Home » Tuleeko masennusta pelätä etukäteen?

Tuleeko masennusta pelätä etukäteen?

by Iida Åfeldt

vauvamahakuvaus-5.jpg

vauvamahakuvaus-7.jpg

Toisinaan saan huolestuneita viestejä, joissa mietitään olenko masentunut. Erityisesti kerrottuani ajatuksiani yksin odottamisen tuntemuksista, sain paljon huolestuneita viestejä, joissa kehotettiin hakeutumaan terapiaan. Olen saanut osaksi myös kauhistelua. Jos en nyt vielä ole masentunut, masennun viimeistään lapsen synnyttyä, koska olen yksin, enkä nuku koskaan. Toivottavasti nämä kauhistelijat ovat sitten myös niitä, jotka ensimmäisenä tarjoavat apuaan, jos masennun. 

Olen ollut masentunut elämässäni kerran. Alkutalvesta 2016 oli oma elämäni aivan sekaisin, olin eronnut ja palannut yhteen, olin ensimmäistä vuotta lastentahanopettajana, jossa koin valtavia paineita. Vaadin työssäni valtavasti, tuntui, etten vain jaksa ja niin työterveyslääkäri diagnosoi työuupumuksen ja masennuksen. Sain 3-4 viikkoa sairaslomaa, jonka aikana tapasin psykologia. Tiesin koko ajan, että toivun, kun saan vaan levätä ja sairasloman jälkeen töihin palasi nainen aivan eri tunnelmmissa. Sittemmin on tullut opeteltua keinoja työssäjaksamiseen ja stressinhallintaan. Sopiva rentous tekemiseen on löytynyt. 

Tuotakin raskasta ajankaksoa on edelänyt monia alakulon hetkiä aivan kuten tuon jälkeenkin. Terapia-jaksojakin on ehtinyt elämääni mahtua, onneksi niin. Minä tykkään kirjoittaa myös niistä alakulon hetkistä, niistä hetkistä, jolloin elämä näyttää todella mustalta, niistä hetkistä, jolloin haluaa vain vetää peittoa pään yli ja jäädä sänkyyn. Totuus on se, että niitä hetkiä on meillä kaikilla ja syy siihen, miksi kirjoitan myös niistä, on rehellisyys. Haluan olla rehellinen, elämään kuuluu laaja kirjo tunteita, ei vain iloa, onnea ja hyvyyttä.

vauvamahakuvaus-9.jpg

vauvamahakuvaus-10.jpg

Jokainen meistä jollain tavalla reagoi myös vuodenaikoihin ja talven pimeyteen. Moni on alakuloinen pimeään aikaan ja herää eloon kevään tullessa. Monella voi toisinaan olla huono päivä tai viikko, jolloin mikään ei tunnu kivalta ja kaikki on yhtä pakkopullaa. Se ei jokaisen kohdalla tarkoita masennusta. Moni myös kokee masennuksen erimuotoja ehkä huomaamattaankin. Monesti riittää itsehoito, lepo, syöminen, liikunta ja muu itselle mieleinen tekeminen. Moni tietää, että vaihe menee ohi, vaikka juuri nyt tuntuisikin pahalta. Usealla alakulo pitkittyy jossain vaiheessa elämää. Monesti suuret elämänmuutokset, erityisesti äkilliset muutokset ja kriisit voivat ajaa masennukseen. Isoissa elämäntilanteissa on normaalia kokea suuria tunteita, jolloin myös alakulo voi pitkittyä.  

Vaikea masennus on sairaus ja sanaa ei tulisi käyttää turhaan. Puhumme usein liioitellen ”olen niin masentunut”, vaikkemme tarkottaisi sitä. Sana masennus on kärsinyt inflaation. Masennus tarvitsee hoitoa, jolloin tietysti läheisten apu on todella tärkeää, mutta paranemisesta on aina vastuussa itse. Minä olen nähnyt tuon sairauden läheltä ja nähnyt mihin se pahimmillaan päättyy. Olemme menettäneet rakkaan vaikealle masennukselle. Sen vuoksi minä itse nään missä omat voimavarani päättyvät, luotan siihen, että minä tiedän, koska en enää jaksa ja osaan pyytää apua ajoissa.

