Paino on aina ollut minulle ongelma. Joskus todella suuri ongelma ja joskus vähän pienempi ongelma. Paino on ollut tarpeettoman paljon mielessäni elämäni aikana.
Muistan painon tarkkailun iskostuneen päähäni jo lapsuudesta. Jo kuudennella luokalla sovin ystäväni kanssa, että alamme ”laihduttamaan”. Ystäväni äiti oli painonvartioissa ja saimme käsimme asiaan kuuluvan materiaalin. Näin ollen pystyimme laskemaan ruoka-aineille pisteitä ja pysymään tietyn pistemäärän sisällä. Seuraavan kerran muistan laihduttaneeni kahdeksannella luokalla, jotta olisin mahdollisimman hoikka rippileirillä ja rippijuhlissa. Yhdessä ystäväni kanssa aloimme sitten käydä kävelylenkeillä, mikä oli ainut positiivinen osa koko prosessia. Aina halusin muokata itseäni, jotta voisin olla jotakin. ”Sitten kun” oli ajatukseni moneen asiaan. Sitten kun painan tämän verran, laitan bikinit. Sitten kun painan tämän verran, alan deittailla. Sitten kun ei ole olemassa, siihen voi hukata koko elämänsä pääsemättä koskaan perille.
Meni aika kauan aikaa, että olen tässä pisteessä missä nyt. Ymmärsin siirtyä painon ajattelusta hyvänolon tavoitteluun, hyvän ruuan ja mukavan liikunnan avulla. Painolla ei ole siinä tekemistä. Mutta aika monet laihdutuskuurit ja muutkin älyttömyydet se vaati.
Ulkonäköpaineet ovat kuitenkin todellinen ongelma ja yhä useammin jo lapset ovat niiden keskiössä. Olisi upeaa, ettei niin monen tarvitsisi kulkea vaikeimman kautta. Erilaiset syömiseen liittyvät häiriöt ovat yleistyneet, eikä kyseessä ole vain naiset, vaan yhtälailla miehet. Elämme hyvin ulkonäköä korostavassa yhteiskunnassa ja some määrittelee paljon, mitä milloinkin tavoittelemme. Toisinaan ajattelen, että onneksi minun lapsuudessa ja nuoruudessa ei ollut Instagramia ja Snapchattiä! Vaikeaa oli ilman niitäkin, mitä se olisi ollut niiden kanssa. Nykyään sekin tuntuu pahalta, että netin keskustelupalstoilla puhutaan minun olevan sinkku, koska en pullukan olemukseni takia kelpaa miehille. Aikuisena osaan käsitellä tälläistä, mutta mitä se olisi ollut nuorempana?
Nykyään ajattelen painoa melko vähän. Tai ajattelin ennen raskautta. Nyt painosta on taas tullut ongelma.
Kuntosalitreenaaminen on kuulunut elämääni jo pitkään. Homma kuitenkin katkesi raskauteen, sillä liikunnan ajatteleminenkin oksetti. Pahoinvointi esti liikkumisen entiseen tapaan. Motivaatiokin siinä katosi, sillä raskaus tuo mukana kiloja ja keho muokkautuu monella tapaa toisenlaiseksi.
Ensimmäisellä neuvolakäynnillä minun piti käydä vaa’alla ja painoni kirjattiin neuvolakorttiin. Heti minulle kerrottiin, että painoindeksin mukaan olen ylipainoinen, joten joudun sokerirasituskokeeseen raskausviikolla 28. Seuraavalla neuvolakäynnillä edessä oli taas punnitus. Paino oli tippunut pahoinvoinnin seurauksena ja varmasti myös lihasmassani oli romahtanut, kun kuntosalitreenaaminen ei ollut ollut yhtä säännöllistä. Minua kehotettiin syömään ja pitämään huolta ruokavaliosta. Tajusin, että painoni ei ole enää oma asiani. Se käsitys on myös vahvistunut viime aikoina.
Raskaana ollessa jokaisella on jotain sanottavaa sinun painostasi ja mahastasi. Niiden osalta yksityisyyden voi unohtaa. Siinä missä kukaan ei ennen kehdannut kommentoida ulkonäköäsi mitenkään, niin nykyään se on vähintäänkin velvollisuus.
