Minä olen ollut työelämässä vuodesta 2015. Sitä ennen opiskelin ja tein keikkatöitä samalla. Kesätöitä oli toki tullut tehtyä jo vuosia. Yliopisto-opintojen jälkeen oli jokseenkin shokki mennä töihin. Lepsu elämänrytmi muuttui kellontarkkaan 8.00-16.00 elämään. Muistan, että se tuntui alkuun aika raskaalta, vaikka työkokemusta ja käsitystä työelämästä olikin. Ei ollutkaan enää arkiaamuja, jolloin luento olisi alkanut puoliltapäivin, puhumattakaan kokonaisista arkivapaista.
Sitä aina alkoi odottaa perjantaina ja viikonloppua. Vaikka olen aina pitänyt työstäni, niin toki kaikki työ on paikoin varmasti haastavaa ja stressaavaa. Viikot vaihtelevat ja kuukaudet vaihtelevat, joskus työmäärä on suurempi. Työpäivän jälkeen ei aina ole aikaa palautua seuraavan päivään ja silloin korostuu se viikonlopun odottelu ihan hirveästi. Työ päiväkodissa on paikoin hektistä ja henkilökuntavajaus teettää aina isoa kuormitusta. Silloin työmäärä on aina suurempi eikä vastuu jakaudu tasaisesti.
Perjantai oli viikon kohokohta ja iltapäivän sitä oli aina vähän jalka oven välissä valmiina lähtemään. Lauantai oli suosikki, sunnuntaina alkoi jo vähän painaa maanantai. Viikonloppua kun odottaa kovasti, on se hyvin nopeasti ohi. On ihan kamalaa elää vain viikonlopuille. Arkena eli niin täysillä työlle, vaikka nyt jälkiviisaana olisi pitänyt enemmän panostaa niihin keinoihin, joilla työstä olisi voinut palautua myös arkena, eikä jättää kaikkea viikonlopun varaan. Arjen ja viikonlopun välille muodostui niin iso kontrasti. Viikonloput olivat itselle, omille kivoille jutuille, ystäville, kuntosalille, lounaille, kirjoittamiselle, vapaudelle ja aikatauluttomuudelle. Viikonloppuna oli kiire elää ja se loppui aina kesken. Maanantaita vihasi, koska se pysäytti kaiken kivan ja palutti todellisuuteen. Olisi pitänyt ripotella kivoja asioita enemmän pitkin viikkoa, eikä korostaa liikaa viikonloppua, elää joka päivä kuten perjantaita!
Tällä hetkellä elämässäni jokainen päivä on enemmän ja vähemmän toisensa kaltainen. Vauva on kyllä opettanut, että kaikkina päivinä pitää elää ja elämä on tässä eikä ala vasta perjantaina. Nykyään suosikkipäiväni ovat oikeastaan kääntyneet ympäri. Eniten pidän päivistä maanantain ja perjantain välissä. Silloin tulee Huomenta Suomi, Kauniit ja rohkeat sekä Salatut elämät. Silloin on kerho- ja leikkipuistotoimintaa. Silloin äitikaverit lähtevät lounaille ja lenkkeilemään. Viikonloppuna elämä enemmänkin hiljenee ja koen osaltani jopa yksinäisyyttä, kun tiedän kaikkien muidenkin olevan vapaalla. Viikonloppuna ei ole samanlailla tekemistä kuin arkena eikä oikeen mitä odottaa.
Näin se elämä on mennyt päälaelleen ja muuttunut! Saa nähdä mikä meno sitten on, kun joskus palaan töihin. Toivon, että silloin osaisin enemmän hyödyntää näitä lapsen myötä oivaltamiani ajatuksia. Onneksi se lapsi pitää pakostikin kiinni hetkessä, sillä se on minulle iso opettelun paikka. Se, ettei aina ole odottamassa jotakin, vaan on vain, ihan siinä. Joka päivästä voi nauttia kuten perjantaista!
