Aina pahenee. Se on tullut selväksi. Eemi oli viikon ikäinen, kun ensimmäinen ihminen sanoi minulle: ”No kyllä se tossa vaiheessa on vielä helppoa, kun se vaan nukkuu. Odotas vaan, kun …
2019
-
-
En juuri koskaan käytä taksia. Olen käyttänyt taksia vain todellisiin hätätilanteisiin tai yöaikaan liikkuessa esim. lentokentältä kotiin. Taksilla liikkuminen varsinkin yksin on todella kallista ja suosin aina julkisia kun se …
-
KAUPALLINNE YHTEISTYÖ LULLAME -PATJA KANSSA Meillä on ollut LullaMe-patja käytössä kolmen viikon iästä asti. Monet teistä ovatkin kyselleet minulta, että mitä olen patjasta tykännyt ja voinko sitä suositella. Tosiaan meillä …
-
Tulimme ruokakaupasta kotiin. Piti mennä hakemaan vain muutama asia ja taas olikin kauppakassillinen tavaraa tarttunut mukaan. Eemi katseli maailmaa kantorepusta. Vastaan käveli vanhempi rouva rollaattoriin nojaten. Hän pysähtyi ja kyseli …
-
Vihersmoothie kahdelle 1 avocado 1 päärynä reilu kourallinen baby pinaattia 100g pakastemangoa 1/2 limen mehu 1-2 dl vettä Sekoita kaikki aineet blenderissä tasaiseksi smoothieksi. Halutessasi voit kuoria päärynän, mutta hyvä …
-
Tänä aamuna heräsin iloiseen jokelteluun. Nousin ylös ja kävelin hänen sänkynsä luo. Hänen kasvoilleen levisi suuri hampaaton hymy. Minä hymyilin. Siinä me hymyilimme toisillemme. Toivotin hyvää huomenta ja nostin hänet …
-
En luovu susta koskaan, vaikka irti päästänkin” Jannika B soi päässäni ja mietin, koska suru loppuu? Koska ei enää kaipaa, eikä ikävöi? Koska tulee se päivä, ettei toinen ole mielessä? …
-
Sain toiveen kirjoittaa itsetyydytyksestä ja ajatuksistani siihen liittyen, että mitä olen mieltä. Ensimmäinen ajatus oli se, että en pysty. Liian noloa. Minusta koko aihe on vähän nolo ja häpeällinen, sillä …
-
Siis mikä? Suoraan sanottunu en ole tietoisesti harrastanut liikuntaa sitten vuoden 2017 jälkeen. Lopetin tammikuussa 2018 siltä seisomalta, kun raskauspahoinvointi alkoi. Syykin oli yksinkertainen. Tai aluksi syy …
-
Ei siihen mennyt kuin seitsemän kuukautta, kun ikävöin raskausmahaa. Koko ajan tulee vastaan omat vuoden takaiset kuvat, joissa minulla on ihana maha. Koko ajan nään raskaana olevia ihania naisia ja …
