Huh.
Päällä on ihan hirveät PMS-oireet. Menkat alkoi enkä olekkaan raskaana. Aloin itkeä kesken koiralenkin. Vedin lounaaksi jugurttia ja pullaa. Päivälliseksi taidan hakea sushia, kun ei oikeen huvittaisi nyt kokata. En jaksaisi nyt oikeen mitään.
Tiesin, että näin tosiaan suurella todennäköisyydellä tapahtuu. Harva raskautuu ensimmäisellä hoitokerralla. Harva raskautuu ensimmäisellä yrittämällä muutenkaan, oli kyseessä luonnolliset tai lääketieteelliset menetelmät. Kuvittelin salaa, että raskauden tietysti heti, sillä onhan minulla jo yksi lapsi, joka on saanut alkunsa ilman minkäänlaista yrittämistä. Kuvittelin, että raskaudun heti, sillä minulla irtosi kaksi munasolua yhden sijaan. Kuvittelin, että raskaudun heti, sillä lääkärini sanoi minun olevan sellainen hedelmällinen asiakas, joka onnistuu hoidoilla hyvinkin nopeasti.
Vaikka olin hyvin tietoinen, ettei ensimmäisellä kerralla onnistuta, eikä ehkä toisellakaan, voimakas pettymys pääsi yllättämään. En osannut odottaa, että se tuntuu tältä. Olin jo ehtinyt kuvitella itselleni raskausoireita ja googletellut tuntikaupalla erilaisia asioita; millaisiin rattaisiin saa kaksi turvakaukaloa adeptereilla, jos tulleekin kaksoset, miten aikaisessa vaiheessa raskausoireet voivat ilmaantua ja minkälainen vuoto alkuraskaudessa on normaalia.
Kaiken päälle lapsi on ollut enemmän ja vähemmän flunssassa liki kuukauden. Välillä hän pääsee päiväkotiin asti onnistuneesti ja on siellä muutaman päivän, toisinaan soitetaan hakemaan kesken päivän ja toisinaan en jaksa edes lähteä viemään. Ihan sama. Siltä se välillä tuntuu. Työt sen kun kasaantuu. Ne ovat mielessä koko ajan ja stressaavat siellä taustalla, tuo pitäisi tehdä ja tuo asia muistaa. Ei tule mitään. Ehkä pitäisi lopettaa yrittäminen ja mennä palkkatöihin. En minä tiedä! En tiedä mitä pitäisi. Mitä tekisi? Olen niin hukassa.
Omaa tilaa on vaikea ottaa. Tuntuu, että tällä hetkellä lapsi roikkuu toisessa jalassa ja koira toisessa. Lapsella on vähän väliä joku huonosti ja hän vaihtaa nanosekunnissa mielipidettään, ensin halutaan ja sitten ei halutakkaan. Missään ei saa olla yksin ja ajatella rauhassa. Koira istuu edessäni vessassa ja nukkuu jalkojeni juuressa. Lapsi haluaa istua sylissä ja mennä nukkumaan viereeni 120cm leveään sänkyyn, vaikka hänellä oma sänky minun sänkyni vieressä. Mitään ei oikein saa aikaiseksi. Iltasin olisi aikaa tehdä töitä, mutten jaksa. Jaksan maata sohvalla ja katsoa salkkarit, jotka ei vaadi mitään ajatustyötä.
Pinnaa kiristää, ärsyttää, suututtaa ja raivostuttaa. Ottaa niin päähän.
Ei huvittaisi. Laiskottaa. On ihan harmaa olo. Kaikki junnaa paikoillaan.
Mietin, että olenko aivan sekaisin, kun haluan toista lasta yksin. Vielä ehtisi perua koko jutun ja paeta paikalta. Jo yksi saa minut välillä ihan äitihirviöksi. Ja piti vielä koirakin ottaa! Oikein maksoin siitä, että joku haastaa hermojani! Huhuh. Itseään on kyllä välillä vaikea ymmärtää.
Tietenkin juuri tällä hetkellä koira nukkuu ja lapsi leikkii itsenäisesti. Ja tietenkin syyllisyys on iskenyt ja oma käytös hävettää. Ei tämä ole helppoa! Huomenna voi onneksi helpottaa tai sitten ei. Haaveilen sellaisesta tavallisesta viikosta. Sellaisesta, jota ei osaa arvostaa tarpeeksi, kun se on käsillä. Sellaisesta, kun ei tapahdu mitään kummia ja jonkun kysyessä ”mitäs teille”, voi vain sanoa, että ihan tavallista perusarkea.