Ihanaa perjantaita sinulle ja viikonloppua!
-Iida
KUVAT / Tiia Nyholm
14 kommenttia
Voi jestas, miten kauniita kuvia! Ootte suloinen kaksikko <3
Itsellä perjantaiajattelu elää vahvana, koska olen arkipäivät töissä perinteikkäästi ysistä viiteen. Mutta olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että ei saisi vajota siihen kuoppaan, jossa ajattelee, että elämä tapahtuu vain viikonloppuisin! Toisinaan arki menee niin putkessa, että perjantaina huokaisee helpotuksesta – mutta yleensä arkeenkin mahtuu paljon ihania hetkiä niin kotona, harrastuksissa kuin ystävien kanssa. <3
Voi kiitos ihana Hanna <3 Ymmärrän täysin, niin mullakin oli, mutta ehkä tässä on tajunnut sitä, että joka päivä voisi tehdä jonkun kivan jutun, vaikka syödä sellaisen aamupalan maannataina, kun sunnuntaina tekee! Voi olla, että homma hajoaa mulla, kun palaan töihin, se niistä hienoista ajatuksista :DDD
Mulle kävi ihan samalla tavalla äippälomalla. Mies tekee vuorotöitä ja on usein hommissa viikonloput, tietty kaikki harrastukset on arkena ja muut mammat paremmun liikkeellä. Nautin arjesta ja sunnuntaina oikein odotin alkavaa viikkoa. Nyt takasin työelämässä on taas kääntynyt elämä perjantai-keskeiseksi. Haluisin tästä syklistä taas irti, ollaankin nyt yritetty tehdä kivoja juttuja viikolla, siinäkin vaan vaikuttaa työpäivien jälkeinen väsymys. Tasapainottelua vielä 🙂
Joo, näin mäkin luulen, että siinä helposti taas käy, kun töihin palaa! Että musta taas tulee perjantain odottelija 😀
Mulle kävi vähän toi sama, kunnolin lasten kanssa kotona.
Mun inhokkeja oli iltapäivät, sillä neljältä ”jokaisessa kunnon perheessä” isä tuli töistä kotiin ja äiti laittoi päivällistä. Illat ja iltapäivät oli pyhitetty perheelle ja korkeintaan pariskunnat lapsineen tapasi pariskuntia lapsineen
– yksinäin äiti ei ollut pariskusta, eikä sopivan näköinen perhe edes sen lapsen / lapsoen kanssa.
Arkisin, ja eteenkin aamupäivisin, taas saatoin olla kuten kaikki muut. Silloin kaikki muutkin äidit olivat pienten lapsiensa kanssa kaksin: kerhoissa, puistossa ja tapaamassa muita äitejä.
Mulle parhautta oli äiti-lapsi-tanssi, joka alkoi keskiviikkoisin vasta viideltä. Yhtenä päivänä viikossa meillä oli menoa myös iltapäivällä!
Ehkä olen tylsä ja spoilaan jo etukäteen, mutta kesäloma-aika oli aika kuollutta myös. Silloin loppuvat telkkarista ne sarjat ja huomentasuomet, kerhot ja perhekahvilat menevät kesätauolle ja pariskunnat sukujensa mökeille. Kahdeksi ja puolensi kuukaudeksi tämä maa vaihtaa asentoa. Ja sama juttu tässäkin: työelämässä olevalle kesä on just sitä parasta. Vaikka olisi töissäkin, on fiilis vapaampi ja rennompi. Kotona olijaa tämä ”yhteiskunnan rentous” käy helposti rasittamaan yksinäisyydellä ja tylsyydellä.
Kaikesta toki selviää. Tietenkin.
Mutta hyvä, että tästäkin puhutaan.
Joo oot ihan oikeessa, se on harmi, ettei oikeen ole iltamenoja, vaan kaikki on aina aamupäiviin sijoittuvia ja vielä aikasin. Kesä on edessäpäin, että saa nähdä mitä sen kanssa käy, täytyy itse olla aktiivinen ja suunnitella menoja ja pikkureissuja. Mutta noinhan se on, kuten kuvailitkin!
