Raskauden ensimmäinen kolmannes

3,K

Positiivinen testi

Maaliskuun lopussa päädyin tekemään positiivisen raskaustestin. Testissä oli kaksi viivaa, toinen hyvin haalea.

Ennen testin tekoa minulle oli tullut vain sellainen tunne, että nyt olen raskaana. Minulla oli kipua alavatsalla, menkkamaista jomotusta. Kuten aiemmillakin kerroilla, kun ollut raskaana. Se  tuntui eri paikassa kun ennen menkkoja. Se tuntui enemmän keskellä kohdussa kuin munasarjoissa. 

Kuukautiseni alkoi pian synnytyksen jälkeen, mutta kierrossa oli useamman päivän heittoa suuntaan ja toiseen. Kierto ei ollut täysin palautunut vielä säännölliseksi ja en osannut arvioida testiä tehdessä oliko kuukautiset myöhässä vai mahdollisesti vasta tulossa. Oma tunne kuitenkin sanoi, että nyt saattaisin olla raskaana. Kyseessä oli ensimmäinen kierto, kun raskaus olisi edes ollut mahdollinen. Olimme juuri sitä ennen keskustelleet miehen kanssa, että kolmas lapsi saa tulla kun on tullakseen ja katsomme mihin rento asenne vie, onko tarvetta seurata jossain kohtaa tarkemmin ovulaatiota ovulaatiotestein ja onko meidän mahdollista saada yhteistä lasta. 

Myöhemmin varhaisultrassa vahvistui sikiön viikot ja näin ollen olin saanut ensimmäisen plussatestin viikoilla 3+5. Ensimmäisen haalean testin jälkeen odotin kaksi päivää ja tein uuden testin, jossa oli jo vahvistuneempi plussa. Testasin vielä kolmannenkin kerran odotettuani taas muutaman päivän, jolloin plussa oli selkeä. Olimme onnellisia, vaikka yllättyneitä siitä miten nopeasti raskauduin. 

Kerroimme miehen kanssa molempien vanhemmille raskaudesta positiivisen testin jälkeen. Itse olen kertonut jokaisesta raskaudestani läheisille heti alusta alkaen. Omien tunteiden läpikäynti läheisten kanssa sillä ihmeellisellä hetkellä on ollut aina tärkeää. Vaikka olen aina tiedostanut riskin keskenmenolle, on ollut tärkeää jakaa se plussatestin tuoma ilo ja ihmetys. Suhtaudun elämään niin, että koska vain voi tapahtua jotain ikävää, myös raskausaikana missä vain hetkessä ja vielä vauvan synnyttyäkin. Ei se huoli ja pelko todellakaan pääty siihen rv 12 tietämiin, vaikka keskenmenoriski onkin sen jälkeen huomattavasti pienempi. Olen aina ajatellut, että samoille ihmisille haluaisin kertoa myös keskenmenosta, eli yhdessä iloissa ja suruissa. 

Molempien vanhemmat sitten kokoontuivat meille kylään juhlistamaan uutista. Miehen äiti oli leiponut suolaista ja makeaa. 

ULTRAT

Kävin miesystävän kanssa varhaisultrassa. Silloin oman laskennan mukaan oli menossa rv 7+3 pohjautuen viimeisten kuukautisten alkamisajankohtaan, mutta ultrassa sikiön koon puolesta sitten olikin rv 6+4. Näin toki osasin odottaakin, sillä kiertoni ei ollut ollut säännöllinen. Näin ollen emme päässeet vielä kuulemaan sikiön sydänääniä, mutta ainakin meille varmistui, että sikiö oli siellä missä pitikin ja näin ollen kaikki oli hyvin. 

Nt-ultraan pääsimme rv 12+0. Siellä kaikki oli hyvin, niin hyvin kuin siinä kohtaa vain voi olla. Itselleni heräsi kuitenkin pieni huoli ultran jälkeen. Sikiön niskaturvotus lukema oli 2,1 mm. Ultrannut kätilö sanoi, että kaikki alle 3 mm on normaalia, mutta hän kuitenkin kysyi olinko käynyt tarvittavissa labroissa ja sanoi, että minuun ollaan tarvittaessa yhteydessä. 

