Home » Viikon 27 kohokohdat

Viikon 27 kohokohdat

by Iida Åfeldt

MAANATAI 29.6.

Maanantai alkoi ystävien kanssa lounastreffeillä. Ja olipa aivan ihanaa. Menimme Mattilan tilalle, joka on luomumansikkatila. Sen lisäksi siellä on kahvila ja pizzeria erikseen. Olin aivan lumoutunut paikasta. Se oli todella kaunis, siisti ja rauhallinen. Kahvilassa oli istumapaikkoja niin sisällä kuin ulkona, joka teki siitä ihan unelmaisen lasten kanssa. Söimme tietenkin ulkona, lapset söivät mitä söivät ja sitten leikkivät pihassa.

Eemi ja hänen ystävänsä Leo ovat tunteneet koko tähänastisen elämänsä ja heidän touhuja on ihan mieletöntä seurata. He ovat todella tärkeitä toisilleen ja osoittavat sen monin tavoin. Minusta on aivan mieletöntä, kun Eemi saattaa välillä sanoa, että ”eo eikkii” tai muutenkin hokea Leon nimeä kotona. Kiitollisena seuraan näiden kahden pienen ystävyyden kehittymistä!

TIISTAI 30.6.

Aivan uskomaton päivä! Vettä satoi aivan taukoamatta aamusta iltaan. Luonto varmasti tykkäsi sateesta, onhan kesäkuu ollut todella kuiva. Minulla on sellainen mentaliteetti, että joka sää on ulkoilusää. Eli me ulkoilemme säällä kuin säällä. Eemi oli aivan riemuissaan vesisateesta ja hänen riemustaan minullekin tuli hyvä mieli. Vanhempi rouva tuli sateenvarjon kanssa meitä vastaan ja pysähtyi ihastelemaan Eemiä, jolla oli reppu selässä ja hän työnsi nukenrattaita. Hän naureskeli ilmalle ja sanoi, että on samaa mieltä, aina voi ulkoilla.

Ulkoilu on pitkälti kiinni varusteista, mutta myös asenteesta. Se ei aina aikuiselle ole mukavaa, mutta olen huomannut, että lyhytkin ulkoilu riittää. Vaikka alkuun olisi vaikea lähteä, niin sen jälkeen on todella hyvä mieli. Iltapäivällä kevälimme vielä mummilaan kyläilemään.

KESKIVIIKKO 1.7.

Tiedättekö! En ottanut koko päivänä yhtään kuvaa. En tiedä onko se hyvä vai huono asia 😀 Aamupäivällä siivosin koko kodin, imuroin, pesin lattiat, pesin pyykkiä, tein ruokaa ja järjestelin Eemin leluja uusille paikoille. Laitoin osan pois ja vaihdoin joidenkin lelujen sijaintia. Minusta on kiva ottaa jotain esiin ja laittaa jotain siksi aikaa pois. Sillä tavalla saa vähän vaihtelua leikkeihinkin.

Eemin herätessä päiväunilta, olin vielä yöpaita päällä. Eli sellainen päivä! Onneksi oli puettava vaatteet ja lähdettävä kauppaan, sillä saimme iltapäivästä vieraita kylään. Tulimme juuri kaupasta kotiin, kun vieraat saapuivat pihaan. Hieman meni viimetippaan, vaikka koko aamupäivä olisi ollut aikaa kauppareissulle. En vain siivous-flowlta malttanut. Eemi iloitsi taas ystävän seurasta ja heillä oli kivat leikit.

TORSTAI 2.7.

Aamupäivällä menimme isomummon pihaan leikkimään. Isomummolla on mieletön vehreä ja runsas puutarha, jossa on tietysti hiekkalaatikko. Onhan isomummolla 16 lastenlasta, joista olen vanhin ja nuorin on 3-vuotta ja yksi lapsenlapsenlapsi (Eemi). Aina on suuria ja pieniä kyläilijöitä. Isomummon talon kulmissa on saavit, joihin sadevesi menee ja nyt vettä oli valtavasti. Joka puolella oli saaveja, kannuja ja ämpäreitä täynnä vettä. Eemi meni tietysti heti lotrailemaan vedällä. Eikä tämä ollut eka kerta, mutten minä edelleenkään muistanut, että isomummon pihaan täytyy aina laittaa kumisaappaat ja kurahousut!

