Home » Nainen ja seksi

Nainen ja seksi

by Iida Åfeldt

1EJDtfJ.jpg

Oman raskauteni takia olen kohdannut kommentteja, joissa naisen seksuaalisuutta pidetään edelleen hyvin rajattuna. Tuntuu, että edelleen 2018 naisen seksielämä on jotenkin tabu. Monelle seksuaalisesti aktiivinen sinkkunainen, jonka seksikumppanit vaihtuvat, on huono nainen, käytetty, jakorasia jopa huora. Usein olen kohdannut, että seksi tapailun alussa tai jopa ekalla tapaamisella on huono juttu, sellainen nainen ei ole tyttöystävä materiaalia. Miehet hakevat vaimonaista ja siihen liitetään pidättyväisyys kuin hyveenä. 

Minulla on ollut monia kumppaneita ja sinkuksi olen harrastanut seksiä usein, tai itselle riittävästi. Olen aina harrastanut seksiä omasta halustani. Olen sen suhteen onnellisessa tilanteessa, ettei minua ole koskaan pakotettu mihinkään, mitä en ole halunnut. Näin ollen en näe toiminnassani mitään väärää. Seksin harrastamisessa ei ole mitään väärää, jos se on molempien toiveiden mukaista. Naisella saa olla useita kumppaneita, aivan kuten miehelläkin. Vaikka edelleen tuntuukin, että miehellä useat kumppanit on ylpeys ja naiselle häpeä.  Nainen saa nauttia seksistä, haluta seksiä ja toteuttaa seksuaalisuuttaan aktiivisesti yksin, kaksin tai mieleisessään kokoonpanossa.

ffqDOuY.jpgNainen on niin pitkää ollut miehen omaisuutta, että edelleen yhteiskunnassa vallitsee paljon oletuksia naisen seksuaalisuuteen liittyen. Toisinaan minusta tuntuu, että minun pitäisi hävetä itseäni, ”ai se on sellainen nainen”, vaikken ole tehnyt mitään hävettävää. Miehen seksielämä on kunnian asia ja me naiset häpeilemme puhua koko aiheesta. Itsekin usein ajattelen, että mies varmasti lähtee lätkimään siinä kohtaa, kun kerron seksikumppaneitteni määrän. Aihe on todella kiusallinen, vaikka ihan turhaan. Häpeily pitäisi lopettaa. Seksikumppaneiden määrä ei tee kenestäkään ihmisenä huonoa. Eikä lukuisat kumppanit tarkoita, että hyppää sänkyyn ensimmäisen vastaantulevan kanssa. Mahdollisuuksia on monia, seksisuhteet , ilman parisuhdetta, eivät ole mikään harvinaisuus.

 Meidän pitäisi olla ylpeitä, että meillä on mahdollisuus nauttia kehostamme ja sen suomista mahdollisuuksista. Naisella on ihan yhtäläinen oikeus nauttia seksuaalisuudestaan kuin miehellä, saada nautintoa ja tyydytystä. Jokaisella on oikeus toteuttaa itseään. Selvästi mies ja nainen ei ole vielä tämänkään asian suhteen tasa-arvoisia, jonka vuoksi asia vaatii lisää keskustelua.

Minusta on todella hienoa, että raskauteni ja isä-tilanteeni nähdään yhteiskunnallisesti merkittävänä. Olin melko häkeltynyt tämän postauksen kommenteista. Kyse ei ole pelkästä raskaudesta, vaan naisen seksuaalisuudesta puhumisesta. Se on siis edelleen ihmeellistä, että voi olla useita kumppaneita ja vielä samoihin aikoihin. Ja vielä niin, että siitä puhutaan avoimesti.

-Iida

LUE MYÖS: LET’S TALK ABOUT SEX

w2TUKVo.jpg

KUVAT: TIIA NYHOLM

43 kommenttia

pinaycoco 28.3.2018 - 14:02

IIda sä oot vaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! <3 <3

Onneks ollaan tavattu

T. Pinja

Vastaa
Iidaafel 28.3.2018 - 16:06

Ihana Pinja, kiitos <3 Onneks ollaan tavattu <3

Vastaa
Vierailija 28.3.2018 - 17:11

En häpeile seksiä tai seksuaalisuutta mitenkään. Minusta vain kumppanien määrä ei kuulu kenellekään muulle kuin itselleni. On niin henkilökohtaista. En kysele miehen kumppanien määrää, enkä oleta hänen niistä minulle kertovan. Se, mitä on joskus ollut, ei vaikuta nykyiseen – toivottavasti.