-Iida
KUVAT: Pinja Mitrovitch
16 kommenttia
Kiitos tästä tekstistä Iida <3 meillä myös vauvan yritys menossa, vaikka välillä yhdenkin lapsen kanssa on oma hommansa sumplia töitä ja harrastuksia, kumman vuoro olla pois töistä kun lapsella on joka viikko nuha, siihen päälle opinnot ja täys työaika ? ai niin ja koira. Välillä kyllä miettii että miksi sitä on ittensä tämmösen tilanteeseen laittanut, mutta poiskaan en vaihtais, ja on tämä silti myös parasta ja ihanaa. Toivottavasti pian tärppää, niin sinulla kuin meilläkin ❤️
Hei kiitos! Ja todella toivotaan sitä❤️
Ihanan rehellinen kirjoitus, ja niin tunnistettavia tunteita meille lasten (ja koirien) äideille. Voimia hoitoihin! ❤️ Epäily kuuluu vanhemmaksi tulemisen prosessiin. Vaikka ei olisikaan esikoinen kyseessä. Itsekin ajattelen välillä olleeni ihan hullu, kun odotan nyt toista lastamme, aivan alussa, (erittäin toivottua sellaista) pahoinvoinnin ja nälän keskellä, esikoinen kiukuttelee ja koira nappaa leivän pöydänkulmalta jos vaan mahdollista.
Eikä? onpas lohdullista kuulla! Voimia kovasti sinne! Toivottavasti tulleen perässä. ❤️
Paljon tsemppiä sinulle.❤️ Joskus arki tuntuu tosi raskaalta, mutta onneksi aina jossain vaiheessa helpottaa.
Kiitos❤️
Toivon sulle Iida paljon onnea matkaan, toivottavasti raskauden kanssa onnistaa pian ❤️ Meidän perheeseen toivotaan myös toista lasta, tämä päätös tehtiin ihan täysin kuuntelematta mitään järkiseikkoja. Harmaana maanantaiaamuna flunssakierteen syövereissä on parempi kun ei pysähdy miettimään että onko mitään järkeä toivoa tähän arkeen vielä yhtä kuormitustekijää lisää ? Mutta kuten meistä jokainen tietää, on se vauva niin paljon muutakin kuin vain kiirettä ja riittämättömyyden tunnetta ❤️
Voi kiitos kovasti! Ja niin kauniisti sanottu, niinhän se on! Paljon muutakin❤️
Kovasti tsemppejä, elämä on välillä just niin tuota, pelkkää harmaata marraskuuta ☹️ Pettymys tulee usein ihan puskista vaikka siihen luulee jotenkin etukäteen varautuneensa. Kuitenkin sitä aina toivoo parasta ja hyvä niin, se on kuitenkin se eteenpäin vievä voima vaikka välillä pettymykseen päätyy. Onneks elämällä on tarjota myös niitä kevyitä, aurinkoisia ja huolettoman onnellisia päiviä, vaikka välillä ne tuntuvatkin olevan varsin syvällä piilossa.
Uskon että teidän perheessä on rakkautta ja tilaa vielä yhdelle, varmasti on välillä jaksaminen ja pinna kortilla, mutta sä olet selvästi mahtava äiti ja pärjäät kyllä kun on tukiverkotkin kunnossa!
Kaikkea hyvää ja ihaillen täältä sivusta seuraan teidän tarinaanne! Olet rohkea ja ihailtava!
Voi että, niin paljon voimia sinne! Välillä arki on raskasta ja välillä tulee helpompia hetkiä, niitä tasaisempia.❤ ja pettymys on ihan täysin ymmärrettävää tuossa tilanteessa, toivotaan kovasti että pian tulisit raskaaksi ❤
Tsemppiä Iida, tähän ja kaikkeen! ?
Täällä ollaan yritetty vauvaa puolitoista vuotta. Pms-oireet ja ärsytys on hyvinkin yleisiä. Ja kun ne menkat alkaa kuukausi kuukauden perään, tekisi silloin mieli todellakin vaan syödä pullaa ja olla tekemättä yhtään mitään muuta jos se vain olisi mahdollista.
Olen lopettanut kaikenlaisen raskausoireiden googlettelun koska meinasin tulla hulluksi. Aina oli joku joka oli ollut raskaana ja huomannut sen siitä kun nenästä tuli verta, suussa maistui rauta tai alaselkä tuli kipeäksi. Siis niiden kaikkien ”yleisempien” oireiden (väsymys, paha olo mitä näitä nyt on) lisäksi. Aina nimittäin tuli itse huomattua että mikään oire ei ollutkaan omalla kohdalla koskaan raskaus vaan jotain ihan muuta ja kuukautiset tuli oikeaan aikaan, valitettavasti. Toivottavasti sulla tärppää mahollisimman pian! Tätä lapsettomuuden tuskaa ei toivoisi kenellekään 🙁
Hei,
Niin tuttuja tunteita. Toivotan kaikkea hyvää ja paljon tsemppiä!
