Home » Onko useamman tapailu samaa aikaa ok?

Onko useamman tapailu samaa aikaa ok?

by Iida Åfeldt

DSC_1309.JPG

DSC_1321.JPG

Ei on varmasti ajatus, joka tulee ensimmäisenä mieleen. Moni sinkku tiedostaa, ettei se oikein ole ok, mutta lähes kaikki niin tekee. 

Omat ’villit’ sinkkuaikani ovat todellakin olleet ohi jo hetken ja se tuntuu kyllä ihan hyvältä. Mutta parhaillaan elettiin Tinderin kultakautta joitakin vuosia sitten ja asuttiin Töölössä, joka oli sinkkuporukassani se ’THE’ paikka matcheille. Oltiin myös himpun verran kevyempiä ja treenatumpia kuin nyt. 

Minulla oli parhaillaan useammat treffit viikon aikana, sanotaan nyt vaikka neljät. Tapaamisten jälkeen, joku karsiutui joukosta. Seuraavina viikkoina näin heistä kahta ja lopulta yhtä. Lopulta en ketään ja homma alkoi taas alusta. Ja tässähän on oikeastaan kyse vain ajanhallinnasta. Ei haluta käyttää aikaa ns. vääriin tyyppeihin, eikä siinä samalla haluta menettää niitä hyviäkään tyyppejä. Halutaan lyhyessä ajassa tavata mahdollisimman monia, jotta tiedetään kannattaako heihin käyttää enempää aikaa ja selvitetään kenen seurassa viihtyy parhaiten. Tästä aiheesta keskustellaan myös tänään julkaistussa Kinkkukiusauksia jaksossa, jossa mukana on miesvieras. Kuunnella voit tästä

Vaihtoehtoisesti tehdään niin, että tavataan vain yhtä x ajan. Annetaan sille yhdelle mahdollisuus ja halutaan tutustua kunnolla häneen, jonka päättymisen jälkeen vasta sovitaan uusista treffeistä jonkun muun kanssa. Tavallaan useamman kanssa treffeillä käynti samanaikaisesti on mielestäni järkevää ajankäyttöä ja useista vaihtoehdoista jää usein jäljelle se yksi, johon haluaa panostaa ja katsoa mihin juttu voisi johtaa. En siis näe siinä mitään väärää silloin, kun kyse on ns. vain treffailusta. Väärältä se tuntuu silloin, kun on ajatus siitä, että tästä voisi tulla jotain enemmän ja tapailu voisi johtaa suhteeseen. 

DSC_1313.JPG

Se, missä kohtaa useamman tapailu samaa aikaa ei ole enää ok, on varmasti aika vaikeaa määrittää. Usein ehkä tulee tunne, ettei halua tapailla muita, että se yksi on niin huikea, että haluaa keskittyä siihen. Itse huomaan, että johonkin ihastuneena, ei muut enää kiinnosta. Toisinaan on ehkä hyvä ottaa asia keskusteluun, että mikä on toisen kanta asiaan. Kaikki riippuu varmasti myös tilanteen lähtökohdista. Toiset sanovat heti alusta alkaen, etteivät halua parisuhdetta ja toiset kertovat etsivänsä parisuhdetta. Jossain määrin siis ok asia ja jossain määrin ei. Enemmän ok silloin, jos molemmat ovat tilanteen tasalla ja tietävät mistä on kyse, eli rehellisyys on varmasti se mikä kantaa tässä asiassa pitkälle ja vältytään turhilta pettymyksiltä. Nykyään ei ole itsestään selvyys, ettei muita tapailla samaan aikaan, vaan asia vaatii keskustelua. 

Pahinta on varmasti epätietoisuus. Olen itse monta kertaa huomannut olevani tilanteessa, jossa minä olen ihastunut, jättänyt muiden tapailun ja olevani valmis siirtymään ns. vakavampaan tapailuun, jonka tarkoitus on johtaa ehkä seurusteluun. Mies ei kuitenkaan ole ollut asian kanssa samoissa vesissä ja on yhtäkkiä kadonnut kuin tuhkatuliin. Muutamaa kuukautta myöhemmin huomaan hänen laittaneen Instagramiin kuvan tyttöystävä kainalossa. Tämän vuoksi siis rehellisyys on parasta ja sillä osoitetetaan kunnioitus toista kohtaan. Asioista pitäisi voida puhua, eikä vain olettaa, eli kertoa myös jos ei kiinnosta. Se vain tuntuu olevan liian vaikeaa monelle nykypäivänä. 

