Muutaman viime päivän on ollut todella paha mieli. Mitä lähemmäksi vauvan syntymä tulee, sitä konkreettisemmaksi lyö tajuntaan se, että tulen kasvattamaan lasta yksin. Ja en haluaisi olla. Haluaisin, että lapsen hakisi päiväkodista joskus joku muukin kuin äiti. Haluaisin, että joku muukin joskus heräisi lapsen itkuun kuin äiti. Tai pesisi kakat tai siivoaisi oksennukset tai kävisi kaupassa, kun itse olet kipeä.
Ja eilen kaikki tuo paha mieli purkautui itkuna. En oikeastaan koskaan itke. Ennen tuli itkettyä todella paljon. Seurustellessani itkin todella usein, sillä minulla oli niin paha olla. Erosta tulee pian kaksi vuotta ja kahteen vuoteen ei ole tarvinnut itkeä. Minulla ei ole ollut mitään itkettävää, ei mitään surtavaa. Joskus toki olen liikuttunut hyvyydestä lähes kyyneliin. Tavallaan siis eiliset kyyneleet tulivat tarpeeseen, välillä on hyvä vähän itkeä tunnetiloja ulos.
Välillä on vaan paha olla, vaikka kaikki olisi ns. hyvin. Välillä surettaa ja itkettää, eikä jaksa yhtään mitään. Eikä tarvitse. Saa tuntea. Elämä on iso kasa tunteita. Omia tunteita ei pidä hävetä tai piilottaa. Monelle on varmasti tuttua kommentit: ”Älä itke, pärjäät kyllä.” jne. Ihmiset eivät ehkä aina tiedä miten suruun ja pahaan mieleen pitäisi suhtautua ja sen vuoksi sen kohtaaminen pelottaa. Suru pitäisi laittaa piiloon ja olla kuin sitä ei olisikaan. Kuitenkin kyse on jostain hyvin inhimillisestä asiasta. Tunteista.
Surua toisinaan piilotellaan, mutta liian usein piilotellaan myös iloa. Ei haluta kertoa, että menee liian hyvin. Sitäkin pelätään. Mutta olisi elämä oikeasti tyhjää, jos mikään ei tuntuisi. Ehkä meillä on vain liikaa totuttu pitämään tunteita omana tietona ja niiden näyttäminen ja niistä puhuminen herättää edelleen voimakkaita reaktioita. Esim. itkeminen julkisella paikalla on monelle todella noloa, ennemmin itketään peiton alla tai lukitussa vessassa. Suunnattomat ilon kiljaukset julkisella paikalla ovat myös noloja, joka voi nähdä, ajatella kiljujan olevan hullu ja läheiset tulla kateelliseksi kaikesta siitä hyvästä mitä hän saa kokea. Matala profiili on parempi…
Tämän postauksen kuvat saavat minut myös tuntemaan valtavan kasan erilaisia tunteita. Ihan ensiksi ne saa minut tuntemaan kauneutta. Minusta oli ihana olla kuvattavana alasti. Ensimmäisellä kerralla se oli piinaavaa, mutta nyt se tuntui jo paljon luonnollisemmalta ja koko kuvauksen ajan oli todella kaunis olo. Minulle oman vartalon hyväksyminen on aina ollut vaikeaa ja sen näkeminen kauniina, on minulle kaikkein tärkein tunne. On ihana saada se kokemus, että on hyvä ja nähdä se konkreettisesti kuvasta. Tunnen myös ylpeyttä, ihmiskeho on sitten mahtava. Raskaus on mieletön tapahtumasarja asioita kehossa. Elämän ihme.
Tuntekaa ja näyttäkää tunteet ilman häpeää <3
-Iida
KATSO MYÖS // Ensimmäiset viralliset mahakuvat
KUVAT // Omer Levin
11 kommenttia
Et tule olemaan yksin <3 Älä aseta liian korkeaa kynnystä hakea apua jos sille todella tulee olemaan tarvetta jaksamisesi kannalta. Neuvolan ja palveluneuvojan kautta saa kotiin apua vauvan hoitoon tai siivoamiseen. Se ei ole tarkoitettu vain niille keillä menee kaikki päin persettä vaan ihan kaikille. Siis KAIKILLA lapsiperheillä on oikeus saada sitä apua kotiin. Moni ei tästä tiedä ja monet heti kuvittelevat, että lasta ollaan vieässä pois. Täten vähätellään tarvetta ”ei tarvii ku ei mulla niin huonosti mene”. Apua saa ja yksin ei tarvitse olla.