Vastaa
Iidaafel 28.3.2018 - 18:29

Samaa mieltä, en itsekään ajattele sen olevan mitenkään tärkeää tietoa, jota haluaa jaella. Eikä sillä olisi mielestäni mitään merkitystä nykyisyyteen. 

Vastaa
Larissa Aleksandra 29.3.2018 - 07:03

No nyt osu ja uppos! Olin sinkkuna 3 vuotta ja tuli sinä aikana pantua yhtä jos toistakin miestä, monia heti ekalla tapaamisella. En tajunnut edes ajatella että siinä olisi jotain vikaa, mutta kummasti vaan mies toisensa jälkeen lopetti suhteen kanssani ja otti tyttöystäväkseen jonkun kiltin ja pidättyväisen naisen. Jotkut sanoi suoraan ettei voisi seurustella kanssani koska olen ”liian aktiivinen”. Huoritteluakin olen saanut kuulla, kun kerran kävin kuukauden sisään kahden eri miehen kanssa treffeillä..

Jännää myös, että toiset naiset ovat niitä kovimpia haukkujia. Ihan kuin yritettäisiin nostaa itseä ja omaa ”kunnollisuutta” jalustalle.

Olet upea ja rohkea kun puhut avoimesti tilanteestasi!

Vastaa
Iidaafel 29.3.2018 - 16:05

No juurikin toi! Mulla on ollut niin sama tilanne, eka sinkkuvuosi meni todella vauhdilla ja todellakin usein olin ekalla tapaamisella sängyssä. Sen jälkeen on niin monet miehet sanoneet, etteivät halua liian aktiivista naista yms, jonka takia olen joutunut muuttamaan linjaa. Siis vaan sen takia, että luulen pidättäytymisen olevan keino parisuhteeseen!

Ja tosiaan toiset naiset on pahimpia, minäkin olen ne kaikkein kurjimmat huorittelut saanut naisilta.

Oikeasti sille ei varmasti ole väliä, kun tapaa itselleen sopivan ihmisen.

 

Ihanaa kevättä <3

Vastaa
Vierailija 29.3.2018 - 10:12

Mahtava teksti! Olen itse kokenut tuota syyllistämistä myös ja kyllähän se typerältä ja vanhanaikaiselta tuntuu. Tosi hienoa, että kirjoitat näistä asioista omalla nimelläsi. Tällaista tarvitaan, että asenteet muuttuu.

Kaikkea hyvää sulle ja mukavaa kevättä 🙂

Vastaa
Iidaafel 29.3.2018 - 16:08

Kiitos sulle tästä kommentista!

Ihanaa kevättä <3

Vastaa
Ses 30.3.2018 - 20:22

Seksi ei ole seurustelevien etuoikeus.

Vastaa
Nure 31.3.2018 - 17:18

En halua tällä kommentilla aiheuttaa sinulle pahaa mieltä, joten ei sillä.
Kenenkään aktiivinen seksielämä ei varmaankaan ole mikään maatamullistava asia enää tänä päivänä. Ihan sama, kuinka monta kumppania kenelläkään on ollut, ei kuulu kenellekään. Seksi on aivan ok asia, eikä sitä kuulu luonnollisestikaan hävetä. Mutta miksi haluat kertoa tällaisista asioista omalla nimellä ja naamalla julkisesti? Eikö sinua nolota esimerkiksi se jos vaikka tuleva työnantajasi googlaa nimesi ja lukee tämän postauksen? Minua ainakin hävettäisi aivan sanoinkuvaamattoman paljon jos mulle tapahtuisi näin. Minusta tällainen avautuminen omasta seksielämästä julkisesti ei ole osoitus rohkeudesta, vaan hivenenen yksinkertaisesta luonteesta.

Vastaa
Iidaafel 31.3.2018 - 18:33

Kiitos kommentista. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta minua ei tästä kirjoittaminen omalla nimellä hävetä. Eikä työpaikansaanti. Aina on ollut töitä ja olen vakityössä. Enkä varmasti haluaisi paikkaan töihin, jossa minua ei arvostettaisi kirjoitukseni takia. Tulevaisuudessa jopa toivon, että voisin työskennellä tekstin aihepiirin parissa!

mukavaa kevättä!

