Tuntuu, että viime aikoina on tapahtunut todella paljon! Tämä vauvavuoden toinen puolisko, eli kuudesta kuukaudesta eteenpäin, on ihan mieletöntä motorista oppimista. Siis vastahan Eemi kääntyi ympäri ja nyt hän ottaa askelia tukea vasten.
Eemi oppi ryömimään vähän ennen 8 kk neuvolaa. Konttaamaan hän on oppinut tässä kuukauden kuluessa. Hän osaa nousta istumaan, nousta seisomaan tukea vasten sekä laskeutua alas. Hän nousee kävelykärryjä vasten ja ottaa askelia. Yhtäkkiä hän on vain oppinut paljon lyhyessä ajassa. Ja onhan tämä ihanaa! Motoriset taidot mahdollistavat niin paljon enemmän ja vapauttavat minun käteni monissa tilanteissa. Nyt Eemi viihtyy itsekseen ja kaivatessaan minua, hän osaa tulla keittiöön itse. Mukavaa on myös touhuilla puistossa, sillä Eemi tuntuu saavan siitä todella paljon. Toki enää ei istuta kahvilassa lounaalla samalla tapaa kuin puoli vuotta sitten.
Parasta minusta on ollut huomata miten mieletön ymmärrys näin pienillä ihmisillä on. He todellakin tietävät ne kodin kielletyt paikat ja ovat niiden äärellä jatkuvasti. Toinen hämmästyttänyt asia on pienen ihmisen huumorintaju. Välillä nauran aivan vedet silmissä omalle lapselleni. Meillä on aivan mielettömät vitsit. Parasta tällä hetkellä on työntää kättä minun suuhuni ja vetää se pois, kun olen haukkaavinani sitä. Toinen hitti on, kun lähden konttaamaan Eemin perässä. Hän konttaa hurjaa vauhtia kurkkien taakse, että tulenko perässä. Kun saavutan hänet, niin vedän häntä jaloista itseäni päin ja naurut on taattu.
Myös kaikki ilmeilyt, kielen näyttäminen ja pärisyttelyt naurattavat meitä molempia. Äänellä, sävyillä ja äänenpainoilla leikitään myös paljon. Eemi puhuu aivan hirveästi omaa kieltään. Häneltä tulee paljon tavuja ja nyt muutamia äänteitä, jotka läheisten ja minun korvaan kuulostavat sanoilta; vauva, äiti ja mamma. Ässää hän suhisuttelee todella paljon, ääntelee kuiskien ja toisaalta kiljuu kaikkien iloksi. Mutta selkeästi monipuolinen äänimaailma.
Yllättävää on myös se, että jokainen vauva oikeasti on yksilö. Heillä on aivan oma luonne ja tempperamentti jo alusta alkaen. Eemi tuskin olisi ollut refluksista ja maitoallergiastakaan huolimatta letkeä vauva, joka rauhassa pötköttelee. Hän on vaativa ja osoittaa kyllä draamaattisesti pettymyksensä. Kehen lie tullut, en tunnusta. Nykyään hän osaa ”tekoitkeä” ja ulista, vaikkei hänellä ole oikeasti hätää.
Tämän menneen kuukauden aikana olemme saaneet allergiadiagnoosit ja paperit Kelaan. Kaikki altistukset on tehty ja nyt ei ole hetkeen mitään lääkärikäyntejä allergia asioissa. Ja olen niin huojentunut. On ollut kamalaa seitsemän kuukautta käydä parhaillaan 3 kertaa viikossa jossain terveyteen liittyvällä käynnillä sairaalassa, neuvolassa, lääkärillä tai fysioterapiassa. Asian työstäminen ja hoidon vaatiminen on vaatinut ponnisteluja. Puhumattakaan nyt itkuherkän ja nukkumattoman vauvan hoitamisesta.
Eemin vointi on nykyään niin hyvä, että meidän elämä on helpottunut todella paljon. Hän nukkuu kokonaisia yöunia ja lopetti yösyömisen aika lailla siinä puolen vuoden iän jälkeen itsestään. Eemi nukkuu edelleen ainakin kahdet päiväunet ja ne ovat kestoltaan 45min -2 tuntia. Hän ei nuku liikkeessä, joten parhaiten päiväunet sujuu kotona. Kesällä ei vaan aina malttaisi olla kotona ja sen takia päiväunirytmi välillä vaihtelee. Eemi käy yöunille 19-20 välillä ja herää 06 aamulla. Yleensä 9 aamulla hän on jo valmis ensimmäisille päiväunille. Niiden jälkeen syömme ja käymme puistoilemassa. Jonka jälkeen taas ruokaillaan ja nukutaan toiset unet 14-16 välillä.
Eemi syö todella hyvällä ruokahalulla. Avokadot ja marjat ovat hänen herkkuaan. Ja viimein hän on tajunnut smoothiepussien päälle! Reilu kaksi viikoa sitten hän viimein hoksasi, miten niistä saa ruokaa suuhun itse. Ja tulihan meille viimein 9,5 kk iässä ensimmäinen hammas, joka on toistaiseksi vielä ainoa. Katsotaan kauan odotellaan seuraavaa.
