Home » 3 viikkoa purea

3 viikkoa purea

by Iida Åfeldt

12003286_1653211991588947_4553580386368773755_n.jpg

CSC_2.JPG

Kaksikymmentäyksi päivää takana. Ensimmäiset kaksi viikkoa menivät todella hyvin. Motivaatio kiilsi silmissä, salilla olin heti työpäivän jälkeen ja illat valmistin eväitä. Salaa kävin myös toisen viikon jälkeen vaa’alla ja paino oli tippunut kaksi kiloa. En todella ollut odottanut mitään muutoksia painoon, sillä ruokavaliooni ei tullut juuri muutoksia. Usein paino tippuu aluksi kun jättää vilja- ja maitotuotteet, joten olin todella mielissäni muutoksesta. Se toki on ollut yhteistulos treenin ja oikeaan aikaan syödyn ruuan kanssa.

Kaksi todella kovaa viikkoa, ja alla jo pari kovaa treeni viikkoa tammikuussa. Alkoi kolmannen viikon alussa jo tuntua, alkoi väsyttä, laiskottaa ja stressata ja ohjelman mukaiseen lepoviikkoon olisi vielä kaksi viikkoa. Kolmannella viikolla treeni määrät lisääntyivät hieman ja tahtia piti kiristää. Maanantai ja tiistai vielä menivät, sain treenit tehtyä. Keskiviikkona jo teki todella vaikeaa, tunsin kuinka keho on todella stressaantunut ja levon tarpeessa mutta en antanut sen levätä, vedin treenit keskiviikkona. Torstaina en enää pystynyt ja jäin töiden jälkeen kotiin makaamaan.

CSC_3.JPG

Kaikesta saa itselleen stressiä ja olin juurikin saanut Puretreeni -valmennuksesta stressin itselleni. Vaatimukseni itseäni kohtaan olivat korkeat, halusin näyttää itsellni, että pystyn.  Viikonlopuksi minulla oli myös matka Englantiin tulossa, joka tottakai vain antoi lisä säväyksen stressiin. Mietin miten teen kuudet treenit neljässä päivässä ennen matkaa. No en mitenkään. Tein kolmannella viikolla vain kolme treeniä. Päätin levätä, keskittyä matkaan. Lepäsin torstain ja perjantaista sunnuntaihin olin matkalla. Olin punninnut aamupuuron kaurahiutaleet ja mantelit pusseihin, tehnyt lentomatkalle salaatin mukaan. Kun pääsin perille, en vain voinut vastustaa hyvää ruokaa. Söin juuri niin kuin hyvältä tuntui muusta välittämättä. En muista koska olisin juonut kaakaota kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla ja jestas se oli hyvää. Nautin terveellisestä ruuasta mutta kyllä sitä joskus toivoo, että voisi syödä mitä haluaa ilman seurauksia.

Luulempa, että tämä kohdallani kevennetty herkuttelu viikko teki hyvää. Nyt on taas intoa jatkaa. Viisi päivää ei kaada elämäni projektia. Puretreenin toinen valmentaja Nanna Karalahti tästä muistuttelikin valmennuksen Facebook -ryhmässä.

” Muistakaa rakastaa itseänne. Silloin kun rakastatte itseänne tarpeeksi, ette halua itsellenne kuin parasta. Pitäkää siis huoli, että kohtelette itseänne hyvin. Älkää ikinä esimerkiksi menkö peilin eteen ja sanoko, että tuossa on vähän liikaa läskiä, olen liian laiha yms. Älkää ruokkiko mieltänne turhilla sanoilla. Sanokaa mielummin, että hitto mä olen hyvä ja tuun tekee kaikkeni, että voin paremmin joka päivä. Ja miettikää onko loppupeleissä vaa’an lukemalla yhtään mitään merkitystä onnellisuuteen. Epäonnistuminen? Sortuminen? Mitä ne on? Ei sellaisia ole. Tai on, jos uskoo niihin. Mutta meidän tarkoitus on uskoa tähän hetkeen ja tulevaan. Joka hetki on oppimista. Jos jotain tulee matkanvarrelle, se tulee varmasti syystä.”

 

CSC_4.JPG

 

Lempeä hyvänmielen salaatti

4 annosta

 

1 jäävuorisalaatti

100g lehtikaalia

1/2 punakaalia

3 varsisellerin vartta

2 porkkanaa

1 fenkoli

100g kukkakaalia

0,5 dl seesaminsiemeniä

0,5 dl cashew pähkinöitä

1/2 sitruunanmehu

2 rkl oliiviöljyä

2 rkl omenaviinietikkaa

 

suolaa ja pippuria

 

Huuhtele kaikki ainekset lämpimällä vedellä. Pilko salaatti, punakaali ja lehtikaali kulhoon. Viipaloi fenkoli ja sellerin varret ohuiksi siivuiksi. Tee porkkanasta suikaleita salaattiin kuorimaveitsen avulla. Laita kukkakaali blenderiin ja murskaa blenderissä hetki. Jätä kukkakaali rakeiseksi, ”riisin” kokoiseksi ja lisää salaattiin. Lisää salaattikulhoon seesaminsiemenet ja pähkinät. Sekoita öljy, etikka, sitruunamehu ja mausteet salaatin kastikkeeksi ja kaada se joukkoon. Sekoita salaattia kädellä hyvin, jotta kastike sekoittuu siihen tasaisesti. Tämä salaatti on mahtavan iloinen lisuke kaikkiin ruokiin. Itse teen ison annoksen ja siitä riittää usealle päivälle. Joukkoon voi halutessaan lisätä jotain ruokaisaa lisäksi ja saat nopeasti hyvää ruokaa!

kommentoi postausta