Home » YSTÄVÄKIRJA

YSTÄVÄKIRJA

by Iida Åfeldt

punavuori_iidanmatkassa-1.JPG

Nimeni on Iida, silmäni on vihreät ja hiukseni on punaiset ja kyllä ihan luonnostaan. Yläasteellä ruinasin kampaaja-äidiltäni vaaleita raitoja hiuksiin. Olin vakaasti sitä mieltä, että pojat tykkää vain blondeista tytöistä. Oli hieman noloa, kun vaaleista raidoista kasvoi punaista juurikasvua.

Syntymävuoteni on 1992 ja olen mielestäni nyt aina ja ikuisesti 25-vuotias. Se ikä vaan on jotenkin numerona tosi hyvä. 

Perheeseeni kuuluu yksi lapsi, nolla lemmikkiä ja ei yhtään puolisoa (toistaiseksi).

Pienenä ajattelin, että minusta tulee lentoemäntä ja äiti. Ne olivat ne kaksi vaihtoehtoa. Myöhemmin sitten haaveilin näyttelijän urasta, mutta ajattelin jo silloin, että näyttelijän työtä ja äitiyttä olisi vaikea yhdistää. Haluaisin olla illat lasten kanssa enkä näyttämöllä. Lopulta aloin haaveilla opettajan työstä.

Tällä hetkellä olen varhaiskavatuksen opettaja ja bloggaaja.

Joskus minusta tulee kirjailija, varhaiskasvatuksen tohtori, päiväkodin johtaja ja poliitikko.

Rakastan vaaleanpunaista, rakastan aamupaloja, rakastan kahvia, rakastan lastani ja rakastan elämää.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta, ghostaamista, lupausten rikkomista ja isoja lumivalleja suojatiellä.

Haaveilen lomamatkasta ja lämmöstä. Haaveilen rakkaudesta. Haaveilen uudesta kamerasta. Haaveilen yhdestä kokonaisesta yöstä unta. 

Minua pelottaa…. ei tule yhtään mitään järkevää mieleen. Joskus kuolema, oma tai lapsen, joskus taloudellinen tilanne. Joskus se, että saanko lisää lapsia.

Arkirutiini on Huomenta Suomi aina aamuisin.

punavuori_iidanmatkassa-2.JPG

Täydellinen mies osaa tuoda minusta hyvät puolet esiin, sellaisia joita en ehkä itsekkään tiennyt omaavani. Ja tietysti täydellinen mies osaa hieroa, keittää kahvia ja tehdä munakasta sekä perunamuussia, jota minä en osaa ja maustaa pihvit. Ja vaihtaa renkaat ja ruuvata hyllyt seinään. Se riittää.

Exieni mielestä saatan olla päättäväinen ja suora sekä vähän höpsö, joka pitää aina pelastaa ongelmista (esim. auto on ojassa, kännykkä vessanpöntössä jne).

Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä on Pauliina Rauhalan kirja Taivas laulu. Ja luulen, että A star is born -elokuva aiheuttaisi väristyksiä. En vain ole nähnyt sitä, koska elokuviin ei ole ihan hetkeen asiaa. Mutta odotan tätä nettivuokraamoihin!

Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja uimista, kuntosalia, juoksua, neulomista, lukemista, piirtämistä, maalaamista ja savitöitä.

Harrastan nyt vauvanhoitoa, valokuvausta, kävelyä, pyykinpesua, silittämistä ja ruuanlaittoa.

Parin viinilasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä Cyndi Lauperin Girls just want to have fun ja kun viiniä on mennyt tarpeeksi niin kuuntelen Celine Dionin biisiä All By Myself.

Noloin tv-ohjelma, josta pidän on Kauniit ja rohkeat ja sanotaan tähän samaan, että katson myös Emmerdalen ja Salatut elämät. Ja harmittaa, jos joku on kylässä klo 18.00-20.00 välillä, enkä voi rauhassa katsoa ohjelmiani!

Sarja, jota suosittelen Elisa di Rivombrosa <3 Siis aivan mega ihana italialainen sarja! Olen aivan hulluna kaikkiin historiaan sijoittuviin sarjoihin, erityisesti 1800-1900 -luvun jutut kiinnostaa ja erittäin monet BBC:n brittisarjat ovat nousseet suosikeiksini. Poldark viimeisenä. Mutta erityisesti klassikot Jane Austen tyyliin ovat parhaita.

