Täytyy sanoa, että koko raskausajan oli enemmän tai vähemmän ollut mielessäni vauvan isä. Ihan joka päivä en asiaa ajatellut, mutta kyllä se varjosti siellä taustalla. Ihan aluksi epätietoisuus oli kamalaa, …
Tag:
yksinhuoltajuus
-
-
Moni on tässä raskauden aikana kysynyt, pelottako minua, jännittääkö minua tai hirvittääkö, ettei kohta ole omaa aikaa. Joitakin kuukausia sitten ei todellakaan hirvittänyt, pelottanut tai jännittänyt. Ajattelin, että aikaa on …
-
Toisinaan ajattelen olevani kuin kuka tahansa ensimmäistä lastaan odottava, tuleva äiti. Toisinaan ajattelen, etten ole ollenkaan kuin ne muut. Olen selvästi vähemmistöön kuuluva tuleva äiti. Voin kokea monia samaistuttavia asioita …
Edellinen