Eemi oli aiemmin valinnut itse asunsa (kuva yllä). Nykyään on oltava aina reppu mukana ja omat avaimet. Isomummolta suuntasimme torille ja ostin marjoja. Kotona Eemi ei nukahtanut päiväunille tunnin yrityksen jälkeen, joten luovutin.

Iltapäivällä saimme Eemin kummitädin kylään. Ja Eemi nukahti pöydän ääreen. Rassukka pieni!

PERJANTAI 3.7.

Ohjelmassa oli toisen isomummon synttärit. Päiväunien jälkeen lähdimme mummon ja papan luokse kylään. Eemistä oli ihanaa lukea isopapan kanssa sohvalla traktorikirjaa. Isopappa oli kaivanut etukäteen kaapista vanhan traktoreita esittelevän tietokirjan. Isopappa myös innostui esittelemään auton kuvia tabletilta.

Illalla Eemin mentyä nukkumaan, katsoin Netflixistä Jane The Virgin-sarjaa. Alan olla ihan lopussa ja en taas kohta tiedä mitä teen sitten, kun se loppuu! Alanko katsoa jotain vai käytänkö ”ylimääräiset” tunnit ihan vain nukkumiseen?

LAUANTAI 4.7.

Lähdimme heti kahdeksalta aamulla ystävien luokse aamupalalle ja leikkimään. Tuntui aivan ihanalta nähdä ystävääni Katjaa, piristyin todella paljon. Tuli myös hyvä mieli siitä, että olin ollut heti aamulla niin reipas ja saanut meidät liikkeelle. Eemi ei myöskään nukahtanut kummallakaan matkalla autoon, joka oli suuri saavutus päiväunien onnistumisen kannalta. Kotona hän nukahti päiväunille ja nukkui tunnin, kuten aina. Hän kuitenkin heräsi todella todella kiukkuisena ja hetken kiukuttuaan, nukahti sohvalle. Hän nukkui siinä vielä kaksi tuntia. Olin äimistynyt ja tietysti käytin ajan hyödyksi kirjoittamalla blogia. Huosujeni mustikkatahra kertoo lapsestani, joka söi mustikoita suurella antaumuksella aiemmin samaisena päivänä.

Eemin herättyä menimme mummilaan. Lämmitin siellä saunan ja menimme saunaan. Tai minä menin ja Eemi oli vannassa ulkopuolella. Hän ei ole vielä uskaltautunut saunaan, johtuen siitä, että käymme saunassa niin harvoin. Meillä ei ole saunaa ja äidilläni on puusauna. Sen lämmittäminen tuntuu aina niin työläältä, varsinkin kun kukaan muu ei mene saunaan meidän jälkeen. Johtuen siitä, että me menemme saunaan niin aikaisin. Tämä olikin toinen saunakertani tänä vuonna ja se tuntui todella ihanalta. Olisi ihana saunoa useammin!

SUNNUNTAI 5.7.

Tänään kävimme kotieläintilalla ja kahvila Onnissa. Paikka oli todella siisti ja hyvinpidetty. Puitteet olivat todella kohdillaan. Aivan ihana paikka myös retkeilyyn ja pidempään oleiluun. Siellä oli muutamia eläimiä, mutta juuri tarpeeksi pienelle lapselle. Lisäksi ulkona oli runsaasti pöytiä, grillailumahdollisuus ja iso leikkipaikka lapsille. Jälleen sai todistaa, että hiekkalaatikko on vetovoimaisin paikka. Eemiä ei saanut hyvällä mielellä pois. Kävimme myös Memories Marin Putiikissa, joka on aivan ihana sisustumyymälä vanhassa navetassa Tuusulanjärven tuntumassa.

