Herään taas harmaista Finlaysonin muumilakanoistani. Minäkin kuulun niihin joilla on valkoiset lakanat, koska kaikilla muillakin. Huomasin kuitenkin aika pian, että paljon mielummin nukahdan ja herään muumilakanoistani.

Nousen sängyn reunalle istumaan. Jalassani on kulahtaneet ja reikäiset yöhousut. Housut kuitenkin korvaa ylellinen vaaleanpunainen pitsitoppini, jonka toinen olkain repsottaa. Laitan puputossuni jalkaan. Kipsuttelen avaamaan sälekaihtimet ja vetämään ne pois valon tieltä.

Ulkona on harmaata. Pilviä on paljon ja vaikuttaa siltä, että tulee sadetta. Mutta minäpä tykkään sateesta. Minulla on vaaleanpunainen sadetakki ja Helsingin räiken sateenvarjo, jonka olen saanut lahjaksi asiakkaalta päiväkodista. Asiakkaani kun tuppaavat tykkäämään väreistä.

Juon pari lasia vettä ja laitan illalla lataamani kahvikeittimen päälle. Vaaleanpunainen moccamasterini alkaa pitää tuttua ääntä.

Tavallinen aamu. Niin tavallinen aamu, että se tuntuu ihanalta. Kasvoilla säihkyy ja suupielet nousevat. Naurattaa. Kävelen tossuillani päkijöillä sipsutellen. Tanssin tavallisen aamun kunniaksi ja päätän ottaa läppärini esiin. Kirjoitan tämän tekstin teille tähän aamuun. Jotta voin jakaa omasta ilostani sinun aamuusi. Mitään tavallisesta poikkeavaa ei tarvita hyvään päivään. Tavallisuudellakin on paikkansa. Nauti siitä.

-Iida