Home » Vaatekaapin päivitys tietää nimikointia

Vaatekaapin päivitys tietää nimikointia

by Iida Åfeldt

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: TARRAMONSTERI

Maaliskuun alussa minulla oli varattu pöytä lastenvaatekirppikseltä viikoksi. Vein sinne Eemin pieneksi jääneet vaatteet sekä  välikausivarusteet. Eemin kaappia oli täydennettävä uusilla vaatteilla ja se tiesi taas nimikointia! Lisäksi on saanut haalia uutta välikausivaatetta; haalaria, hanskoja, sormikkaita, kauluria, pipoa, kumisaappaita, lenkkareita, kurahousuja, takkia ja ulkohousuja.

Tuntuu aina, että talven jälkeen lapsi on kasvanut ja koko vaatekaapin saisi päivittää kerralla, sama tuntuu olevan myös aina kesän jälkeen. Päiväkodilta tulee viestiä, että päivittäkäähän kuravaatteet ja kumisaappaat sopivaan kokoon. Sitä saa olla haalimassa niin isompaa sisävaatetta kuin ulkovaatettakin. Viimeaikoina olenkin selannut nettikauppoja, toria, facebook-kirppiksiä ja marketplacea sekä kulkenut tarkkaavaisin silmin fyysisillä kirppiksillä. Olen vertaillut, mittaillut ja pohtinut vaihtoehtoja. Kaikkeen tähän pieneksi jääneen myymiseen ja sopivien uusien ostamiseen on mennyt jonkin verran aikaa. Siitä syystä haluan nimikoinnin sujuvan mahdollisimman helposti!

Nimikoinnissa olen koko Eemin päiväkotitaipaleen ajan luottanut Tarramonsteriin.

Tarramonsteri on kahden päiväkoti-ikäisen lapsen vanhempien vuonna 2011 perustama suomalainen perheyritys. Tarramonsterin perustajat huomasivat, että nimikoiminen on todella iso ja työläs homma. Ilman nimikoimista vaatteet ja varusteet kuitenkin hukkuivat ja hävisivät todella helposti. Tarramonsteri nimikointitarroilla voidaan helposti ja nopeasti nimikoida lasten ja aikuistenkin varusteet, tavarat ja harrastusvälineet tai jokapäiväiset tärkeät käyttöesineet, jotka voivat joskus tippua tai unohtua vaikka bussiin. Käyttömahdollisuuksia on valtavasti! Kuten myös värejä ja kuvioita!

Tällä kertaa valitsimme Eemin kanssa yhdessä kuviot ja värit tarroihin. Eemi halusi ehdottomasti vihreän traktorin ja pandan, joka hänellä oli edellisissäkin tarroissa. Minä taas valitsin taustavärit ja en mahtanut itselleni mitään, valitsin liilaa ja keltaista. Kyseiset värit ovat tällä hetkellä vallanneet mieleni ja näen vain laventelin liilaa ja keltaista kaikkialla! Mutta tarroista tuli pirtsakat, sellaiset joista tulee hyvää mieltä, kun niitä katsoo ja lapsen on helppo tunnistaa omat vaatteensa niistä. Eemille tarrat ovat todella tärkeitä ja hän haluaa aina katsoa pukiessa, että millainen tarra vaatteessa on. Tarroja saa eri kokoisina ja muotoisina. Itse tykkään ympyrän muotoisesta tarrasta, mutta se ei aina mahdu kaikkien vaatteiden lappuihin, jolloin suorakaiteen muotoinen on parempi.

Tarrat pysyvät todella hyvin vaatteissa kiinni, eivätkä lähde pesussakaan irti. Meillä tarrat ovat pysyneet niskassa olevissa kangaslapuissa. Mutta kaikkiin materiaaleihin tarran liima ei ota niin hyvin kiinni, jolloin kannattaa kiinnittää tarra kiiltäväpintaiseen pesulappuun. Meillä oli viime vuonna keltainen tarra pandakuvalla ja ne ovat pysyneet vaatteissa todella hyvin. Irrotin tarrat vaatteista, kun hinnoittelin niitä kirpputorille. Niin vaatteeseen ei jää lapsen nimeä tai tussilla tehtyjä merkintöjä.Nimikointitarrat pysyvät hyvin myös leluissa, aurinkolaseissa ja  juomapulloissa sekä kestävät tiskikonepesun. Tarrat pysyvät myös kengissä. Pakkauksen mukana tulee läpinäkyviä suojatarroja, jonka voi laittaa nimikointitarran päälle antamaan lisäsuojaa, jos tarra on kovalla kulutuksella esim harrastusvälineissä.

Tarrat helpottavat nimeämistä todella paljon. Kun tarroja on aina kotona valmiina, on helppo myös nimetä uusia vaatteita sitä mukaan, kun niitä tulee lapsen käyttöön. Nimeämistä ei voi turhaan korostaa. Se helpottaa ensiksikin tavaroita pysymään tallessa ja löytämään oikean omistajan, mutta se helpottaa ihan hurjan paljon päiväkodin henkilökunnan työtä. Parhaimmillaan yhdessä lapsiryhmässä on yli 20 lasta ja yhtä eteistilaa voi helposti käyttää monta kymmentä lasta. Lapset esittelevät vaatteita toisilleen, vaate ei päädy takaisin lokeroon, vaan jää käytäville kulkemaan ja  toisinaan naapurilokeron kanssa tavarat sekoittuu.Ulkoilun jälkeen saattaa varusteet vaatia kuivauskaappiin ripustamista ja kaappi pursuaa mustia ulkohousuja, sormikkaita ja kumisaappaita. Kuivauskaapista aikuiset laittavat tavaroita paikalleen. Osa löytää omistajan, osa ei. Eteisessä on iso kori nimettömiä tavaroita sanoin ”KENEN?”.

Tästä aiheesta olenkin kirjoittanut, kun viimeksi tein Tarramonsterin kanssa yhteistyötä. Postauksen voi lukea tästä.

Nyt saan tarjota lukijoilleni helpotusta kevätvaatteiden nimeämiseen! Nimittäin kooodilla IIDAMA15 saat -15% allennusta Tarramonsterin verkkokaupasta 29.3. asti.

-Iida

KUVAT: Sipriina Saari

3 kommenttia

Santtue 25.3.2021 - 19:30

Olisiko vinkkejä sukkien nimikointiin? Epätoivoisena liimailen niihin nimitarroja aina uudelleen ja uudelleen pesun jälkeen, kun ne eivät millään tahdo pysyä. Tussikin kuluu pesussa eikä näy tummissa sukissa. Päiväkodissa on monet sukat hukkuneet, kun kaikki nimiviritykset kuluvat tai katoavat pois.

Vastaa
iidaafel 25.3.2021 - 22:46

Ei haittaa, vaikka kommentti tuli tähän! Ja kyllä, on vinkki! Käytän itse sukkiin ja villavaatteisiin kuten villasukkiin apteekin leukoplast teippiä! Siihen nimi tussilla ja sukkaan! Toki vaatii leikkaamista ja kirjoittelua.

Vastaa
Hätä keinot keksii 31.3.2021 - 11:49

Meillä yhtenä päikky aamuna oli vähän kiire lähtiessä nimikoida kengät ja teinin lätkän kuuluva erkkari teippi oli vieressä ja nappasin siitä palan ja tussilla nimi niin koko talven on pysyny tää hätä ratkaisu eli peukku erkkariteipillekin.

Vastaa

kommentoi postausta