Sain kaiken ja vielä enemmän

2,1K

Haluan vielä palata menneeseen vuoteen. Tarkalleen vuosi sitten valmistauduin neljänteen inseminaatioon. Olin menossa kohti toivettani toisesta lapsesta. Tikutin ovulaatiota ja jännitin osuuko se viikonloppuun, jolloin hoitoa ei voisi tehdä. Onneksi se meni alkuviikolle! Sitten jännitin, että onnistuuko neljäs inseminaatio. Käytössäni oli kuusi hoitokertaa, josta neljä oli nyt käytetty. Mitä, jos en raskautuisi neljännelläkään kerralla? Mielessä myllersi. Stressiä, epävarmuutta ja painetta onnistumisesta. Toivoa, odotusta ja haaveilua.

Tuosta hetkestä on kulunut vuosi. Nyt minulla on 12 viikoinen vauva. Vauva nukkuu uniaan ulkona vaunuissa. Neljäs inseminaatio toi toivotun tuloksen. Tai oikeastaan se teki haaveesta totta. Toinen lapsi oli minulle suuri toiveen täyttymys. Olenhan aina halunnut äidiksi ja saada useamman lapsen. Se haave oli tärkeämpi, kuin haave kumppanista ja parisuhteesta. Toisen ehtisi myöhemminkin, mutta toisen kanssa aikaa ei olisi samalla tapaa.

Kulunut vuosi ei täyttänyt vain toivettani toisesta lapsesta. Kulunut vuosi täytti monta muutakin toivetta. Tuntuu oikeastaan hyvin ihmeelliseltä miten elämä voikin vuodessa muuttua. Samaan aikaan, kun olen todella onnellinen kaikesta mitä tämä vuosi on tuonut minulle, mietin mielessäni, että miten tämä on mahdollista? Vuosia meni tavallaan paikoillaan. Ei ollut sen kummallisempia tapahtumia tai kohokohtia ja sitten tulee yksi vuosi, joka antaa kaiken. Eihän tässä ole järkeä!

Vuosi sitten tammikuussa en olisi varmasti uskonut, jos joku olisi sanonut missä olen tammikuussa 2023. Että minulla on omistusasunto, teen sinne remonttia, muutan, minulla on kaksi lasta ja vielä parisuhde kaiken päällä.

Nämä kaikki on sellaisia asioita, joista olen haaveillut. Näitä asioita olen elämääni halunnut.

Joskus ajattelin, että 30-vuotiaana minulla on sitten kaikki tuo, kunnes tuo ikä alkoi lähestymään. Alkoi tuntua, ettei nämä haaveet toteudu kohdallani ainakaan kylmekymppisiin mennessä, josko silloinkaan. Ja miksi pitäisikään, on sitä elämää kolmekymppisten jälkeenkin. Ei ole yhtä ja tiettyä tapaa olla ja elää kolmekymppisenä. Silloin se vain tuntui maagiselta rajapyykiltä.

Täytin menneenä vuonna 30 vuotta. Vietin syntymäpäivääni vastasyntynyt vauva sylissäni ja vuodattaen kyyneliä hormonihuuruisena miesytäväni kirjoittamalle syntymäpäiväkortille. Siinä hetkessä oli kaikki. Yhtäkkiä olinkin saanut kaiken toivomani kolmekymppisiin mennessä.

Tässä minä nyt olen 30-vuotiaana. Ja näin 30-vuotiaana voin sanoa, että elämä se vain paranee eläessä. Mitä enemmän elää, sen enemmän saa rohkeutta, varmuutta ja luottoa. Sitä suuremmin antaa vaan mennä. Sitä vähemmän miettii muita ja sitä enemmän pystyy ottamaan vastaan. Elämää oppii eläessä. Vuosien myötä se vain syvenee ja antaa enemmän. Minusta tuntuu, että elän varmasti elämäni onnellisimpia vuosia. Lapsieni lapsuutta. Hetkiä, joita ei koskaan saa takaisin.

Kerrankin voin sanoa, että 2022 oli todellakin minun vuosi. Olen onnellisimmillani. Sain kaiken ja vielä enemmänkin. Tämä on parempaa, kuin koskaan osasin kuvitella. Ihanaa saada elää tätä elämää, minun elämääni. Miten paljon onnea on vielä edessä! Mutta juuri nyt kaikki on hyvin näin, enkä kaipaa mitään lisää.

Minulla on ihana elämä!

-Iida

KUVAT: Pinja Mitrovitch