Vastaa
Kippari-Kaitsu 2.4.2018 - 08:00

Onneksi maailma muuttuu ja sinä olet muuttamassa asenteita blogeinesi entistä nopeammin kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Työnantajanäkökulma tuntuu karmealta: miten ihmeessä terveen fiksun naisen blogi tässä muodossa voisi olla hänelle hävettävä? Kuulostaa siltä, ettei olla vielä ihan maalissa tässä kehityksessä. Jatka samaan tyyliin! Voimia ja aurinkoa kevääseen ja odotukseen!

Vastaa
Vierailija 31.3.2018 - 18:00

Mä olen 40 ja + ja seksikumppaneita on ehkä ollut nipinnapin 10 elämäni sikana, koska Mä en ole ehtinyt ikinä sinkkuilemaan. Aina on tullut joku vastaan ja ollaan seurusteltu. Miehet vaan jostain syystä rakastuu muhun heti ja Mä niihin. Mistään läheisyysriippuvuudesta ei ole kuitenkaan kyse vaikka joku sen kortin varmasti esittää. Alle kaksikymppisenä on ollut muutaman kanssa huonoa seksiä mutta pitkissä suhteissa on kemiat natsanneet heti. Vaikka kumppaneita ei olekaan ollut monta niin kaikea on kokeiltu ja seksuaalisuudesta on nautittu parin kymmenen vuoden yhdessäolonkin jälkeen. Nykyisin tuntuu, että parisuhdeseksi on aliarvostettua.

Vastaa
Iidaafel 31.3.2018 - 18:37

Mahtavaa, onpa sinulla ollut onnekas tilanne! Minusta myös seksi parisuhteessa tai pidemmässä tapailussa on ollut parasta. Sinkkuna se ei tosiaan ole aina niin hehkeää, vaikka sellaisen kuvan some antaa. Välillä hyvää ja välillä huonoa! Mukavaa kevättä!

Vastaa
Jorrma 2.4.2018 - 04:21

Näin se on aina mennyt: toisia pannaan ja toisten kanssa mennään naimisiin. Miehet tietävät, että naistenmiehestä/panomiehestä/erotomaanista ei ole aviomieheksi ja sama koskee myös naisia.

Vastaa
Tiassa 2.4.2018 - 08:18

Kyllä hyvä seksi pitäisi olla yksi tärkeä syy seurustelulle ja liitollekin. Kamalaa lienee, jos halut ja tarve ei kohtaa. Silloin tulee pettämisiä ja pettymyksiä.

Takana 19 vuoden parisuhde saman miehen kanssa. Koko ajan paranee ja muuttuu.

Vastaa
Vierailija 2.4.2018 - 04:53

Turvaseksi on myös tärkeää. Antibiooteille vastustuskykyiset tippurit yms leviää tänä päivänä hyvin globalisaation myötä. Tuntuu että asenteet ovat vapautuneet.

Vastaa
Iidaafel 2.4.2018 - 04:56

No tästä olen kyllä samaa mieltä! Hyvä pointti! 

Vastaa
what serious fuck 2.4.2018 - 09:41

Se on geeneissä.

Mies haluaa luotettavan naisen. Ei huoraa.

Sillä tavoin maailma toimii, pikkuinen.

Vastaa
Vierailija 2.4.2018 - 09:58

Heh. Voi sua, iso ihminen.

Vastaa
Vierailija 2.4.2018 - 11:12

Mitä jos luottamusta vaikka lähtisi luomaan siitä, että välitetään toisesta ja tämän tunteista?

Sinkkunaisella voi olla monia kumppaneita mutta silti sanoa vaikkapa varatuille ei. Ei sen tarvitse tarkoittaa hillitöntä viettien perässä menemistä. Mutta plääh miksi edes selitän asioita, jotka sinäkin oppisit kun vähän oikeisiin naisiin tutustuisit.

Vastaa
Vierailija 2.4.2018 - 22:56

Parisuhde on aina jonkinlainen keskinäinen sopimus ihmisten välillä. Uskollisuus on tämän sopimuksen kunnioittamista ja sen aktiivista noudattamista, ei mikään maaginen piirre joka löytyy vain tietynlaisilta ihmisiltä. Sinkku taas vastaa vain itselleen, ilman velvoitteita kenellekään. Vaikka panisi sinkkuna ollessaan vaikka kuinka monta miestä, se ei tarkoita sitä, etteikö olisi valmis sitoutumaan yhteen kumppaniin sitten kun se sopiva henkilö tulee elämään. Se, että vapaa nainen toteuttaa seksuaalisuuttaan ei tarkoita, etteikö hän olisi luotettava ja kykenisi kontrolloimaan itseään houkutuksilta ollessaan parisuhteessa.

