Home » 3 x tärkeä esine

3 x tärkeä esine

by Iida Åfeldt

   Omistan monta itselleni tärkeää esinettä. Ne on sellaisia, joista en mielelläni luopuisi. Sellaisia, jotka pyrkisin pelastamaan hädän hetkellä. Sellaisia, jotka kulkevat mukana muutosta toiseen. Ne ovat kaikki tauluja, koruja ja astioita. Jokaisessa kategoriassa on kuitenkin se yksi tärkein.

Ballerinataulu

Taulun on maalannut Niko Saarinen. Hän oli kuviksen opettajani yläasteella ja upea taiteilija. Ostin taulun häneltä 2017. Se on aivan mielettömän kaunis ja herkkä. Se herätti minussa todella voimakkaita tunteita ja muistuttaa minua edelleen päivittäin siitä, että elämä on tehty elettäväksi ja unelmat toteutettaviksi. Halusin lapsena harrastaa balettia. Se oli haaveeni, joka ei toteutunut. Minua ohjattiin breikin ja nykytanssin pariin, joiden parissa menikin 10 vuotta. Tämän taulun nähdessäni tuo lapsuuden haave tuli voimakkaana mieleeni ja menin aikuisbalettiin. Aina tietenkään kaikki haaveet ja toiveet eivät toteudu tai ainakaan silloin kuin toivoisimme niiden käyvän toteen. Taulu kuitenkin muistuttaa unelmista ja haaveista, siitä, että elämä on kuin tanssi.

Muki

Tämä Arabian Runo -muki on ollut minulla jo 10 vuotta. Oikeastaan tuntuu siltä, että sain sen vasta eilen. Hirveää, miten nopeasti aika kuluu! En päässyt lukion jälkeen opiskelemaan, mutta sain välivuodeksi töitä luokanopettajana. Tietysti olin tehtävään epäpätevä. Näin 10 vuotta myöhemmin ajattelen olleeni aivan hullu, kun ylipäätään edes hain työtehtävään ilman koulutusta. Tieto oli lisää tuskaa. Vuosi luokanopettajana ei ollut helppo. Erityisesti vanhemmat tekivät siitä haastavaa ja näin jälkikäteen toki ymmärrän heidän huoltaan, vaikka keinot olikin melkoisia.

Onneksi vuoteeni mahtui aivan ihania oppilaita ja kollegoita. Sain tämän mukin opettejakollegalta vuoden päätyttyä kevätjuhlassa. Kollegalta, joka oli joskus ollut minunkin opettaja ala-asteella. Ihailin häntä valtavan paljon ja muistelen häntä edelleen lämmöllä. Mukin kanssa oli kortti, jossa luki ”Sinussa on enemmän voimaa kuin ikinä uskotkaan. Se auttaa sinua saavuttamaan mitä ikinä toivotkaan.”Juodessani aamukahvia tästä mukista, nuo sanat tulevat aina mieleeni.

Sormus

Sain tämän sormuksen mummoltani, kun pääsin ylioppilaaksi 2011. Mummoni on ostanut sormuksen itselleen vuonna 1971 omana syntymäpäivänään. Hän osti sen omalla palkallaan itselleen syntymäpäivälahjaksi. Mummollani on ollut tapana sijoittaa koruihin ja kaiveruttaa aina jokaiseen ostopäivä. Mummo antaa aina aika ajoin korujaan lahjaksi meille lapsenlapsille. Tämä sormus on mielestäni todella kaunis ja hyvin uniikki. Sellaista ei monella ole.

10 kommenttia

Liisa Pirttilehto... 25.1.2022 - 17:52

??Liisa Pirttilehto
Oi noita aikoja…

Vastaa
iidaafel 25.1.2022 - 18:19

Sanos muuta! Ihana muistella, onneksi oli teidät <3

Vastaa
Wella 26.1.2022 - 04:25

Tuo taulu on maagisen kaunis! ?
Olen kerran elämässä nähnyt oikean balettiesityksen livenä, ja se on yksi voimakkaimmista taide/kulttuurikokemuksista ikinä ?
Nyt äitinä pääsee myös pienesti tuosta estetiikasta nauttimaan lasten harrastusten kautta.
Tanssi kaikissa muodoissaan on ylipäätään jotain niim syvää ja voimallista, ettei siihen sanoilla yllä.

Vastaa
iidaafel 26.1.2022 - 07:36

Niin samaa mieltä! Olen käynyt useamman kerran katsomassa kansallisbalettia ja joka kerta se koskettaa! Upeaa?

Vastaa
Jenni T. 26.1.2022 - 07:00

Ihania muistoja tavaroissa! Toivottavasti pääsisit joskus aikuisena kokeilemaan balettia 🙂

Vastaa
iidaafel 26.1.2022 - 07:35

Kiitos! Olen tosiaan ollut aikuisbaletissa sitten aikuisena??❤️

Vastaa
Nimetön 26.1.2022 - 09:32

Kauniita esineitä!

Vastaa
iidaafel 26.1.2022 - 14:45

Kiitos❤️

Vastaa
minnis 26.1.2022 - 13:40

Aivan ihania mrkittäviä tavaroita ja tarinat niiden takana!
Aloin heti pohtia, mitkä olisivat omat vastaavani… Ainakin kaikki neljä vasemmasta nimettömästäni löytyvää sormustani sekä Näkymätön Ninni -muki. Ja olohuoneen ruokapöydän päädyn taulu. Ja pieni Arabian jääkarhupatsas. Ne ainakin.

Minna

Vastaa
iidaafel 26.1.2022 - 14:46

Hei ehkä teet Minna vastaavan postauksen! Tälläsiä tärkeitä multakin löytyy useampi. Ja usein joku tarina tekee siitä vielä tärkeämmän❤️

Vastaa

kommentoi postausta