Eemi nukkahti paluumatkalla autoon vartiksi ja tiesin, että ilta on piloilla ja niin se oli. Tiesi taas nukuttaneensa, eihän siihen mennyt kuin 2,5h. Koko tilanteesta tuli lopulta todella paha mieli. Ei se ollut lapsen vika, mutta itselle ajatuksissa kuumotti tietenkin työt. Sillä tiesin, että on kirjoitettava tämä postaus ja viimeisteltävä yksi asiakkaalle mentävä teksti. Mitä pidempään nukutuksessa kestäisi, sitä myöhemmin pääsisin aloittamana työt ja sitä myöhemmin pääsisin nukkumaan. Hermot kiristyi ja oli pakko laittaa huoneen ovi kiinni hetkeksi ja tulla itse hengittämään olohuoneeseen. Eemi tietysti menee tuosta aina ihan paniikkiin, alkaa hysteeriseen itkuun ja kakomiseen ja ulostaa paniikista aina. Minua itketti, etten jaksa omaa lasta. Lopulta hän sitten nukahti syliini.

Itselle jäi todella paha mieli, syyllistynyt olo. Useampana päivänä olen suuresti kaivannut omaa aikaa ja omaa tekemistä. Tuntuu, että on niin lapsessa kiinni kaikki päivät. Välillä myös illat, jolloin tietysti suree sitä menetettyä omaa aikaa. Oma pettymys on usein kova, kun asiat ei mene kuin toivoo. Tämän kirjoittaminen onneksi jo auttoi vähän, kun sai purkaa tunnetta jollakin tapaa. Kamalinta juuri yksinhuoltajuudessa on se, ettei ikäviä tilanteita (mutta eipä tosin niitä kauniitakaan hetkiä) voi käsitellä sillä hetkellä toisen vanhemman kanssa ja jutella niistä.

Onneksi on huominen.

-Iida

20 kommenttia

KerttuL 5.7.2020 - 23:31

Voi ei, harmi että ilta oli kurja! Mutta pakko kommentoida, että tämä oli tosi kiva postaus 🙂 Jotenkin tosi mielenkiintoista lukea mitä kaikkea puuhailet Eemin kanssa. Ihanan kotoisan kuuloista! Kivaa tulevaa viikkoa teille 🙂

Vastaa
iidaafel 6.7.2020 - 12:59

Kiitos paljon ja kivaa viikkoa myös sinne!

Vastaa
Nimetön 6.7.2020 - 07:08

Olin itse yksin lasten ollessa pieniä. Jätin tietoisesti nukuttamisen pois meidän iltarutiineista, sillä koin sen henkisesti kovin raskaaksi, kun pitkän päivän päätteeksi olisi vielä pitänyt ennalta arvaamattoman ajan olla ”rauhallisesti” ja ”käytettävissä” siihen asti, että lapsi nukahtaa.
Niinpä meillä syötiin iltapala, käytiin pesulla ja laitettiin yöpuku, luettiin satu, vietiin sänkyyn ja peiteltiin. Hyvää yötä ja palvelu loppui tähän.
Sitten äiti jäi sohvalle katsomaan telkkaria (josta lähtee sen verran ääntä, että lapsi tietää äidin olevan paikalla) ja lapsi omaan sänkyynsä.
Jos lapsi tulikin sängystä pois, hänet palautettiin sinne ystävällisesti, määrätietoisesti, provosoitumatta – mutta sanaakaan sanomatta. Vietiin vain takaisin. Joskus kerran, joskus kaksi. Kävi heillekin tylsäksi, kun ei tuottanut reaktiota, eikä sirkus käynnistynytkään, joten äkkiä luopuivat moisesta kokonaan.
Illan tunnit jaksoi itsekin paremmin, kun tiesi, että oma aika alkaa silloin kahdeksalta.

Nukutuksesta luopuminen toi omaan iltaan aikaa ja ennen kaikkea omaa henkistä tilaa. En edes usko, että aktiivinen nukuttaminen tai edes samassa pimeässä huoneessa oleilu olisi lapsen nukahtamista millään tavalla edistänyt.