Kerroin töissä saaneeni ruokahaluni takaisin. Enää ruoka ei okseta, vaan päinvastoin, on nälkä koko ajan. Kollega suositteli minulle porkkanoiden syömistä ja olemaan tarkkana syömisen kanssa. Sukulaistätini puolestaan kyseli paljonko kiloja olen saanut ja ohjeisti, ettei kannata lihota kuin 12-15 kg, jotta niistä sitten pääsee eroonkin. Todella moni kyselee painoani ja saamiani kiloja sekä antaa opastusta syömiseen. Näiden ohella mahaa kommentoidaan. Jonkun mielestä se on valtavan suuri ja jonkun mielestä järkyttävän pieni näille viikoille. En ole asiasta pahastunut, mutta minusta on ollut hauska huomata ero entiseen. Raskaus on selvästi asia, jolloin kommentointi ja koskettelu on ok. Ja olenhan minä itsekin tehnyt samaa, kommentoinut mahan kokoa ja silitellyt raskausmahaa, kysymättä ollenkaan onko se henkilöstä ollut ollenkaan sopivaa.
Raskaana tai ei, mahaa tai ei, paino mikä tahansa, jokainen on mielestäni hyväksyttävä. Painolle ei kannata uhrata niin paljon ajatuksistaan! Suurin opetus itselle on ollut itseensä ihastuminen. Sen jälkeen on oikeastaan ihan sama, onko jonkun mielestä pullukka vai ei. Kelpaa itselleen ja se riittää. Itsehän sitä tietää, millainen olo on omassa kehossaan ja vaatiiko se jotain toimenpiteitä. Ei muut sitä voi sinulle kertoa. Itsensä hyväksyminen ja kliseisesti sanottu itsensä rakastaminen on suurin palvelus mitä voit itsellesi ja hyvinvoinnillesi tehdä. Sille kannattaa antaa paljon tilaa ajatuksistasi!
-Iida
20 kommenttia
kiitos nasevasta ja hyvästä kirjoituksesta 🙂 Olen samoilla raskausviikoilla kuin sinä ja törmännyt tismalleen samankaltaisiin reaktioihin jotka ovat hämmentäneet. Osa kommentoi, että onpa pieni maha ja osa tullut ilman kyselyitä vatsaa silittelemään ja ovat todenneet, että nyt uskaltaa kysyä onko raskaana kun ei ”normaalista” lihoamisesta voi olla kyse. Asia on tosissaan hämmentänyt näin ensimmäistä lasta odottavana ja saanut aikaan myös epävarman fiiliksen siitä, että meneekö kaikki nyt normaalisti. Oli helpottavaa lukea, että ihan samoihin asioihin muutkin törmänneet 🙂
Kiitos, kiva kuulla! Ja samat fiilikset tosiaan täälläkin, vähän hämmentää, koska kaikki on kuitenkin niin uutta. Ihanaa aikaa ja nauti kasvavasta masusta <3
Sama täällä, jonkun mielestä maha on pieni ja jonkun mielestä älyttömän iso. Olen antanut kommentit mennä toisesta korvasta ulos.
Alkupahoinvoinnin jälkeen on ihanaa, kun voi syödä! Ja energiaa kyllä kuluu enemmän kuin ennen, vaikka liikkuminen on täälläkin aika vähissä. Koitan kuunnella kehoa, että mitä ja paljonko se tarvitsee. Tällä hetkellä tarvitsee ruokaa aika paljon 😀
Samalla linjalla! En oo pahastunu kommentoinnista ja syömisenkin suhteen tuntuu hyvältä. Tuntuu, että ruoka menee tarpeeseen ja suurelta osin tulee syötyä juurikin sitä tavallista ruokaa. Ja tosiaan syöminen kaiken alun jälkeen tuntuu niin ihanalta 🙂
Tosi hyvä teksti, jälleen kerran! Itselläni ei ole lapsia, enkä ole raskaana, ja kuulostaa tuo painon ja mahan kommentointi ja silittely kyllä vähän mahdottomalta. Itse en ole koskaan silittänyt raskaana olevien mahaa (edes ystävieni), en ehkä vain ymmärrä sitä… Lisäksi olen herkkä painon ym. Kommentoinnista, koska olen itse ollut koko nuoruuteni (en enää pitkiin aikoihin) alipainoinen ja se jos joku on asia mitä ihmiset kehtaavat kommentoida! Päin naamaa ja varmasti myös selän takana. Jollakin tavalla laihuus ja hoikkuus on asia mistä jokaisella on oma mielipide ja se on yleensä se, että se ei ole tervettä/normaalia. Vaikka totuus voi olla ihan toinen. On totta että syömishäiriöt ovat suuri ongelma ja on kamalaa, että nuoresta asti painoon ja ulkonäköön kiinnitetään niin paljon huomiota. Kiitos ihanasta blogistasi ja huippua odotusaikaa! Vaikea sanoa miten itse reagoisin kropan lääppimiseen ja painon kommentointiin, ehkä suotuisammin jos olisin raskaana. Kivaa kevättä Iida! <3
Ihana kommentti, kiitos! En voi kuvitella miltä sinusta on tuntunut. Kuulostaa hurjalta. Olen itsekin todella herkkä painoon liittyvistä kommenteista ja kenestäpä kommentointi kivaa olisi, oli sitten ali- tai ylipainoinen. Kaikkea hyvää sulle ja ihanaa kevättä!
