Kun olin ihan pieni, ajattelin, että isona minusta tulee äiti. Työnsin rattaita ja kuvittelin olevani äiti. Ja rattaissa nukkui poikanukke. Minun äiti työnsi rattaita, joissa oli ihan oikea poikavauva, minun pikkuveljeni. Sitten, kun minulla oli neljä pienempää sisarusta, aloin ajatella, että äitinä oleminen ei olekaan niin kivaa.
Päätin, että minusta tulee isona lentoemäntä. Olin ensimmäisellä matkallani 7-vuotiaana ja ihailin korkokengissä kulkevia kauniita lentoemäntiä. Jaksoin haaveilla tuosta ammatista koko ala-asteen. Haaveeni koki huippunsa 6. luokan kevätjuhlassa, jossa sain esittää lentoemäntää, yhtä pääosista.
Yläasteella maailmani avautui. Tajusin, että voisin olla ihan mitä vain. Äidinkielenopettajani rakasti aineitani, mikä motivoi kirjoittamaan. Kotiin saatiin ensimmäinen tietokone ja niin aloin kirjoittaa. Samaan aikaan luin Harry Pottereita ja ihailin kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia. Päätin, että isona minusta tulee näyttelijä tai kirjailija. Tuo haave oli niin voimakas, että päätin hakevani Kallion ilmaisutaidon lukioon. Opiskelin todella ahkerasti, jotta keskiarvoni olisi mahdollisimman hyvä. Harrastin myös teatteria, jotta saisin hyvät pisteet sisäänpääsyyn. Kolmen vuoden uurastus päättyi onnellisesti.
Lukiossa en enää tiennytkään mitä haluaisin. Kaikki opiskelijat tuntuivat haluavan samaa kuin minä ja kaikki olivat lähes yhtä lahjakkaita taiteissa. Jokainen oli hakeutunut kouluun samat haaveet mielessä. Kirjoittelin edelleen intohimoisesti ja luin paljon. Olin valtavan kiinnostunut historiasta sekä uskonnosta juurikin tarinoiden vuoksi. Ne ruokkivat mielikuvitustani. Opinto-ohjaaja neuvoi minua hakemaan opettajaksi. Tuona vuonna pääsykoeaineistossa oli kasvatuksen historiaa ja koulujen historiaa koskevia tekstejä. Ne kiinnostivat minua todella paljon, joten päätin hakea luokanopettajaksi. Ajattelin siinä olevan luova ammatti, jossa saisi hyödyntää kiinnostustani taiteita kohtaan. No en päässyt yliopistoon. Pettymys oli valtava, jonka jälkeen päätin, että opettaja minusta nyt tulee hinnalla millä hyvänsä.
Välivuonna tein alan töitä koulussa ja päiväkodissa. Päätin hakea lastentarhanopettajaksi. Ala alkoi tuntua todella mielenkiintoiselta, voisin ensin opiskella lastentarhanopettajaksi, myöhemmin jatkaa luokanopettajaksi tai ehkä erityisopettajaksi. Valmistautumisen jälkeen päädyin alan töihin. Haaveeni koskivat paljon kasvatusalaa.
Vuosi sitten aloin haaveilla taas kirjoittamisesta, siis kirjoittamisesta työksi. Tunne vain voimistui ja kasvoi. Huomasin, että nautin todella kirjoittamisesta ja olen nauttinut siitä lapsesta asti. Alkuvuodesta koin todellista tuskaa omassa ammatissani. Halusin pois päiväkodista. Olinpa hakenut aivan muita töitä ja saanutkin. Raskaus kuitenkin pamahti päin kasvoja, eikä irtisanoutuminen siinä kohtaa ollut enää mahdollisuus. Minun piti ottaa tilanne haltuun ja tajusin, että äitiysloma olisi mahtava paikka kirjoittamiselle! Onneksi ei tarvinnut odottaa sinne asti.
Nyt voin ilokseni todeta, että saan kirjoittaa! Nimittäin olen aloittanut A-lehtien blogaajana, blogini löytyy Lilyn etusivulta. Vielä kyseessä ei ole kokopäivä työ, mutta askel kohti haaveen täyttymistä on otettu. Ja onhan tämä nyt aivan mahtavaa! Ehkä minusta tulee isona kirjailija, äiti minusta nyt ainakin tulee ja opettajakin olen jo. Elämä on aivan mahtavaa, mikään ei ole lukkoon lyötyä, vaan saa haaveilla, muuttaa suuntaa ja tulla miksi vain. Nyt haaveilen kirjoittamisesta, mutta en siltikään osaa sanoa, mitä olen isona.
-Iida