Kotona katsoin tietysti paljonko niskaturvotus oli ollut kahdessa edellisessä raskaudessa ja molemmissa se oli ollut 1 mm tietämissä. Niinpä sain aiheesta pientä stressiä itselleni ja googlailin tietysti kaikenlaisia kertomuksia, jotka vain lisäsivät huolta. Muutaman päivän päästä osasin päästää huolesta irti. En voinut siinä kohtaa tehdä asialle mitään. Mitään huolta ei myöskään labrojen mukaan ollut. 

NT-ultran jälkeen mies kertoi raskaudesta laajemmin lähipiirilleen, kuten ystävilleen. Pidimme huolen, että olimme kertoneet kaikille läheisille ensin, ennen kuin julkaisimme raskautta someen. Kerroin raskaudesta omissa somekanavissa ensimmäisen kolmanneksen jäädessä taakse. Kertominen oli ihanan huojentavaa. Raskaus näkyi omasta mielestäni jo ja näin ollen tuntui hyvältä, ettei tarvinnut yrittää peitellä sitä. Ensimmäisessä raskaudessani odotin myös NT-ultran yli ennen kuin kerroin siitä julkisesti. Se jostain syystä tuntuu turvalliselta niin. Toisesta raskaudesta kerroin heti plussatestistä alkaen, mutta raskaus oli tietysti lähtökohdiltaankin aivan erilainen. 

OIREET

Ensimmäinen kolmannes meni todella nopeasti. Ja oireettomasti! Mikä oli todellinen ihme. Peläten odotin viikosta toiseen koska pahoinvointi alkaa, muttei alkanut. Välillä oli vaikea muistaa omaa raskauttaan, kun siitä ei ollut mitään merkkejä. Välillä oli vaikea uskoa, että on raskaana, sillä mikään ei viitannut siihen. 

Kahdessa aiemmassa raskaudessani olen kokenut voimakasta pahoinvointia ja oksentelua koko ensimmäisen kolmanneksen ajan. Lisäksi rintani ovat olleet kipeät ja olen kärsinyt inhottavasta närästyksestä. Tähän päälle olen tuntenut tietysti voimakasta väsymystä. 

Tavallaan pahoinvoinnista on voinut tietää, että raskaana ollaan, vaikkei se todellakaan ole miellyttävää. Nyt, kun en kokenut vastaavaa, olin koko ajan epävarma omasta raskaudesta. Vielä ei kuitenkaan voinut tuntea pientä vauvaa eikä mahakaan ollut kasvanut. Kuitenkin olen ollut todella onnellinen hyvästä olostani. Pahoinvointi olisi tehnyt esikoisen ja keskimmäisen hoitamisesta todella haastavaa. Jo viimeksi toista odottaessa esikoisen hoitaminen oli haastavaa. Oksetti, väsytti, eikä ruoanteko olisi innostanut, kun kaikki hajut oksetti nekin. Onneksi siis tällä kertaa kaikki meni toisin! Se on tietysti oman voinnin ja jaksamisen kannalta hyvä, mutta myös lasten kannalta. 

Ensimmäisen kolmanneksen aikana oli tietysti ollut päivä, kun tunsin itseni todella väsyneeksi. Osaksi varmasti raskauden takia ja osaksi varmasti olemassa olevan vauvan yöheräilyjen takia. Näissä tilanteissa aina pyrimme miehen kanssa mahdollistamaan minulle lepoa, joka yöunet vierashuoneessa tai päiväunia omassa rauhassa. Riittävillä yöunilla tilanne aina helpottui. Muuten koin jaksavani arjessa todella hyvin ja nautinkin siitä. Lapset ja koira pitivät ihanasti päivissä läsnä ja elämän rytmissä. Ensimmäinen kolmas hujahti. Nyt olenkin toisen kolmanneksen loppupuolella!

-Iida