Muistan kyllä kuulleeni tämän kaltaisia lauseita:
”Ole kiltisti, tontut katsovat ikkunoista!”
”Tontut kertovat joulupukille, jos et nyt tottele!”
”Jos nyt et tottele, niin on yksi lahja vähemmän!”
”Saat risuja joululahjaksi, jos jatkat tuota käytöstä!”
Minusta on kamalaa, kun tarinaa tontuista ja joulupukista käytetään lasten käytöksen ohjaamiseen. Minusta on kurjaa, että lapset ovat joulun ajan tonttujen jatkuvassa valvonnassa ja koko ajan pitäisi käyttäytyä aikuisen toivomalla tavalla. Joulun satuhahmojen avulla lasta kiristetään, lahjotaan ja pelotellaan. Jouluisin vanhemmat luopuvat kasvatusvastuustaan ja siirtävät sen tontuille. On helpompi sanoa, että nyt lopetat sen kiukuttelun, muuten tontut näkevät, kuin paneutua todelliseen syyhyn ja sanoittaa lapselle käsillä oleva tilanne. Varsinkin, jos on väsynyt, stressaantunut ja haluaisi rakentaa onnistunutta joulua. Se on inhimillistä. Muttei tonttuihinkaan voi jatkuvasti vedota tai merkitys katoaa. Arjesta pitäisi löytyä rajat muutenkin, ettei tonttuihin tarvitsisi turvautua tiukan paikan tullen.
Joulu usein jännittää lapsia todella paljon. Isommat lapset ymmärtävät jo joulun konseptin ja koko kuukausi on yhtä odotusta, joka tiivistyy mitä lähempänä aattoa ollaan. Jännitys usein näkyy käytöksessä. On kamalaa, jos jouluna tunteet pitää tukahduttaa ja piilottaa, jottei menetä toivomaansa lahjaa.
Ihan kun lapsi ei saisi olla oma itsensä joulun alla. Pitää varoa näyttämästä tunteitaan, pitää vain niellä pettymys ja pitää tukahduttaa kiukku. Tunnereaktiot ovat impulsiivisia, ei lapsella ole silloin tontut mielessä.Jatkuva kilttinä oleminenkin on raskasta ja oikeastaan mahdotonta, silloin lapsi ei ole oma itsensä, vaan toimii aikuisen toivomalla tavalla. ”Ole kiltisti” on myös lause, joka vain sanotaan kertomatta millaista käytöstä lapselta kyseisellä hetkellä odotetaan. Ei kilttinä oleminen ole sitä, ettei tunteet saa näkyä. Jouluna pitää saada olla oma itsensä, ihan kuten muinakin kuukausina.
Toinen lapsi saattaa ottaa toisen kädestä lelun. Vastareaktio on nuken ottaminen takaisin ja toisen tuuppaaminen pepulleen. Lapsi toimii sen mukaan, minkä kokee siinä hetkessä olevan oikein. Olisi väärin olla puuttumatta ja olla sanoittamatta tilannetta. Vain aikuisten tuen avulla lapset oppivat mikä on oikein ja mikä väärin, mitkä on hyviä tekoja ja mikä huonoa käytöstä. Opimme vain vuorovaikutuksessa toistemme kanssa sosiaalisia taitoja. Lapset eivät ole kilttejä tai tuhmia, vaan jokainen tekee joskus ikävästi tai toimii väärin. Jotkut teot on tuhmia, ei itse lapsi. Näitä asioita opetellaan vuoden ympäri, aikuisenakin.