Nykyään valehtelisin, jos sanoisin, etten tapaile sillä ajatuksella, että tapailu muuttuisi suhteeksi. Kai se on ihan luonnollistakin tulla siihen pisteeseen, että haluaa tapailun johtavan suhteeseen? En minä halua tapailla x aikaa, vain tapailun ilosta ja vaihtaa uuteen. Eri asia on tietysti, jos mies ei tunnu sopivalta tai toisin päin. Raskaus on rauhoittanut minua todella paljon ja onhan tapailukin erilaista. Ja vauvan syntymän jälkeen se varmasti vasta erilaista onkin, sillä vauva on ehdottomasti ykkönen. Uusi elämä jollain tapaa alkaa vauvasta ja se tuntuu hyvältä. Onhan tässä nyt useaita kuukausia tehnyt ns. eroprosessia entiseen elämään. Joskus oli aika, jolloin en muistanut nimiä, menin kertomissani asioissa sekasin ja puhelimessani oli numeroita, joiden omistajia en muistanut. Eipä ihme, ettei mistään tullut mitään. 

-Iida

DSC_1330.JPG

DSC_1335.JPG

 

2 kommenttia

CougarWoman 10.8.2018 - 07:00

Mä en ole jotekin koskaan tajunnut, että miksi ne aikeet pitää ilmoittaa etukäteen (paitsi jos siis hakee vaan ihan puhdasta kertakäyttöseksiä). Kun siis mistä sitä etukäteen tietää, mitä just sen ihmisen kanssa haluaa? Jostain tulee FWB, toisesta ystävä (juu on tapahtunut), kolmannesta ehkä se seurustelukumppani. Ja tää viimeksi mainittu on puolestaan voinut sanoa, ettei hae mitään vakavaa. (Tämäkin on tapahtunut ja siitä seurasi 16 vuoden suhde avioliittoineen.)

Ja sit toisaalta taas: jos kummatkin on liikeenteessä sillä ”haluan parisuhteen” -asenteella, niin käyttäytyykö ne sitten jotenkin eri tavalla? Onko ne treffit sitten enemmän parisuhteeseen tähtäävää materiaalia, vai puhutaanko eri asioista, vai käyttäydytäänkö muuten jotenkin toisella lailla kuin vaikkapa FWB-suhdetta hakevilla treffeillä? Ja jos joo, niin miksi? 

Mulla on profiileissa, että en ole kiinnostunut yhden illan jutuista, mutta että muuten olen avoin kaikkeen. Ja niinhän se on. Mistä sitä tietää mitä elämä tuo tullessaan, turha sitä on etukäteen suunnitella, saatikka jotenkin veren maku suussa hakea vain sitä Oikeaa Parisuhdetta. Aikaa on, ja elämä on.

 

Vastaa
Iidaafel 10.8.2018 - 08:27

Oon kyllä ihan samaa mieltä, eihän sitä voi tavallaan etukäteen tietää. Mutta musta on kiva tietää, jos on ajatus ihan vaan seksistä, koska jos toisella onkin muu ajatus, niin onhan se asetelmana vähän haastava sitten heti. Mutta toki sellainenkin voi muotoutua vaikka miksi. Jos joku ilmoittaa haluavansa vakavampaa tapailua, niin kyllä sitä silloin ehkä antaa ja panostaa itsekin enemmän silloin. En mä ole koskaan FWB kamujen kanssa lähtenyt leffaan tai mennyt ravintoloihin, mutta ns. vakavasti otettavien kanssa, joista ajattelen suhdetta, niin heidän kanssa taas joo. Eli itse ainakin siis käyttäydyn eri tavoin näissä asetelmissa. Mielenkiintoista haha 🙂 Mutta tosiaan etukäteen ei voi liikaa suunnitella!

Vastaa

kommentoi postausta