Masennusta ei voi pelätä etukäteen. Minä haluan antaa kaikkien tunteiden tulla. Kaikki tunteet saavat viipyä ja vierailla. Parempi on antaa negatiivistenkin tunteiden tulla ulos, kuin pitää niitä sisällä, jolloin vahinko on suurempi. Minä en pelkää, että masennun lapsen saatuani tai sitä ennen. Jos niin tapahtuu, toivon, että olen niin rohkea, että voin kertoa siitä. Sillä minusta masennuksesta puhuminen on rohkeutta. Usein siitä selvinneet ovat todella vahvoja, tietävät omat rajansa ja omat voimansa, kun ovat käyneet pohjalla.  He tietävät, että ylös pääsee ja valo tulee. Tämän vuoksi minäkään en pelkää, tiedän keinon ylös, tiedän, että ylös pääsee, vaikka se veisi aikaa. Ja niille negatiivisille tunteillekin pitää antaa aikaa. Oman mielenterveyen kanssa ei kannata kiirehtiä.

Vaikka välillä kirjoittaisin, että huonosti menee, ei se todellakaan tarkoita, että koko ajan ajattelen niin. Suuremmaksi osaksi ajattelen raskaudestakin vain hyviä asioita, mutten halua kieltää niitä huonojakaan ja haluan jakaa ne. Minusta yksin odottaminen saa tuntua välillä pahalta, se ei tarkoita, etten olisi onnellinen yhtenäkään päivänä. Ja masentua voi yhtä hyvin suhteessa oleva äiti, puoliso ei masennukselta pelasta. Jonkun mielestä voin olla todella epävakaa, jonkun mielestä minulla on kaikki aina huonosti ja seuraavalla viikolla kaikki aina hyvin. No oma tunteeni on, että olen tasapainoisempi nyt kuin koskaan aikaisemmin. Kuten sanottu, yksinhuoltajuus huolettaa, mutta olen ottanut tilanteeni jo nyt puheeksi neuvolassa ja olen hyvällä mielellä asian suhteen. Rohkeaa on myös pyytää apua, jo ennen kuin on kyse masennuksesta. Sitäkään ei pidä hävetä!

-Iida

vauvamahakuvaus-11.jpg

KUVAT// Liisi Järveläinen

9 kommenttia

Niina Maria V. 4.6.2018 - 19:23

Hieno kirjoitus <3 🙂

Vastaa
Iidaafel 4.6.2018 - 19:48

Kiitos Niina, kiva kuulla sulta palautetta! 

Vastaa
vertigo 5.6.2018 - 16:32

Viisaasti ja kauniisti kirjoitettu. Masennusta ei moni ymmärrä ennen kuin on itse sen kokenut tai seurannut läheltä. Oot ihana Iida <3

Vastaa
Iidaafel 5.6.2018 - 17:38

Kiitos, aivan ihanasti sanottu! Kiitos palautteesta <3

Vastaa
Saranda 5.6.2018 - 17:06

Niin kaunis ja rohkea teksti – ja huikee asenne! Hymyilytti eilen kun tavattiin ja illalla kun tultiin kotiin, molemmat oli kirjoittanut masennuksesta. 🙂 Yhteys pelaa! 🙂

Vastaa
Iidaafel 5.6.2018 - 17:39

Kuitos Saranda! Sama huvitti mua eilen, kun luin sun tekstin! Suu meni ammolleen, että jopas hahah!!

Vastaa
Saranda 6.6.2018 - 05:31

<3 😀

Vastaa
kiasophie 6.6.2018 - 09:03

Tärkee teksti ja ihan mielettömän upeita kuvia! <3

Vastaa
Iidaafel 6.6.2018 - 09:20

Mahtavaa, kiitos tosi paljon<3

Vastaa

kommentoi postausta