Tänä aamuna heräsin iloiseen jokelteluun. Nousin ylös ja kävelin hänen sänkynsä luo. Hänen kasvoilleen levisi suuri hampaaton hymy. Minä hymyilin. Siinä me hymyilimme toisillemme. Toivotin hyvää huomenta ja nostin hänet sängystä.
Aivan kuin jokaisena muunakin aamuna, niin myös tänä aamuna. Siinä aamutoimissa tunsin taas sen rakkauden, joka tuntuu vain joka aamu suuremmalta. Joka aamu vain pakahdun siitä rakkaudesta. Ajattelin, että tänään on ensimmäinen äitienpäiväni ja minulle se on kuten jokainen muukin päivä tähän asti äitinä. Saan viettää joka päivä äitienpäivää. Kuinka onnekasta!
Olen ollut äiti 7,5 kuukautta. Mikään elämässäni ei ole koskaan vastannut tätä aikaa. En ole koskaan käynyt henkisesti niin äärirajoilla, taistellut lapseni hyvinvoinnin eteen, enkä toisaalta ole koskaan ennen kokenut näin pakahtuvaa rakkautta. Vähämpä olen mistään tiennyt. Minulle äitiys tällä tavalla ei ollut toivottua, mutta en vaihtaisi yhtään päivää. Minulla oli raskaana hyvin vahvana se tunne, että minä pärjään kyllä ja niin olen tehnyt. Minulle äitiys on ollut ensi hetkestä hyvin luontevaa ja helpoksi omaksuttavissa. Minusta on aivan ihanaa olla äiti, äitiys sopii minulle. Äitiys tuo parhaat puoleni esiin. Lapsi tuo parhaat puoleni esiin, lapsi tuo kaiken kauniin minussa esiin, saa tuntemaan maailman ainutlaatuisimmaksi, paremmaksi ihmiseksi. Äitiys on tehnyt minusta voimakkaan.
Tänään moni on kysynyt, onko oloni ollut haikea. Tällä viikolla minulta on kysytty, harmittaako minua, kun muut saavat lahjoja ja aamupalat sänkyyn. Tällä viikolla minua haastateltiin kaksplussan verkkoon siitä, millaista on viettää äitienpäivää muussa kuin ydinperheessä. Tällä viikolla kerhossa äiti kertoi sanoneensa miehelleen, että muista sitten lahja ja aamupala.
Se sai minut ajattelemaan, että mistä asti kumppani on tehnyt äitienpäivän, eikä lapsi? Joo toki ne siittiöt on pitänyt jostain saada, mutta lapsi tekee äidin. Lapsi tekee tämän juhlan. Minä en edes itse ollut osannut ajatella, että minun äitienpäivästäni puuttuisi mitään. En osannut ajatella, että se olisi jotenkin vähemmän kuin jonkun toisen äidin. Se ehkä johtuu siitä, että, että suuren osan elämääni olen ollut yksinhuoltajan kasvattama ja osin siitäkin, ettei minua ole jätetty, en ole eronnut, ei ole menetettyjä toiveita tai unelmia.
En tiedä miksi juhlapyhissä ja merkkipäivissä korostuu kumppanuus ja ydinperhe. Voisin kuvitella, että harva saa äitienpäivänä aamupalan sänkyyn ja lahjoja puolisolta, lasten isältä. Yhä useampi asuu muussa kuin ydinperheessä. Meillä on iso kirjo erilaisia perheitä. Kahden äidin perheitä, itsenäisiä äitejä, adoptioperheitä, sijaisperheitä, leskiä, uusioperheitä, joissa ei ole yhteistä lasta, perheitä, joissa lapset ovat jo muuttaneet pois, perheitä, jossa lapsi on menehtynyt, perheitä, joissa isä on menehtynyt, perheitä, joissa äiti on menehtynyt, perheitä, jotka eivät pääse viettämään äitienpäivää, vaikka kuinka toivovat.
Meillä on valtavan paljon erilaisia tapoja katsoa ja nähdä äitienpäivää.Toisille tämä päivä on aina täynnä surua ja haikeutta. Jollekin tämä päivä on täynnä menetystä ja luopumista. Kyyneliä ja surua. Jollekin onnea, aamupaloja ja kukkia.Elämän luonnollinen kiertokulku vaikuttaa myös äitienpäivään. Lapset ovat vain hetken pieniä, joskus heistä tulee teinejä, ei heitä kiinnosta herätä laittamaan aamupalaa, he kasvavat, saattavat olla töissä tai armeijassa, heistä tulee aikuisia, muuttavat pois, ehkä kauas pois, saavat omia lapsia ja luovat omia perinteitä. Perheet eroavat, tulee uusia perheitä ja uusia perinteitä.
Minun ensimmäinen äitienpäiväni ei ole ollut haikea. Kaikkea muuta! Minun päiväni on ollut hyvin onnen täyteinen ja samalla hyvin arkinen, tavallinen päivä. Minä olen äiti. Se on jo itsessään upeaa ja ainutlaatuista. Minulla on perhe, minä ja hän. Valehtelemattakin jokainen nauttii muistamisesta, huomionosoituksista ja hemmottelusta. Mutta oikeasti on ihan sama keneltä ne tulevat! Minä sain äitienpäiväkukkia ystävältäni, vein itse kukkia kerrostalossani asuvalla vanhemmalle rouvalle, jonka lapset asuvat kaukana, tein aamupalaa äidilleni, niin kun olen tehnyt lapsesta saakka. Sain valtavan kasan äitienpäivätoivotuksia ystäviltäni. Minulle tuli kaikesta todella hyvä mieli. Loppuenlopuksi aamupalat ja lahjat ovat aika lyhyt aika elämää. Materiaa tärkeämpää on muistot. Muistot niistä yhdessä tehdyistä aamupaloista, muistot kortin tekemisestä ja ojentamisen jännityksestä.
Toisen ilo ei ole minulta pois. Minun äitienpäiväni on yhtä arvokas ilman kumppani kuin kumppanilla. Joskus voi olla päivä, että saan nauttia tehtyä aamupalaa ja saan vastaanottaa äitienpäiväkortteja. Mutta silloinkin toivon, ettei huomionosoitukset jää yhteen päivään vuodessa.
Ihanaa äitienpäivää!
-Iida
LUE MYÖS
Suhtautumiseni perinteisiin juhlapyhiin
KUVA Pauliina Tähkäpää