Minä uskon joulun tarinaan vielä aikuisena. Olen katsonut Wuolijoen Joulutarina -elokuvan monia kertoja ja ajatellut, että se on totta. Satumainen olento on ollut olemassa ja hän on halunnut ilahduttaa ihmisiä. Haluan välittää sen lapselleni. Sadunomaisuus ja taika liittyvät lapsuuteen. Haluan antaa mahdollisuuden uskoa joulun satuun. Mutta en valehdella, jos lapsi kyseenalaistaa satuhahmoja. Joskus aikuiset elävät joulua lasten kautta ja toteuttavat omia haaveitaan. He tekevät kaikkensa, jottei lapsi kyseenalaista joulupukkia ja saattavat laittaa pökköä pesään keksimällä, että näkivät juuri tontun ikkunan takana. Ihan pieni lapsi ei ymmärrä joulun satuhahmoista juurikaan, mutta isompi lapsi ymmärtää ja mitä isommasta on kyse, voi lapselta kysyä, että haluaako hän uskoa joulupukkiin, mitä hän siitä ajattelee. Kyllä lapsi huomaa, että joka ostoskeskuksessa on oma joulupukkinsa ja tonttunsa.
Minä ajattelen, että joulu on yhteinen roolileikki, johon voi ottaa lapset mukaan. Joulupukki ja tontut ovat osa jouluperinnettä ja monesti tärkeä osa. Ja osa kansanperinnettä ja siten osa historiaa, eli asiaa voi tutkia siitäkin näkökulmasta. Jouluna voidaan lukea tontuista ja pohtia miksi niihin on uskottu ja miettiä millaisia tontut voisivat olla. Jouluna voidaan kirjoittaa joulupukille. Jouluna voidaan yhdessä leikkiä tonttuja ja ehkä odottaa joulupukkia. Joulupukkejakin leikkiin mahtuu, joulupukit käyvät viemässä jouluiloa ja heitä tarvitaan näin ollen monta. Siksi niin monissa paikoissa voi nähdä joulupukin. Tontut ja joulupukit eivät tuomitse ja tarkkaile, heillä ei ole listaa tuhmille lapsille, vaan he levittävät hyvää mieltä.
Omalle lapselleni haluan välittää juurikin iloa ja hyvää mieltä. Jouluun kuuluu kiittäminen, toisten ilahduttaminen, yhdessä olo ja kiitollisuus. Tästä syystä en itse sano, että lahjat ovat joulupukilta, vaan joulupukki koordinoi toiveet läheisille. Haluan, että lapseni kiittää lahjan antajia ja oppii kiitollisuutta. Haluan myös opettaa, ettei lahjat ole keskiössä, vaan se joulun taianomainen tarina, se yhteinen roolileikki ja yhdessä oleminen. Leikki loppuu joulun juhlimiseen. Haluan ottaa lapseni myös mukaan jouluun. Hän voi miettiä omaa rooliaan leikissä ja keksiä tapoja ilahduttaa läheisiä. Haluan joulun olevan ilon juhla, jossa saa olla oma itsensä. Jouluna ei tarvitse pelätä oman käytöksensä vaikuttavan lahjoihin. Jouluna vaaditaan samaa käytöstä kuin muinakin vuoden kuukausina, eikä tontut ota kasvatusvastuuta. En kiellä joulupukkia, vaan annan mahdollisuuden uskoa, jos lapsi haluaa.
-Iida
6 kommenttia
Kirjoitit täydellisesti! En itse tykkää että lapsia kiristetään juuri niinkuin tekstissä hyvin esimerkein kerroit. Itse haluan myös lapselleni korostaa, että joulussa tärkeintä on se yhdessä perheen kanssa vietettävä kiireetön aika. Silloin pelataan lauta – ja korttipelejä, nautitaan hyvästä ruuasta ja läheisten seurasta. <3
-Mari-
Voi kiitos todella paljon, tosi kiva kuulla, että tykkäsit tekstistä! Ja samoja asioita haluan itsekin omalle lapselle siirtää, omatkin parhaat muistot ovat juuri yhdessä puuhasteluja!