Hyvä huomio toi, että yhtäkkiä paino ei olekaan enää yksityisasia.. Mulla on ollut murkkuiässä syömishäiriö, enkä ole siitä tervehdyttyäni viitsinyt juuri seurata painoani puntarilla. Mullakin siis neuvolan säännölliset painokontrollit oli pikkuisen ahdistava ajatus, kun pelkäsin että jos ne teini-iän möröt nousee taas kuiskuttelemaan ettei painonnousu ole ok, vaikka järjellä kuinka tietäisi sen kuuluvan asiaan. No onneksi niin ei käynyt, vaan vauvan hyvinvointi oli ainut mitä odotusaikana mietin. Ja painon kontrollointi olikin lopulta hyvä juttu, sillä kun loppuraskaudesta painoa alkoikin yhtäkkiä tulla 1kg/vko tahdilla (määrä mitä en millään voinut lihoa), osattiin epäillä raskausmyrkytystä ”normaalin” loppuraskauden turvotuksen sijasta. Paljon onnea ja kaikkea hyvää odotukseen! Ota se huolenpidon kannalta 🙂
Niinhän se todella on, painonnousu tässä asiassa on ok. Samat ajatukset ovat itselläkin kummitelleet, niin kauan on painoa tullut tarkkailtua, ettei samaan halua palata. Nyt haluan suhtautua rennosti ja hyvällä, juurikin huolenpidon näkökulmasta <3 Kiitos sinulle, ja ihanaa kevättä <3
Kiitos tästä kirjoituksesta! Mun yhden työkaverin mielestä on yhtäkkiä ok kommentoida aamulla, että näyttääpä sä väsyneeltä, koska olen raskaana. Myös noita ”onpa sun maha jo iso”-kommentteja kuulee koko ajan. Mua kyllä harmittaa, varsinkin kun olen nyt toisen raskauden kohdalla isompi kuin ekalla kertaa ja turvotusta on enemmän johtuen luultavasti siitä, että työni ei nyt mahdollista yhtä jatkuvaa liikkumista kuin silloin ekalla kertaa. Sinänsä painosta tai sen tulevasta tippumisesta en ole huolissani, mutta vointi on heti huonompi, kun sitä nestettä kertyy enemmän ja liikkuminen on raskaampaa. Ei auta, kun ulkonäköäkin vielä kommentoidaan kielteisesti (tai niin asian koen, jos kommentti ei sisällä myönteisiä sanoja kuten ihana tai kaunis). Minulla tulee myös (huonolla tavalla) kylmät väreet, jos kukaan koskee vatsaani ilman lupaani. Ja tämäkin on ihan jatkuvaa, tuntuu ihan samalta henkisesti kuin kähmintä, että joku vie itsemääräämisoikeutesi.
Kiitos taas todella hienosta tekstistä!
Oma beibini on ollut jo puoli vuotta vatsanahkan tällä puolen, mutta tunnistan itseni kirjoituksestasi.
Minulla on ollut nuoruudessani anoreksia, ja vähän jännitinkin, miltä painonnousu tuntuu. Yllättäen se ei tuntunut oikein miltään. Alussa painoni laski monta kiloa, koska menetin ruokahaluni ja voin huonosti. Oli oli kaikinpuolin kurja ja surkea. Kun ruoka alkoi maistua ja paino nousta, se nousikin sitten aika vauhdilla. Maha tuli näkyviin ja näytin mielestäni kauniilta ja terveeltä. Iho ja hiuksetkin voiva hyvin (mutta olin edelleen todella väsynyt ja nuutunut).
