Kaksi kuukautta. Silloin hän oli 50 cm ja alimmillaan 2700 grammaa. Nyt hän on 58 cm ja 5800 grammaa painava pötkyläinen.
Tämä toinen kuukausi on todellakin ollut ensimmäistä parempi. Alkuun sitä jo pelkäsi särkevänsä tuon pienen ja hennon ihmisen alun. Alkuun oli kuumetta, yskää, silmätulehdusta ja kaksi antibioottia. Jatkuvia painotarkkailuja, lääkärissä käyntejä ja pettymys imetyksen epäonnistumisesta. Nyt kun hänellä on enemmän painoa ja hän on jäntevämpi, on häntä helpompi hoitaa ja käsitellä. Nyt hän syö hyvällä ruokahalulla, eikä siitä tarvitse kantaa enää huolta. Lisäksi olen oppinut tuntemaan häntä, osaan jo paremmin reagoida hänen tarpeisiinsa ja ennakoida niitä jo eleistä. Osaan jo erottaa hänen itkunsa, koska hän itkee nälkää ja koska hän itkee uni-itkua. Joka viikko helpottaa, koska koko ajan oppii uusia juttuja omasta lapsestaan.
Ensimmäisen kuukauden shokista on jotenkin toipunut. Toki en edelleenkään ole sisäistänyt kokonaan, että olen äiti. Välillä pysähdyn ihmettelemään, että oikeastikko, minä muka äiti. Mutta se mikä alkuun kauhistutti, on kovaa vauhtia muuttumassa normaaliksi. Äkkiä sitä sopeutuu ja tottuu. Se etten ehdi aina saada vaatteita päälle tai syödä, on nykyään normaalia. Hän on tullut jäädäkseen ja tämä on intenssiivistä. Alkuun ei ollut mitään arkea, ei rutiinejä, eikä säännönmukaisuutta. Nyt niitä on tullut ja olen niitä myös pyrkinyt luomaan ja se helpottaa myös tosi paljon.
Eemi on todellinen hurmuri. Olen aivan rakastunut häneen. Olen saanut odottaa hänen hymyään, sillä hän omistaa hyvin vakavan perusilmeen. Nyt hän on alkanut vastata hymyyn hymyllä. Hän katselee kovin tarkasti ympäristöään, pää pyörii edes takaisin. Hän rakastaa hymynaama-julistetta hoitopöydällä. Hän ottaa katsekontaktia ja vastaa jutusteluun, hän nauttii vuorovaikutuksesta. Tuntuu upealta, että mitä enemmän hymyilee ja iloisemmin juttelee, niin sitä aktiivisemmaksi vauva muuttuu ja vastaa niihin viesteihin. Hän huitoo käsiään ja jalkojaan niin kovin, että kuvan ottaminen on täysi mahdottomuus. Hänellä on kamala tarve liikkeelle ja viihtyy parhaiten pystyssä.
Eemi todella rakastaa käsiään. Hän on halunnut niiden olevan naamallaan ihan alusta asti. Hän hermostuu, jos kädet laittaa haalarin hihoihin. Senpä takia hihat ei ole käytössä, vaan pakkaan kädet tiiviisti rinnalle. Samoin teen öisin, käärin hänet kapaloon, niin, että kädet ovat naamaa lähellä. Mikään kapalopussi ei toimi, sillä niissä kädet pitäisi laittaa sivuille. Eemi rakastaa kylpeä, mutta kädet ovat rinnalla ja sormet nyrkissä myös kylvyssä. Jalat sen sijaan vispaavat vedessä.
Eemi nukkuu aina menossa, liikkuvat rattaat ja auto ovat hyviä nukkumapaikkoja. Hänen kanssa on helppo liikkua ja käydä menoilla. Kotona hän viihtyy parhaiten sylissä. Ja mieluiten pystyssä rintaa vasten. Siihen hän oikein kaivautuu ja ottaa paidan reunasta kädellä kiinni. Yksin hän ei viihdy, lattialla tai sängyssä. Mutta kukapa viihtyisi! Neuvolassa terveydenhoitaja sanoi, että hän varmasti tankkaa läheisyyttä päivisin, jotta jaksaa yöisin nukkua yksin. Rintareppu on turvallinen paikka, siinä saa olla lähellä.
Eemi osoittaa jo luonnetta. Hän haluaa maitoa heti. Äiti on todella hidas ennen kuin palvelu pelaa. Liian pitkät ajat itsekseen lattialla aiheuttavat myös hermoromahduksen. Eemi myös kiukutelee unta vastaan ja itkee uni-itkunsa ennen nukahtamista.
Kahteen kuukauteen mahtuu jo valtavasti oppimista itsestä ja tuosta pienestä ihmisestä. Elämän prioriteetit ovat kokonaan muuttuneet kahdessa kuukaudessa myös monet kiinnostuksen kohteetkin ovat vaihtuneet. Tavallaan toivoisi, että aika pysähtyisi ja vauva pysyisi aina vauvana, mutta samalla sitä odottaa malttamattomana kaikkea uutta opittavaa.
-Iida
LUE MYÖS
Ensimmäiset viikot vauvan kanssa
Mihin en osannut äitiydessä varautua?