Samoin meillä lanseerattiin jo varhaisina vuosina äidin kahvitauko keskelle päivää. Se oli kaikkien tiedossa, hetki lounaan jälkeen, jolloin äidillä oli 10 minuutin oma hetki. Lapsien ei ollut silloin lupa tulla häiritsemään (jollei nyt jotain poikkeuksellisen ihmeellistä ollut), vaan sen pienen tauon ajan oli osattava odottaa. Silloin äiti ei tullut antamaan hyllyltä uutta peliä tai tusseja tai mitä milloinkin. Sen pienen tauon aikana ei luettu kirjaa, ei vaihdettu barbin mekkoa, eikä lapset silloin tuoneet omia pikkuautojakaan ruokapöydälle. Oli odotettava omaa vuoroa.
Tuo tapa, alkuun ihan sen kahvikupillisen verran vain, opetti sekä minulle että lapsille piirtämään äidin rajoja ihmisenä. Tämän hetken tarvitsen, tämän hetken ansaitsen. Tämä on äidin hetki ja äidin tila, pienikin, ja sitä kunnioitetaan.
Maltat hetken odottaa omaa vuoroasi.

Vastaa
iidaafel 6.7.2020 - 13:05

Kuulostaa hyvältä. Ja olen samaa mieltä, että omia hetkiä pitää ottaa päivän aikana ja niitä otankin, kun lapsi on hereillä. Myös siivoilut yms. hoituu lapsen kanssa. Mutta eipä se silti ole sama kuin aika kokonaan yksin.

Oman lapsen kohdalla nukutus on paras vaihtoehto, nopein ja vähiten itkua aiheuttava. Aiemmin hän nukahti itsenäisesti pinnasänkyyn, muuton yhteydessä vaihtui sänky, jonka jälkeen on pitänyt kyllä olla vieressä. Ja nyt jäi tuttikin pois, joka sitten on taas yksi muutos lisää. Mutta eiköhän iän myötä lapsi opi sitten siihen, että itsenäisesti voi nukahtaa. Toistaiseksi hän ei pysy sängyssä ollenkaan, ellen sitten istu ovenraossa, mutta eipä siinä paljon muuta tehdä.

Vastaa
Hei 6.7.2020 - 20:02

Jokainen lapsi nyt vaan on erilainen, oma uniikki persoonansa, ei sitä nukutusta valitettavasti kaikkien kohdalla niin vain tietoisesti jätetä pois iltarutiineista ja sillä selvä. Jotkut lapset rauhoittuvat hyvin itsekseen, jotkut tarvitsevat siihen aikuisen läsnöolon. Itsekin olen yrittänyt olla nukuttamatta taaperoani, mutta omiin arvoihini ei sopinut se, että antaisin pienen lapseni huutaa itsensä lähes tajuttomaksi yksin huoneessaan. Sehän on aivan ideaali tilanne, että lapsen voisi vain laskea vuoteeseensa ja lähteä itse pois huoneesta, eiköhän jokainen vanhempi näin toimisi, jos se olisi oman lapsen kohdalla mahdollista.

Vastaa
Irina 6.7.2020 - 08:39

Tuli mieleen ajat, kun pojat olivat pieniä. Nyt molemmat ovat jo teinejä… Arkisista asioista koostuu monesti ne parhaat muistot❤️

Vastaa
iidaafel 6.7.2020 - 12:59

Se on ihan totta <3

Vastaa
Nimetön 6.7.2020 - 11:30

Ja miten se huono ilta tuleekin aina juuri silloin, kun on varannut sille iltaa jotain tekemistä sillä ajatuksella, että lapsi nukahtaa ja sitten teen jonkun homman!

Vastaa
iidaafel 6.7.2020 - 12:59

No sanos muuta! Ei koskaan saisi suunnitella tekevänsä mitään etukäteen!

Vastaa
Mmar 6.7.2020 - 11:51

Oletko katsonut Atypicalin Netflixistä? Jos et niin suosittelen. Tosi hauska ja samalla koskettava sarja.

Vastaa
iidaafel 6.7.2020 - 13:00

Kiitos, en oo kattonut, mutta täytyy tutustua!

Vastaa
Nimetön 7.7.2020 - 11:21

Ihan jees sarja muuten, mutta antoi ehkä hieman stereotyyppisen kuvan neurokirjon ihmisestä.

