Nyt kun häät ovat itselleni ajankohtainen teema, on tullut juteltua paljon myös hääjärjestelyistä sellaisien ystävien kanssa, jotka ovat menneet jo naimisiin. Missä häät vietettiin? Minkä verran rahaa meni? Ketä kutsuttiin …
juhlat
-
-
Innostuin tekemään kukkasin koristeltuja jääpaloja. Meidän pihassa kasvaa paljon syötäväksi sopivia kukkia. Tällä hetkellä kukkii syreenipensaat, orvokit ja lemmikit. Ne ovat kaikki syötäviä kukkia. Muita syötäviä kukkia on esimerkiksi voikukka, …
-
Esikoiseni on pian viimeisiä päiviä varhaiskasvatuksessa ennen kesälomaa. Kesäloman jälkeen hän aloittaa eskarin, joka onkin tulevan koulun yhteydessä. Varhaiskasvatuksen päättyminen tuntuu erityiseltä, onhan se ollut osa elämää usean vuoden ajan. …
-
Olen aina tykännyt toukokuusta, mutta nyt se on tuntuu erityisen hyvältä pitkän talven ja kylmän alkukevään jälkeen. Viimein se kevät on täällä. Tuntuu, etten enää edes muistanut miten ihanalta kevät …
-
Me vietimme viikonloppuna vauvan ristiäisiä. Edellisistä ristiäisistä oli reilu vuosi aikaa, joten järjestelyt sujuivat jo rutiinilla! Pidimme ristiäiset jälleen Nurmijärven Pappilassa. Olisin halunnut pitää juhlat kotona, sillä silloin ei olisi …
-
Tänä vuonna joulun odotus on monella tapaa erityistä ja ihanaa. Ja tietysti jännittävääkin aikaa! Tämä on joulu, jota en vietäkään lapsuuden kodissani kuten aina kaikki joulut tähän asti. Tämä joulu …
-
Me olimme sairaana juuri ennen joulua. Jännitin, että pääsemmekö viettämään joulua perheeni kanssa vai olisinko lasten kanssa viettämässä sairastupaa kotona. Ihme kuitenkin tapahtui ja toivuimme jouluksi. Esikoinen oli ollut hyvin …
-
Viikonloppuna vietimme kuopuksen kastejuhlaa. Meillä oli todella onnistuneet ja lämminhenkiset juhlat. Pidin juhlat vanhassa Nurmijärven pappilassa. Tämän hetken kotimme olisi ollut aivan liian pieni juhlien järjestämiseen. Uuteen kotiin pääsemme muuttamaan …
-
Esikoiseni täytti syyskuussa 4 vuotta ja samalla minulla tuli mittariin neljä vuotta äitinä. Aika tuntuu menneen aivan liian äkkiä. Mielessäni on usein lause ”päivät voivat tuntua pitkiltä, mutta vuodet lyhyiltä”. …
-
Vietin viikonloppuna synttäreitäni ennakkoon. Täytän lokakuussa 30 vuotta. Lokakuussa on myös laskettuaikani ja päivä on oikeasti ihan sama kuin äidillä silloin, kun hän odotti minua. Saa siis nähdä saanko synttärikaiman …