Jos heität tuollaisen kommentin ja kuvittelet tietäväsi miten maailma toimii, suosittelen käyttämään vähän lisää itsekritiikkiä.

Vastaa
Hooärrä 2.4.2018 - 10:22

Mielestäni on aika käsittämätöntä, että naisen seksuaalisuus on todellakin tabu ja sinkkunaisen pitäisi pidättäytyä satunnaisesta seksistä. Harvat nyt varmasti kotona istuu jalat ristissä, mutta että siitä vielä ääneen puhuu, on naiselle jotenkin sopimatonta. Mielestäni on paljon hienompaa, että jokainen etsii seksuaalisuuttaan ja rajojaan ja oppii mistä pitää ja mitä haluaa. Joku jo mainitsikin, että seksi on iso osa parisuhdetta ja jos seksuaaliset halut eivät kohtaa, ja jos vasta sitoutuneessa parisuhteessa opitaan, kuinka paljon ja millaista seksiä haluaa, tulee suhteeseen ongelmia.

Tämähän alkaa olla jo tasa-arvo kysymys, jos nainen ei vieläkään saa kertoa avoimesti
seksuaalisuudestaan, kun taas mies on voinut jo kautta aikain jopa rehvastella seksikokemuksillaan.
Kiitos siis tekstistä ja avoimuudesta, toivottavasti aihe tuottaa keskustelua ja käsitykset muuttuvat
tasa-arvoisempaan suuntaan.

Vastaa
Iidaafel 2.4.2018 - 10:30

Kiitos tästä kommentista Word!

Vastaa
Qwerty 3.4.2018 - 15:15

Eipä se riitä, että koeajetaan suhteen seksipuoli ja tehdään sen perusteella päätös ollaanko yhdessä vai ei. Yhtään pidemmässä parisuhteessa pitää elämäntilanteen muuttuessa aina uudelleen oppia yhdessä ja sopeutua ehkä muuttuneisiin haluihin. Halu olla yhdessä, oppia yhdessä ja etenkin ajatella toisen parasta (seksissä ja muuallakin) on parempi takuu pitkälle ja onnelliselle suhteelle, kuin se, että alussa ollaan kuin kanit.

Ajatelkaa, miten suuri osa suhteista hajoaa, vaikka kuinka olisi testattu yhteensopivuus sängyssä (tai missä ikinä)!

Vastaa
mitä hä 2.4.2018 - 11:30

Tiedätkö Iida mikä on kullikaruselli?

Vastaa
Ihmeituhippi 2.4.2018 - 11:49

Miksi nainen ei saisi ihmisenä toteuttaa seksuaalisuuttaan ihan juuri kuin häntä huvittaa?

Vastaa
niin 2.4.2018 - 11:57

Vastuutonta paneskella usean eri miehen kanssa ilman kondomia. Eikö sinua pelota taudit?

Vastaa
Ihmeituhippi 2.4.2018 - 12:03

Eiköhän jokainen aikuinen ihminen ole täysin tietoinen oman toimintansa riskeistä, ilman että nimetön vierailija sitä blogiportaalissa moralisoi. Jos olet lukenut blogia tarkemmin, huomaat että tarina kertoo juurikin omien valintojen tuottaman vastuun kantamisesta.

Jos ei ole mitään kivaa sanottavaa, on usein parempi olla vain hiljaa. 