Lasten ollessa pieniä olin yh-äitinä usein viikonloppuisin tosi yksinäinen. Tuntui, että ydinperheet halusivat tehdä viikonloppujuttuja vain oman pikku perheen kesken. Ydinperhekeskeisyys on mielestäni Suomessa muutenkin outoa. Sinkkua ja yh-vanhempaa ei voida pyytää mukaan, jos ollaan oman perheen kesken tai kutsutaan kylään muita ydinperheitä/pariskuntia. Viikonlopussa on kuitenkin aika monta tuntia, vaikea käsittää miksei voi tavata yh-kaveria vaikka parin tunnin kävelyllä, jos häntä ei voi kutsua mukaan perheiden juttuihin. Yhdelle tutulle yh-äidille tosin kävi niin, että eräs ystäväperhe vähän kuin adoptoi hänet, hänet kutsuttiin usein viikonloppuna omakotitaloon syömään ja saunomaan taaperon kanssa. Se oli minusta tosi hienoa.
Meillä on juuri tämä tilanne: itse olen naimisissa ja meillä on 2 pientä lasta. Yksi parhaista ystävistäni erosi ja on nyt tyttärensä yh, kun ex-mies asuu ulkomailla. Kutsumme ystävääni tyttärineen lähes joka viikonloppu syömään, saunomaan yms ja otamme myös tyttären yökylään, jotta ystäväni saa hetken hengähtää yh-arjesta ja meidän lapset saa kivaa leikkiseuraa. Tämä on kaikille win-win! 🙂
Aivan ihana juttua! Todellinen win-win tilanne!
Minulla tietty yh taivalta vasta vähän takana, mutta paikoin kyllä olo on yksinäinen viikonloppuisin. Saa nähdä miten se tässä muotoutuu ja miten paljon itse voi sen hyväksi tehdä. Mutta kuulostaapa ihanalta tuo ”adoptio” kertomus!
Minulla ei olet tällä hetkellä yhtään Ystävää joka olisi kotona vauvan kanssa. Päivät ovat yksinäisiä, käyn vaunukävelyillä yksin, kirjastossa tai kahvilassa yksin ja kotona yksin. Iltapäivällä vanhempi lapsi tulee kotiin jolloin minulla on seuraa (jos lapsi ei mene kavereille tai harrastuksiin). Miehellä on usein iltavuoroja tai ne omat menot jotka mene aina perhe-ajan edelle. Omia kavereita näen lähinnä viikonloppuisin. Aika yksinäistä on ollut mammalomalla tähän asti 🙁
Voi ei, olen todella pahoillani! Yksinäisyys on niin kokonaisvaltaista ja vaikuttaa suuresti omaan jaksamiseen arjessa. Oletko kokeillut momzie sovellusta äitikaverien etsimiseen?
Yksinäisyys tuntuu kyllä kurjalta, olin itse lukioiässä osittain yksinäinen mutta nyt aikuisena kun muutettiin takas kotikaupunkiin niin tuntuu että kavereita vois nähdä joka päivä (olen hoitovapaalla), olen löytänyt uusia kavereita ja myös uudestaan alkanut näkemään vanhoja. Näillä kavereilla siis myös pieniä lapsia. Saan olla kyllä kiitollinen että seuraa on, se ei missään nimessä ole itsestäänselvyys.
Onpa ihanaa! Mahtavaa, että olet saanut uusia ja ystäviä ja löytänyt vanhoja ystäviä jälleen. Itsellänikin on arki täynnä menoa ja viikonloput hiljaisempia. Tavallaan ihana viettää kotipäiviä, mutta kotrasti on iso ja viikonloppu illat on pahimpia yksinäisyydelle. Tylsää ei niinkään ole, tylsyys ja yksinäisyys ovat kuitenkin eri eikä aina liity toisiinsa.