Tuntuu siltä, että Eemi syntyi ihan juuri. Että se oli oikeasti ihan eilen se syyskuu. Toisaalta tuntuu siltä, että siitä on palon pidempi aika, kun 10 kuukautta. Tuntuu, että siitä elämästä ennen Eemiä on todella pitkä aika. Se on jossain kaukana se elämä, kun olen ollut yksin.
Pikkuvauva aikaa en todellakaan kaipaa. Mutta kyllä nämä viime kuukaudet ovat menneet nopeasti. Pian juhlitaan 1-vuotiasta Eemiä ja totean, että kyllä ne vaan kasvaa liian äkkiä.
-Iida
KUVAT // Tiia Nyholm
7 kommenttia
Olet kasvatusalan ammattilainen. Silti, haluat oman ainokaisesi, pienokaisesi myydä medialle ja tehdä hänestä ns. osan brändiäsi. Hän on pieni ihminen, joka ei pysty itse asiaa päättämään. Miksi ihmeessä annat lapsellesi kasvot miljoonien ihmisten eteen? Lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen. Internet, se ei ole lapselle turvallinen paikka. Ja tavallaan annat kaikille medioille jos sinusta halutaan kirjoittaa luvan julkaista lapsestasi kuvia. Oikeasti? Miksi? sen takia että saat vähän lisää tuotelahjoja ja vaatteita joita esittelet somessa. Oikeasti, ymmärrän että itse haluat tuoda elämästäsi mm. kaiken ja olet hirveän draamanhakuinen ja haet huomioita huomiohuoraamalla ja puhuttavilla asioilla, mutta se että olet itsekin alalla niin luulisi että lapsesi haluat edes suojella. Toivottavasti lapsesi arvostaa niitä mainion bodeja aikuisenakin kun tälläisen päätöksen olet tehnyt hänen puolestaan!
En olisi huolissani lapsestani, vaan sinun kaltaisistasi ihmisistä, jotka jaksavat tulla anonyymisti haukkumaan toista. Se on surullista.
Siis ei hitto, mikä toi kommentti on. Taitaa olla jonkun sortin dinosaurus siellä kommentoimassa kun ei ymmärrä nettiaikakauden päälle. Kyllä ihmiset osaa kasvattaa sisällään pahaa mieltä ja purkaa sen toisiin. Please jos ei jaksa seurata blogaajan juttuja niin voi ihan hyvin seurata sellaisia sisällöntuottajia, jotka eivät näytä elämästään mitään.. Öö vai oliko semmosia mielenkiintoisia blogaajia olemassa. Ei taida olla. Sekin on duuni, jos et ymmärrä. Jos sitä mielenkiintoista tekstiä tehdään, niin pitää olla sydän mukana. Huomion huoraamista ei ole, jos ihminen elää omaa elämäänsä. Elätkö sinä, hyvä kommentoija?
Kiitokset Iidalle blogista. Paljon rakkautta sinne ja aurinkoa Eemillekin. Olette parhaita!
Kiitos kommentistasi tosi paljon <3
Nimimerkin ”HYI ETTÄ” kommentti oli asiattomasti kirjoitettu. Mutta siitä tuli mieleeni, että voisit Iida tehdä blogi-kirjoituksen lapsen kuvien ja elämän jakamisesta someen ja nettiin. Jostakin luin aiheeseen liittyen, että vanhempi ei omista lapsensa yksityisyyttä ja juurihan Tarja Halonenkin kommentoi lasten kuvien jakamista nettiin.
Itse olen tiukalla linjalla, en ole somessa ja vaikka olisin, niin en jakaisi kuvia, missä lapsen kasvot voisi tunnistaa paitsi ehkä ihan sillon tällöin. En kuitenkaan tuomitse heitä, ketkä lasten kuvia jakavat, jokainen tekee itse omat valintansa ja itse vastaavat omille lapsilleen nettikäytöksestään tulevaisuudessa.
Minulle on sattunut vastaan vain näitä enimmäkseen lasten kuvien nettiin jakamista vastaan olevia artikkeleja ja mielipiteitä, joten virkistävää olisi saada toistakin näkökantaa asiaan!
Kirjoitusta on ennenkin toivottu ja juuri ikävien kommenttien takia en ole halunnut tehdä aiheesta kirjoitusta. Koska se on aihe, josta usein tulee hyvin negatiivista palautetta, kun siitä vähänkään mainitsee. Mutta ehkä se sitten lopettaisi ihmettelyt, tiedä sitä!
Mutta olen samaa mieltä siitä, että jokainen vanhempi kantaa päätöksestä vastuun. Vanhempana olo on valintoja ja aina ei tiedä mitkä sitten lopulta ovat hyviä tai huonoja joskus. Olisikin mahtavaa, jos ihmiset voisivat kunnioittaa muitakin kuin omia päätöksiä, eikä nähdä omia ainoina oikeina. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että heitä on aina.
Mieti ehdottomasti kirjoitusta! Muistaakseni jossain artikkelissa oli myös näkökanta, että lasta saattaa isompana harmittaa, että vanhempi ei ole ollenkaan julkaissut hänestä someen tai vanhempi on somessa niin kuin lasta ei olisikaan. Eli kuten sanoit, koskaan ei tiedä oliko valinta hyvä vai huono.