Vastaa
Mä vaan 2.4.2018 - 20:30

Tuota noin, aika tyhmä kommenti. Sitä varten kommetiboksi on, että kommentoidaan ja sitä kai blogin pitäjäkin haluaa. Ei kaikki tässä elämässä ole kivaa, eikä pidäkään olla.
Mielestäni pieni moralisointi on kyllä paikallaan ja sitä hän varmaan saa myös ihan terveydenhuollon ammatilaisilta. Kyllä on aika huonosti asiat, jos ei tiedä tulevan lapsensa isää tai kumppaneita on useita, että ei tiedä kuka heistä on isä. Ensimmäinen ongelma on sukupuolitaudit, vaikka se onkin hänen oma ongelmansa, mutta sukupuolitaudeilla on tapana levitä ja tässäkin tapauksessa tauti voi levitä eteenpäin, toki se on niissäkin tapauksissa heidän oma ongelmansa, kaikkihan tässä elämässä on ? Onneksi blogin pitäjä odottaa ”vain” lasta, pahimmassa tapauksessa hänellä olisi hiv, niin ja sekin kai olisi hänen oma ongelmansa vai mitä.
Moralisointi kuulostaa aina pahalta ja ikävältä. Seksistä voi nauttia, mutta pitää tuntea vastuunsa. Ehkäisyä on saatavilla kaikille ja kaikkiin tilanteisiin, on typerää kyseenalaistaa meidän terveydenhuollon ammattilaisten vuosikymmenten työ vain alistamalla se ns. itsenäisen naisen tai miehen seksuaalitapoihin. Muistan kuinka aikoinaan hiviä mainostettiin homoruttona yms. nyt elämme henkisesti hyvin kaukana noista ajoista, mutta silti jotkut ihmiset näyttävät ajattelevan, että se ei koske heitä.

Vastaa
Vierailija 3.4.2018 - 05:12

Miksi nämä miehet eivät ole vaatineet kondomin käyttöä? Oletko samalla innolla moralisoimassa miehiä, joilla on yksi tai useampi lapsi seurauksena yhdestä tai muutamasta kohtaamisesta jonkun naisen kanssa? Seksiä harrastaa aina kaksi ihmistä, jotka molemmat voivat vaatia kondomin käyttöä, vaikka naisella olisikin jo hormonaalinen ehkäisy käytössä.

Vastaa
Mä vaan 3.4.2018 - 20:08

Höpö höpö, en moralisoinnut sukupuolen perusteella, mutta tekstini oli vastaus tai kommentti tämän blogin kirjoittajalle ei hänen kumppaneilleen. Tässä kyseisessä tapauksessa blogin kirjoittaja on kertonut harrastaneensa seksiä useamman kumppanin kanssa joulukuun aikana, taudeilla on tapana levitä. Kyllä seksin harrastajan täytyy tuntea vastuuta myös kumppanistaan, oli sitten mies tai nainen kyseessä.
Lisäksi minua harmitti edellisen kommentoijan älytön kommentti siitä, että mitä väliä, jokainen kantakoon itse vastuunsa ja vain omista teoistaan. Aika läpimädässä yhteiskunnassa me joutuisimme elämään, jos olisimme kaikesta vastuussa vain itsellemme. Isänä ja puolisona ja terveydenhuollon työntekijänä joudun eri rooleissa ottamaan erilaista vastuuta, mutta en katso silti, että esimerkiksi tämän blogin kirjoittaja olisi kovin hyvä esimerkki kenellekkään. En usko, että loppupeleissä on kenenkään etu se, että on voinnut vapaasti harrastaa seksiä mahdollisimman monen kumppanin kanssa. Nykyinen löyhä seksuaalimoraali kertoo paljon siitä henkilöstä, joka sompailee seksikumppaniensa parissa tietämättä edes kenen kanssa on maannut (itse muistan vieläkin ne päänahat nimineen, jotka olen kaatanut vuosien varrella, ja niitä on paljon, nyttemmin olen myös oivaltanut miten seksikumppanien lukuisa määrä on vain hajoittanut seksuaalisuuttani).

niin 2.4.2018 - 12:07

sanon vain sen mitä suurinosa ajattelee.. Mitä tämän Iidan oma perhe tai sukulaiset ajattelevat hänen käytöksestään? Mua nolottaisi aivan järjettömästi hänen äitinään. Lapsiraukka kun joutuu lukemaan tällaisia asioita itsestään kun kasvaa.

Vastaa
Vierailija 2.4.2018 - 12:56

Mullakin on kantturat katossa aika nopeasti riippumatta ajasta ja paikasta. Yhteiskunta ei vaan pysy mun jakotaulukon perässä, yhteiskunnan pitäisi muuttua mun perässä.

Vastaa
A (nainen) 2.4.2018 - 12:59

Olipa voimauttava, valoittava ja jotenkin puhdistava teksti. Kiitos Ida tästä!

Vastaa
Vierailija 2.4.2018 - 15:40

Kunnon miehet eivät huoli jakorasioita, niin on aina ollut ja tulee olemaan.