Salainen taitoni on ompelu ja piirtäminen, olen niissä kohtalaisen hyvä! Mutta olen myös todella hyvä järjestelijä ja konmarittaja. Tykkään siivota ja järjestellä kaappeja. Sukulaiset ovat usein palkanneetkin tähän hommaan. Sillä tavalla sain ekat tienistit teininä. 

punavuori_iidanmatkassa-7.JPG

Itkettää kertoakin, mutta itken aina kun… siis nyt en edes muista milloin olisin itkenyt viimeksi. Itken aika harvoin. Herkistyn kyllä monien kauniiden asioiden äärellä, mutta edes oma synnytys ei itkettänyt. Olen itkenyt lapsen kanssa muutamasti avuttomuutta ja väsymystä. Onnesta olen itkenyt kesällä viimeksi, kun tapailin miestä, joka itketti minua enemmän kuin kukaan vielä aiemmin niin hyvässä kuin pahassakin. 

Salainen paheeni on myöhästyminen. Se on niin huono tapa ja niin epäkunnioittava! Tosin ei se edes ole kovin salainen. Toinen salainen paheeni on jäiset ranskikset. Minusta ne on hyviä! Lapsena söin jäisiä kalapuikkoja ja äiti oli siitä aina tosi vihainen. Myös raaka spagetti toimii!

Oikea salainen paheeni on nettikaupat. Selailen niitä huvikseni ja laittelen kaikkea kaunista ostoskoriin, vaikken edes osta mitään. Selailen siis nettikauppoja vain ajanviihteeksi! Siis ihan superturhaa. 

Haluan osata soittaa pianoa. Haluan osata neuloa villasukat. Haluan osata laulaa. 

Kahta en vaihda ja ne on perhe ja Levikset farkut.

Tälle hymyilen, oma vauva, hymyilen joka päivä. Hän tekee niin onnelliseksi. Sillä tavalla onnelliseksi, etten tiennyt sellaista olevan, enkä tiennyt sellaista kaipaavankaan. Olen hymyillyt viime aikoina myös itselleni, kun vedän vaunuja perässäni, tunnen olevani joku aasi. Ja toki hymyilen omille mokailuille ja sekoiluille, kun ei ole ketään muutakaan jolle nauraa. Onneksi aiheutan naurun aiheita riittävästi. 

Lempiherkku on hamppari ja ranskikset paprikamajoneesilla. Eikä korvapuustikaan ole huono! Suklaa olisi ollut ennen, mutta raskausaika muuttu tämän täysin eikä enää oikeen mene palaa enempää. 

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut Mitä vaan ihanaa voi tapahtua milloin vain ja elämä on suuremmoinen matka ja jokaista ovea kannattaa kokeilla, antaa elämälle ja ihanille asioille mahdollisuus.

-Iida

punavuori_iidanmatkassa-12.JPG

KUVAT Pinja Mitrovitch / Pinã y coco

KORU SAATU Luv North merkiltä / koodilla IIDAXLUV saat koruista -20% 28.2. asti / kierrätyshopeasta Helsingissä käsityönä valmistettavia koruja

9 kommenttia

Nettanen 9.2.2019 - 09:47

Olipa kiva postaus! Ja näytät aivan upealta näissä kuvissa <3

Vastaa
Iidaafel 9.2.2019 - 13:36

Kiitos Netta tosi paljon, ihana kuulla<3

Vastaa
Saranda 11.2.2019 - 08:34

Voi muru tää oli ihana!! Niin paljon uusia juttuja susta joita en tiennyt. 🙂 Saanko itekin kopsata?

Vastaa
Iidaafel 11.2.2019 - 19:19

Kiitos, tottakai saat kopsata!

Vastaa
Tanja B 11.2.2019 - 10:09

Jos aikaa olisi enemmän, harrastaisit savitöitä?? 🙂
Ah, oma rakas harrastukseni!

Mitä olet tehnyt tai tekisit? Astioita vai veistoksia ja koriste-esineitä ? 🙂

Vastaa
Iidaafel 11.2.2019 - 19:20

Oi niinkö? Ihanaa, itse harrastin savitöitä lapsuudessa. Astiat olisi kyllä se juttu, jota nyt haluisin tehdä!

Vastaa
Tanja B 13.2.2019 - 21:13

Kyllä vain! Tämän hetkisessä elämäntilanteessani olen jo tarkka siitä, että keramiikkaa pitää saada harrastaa ihan nyt VÄHINTÄÄN se 3h viikossa! Se mun henkireikä ja jotain, mistä nautin kovasti. Veistoksia teen enimmikseen ja koriste-esineitä. Käyttöesineitä teen lähinnä teepussialusia. Yksi random kahvin suodatinpussiteline tuli taiteiltua kotiin kun en onnistunut löytämään itselleni mieluista!

Vastaa
nooraemiliah 19.3.2019 - 00:12

IHANAA olla olematta ainoo joka katsoo kaunarit, emmerdalen ja salkkarit ja pitää sitä oikeesti tärkeenä rutiinina! 😀

Vastaa
28 kysymystä ystäväkirjasta - Saranda Dedolli 22.6.2020 - 13:49

[…] Iidan Ystäväkirja-postauksen, ja copy catina ja paremman postausaiheen puutteessa teen […]

Vastaa

kommentoi postausta