Raskauden 2. kolmannes takana

Ensimmäinen kolmannes tuntui kestävän ikuisuuden, mutta tämä toinen on taas mennyt hujauksessa ja täysin huomaamatta. Mistä ihmeestä se johtuu?

Alku tuntui niin pitkälle, koska joka päivä odotti pahoinvoinnin loppuvan. Ja se ei tuntunut koskaan loppuvan. Samaan aikaan olo oli todella epävarma, että onko kohdussa todella elämää. Sitä vain odottaa ja odottaa merkkejä raskaudesta. Sanonta ”odottavan aika on pitkä” pätee niin hyvin ensimmäiseen kolmannekseen. Siinä on myös eniten tunnemyllerrystä, pelkoa, epävarmuutta ja toivoa. Minä en tavallaan halunnut olla raskaana ja toisaalta jokaisen ultran jälkeen halusin vain nähdä lisää. 

Toinen kolmannes on mennyt nopeasti, en ole edes muistanut olevani raskaana. Olen voinut todella hyvin. Raskauden etenemisestä ja sikiön voinnistakaan ei ole tarvinnut huolehtia, koska raskaus on tullut konkreettisemmaksi mahan kasvun sekä sikiön liikkeiden myötä. Pieni ihminen ilmoittelee itsestään säännöllisesti. Aloin tuntea liikkeitä melko myöhää, sillä minulla on istukka kohdun etuseinässä. Istukka vaimentaa liikkeitä. Toki mitä suuremmaksi vauva kasvaa, niin liikkeet voimistuvat.

Mahan kasvu on tuntunut ihanalta. Alussa se ei tosiaan ollut niin. Maha nimittäin oli vain vähän suurempi, eli näytti juuri siltä, että olisin lihonnut tai kärsisin turvotuksesta. Kasvava maha ei ollut mikään kiinteä kova jalkapallo, vaan löysä kumipallo. Ihmiset halusivat sitä kosketella, no mikäs siinä, koskekaa vain plösöä makkaramahaani, ajattelin. Nyt maha on alkanut kovettua, sillä vauva on kasvanut ja kasvaa koko ajan, jolloin iho kiristyy ja napakoituu. Nyt raskaus näkyy ulospäin konkrettisesti ja se auttaa käsittelemään mahaa kohdistuvaa kommentointia ja koskettelua.

Maha on kasvanut ja painokin lisääntynyt. Ruoka nimittäin on toisella kolmannekselle maistunut. Mitään mielitekoja ei edelleenkään ole. Minun tekee mieli ruokaa, ihan perusruokaa ja isosti. Nakit ja muussi, pihvit, makkarakeitto, pinaattiletut… kaikki tavallinen kotiruoka maistuu. Ennen en voinut kuvitellakaan syöväni nakkeja, mutta nyt menevät kylmänäkin matkaeväänä pahimmassa nälässä. Mitään rasvaista ei tee mieli eikä oikeen makeaakaan. Helmiä ja marjoja kyllä, vesimelonia ja satsumoita erityisesti. 

Olo on tosiaan ollut sellainen kuin ennen raskautta. Tosin mikään muu ei sitten olekkaan kuin ennen raskautta. Kaikki on muuttunut. Mutta siitä huolimatta odottavin tuntein kohti viimeistä kolmannesta. Tavallaan toivoisin, että menisipä nopeasti, haluan jo nähdä sen tyypin ja toisaalta toivon, että aika menisi hitaasti. Haluan ensin nauttia kesästä, tehdä omia projektejani ja valmistautua vauvaan. Vaikka yhdeksän kuukautta raskautta on alkuun pitkä aika, niin toisaalta sen ajan tarvitsee valmistautumiseen ja totuttautumiseen siitä ajatuksesta, että on kohta äiti. 

-Iida

KUVAT // Pinja Mitrovitch