Home » Nämä innostavat ja antavat voimaa arkeeni nyt

Nämä innostavat ja antavat voimaa arkeeni nyt

by Iida Åfeldt

Muutto

Olen jo pitkään sisustanut mielessäni tulevaa kotiamme. On aivan mahdottoman ihana uppoutua haaveilemaan ja miettimään sisustusta. Selailen Instagramista ja Pinterestistä ideoita. Inspiroidun kauniista kuvista todella paljon ja niiden katsominen on todella terapeuttista. Saa uppoutua johonkin itselle mieluisaan asiaan. Tarkoituksena on sisustaa olemassa olevilla tavaroilla sekä käytettynä ostettavilla ”uusilla” tavaroilla. Sekin tekee tästä jännää, sillä jonkin mieluisan asian hankkimiseen joutuu nähdä vähän enemmän vaivaa. Sisustushaaveilu antaa todella paljon voimaa poikkeusarkeen. Pakkaamista ja fyysistä muuttoa en ajattele, eli se ei kyllä kuulu tähän inspiraatiota tuovaan listaukseen! Haaveissa voin hypätä suoraan sen vaiheen yli. Tämä on nimittäin kuudes muuttoni kahdeksan vuoden aikana.

Työ

Jokin aika sitten en olisi uskonut sanovani, että saan työstä todella paljon voimaa. Alalla työskentelevät tietävät, että yleensä se on toisin päin. Mutta nyt saan työstä todella paljon ja sen merkitys on korostunut elämässäni. Samalla on tullut konkreettisesti nähtyä se, miten paljon hyvää pienemmät ryhmäkoot voisivat saada aikaan. Henkilökunta jaksaisi työssään paljon paremmin ja voisi paremmin. Mahdollisesti poissaoloja olisi vähemmän ja työhön uupumista ei esiintyisi samalla tavalla kuin nyt. Tällä hetkellä nautin töissä siitä, että ehdin tehdä työtäni. Lisäksi on ihana tehdä tietokonetta vaativia hommia tietäen, ettei jätä ketään pulaan sillä välin. Koen itseni todella tärkeänä osana yhteiskuntaa ja olen valtavan ylpeä omasta ammatistani. Tuntuu, että monelle on vasta nyt valjennut miten tärkeästä työstä on kyse. Lisäksi saan töissä puhua muiden aikuisten kanssa ja vaihtaa ajatuksia aikuisten kesken. Arvostan työyhteisöä entistä enemmän ja yhteisöllistä tunnetta työpaikalla.

Aurinko

Mikään ei varmasti tuntuisi miltään ilman kevätaurinkoa. Valolla on ihmeitä tekevä voima. Sen tajuaa joka kevät. Vanha juttu, joka ihmetyttää joka kevät uudelleen. Pimeys voi pahimmillaan olla hyvin synkkää. Kaikki on helpompi kestää, kun tietää, että on valoa. Parasta on tietysti se, että kevät on vasta alussa ja koko ajan tulee valoisampaa, lämpimämpää ja luonto herää kevääseen.

Somen luoma yhteisöllisyys

Yksi asia jaksaa ällistyttää ylitse muiden! Saan valtavasti iloa muiden kekseliäistä ideoista luoda yhteisöllisyyttä. Olen niin iloinen nähdessäni miten ihmiset pitävät yhtä näinä aikoina, pelaavat pelejä etänä, viettävät viini-iltoja etenä ja pitävät lasten leikkitreffejä. On kokkauslivejä, iltasatulivejä, etäjumppaa ja etämuskaria. Yksityishenkilöt pitävät varhaiskasvatustuokiota etänä kotona oleville lapsille. Ilahdun nalleista ja sateenkaarista ikkunoissa, ilahdun zoom-sovelluksen avulla pidetyistä lasten synttäreistä ja parvekkeen kautta tapahtuneesta virpomisesta. Tässä tosiaan huomaa, mitä some ja teknologia voivat meille parhaimmillaan antaa. On ihanaa, että sitä hyödynnetään yhteisöllisyyteen. Itsekin olen puhunut viikottain videopuheluita ystävien kanssa ja myös Eemin ystävien kanssa. Pienetkin lapset ilahtuvat toisistaan ja esittelevät kameralle lelujaan puolin ja toisin. Tulee oikein tyhmä olo, että miksi tälläistä ei ole tehnyt tätä ennen! Muka aina on kiire puhelimessa puhumiseen ja kuulumisten vaihtoon, mutta asian voisi liittää omaan arkeen ja vaikka syödä se iltapala yhdessä puhuen videopuhelua.

Lapsi

Tänään istuimme lattialla Eemin kanssa. Katselin häntä. Siinä hän istui matolla vaippasilleen ja selasi kirjaa. Katsoin häneen kuin ensimmäistä kertaa ja ajattelin: ”Minulla on lapsi, siis ihan oikea lapsi”. Edelleen se ällistyttää ja tuntuu välillä epätodelliselta. Että minulla on oikeasti ihan oma poika! Hän tuo ilon tunteita jokaiseen päivääni ja hän innostaa minua olemaan oma itseni. Hän antaa minulle voimaa ja halua mennä eteen päin ja olla vielä vähän parempi. Hänen takiaan haluan toteuttaa haaveeni ja olla onnellinen elämässäni, sillä hän mallintaa minua kaikessa.

Valtavasti voimia teille siellä, jotka tätä luette. Toivon, että teidänkin arjessa on innostavia asioita, joista voitte saada voimaa!

-Iida

KUVAT // Leena Warén

6 kommenttia

IS 7.4.2020 - 23:03

Ihanasti kirjotettu postaus! Voin niin samaistua tuohon lapsi-kohtaan. Meillä on Eemiä muutaman kuukauden nuorempi Eeli ja samoja asioita pysähtyy miettimään joka päivä.

Vastaa
iidaafel 15.4.2020 - 22:26

Voi kiitos kovasti <3

Vastaa
NK 8.4.2020 - 02:25

Ihania, positiivisia asioita tämän hurjan ajan keskellä! Ja se aurinko! Että on upeaa herätä valoon ja nauttia valoisista illoista! Ajattelen usein, miten kamalaa olisi ollut, jos koko tämä koronahomma olisi alkanut Suomessa joskus loka- tai marraskuussa. SE olisi ollut jo liian synkkää. Mukavaa Pääsiäistä Teille! 🙂

Vastaa
iidaafel 15.4.2020 - 22:26

Niinpä! Samaa olen miettinyt, että onneksi poikkeusolot on keväässä!

Vastaa
jenifer76 8.4.2020 - 12:59

Thank you ideefel?

pcappstore.us

Vastaa
hellelund.marjo 17.4.2020 - 18:47

Voi meillä on niin samanlaiset ajatukset tuosta sisustamisesta! Olemme perheenä hurahtaneet minimalismiin elämäntapana ja mielenkiintoisen haasteen sisustamiseen tuo ratkaisujen keksiminen olemassaolevasta. Tai jos hankitaan uutta, tapahtuu se ensisijaisesti kierrätettynä. (Jos haluat lukea miten meillä tätä toteutetaan, niin esimerkiksi http://www.hellelund.fi/mita-ilman-voi-sittenkin-elaa/ kertoo jo jotain. 🙂

Löysin blogisi vasta juuri äsken ja nyt ajattelin viettää palan perjantai-iltaa siitä vaikuttuen! PS. Olet huikean viehättävä!

Vastaa

kommentoi postausta