Vaikka painonnousu ei ahdistanut, se kyllä ahdisti, että painoani seurattiin jokaisella neuvolakäynnillä. Jossain vaiheessa pyysinkin terkkariltamme, ettei painoa katsottaisi ihan joka kerta. Seurailin sitä kyllä kotona. Terkkari oli kyllä ihana ja kehui aina, että kylläpä paino nousee hienosti. Parhaina viikkoina painoa tuli varmaan kilo.
Söin raskausaikana kaiken, mitä mieli teki ja liikuin todella vähän. Lopulta paino nousi noin 14-15 kg, ja kaikki lähtivät kolmessa kuukaudessa. Synnytyksen jälkeen olin kyllä ihmeissäni, kun laitokselle jäi vain nelisen kiloa ja kotiin palasi turvonnut ja maitoa valuva tuore mamma. Paino jumitteli alussa tosi pitkään korkealla ja uskoin jo kuuluvani naisryhmään, jolla imetys ei juuri tiputa painoa. Sitten kuukautiseni alkoivat ja paino tipahti yhtäkkiä seitsemän kiloa. Tuli todistetuksi, että raskauskiloilla on ihan oikeasti tärkeä tehtävä: niiden on tarkoitus varmistaa, että äiti pystyy imettämään. Myös vauva-arki on energiaa kuluttavaa. Syöminen jää usein tärkeysjärjestyksessä viimeiseksi, ja kuin vahingossa tulee liikuttua paljon. Itse olen nyt paljon paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta. Nyt olen jo pari kiloa miinuksella ja enempää en halua laihtua. En enää imetä.
Tiedän äitejä, joilla paino on noussut raskausaikana melkein 30 kg, mutta kaikki on lähtenyt imetysaikana. Toisaalta yhdellä ystävälläni painoa tuli alle 10 kg ja kaikki jäi laitokselle, mutta imetysaikana hän kuulemma lihoi yhtä paljon kuin odotusaikana. Ihmiskeho on ihmeellinen, ja me kaikki olemme yksilöitä. Jos jotenkin voin neuvoa, niin kehotan nauttimaan raskaudesta niin paljon kuin pystyt. Syö kaikkea, mikä maistuu. Älä tunne huonoa omaatuntoa. Älä mieti, että pitäisi treenata. Lepää ja kerää voimia. Kilot ehtii karistella sitten vaunuttelemalla ja vauvaa nostelemalla. Ja hemmottele itseäsi, sillä hemmottelet siinä samalla vauvaasi.
Edit: en siis lopettanut imetystä laihtumisen takia, vaan jouduin lopettamaan muusta terveydellisestä syystä. Imetyksen päätyttyä kyllä huomasin, kuinka uuvuttavaa ja energiaa kuluttavaa puuhaa se oli, sillä yhtäkkiä en ollutkaan koko ajan väsynyt ja veto pois.
Allekirjoitan tämän!
Mullekin lävähti sokerirasituslähete, eka erä tosin jo ihan kohta, kun sukurasite on niin iso.
Pahoinvoinnilla paino putosi -5,5kg, ihan vaan oksentamalla. Neuvolassa alettiin jo huolestua ja tipassa vietettiin aikaa. Nyt pahoinvointi hellittää, ruoka jopa maistuu hyvältä ja pysyy pääasiassa sisällä. Ohje: tarkkaile painoa, ettei se nouse. Yritä tässä sitten olla!
Pahoinvoinnin laantumisen myötä kävely ja liikunta tuntuu taas hyvältä. Uskon, että se auttaa painon kanssakin. Mieli ei tee mitään paistettua, rasvaista eikä makeaa. Voisin elää tuoreilla kasviksilla, hedelmillä ja lihalla.
Jännityksellä odotan reilun viikon päästä olevaa sokerirasitusta, voin jo kuulla nillityksen radi-ruokavaliosta. Sen hyväksyisin, jos söisin jotenkin epäterveellisesti.
Tsemppiä odotukseen! Syödään hyvin ja voidaan hyvin. Kasvava alavatsa on maailmassa ihan parasta just nyt!