Ihailen uskallustasi aitoon ja avoimeen elämäsi avaamiseen, elämä ku on. Hetkittäin pilvenhattaraa, hetkittäin väsymystä, epätoivoa, surua, kaipausta ja mitä milloinkin, sitten taas iloa. Mielestäni on myös hienoa että jaat oman perheesi syntytarinaa, joka ei ole se tyypillisin. Siksipä luulenkin, että siitä kertominen on arvokasta myös monelle muulle. Toivon onnea matkaan! ❤️
Voih, harmi kun ei eka inseminaatio onnistunut.Mulla kävi sama juttu että eka ei tärpännyt ja olihan se pettymys valtava. Sitä jotenkin ehtii niin suuret odotukset ja toiveet ladata siihen. Toisaalta.. ehkä pienenpieni hopeareunus että nyt kun koit tän valtavan pettymyksen niin ainakin toi on selvästi asia mitä todella haluat? Tai siis jos oliskin tullut jotenkin huojentunyt olo eikä pettymys olisi noin suuri ollut, niin olis voinut olla merkki siitä että ehkä aika ei vielä ollutkaan oikea tms. Superpaljon onnea seuraavaan yritykseen, toivottavasti tärppäisi nopeasti 🙂 Kuulostipa muutenkin jotenkin tutulta tän postauksen fiilikset. Mun kohta 3v (tokan inssiyrityksen tulos) on tässä viimeisen kuukauden aikana todistanut olevansa sittenkin ihan normaali lapsi ja löytänyt uhmansa. Välillä meinaa niin hermot mennä.. Lapsen kanssa vääntäessä sitten esim kotityöt kasaantuu ja sotkuinen kämppäkin vie mielialaa alas. Mä tein niin että lykkäsin lapsen päiväkotiin kolmena peräkkäisenä päivänä vaikka itse olin vapaalla. Sain levättyä ja kerralla hoidettua kaikki roikkuvat asiat, siivoukset yms. Teki todella hyvää enkä usko että lapsi siitä pahemmin kärsi. Toivottavasti saat myös riittävästi hengähdystaukoja ja omaa tilaa arjessa!
Niin, pakko olla ilonpilaaja kun kaikki muut kommentit on sitä samaa ihku-uhku-upeus-rohkeutta. Mutta näin kahden lapsen äitinä… Tää on rankkaa työtä. Ja lapselle on oikeudenmukaista saada edes mahdollisuus molempiin vanhempiin. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, mutta miksi ehdoin tahdoin näin? Sä olet vielä nuori ihminen, miksi et odota, että saat todella kokea sen raskaaksi tulon, odottamisen, lapsen syntymän ja kasvun jonkun sellaisen kanssa, jolle se todella on yhtä erityistä kuin sinulle? On aivan eri asia kokea vanhemmuus parisuhteessa kuin yksin vaikka olisi kuinka hyvät tukiverkostot. Ihmettelen aivan todella suuresti miksi noin nuorena haluat tehdä sekä itsellesi että lapselle epäedullisella tavalla? Mua suorastaan surettaa sun puolesta, jos kiirehtimiselläsi riistät itseltäsi sen mahdollisuuden löytää parisuhde ja kokea mitä on saada lapsi rakkaudesta lapsen toista vanhempaa kohtaan. Mitä olen lukenut juttujasi, mulle on jäänyt tunne, että et ehkä aina oikein jaksa uskoa parisuhteen löytymiseen. Onko tämä itsellinen äitiys sellainen sisuuntumisreaktio turhauttavaan parinhakuun? Siis tietysti sen lisäksi, että haluat toisen lapsen. Voi kun voisi valaa uskoa sinuun, että se hyvä, rakastava parisuhde löytyy, jossa vanhemmuuskin on hieman erilainen kokemus, niin sinulle kuin lapsille.
Jokainen saa tottakai olla mitä mieltä tahtoo, mutta vain minä elän minun elämääni <3 Olen itse todella onnellinen omasta ratkaisusta. Kaikki eivät halua perinteistä perhettä eikä onnellisen lapsuuden ehtona ole kaksi vanhempaa. Sinulle tämä voi tuntua epäedulliselta, mutta minulle tämä tuntuu onnelta.