Vastaa
Elina M 6.7.2020 - 15:42

Meilläkin kuopus nukutetaan istumalla sängyn vieressä niin kauan, kunnes hän nukahtaa. Aiemmin hän nukahti itsekseen ilman mitään palveluita, mutta muutto ja uusi sänky sekoitti pakkaa ja tällä hetkellä mennään näin. On menty jo vuosi emmekä ole edes yrittäneet mitään muuta. Esikoinen on jo sen verran iso, että olen sisäistänyt sen, että nämä ovat suuressa mittakaavassa pieniä ohimeneviä asioita. Toki yksittäinen ilta voi tuntua pitkältä ja toivottomalta. Mutta minä istun illat kuopuksen sängyn vierellä, jos se hänestä nyt tuntuu turvalliselta. Vauvana pidin häntä sylissä tuntitolkulla. Siis oikeasti aamusta iltaan, paitsi suihkussa. Monien mielestä liikaa ja totutin häntä kuulemma turhaan. En tiedä mihin. Läheisyyteen? Olin kuitenkin päättänyt, että tämän meidän perheen viimeisen vauvan sylittelen vaikka päällä päällä seisten, koska ei se ikuisesti siinä viihdy. Eikä viihtynytkään. Sama tuon nukuttamisen kanssa. Ei se minua siihen ikuisesti halua. Se iltojen oma aika jää joka tapauksessa jossain vaiheessa, kun lapsi kasvaa ja nukkumaanmenoaika myöhäistyy. Tämä oli kiva postaus, kiitos kun jaoit viikkosi meille 🙂

Vastaa
Nimetön 6.7.2020 - 21:51

Hienosti ajateltu tämäkin!

Toisaalta, kun taloudessa on vain yksi aikuinen, odottaa illan kaikki muut työt sen aikaa, kun lasta nukutetaan. Ei siis ole yhtenäkään iltana ketään toista, joka laittaisi sillä aikaa tiskit koneeseen, pyyhkisi keittiön pöydän tai nostaisi pyykit valmiiksi koneesta kuivumaan.

Vastaa
Samassa veneessä soudetaan, eri paikoilla 7.7.2020 - 09:37

Täältä kommentoi toinen yksinhuoltaja. Rakastan lukea sun blogia. Voin niin yhtyä ajatuksiisi. Minulla poika jo 7 v joten pahimmat ajat takana tai sitten edessä…mistä tietää.

Yksi vinkki. Iltanukutukset ovat maailman rasittavimpia. Yhtenä iltana vaan päätin että nyt tämä loppuu. Minä siirryin lasten huoneen lattialle läppärin kanssa. Poika ihmetteli sitä ja yritti tulla sängystä pois. Mä siinä kohdin komensin sänkyyn. Pari kertaa yritti, ehkä itki vähän. Lauloin ja rauhoittelin välikkä että äiti on tässä.

Ja toisena iltana kaveri jo tyytyi siihen että naputan konetta vieressä. Olin niin onnellinen tästä uudesta toimivasta systeemistä. Sain lukea illat itseä kiinnostavia juttuja ja samalla lapsi haki unta.

Joskus yksinhuoltajana sitä ei hoksaa kokeilla muita keinoja ja jää siihen yhteen ihan kuin vankilaan.

Kiitos ihan valtavasti blogista! Se tuo minulle voimaa ja energiaa sekä elämäniloa!

Vastaa
iidaafel 12.7.2020 - 16:14

Voi kiitos ihan valtavasti <3

Vastaa
Karoliina1 7.7.2020 - 19:48

Ootko muuten #TeamMichael vai #TeamRafael? 😂😂 Ite #TeamMichael for sure 💔😅

Vastaa
iidaafel 12.7.2020 - 16:13

TeamRafael niin ku koko sydämmenstä hahah :DD

Vastaa
LiisaL 7.7.2020 - 23:04

Minä hankin lapsen nukutusta varten langattomat kuulokkeet. Joskus, kun nukahtamisessa kestää, kuuntelen yhdellä kuulokkeella esim musiikkia. Silloin jaksan olla myös rauhallisempi, kun on edes jotain. Ei tämä musiikin kuuntelu sinua selvästi Iida auta, kun sinulla on jotain tehtävää mikä jää tekemättä, mutta ehkä jotakuta muuta.

Vastaa
iidaafel 12.7.2020 - 16:13

Totta, todella hyvä idea. Täytyisi itsekkin!

Vastaa

kommentoi postausta