Vastaa
J. Raiskinmäki 2.4.2018 - 21:18

Luulen että sellaisia ihmisiä on nykyään todella vähän, joiden mielestä naisella ei saisi olla montaa seksikumppania. Jos blogiisi on tullut sellaisia kommentteja, se tarkoittaa varmaankin sitä että sellaiset ihmiset ovat hanakoita kommentoimaan. Suuri enemmistö, joka ei näe asiassa mitään pahaa, ei ole niin innokas kommentoimaan, koska ei näe asiassa mitään ihmeellistä. Joten, eipä kannata välittää moisesta.

Vastaa
J.Ä 3.4.2018 - 07:53

Se on helppo nimettömänä netissä kirjotella ja arvostella.. tälläsillä ihmisillä on luultavasti helvetin tylsä elämä tai muuten ei oo kaikki kunnossa ja purkaa sen muihin. Ei varmaan monella tuu mieleen että joillain saattaa olla samanlainen tilanne ja saa näistä kirjotuksista voimaa ja tiedon siitä ettei ole ainut. Pointsit sulle iida! Hyviä ja avoimia kirjotuksia on sulla 🙂

Vastaa
gouldenegg 3.4.2018 - 08:11

Minäkin jaan munaa tasaisesti kaikille mukaville naisille.Pari hylkäystä tietysti on tullut.Rumille ja paksujalkasille en jaa.Muutenkin kikkeli on miehen paras kaveri.Kun sillä on hauskaa, kantajallakin hyvä mieli.Nainen on vain välikappale tässä stoorissa.

Vastaa
Feministimies 3.4.2018 - 14:46

Moi Iida!

Hyvä teksti, kuten aina, mutta jäin miettimään yhtä asiaa. Toisaalla olet kritisoinut sitä, kun miehet haluavat vain kevyitä suhteita useiden naisten kanssa, eivätkä ole halunneet sitoutua juuri sinuun. Kai kuitenkin heilläkin on ihan samanlainen oikeus haluta pelkkää seksiä? Ei kai se, että toinen osapuoli haluaisi perinteisempää suhdetta velvoita toista mihinkään? Ehkä joku sinunkin seksikumppaneistasi olisi halunnut muuta, mutta sinä et juuri hänen kanssaan?

En haluaisi kuulostaa liian kriittiseltä ja olen siis sun kanssasi periaatteessa samaa mieltä. 😀 Tämä on vaan itselleni henkkoht läheinen asia juuri siksi, että olen itse viime aikoina elänyt aktiivista sinkkuelämää ja saanut kuulla joiltakin naisilta syytöksiä siitä, etten ole halunnutkaan mitään vakavaa heidän kanssaan – vaikka he itsekin eläisivät muuten täysin samanlaista sinkkuelämää.

On tietysti aina vähän surullista, jos kiinnostuu yksipuolisesti, mutta toisen syyllistäminen seksin ja läheisyyden haluamisesta ei siltikään ole koskaan ok, oli sukupuolten välinen asetelma mikä tahansa.

Tsemppiä kuitenkin kovasti tuleviin haasteisiin! Vaikutat aidosti hyvältä ja sydämelliseltä tyypiltä. 🙂

Vastaa
elli_m 4.4.2018 - 12:16

Hyi näitä mauttomia kommentteja täällä! Hävettää niiden puolesta, jotka tulevat tänne moralisoimaan. Eikö tunnu yhtään pahalta lytätä toista? Jos ei, niin onneksi uskon karmaan. P**kaa saavillinen sinulle, joka nimettömänä pelkurina haukut toisia netissä.

Ja Iidalle paljon tsemppiä! Jatka samalla linjalla!

Vastaa
miirakujalla 9.3.2019 - 09:51

Järkytyin näistä kommenteista. Omassa lähipiirissä en ole onneksi joutunut kohtaamaan tämän kaltaista epätasa-arvoa mitä netistä voi lukea, mutta en tiedä onko vielä uskomattomampaa se, että tuntemattomilla (miehillä) saattaa olla mielipide jonkun naisen seksuaalisuudesta. Aivan kuin naisen seksuaalisuus kuuluisi heille. Oksettava, vanhanaikainen ajatus. Olet tosi rohkea, kun puhut näistä asioista ääneen ja omilla kasvoillasi – niin muutokset kohti tasa-arvoa on aiemminkin tapahtunut, tarvitaan äänekäs joukko tai henkilö sanomaan, ettei nykytilanne ole oikein. Ihailen.

Vastaa
iidaafel 9.3.2019 - 09:57

Kiitos sun kommentista! Piti ihan lukea näitä tekstin vanhoja kommentteja ja huh! Kyllä paljon on tehtävää!

Vastaa

kommentoi postausta