Kiitos kirjoituksesta! 🙂 En ole raskaana, mutta samaistuin sen verran vahvasti ulkonäköpaineisiin, että kirjoitin aiheesta vihdoin oman postauksen: http://www.lily.fi/blogit/aivan-hyva-blogi/kuinka-opin-pitamaan-ulkonaostani
Kiitos! Aivan mahtavaa! Ja teema on tietty iso, ei kosketa vaan raskautta. Ja tosi hyvä postaus sulle!
Heippa,
Ensimmäinen raskaus ja viikko 20 käynnistyi juuri täällä. Suunnilleen samoissa fiiliksissä pyörin. Töissä en ole kertonut kuin esimiehille, eikä kukaan ole vielä uskaltanut kommentoida ”lihoamista”. Kai maha sitten on vielä aika pieni. Omasta mielestä maha alkaa olla kyllä aika huomattava =) Ahdistavaa kyllä, kun kuulee välillä kuinka ihan tuntemattomatkin ovat tulleet silittelemään kaverin mahaa kaupassa. Mikä ihmisiä vaivaa…?
Alkuun painoni nousi 4kg ihan yllättäen, mutta sen jälkeen on hidastunut ja oikein odotan mahan kasvua… Olen aina ollut vähän liiankin ahdistunut painostani, mutta nyt se ei haittaa enää ollenkaan! Antaa tulla vaan, mietitään sitten syyskuussa tilannetta uudelleen =)
Tsemppiä <3
Itse jouduin sokerirasitukseen ihan vain, koska olen yli 25v eli sen suhteen ei kannata paljon miettiä. Vain harva välttää sen lystin, kun pelkkä ikä otetaan siinä jo riskitekijäksi puhumattakaan sukurasitteista.
Oma raskauteni alkoi BMI:n mukaan normaalipainosta ja nousu on ollut varsin maltillista ja selkeästi mahan kasvatukseen liittyvää suurimmalta osin ja olen jotenkin välttynyt pahemmin painokeskusteluilta. Mahan taputtelijoitakaan ei ole pahemmin tullut vastaan, vaikka tää kyllä näkyy jo selkeästi ja vaikea erehtyä. Mutta työkaveri on viikon jäljessä omassa raskaudessaan ja ruumiinrakenteen vaikutukset mahan näkymiseen kyllä on tullut selkeästi esille. Itse olen siis tällainen lyhyemmän ja kapeamman puoleinen niin mahalla ei ole muuta suuntaan kuin kasvaa eteenpäin. Työkaveri taas on pitkä ja rotevampi, joten maha alkaa vasta näkyä vähän. Kohdun koko taas sitten menee suunnilleen samoissa viikkojen puitteissa eli ei se näkyvä maha kerro juuri mitään. Itse tiesin, että jättimahaa katellaan sitten kesällä, kun ei se vaan mahdu kasvamaan muualle kuin eteen, mutta pidemmällä naisella se ei olekaan niin selvää miten se näkyy, kun ylöspäinkin mahtuu kasvamaan. Ja se kohdun asento vaikuttaa myös. Ihan turhaa siis ulkopuolisten spekuloida onko se maha iso vai pieni, kunhan se on vauvalle sopiva ja neuvolassa eivät huolestu suuntaan tai toiseen.
Niin ja itse en koske toisten raskausmahoihin pyytämättä tai lupaa kysymättä enkä itsekään tykkää, että tuntemattomat tai ees tutut koskee ilman lupaa, johon ainoat poikkeukset on aikalailla puoliso, oma äiti ja ehkä jokunen muukin perheenjäsen riippuen vähän miten puskista se koskeminen tulee. Toki, jos vauvalla on kunnon potkubileet niin sitä saattaa läheisille ehdottaa, että nyt saa koskea, jos haluaa tuntea liikkeitä, mutta puolisoa lukuun ottamatta perhettä näkee aika harvoin kuitenkin arjessa.
Tosi hyvä kirjoitus. Olen itsekin pohtinut useaan kertaan omaa suhdettani painoon. Ja voin yhtyä sinuun, ettei sille painolle kannata uhrata liikaa ajatuksia! 🙂
Kiitos paljon <3
Voi miten ihanaa, että olet tuossa tilanteessa kun olet nyt! 🙂 Tyytyväisyys itseen säteilee myös muille ja painon tarkkailun sijaan jää aikaa ja energiaa kaikelle muulle tärkeämmälle. Hyvä sinä! 🙂
Voi kiitos todella paljon <3 Ihanaa kevättä!