täältä myös iso suositus Tuire Kaimion Pennun kasvatus -oppaalle! Siinä on todella hyvät ohjeet monen arkisen taidon opetteluun.

Vastaa
iidaafel 14.4.2021 - 10:57

Kiitos!

Vastaa
Nimetön 15.4.2021 - 11:41

Ihanaa, odotan seuraajanakin innoissani että saatte pennun kotiin ja pääsen seuraamaan pentujuttuja! <3 Tulee varmasti itsellekin pentukuume, vaikka meillä asia on ajankohtainen varmaan vasta vuosien päästä.

Jännä miten kaikesta pitää ankeuttajien löytää jotain väärää. Siis eihän elämässä oikeasti kannata mitään tehdä kun kaikki voi mennä pieleen, työpaikat, muutot, parisuhteet, lasten saaminen, lemmikit… 🙂 Minusta vaikuttaa siltä että sinulla on voimavarat ja käytännön asiat harkittuna ja tunnetasolla vielä ihana sattuma että syntyi tuo laikullinen söpöläinen. Elämänasenne vaikuttaa niin paljon siihen, minkä kokee raskaana ja hankalana ja sulla on varmasti täysi syy luottaa siihen että tämä onnistuu. 🙂

Vastaa
iidaafel 15.4.2021 - 18:00

Kiitos ihanasta kommentista <3 Mekin kyllä kovasti odotetaan pentua <3

Vastaa
Vierailija 16.4.2021 - 04:30

Söpö sekarotuinen pikku pentu! 🙂

Onkohan tuo kommenteissa suositeltu Kaimion koirakirja parempi kuin hänen hevoskirjansa, se mitä luin häneltä oli aivan surkea. Eiköhän koiran koulutukseen löydy opuksia jokaiseen makuun.

Vastaa

kommentoi postausta