”Välillä on vaan paha olla vaikka kaikki on ns hyvin…” Olosuhteet ei ole se mikä saa tuntemaan pahaa oloa vaan tunteiden piilottaminen tai vähättely. Anna vaan kaikenlaisten tunteiden tulla.
Kiitos, siis todellakin niin. Tiedän, että apua varmasti saan, mutta itseä tietysti harmittaa, ettei se voi olla se isä, vaan joku henkilö. Ja suru on siitä, ettei isä ehkä tule kovin kummoisesti ottamaan osaa, ehkä. Mutta apua saa onneksi perheestä ja ystävistä ja tosiaan neuvolan kautta ja sieltä onkin jo kotipalvelu tulossa kotikäynnille! <3
Tunteet on herkässä raskausaikana ja itku kuuluu asiaan. Se on sydämen huuhdinvettä, anna itkun tulla ja mennä, se puhdistaa. Olet ison haasteen edessä, mutta selviät varmasti, niin myönteinen ja vahva olet. Hae myös apua, sitä saa neuvolan kautta. Toivon vielä paljon rakkautta ja huolenpitoa elämääsi!
Kiitos isosti! Tunteet kuuluvat raskauteen ja elämään muutenkin, en niitä ole säikähtänyt, mutta oon tehnyt huomion, että ympäristö reagoi hyvin eri tavoin, kun tunteet tuo esille. Ja neuvolasta ollaankin jo yhdessä mietitty apu vaihtoehtoja ja he tulevat kotipalvelun kanssa käymään mun kotona, jotta voidaan jo miettiä asiaa ennakkoon, ihan mahtavaa <3
Hyvä, kun saat neuvolasta tukea! <3 Olet kuitenkin ihanankin ajan edessä. Lapsen saaminen on kaikkien haasteidenkin jälkeen ihaninta monen naisen elämässä. Sitä rakkauden määrää ei etukäteen pysty kuvittelemaankaan.
Uskon ja pian pääsen kokemaan! ️
Todellakin kaikenlaiset tunnemyrskyt kuuluu asiaan ja hyvä, että sen tiedostaa. 🙂 Olen itsekin elänyt raskaus -ja vauva-ajan yksin ja se on ollut yksi elämäni onnellismpia ajanjaksoja. <3 Asenne ratkaisee ja se, että olet alusta asti totutellut ajatukseen olla vauvan kanssa kahdestaan auttaa jo paljon. Ihan mahtavaa, että tukiverkostoasiat on mietitty etukäteen, isosti peukkuja. 🙂 Kaikki tulee menemään hienosti, ja se oikea mieskin sieltä rinnalle löytyy, kun aika on oikea; niin mullekin kävi ja jälkeenpäin ajateltuna ihan oikeaan aikaan jokaista osapuolta ajatellen. Always expect miracles. <3
Elina <3 kiitos! kaikki tunteet sallitaan, ne kuuluu elämään! Ja ihanaa, että sopiva mies löytyi! Antaa uskoa, vaikka olen varma, niinkun sanoit, että se tulee kun aika on oikea!
Olen lukenut blogiasi jo pitempään. Nyt on pakko kommentoida. Itselläni on kaksi lasta, rakkaudellisessa avioliitossa hankittuja. Kuopuksen ollessa alle 2 v aviomies häipyi kuvioista, kuulemma lapsiperhe-elämä ei ollut hänen juttunsa. Eskoinen on kohta täysi-ikäinen, hyvin ollaan pärjätty. Toki kirpaisee lukea ydinperheiden onnesta, mutta minulle on jaettu nämä kortit, ja teen parhaani. Yksinäiseen vanhemmuuteen onneksi tottuu. Välillä tekee rahasta tiukkaa. Silti lapset ovat kaiken vaivan arvoisia. Tai siis eniten kirpaisee, kun lapset kyselevät isistä, itse pärjään tosi hyvin. Takana on nyt 14 v yksinhuoltajuutta vastoin omaa valintaa. Isä ei ole saanut kokea lasten kasvua, kehitystä, oivalluksia, jne. Tiedän, kuka yhtälössä häviää…
Kiitos kommentistasi! Mahtavaa, että olettee pärjänneet. Tosi upeaa kuulla ja antaa itselle voimaa <3
Helpompi olla ihan selkeästi yksin kuin odottaa vieressä olevalta sitä että se toinen hakisi lapsen päiväkodista, heräisi itkuihin tai antaisi äidin levätä jos sitä toista ei kiinnosta se. Usko pois, kaikki tulee menemään hyvin!