Ihan järkipuhetta! En tunne paljoa lapsiperheitä, joten en ole törmännyt myöskään tontuilla pelotteluun. Omasta lapsuudesta en asiaa tarkasti muista. Minusta on kiva ajatus, että joulupukki ja tontut ovat yhteinen kuvitteluleikki. Lukemani perusteella lapset käsittävät tällaiset kuvittelujutut hyvin, että joku asia on olemassa, vaikka ei ihan oikeasti olekaan.
Hyvinpä kirjoitit ja itsekkin pohtinut miten joulupukkiin suhtaudun, wuolijoen joulutarinaa taidan nytkin muistella, tarina on hyvä, kauan sitten eläneestä suurisydämisestä henkilöstä joka halusi tuoda hyvän mielen kaikille ja ilosta tuikkivat silmät. Upea tarina jossa syvällinenkin puoli jossa hyvä lähtee kiertään. Se ei ole oleelista elääkö joulupukki ikuisesti vai tuleeko uusia joulupukkeja apulaisineen joilla on myös suuri sydän ja halu auttaa yhdessä yhteistyöllä. Lapselle sopii joulutarinat ja jouluntaika ja aikuinenkin löytää joulun taian syvällisemmästä puolesta tarinaa. Joulu on upeaa aikaa uskoi sitten joulupukkiin tai uskonnolliseen puolee, ehkä molempiin . Joulussa on taikaa kunhan ei vedetä turhan tiukkaa tonttulakkia päähän . Joulupukki tonttuineen kuuluu kansanperinteeseen , mutta oikeassa olet ettei joulupukista saa tehdä kasvattajaa johon vedotaan aina ongelmatilanteissa, muutoinhan meillä olisi joulupoliisi joulupukin tilalla.
Kiitos tästä postauksesta! Pitää palata tähän ensi vuonna tai ehkä jopa ottaa johonkin talteen. Meidän nyt yksivuotias poika on molempien vanhempien suvuissa ensimmäinen uutta sukupolvea ja ollaan perheiden kanssa vähän ihmetelty millaisia perinteitä aletaan luomaan. Haluaisin että hänen jouluunsa kuuluisi tarina joulupukista ja tontuista nimenomaan ilon tuojina ja taikaolentoina, mutta ei niihin tarvitse uskoa sen vakavammin kuin vaikka muumeihin. Ja lapsen maailmassahan se, onko jotain oikeasti olemassa, on joka tapauksessa häilyvämpää. 🙂 Vanhentuneet ajatukset kiltteydestä ja vakoilevista tontuista ei minusta kuulu jouluun, tai mihinkään muuhunkaan aikaan. Siitäkin toki tarvitsee varmaan jossain vaiheessa puhua miksi noin on joskus ajateltu.
Olet jäsennellyt asiaa tosi hyvin ja samoin kuin itse ajattelen, joten tästä saan materiaalia taas jutella isovanhemmillekin siitä, millaisia joulupukkijuttuja meillä voisi olla.
Täysin samaa mieltä! Mua ahdistaa lapsen puolesta se, että olisi joku never seen -tyyppi, jolla on kuitenkin valta tukahduttaa lapsen tunteet ja kiristää olemaan kiltti, jotta lapsi ei jäisi kokonaan ilman lahjoja. Oma 6-vuotiaani sanoikin juuri marras-joulukuun vaihteessa, että ”kohta on taas se kuukausi, kun ei saa yhtään kiukutella”. Korjasin välittömästi, että kyllä saa jos sellainen olo on. Tontut kyllä ymmärtää jos lasta toisinaan kiukuttaa, koska tontut tietää, että sellaista se elämä on. Ketään ei kiusata joulun alla, mutta sitähän ei saa tehdä muutenkaan, vaikka tontut olisi lomallakin ? Hän vaikutti helpottuneelta. Haluan katkaista tuon aivopesun. Meillä käy vain kivoja tonttuja, jotka haluavat kurkkia millaisia jouluideoita meillä on ja jännittääkö lapsia. Ne on 2020-luvun nykyaikatonttuja ?