Home » Jaan sinkkuelämäni kolmeen vaiheeseen

Jaan sinkkuelämäni kolmeen vaiheeseen

by Iida Åfeldt

Sinkkuuden ensimmäinen vaihe

Sinkkuuden ensimmäisessä vaiheessa kaikki oli ihan uutta. Sinkkuus näyttäytyi jännittävältä seikkailulta. Olo tuntui vapaalta ja kaikki elämässä mahdolliselta.

Nautin sinkkuudesta. Nautin deittailusta. Sinkkuus teki todella hyvää itsetunnolle ja hykertelin huomiossa eron jälkeen. Oli ihanaa flirttailla. Oli ihanaa kävellä kaupungilla ja katsoa ympärilleen sillä silmällä. Oli kivaa tutustua uusiin ihmisiin ja käydä treffeillä. Miten kutkuttavaa oli katsoa toista ujosti silmiin ja katsoa mitä tapahtuu, kulkea kaupugilla käsi kädessä, vastata toisen hymyyn hymyllä ja miettiä mitä sanoa. En ollut juurikaan elämässäni treffaillut ennen tätä sinkkuvaihetta. Tuntui ihmeelliseltä miten olikin olemassa niin paljon mukavia miehiä. Miten ikinä edes voisi seurustella, miten osaisi päättää kenen kohdalle pysähtyä? Hyviä tyyppejä oli ihan liikaa.

Ystäväpiiri koostui sinkuista, joiden kanssa vietettiin todella paljon aikaa ja raportoitiin aivan kaikki treffit toisillemme. Vietimme usein iltaa yhdessä ja swaippailimme profiileja deittisovelluksissa toistemme puhelimilla. Suunnittelimme omia profiilitekstejämme ja otimme uusia profiilikuvia. Mietimme yhdessä miten keskustelu olisi hyvä aloittaa, mitä seuraavaksi kannattaisi vastata ja tulkitsimme emojeita. Meillä oli hauskaa, vietimme tiiviisti aikaa toistemme kanssa ja olimme varmoja, ettei koskaan yksikään mies tulisi väliimme.

Iltaisin kutkutti mennä nukkumaan. Ei yhtään tiennyt mitä seuraava päivä toisi mukanaan! Kenet tapaisi ja missä! Mieli oli toivoa täynnä.

Sinkkuuden ensimmäinen vaihe on jäänyt mieleeni kutkuttavan jännänä ja hieman villinäkin aikana. Sellaisena sinkkuden kultakautena. Sellaisena aikana, jota näin jälkeen päin voi muistella kiitollisena. Onneksi elin, menin, tein, mokasin, pyysin anteeksi ja nousin uudelleen. Tuo aika ei tule koskaan toistumaan, vaan se oli ainutkertaista nuoren naisen elämää Helsingin keskustan sykkeessä.

Sinkkuuden toinen vaihe

Tässä vaiheessa sinkkuudesta oli jo mennyt uutuuden viehätys. Se ei enää tuntunutkaan ihanalta ja voimauttavalta. Se alkoi ärsyttämään. Ja turhauttamaan. Ja vaivuttamaan epätoivoon. Olisin ikuisesti sinkku ja en ikinä löytäisi ketään.

Tuntui, että elämä pyöri samaa kaavaa. Ensin juttelit. Menetin toistuvasti yöuneni, kun chattasin tuntemattomien miesten kanssa yön pikkutunneille. Joskus juttu ei jatkunut seuraavana päivänä, joskus jatkui. Sitten tapasit kerran, ehkä toisen ja kolmannen. Ehkä kiinnostuit tai ihastuitkin. Tämän jälkeen jatkoa seurasi vaihtelevasti tai ei seurannut. Sitten suretti ja toisinaan tuntui maailmanlopulta, jonka jälkeen kaikki piti aloittaa taas alusta.  Tuntui, että oli kertonut ensitreffeillä samat asiat sataan kertaan ja kyllästynyt jatkuvaan small talkiin. Uusien ihmisten tapaaminen ei ollut enää kivaa. Se ei enää antanut, vaan se enemmänkin otti. Liian monta pettymystä oli johtanut siihen, että niputin kaikki miehet huonoiksi ja huonosti käyttäytyviksi. Sinkkuus alkoi tuntua kuormittavalta.

Tässä sinkkuuden vaiheessa osa ensimmäisen sinkkuvaiheen ystävistä oli alkanut seurustella. Tässä vaiheessa läheiset alkoivat ääneen ihmetellä, että miksi minä olen sinkku. Kuuntelin jos jonkilaista neuvoa. Lakkaa etsimästä, keskity itseen, oletkohan liian nirso, laajenna reviiriä.  Minusta alkoi koko ajan enemmän ja enemmän tuntua siltä, että sinkkuus on asia, josta tulisi pyrkiä eroon. Aloin kipeästi toivoa, ettei enää tarvitsisi olla sinkku.

Huomasin miten sinkkuus vaikutti mielialaani. Olin todella kumppanin kaipuinen. Yksinäinen. Ja yksin. Se ahdisti. Halusin jonkun. Ihan sama kenet. Olin kateellinen muiden parisuhteista. Surin sitä, ettei haaveeni kumppanista koskaan toteutuisi ja sitä kautta menettäisin monta muutakin haavetta. Itsetunto laski. Mietin mikä minussa on vikana, miksi minä en kelpaa, miksi minulle ei löydy ketään.

Sinkkuudesta nauttiminen oli tästä vaiheesta kaukana. Se oli henkistä ja fyysistä kipua. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän.

Sinkkuuden kolmas vaihe

Tätä kolmatta sinkkuuden vaihetta kutsun tietynlaiseksi rauhan vaiheeksi. Elän parhaillani tätä vaihetta. En ehkä olisi tässä ilman kahta edellistä vaihetta.

Tällä hetkellä sinkkuus tuntuu hyvältä. Tuntuu oikeastaan hyvältä sanoa olevansa sinkku. Tässä ja nyt sinkkuus tuntuu omalta valinnalta. Tavalta elää. Oloni on todella rauhallinen. Olen tässä ja nyt. Ei ole kiire mihinkään. Olen sinut sinkkuuden kanssa, eikä se tuota enää samaa kipua kuin toisessa vaiheessa.

Havahduin siihen, että elämäni oli pyörinyt pitkään deittailun ympärillä. Tuntui, että minä vain odotin kumppania saapuvaksi elämääni ja oma elämäni jäi elämättä. Kaikki haaveet pohjautui pitkälti siihen, jos minulla olisi mies. Ostan omistusasunnon, kun minulla on kumppani. Sitten kun seurusteleen, lähden Malediiveille, en minä nyt muuten. Sitten hankin koiran, kun en enää ole yksin. Sitten sitä. Ja milloin mitä. Suunnittelin kodin sisustusta ja säilytystila ratkaisuja sen mukaan, että myös mahdollisen kumppanin tarvarat mahtuisivat. Mietin, etten voi ostaa liikaa vaaleanpuanista, kun tuleva kumppani ei ehkä tykkäisi. En halunnu jatkaa elämää ajatellen näin.

Deittailu oli turhauttanut kauan, joten päätin lopettaa sen kokonaan. Poistaa sovellukset ja epämääräiset yhteistiedot puhelimesta. Huomasin tämän välittömästi omassa mielialassa. Itsetunto kasvoi, kun en enää miettinyt mikä minussa on vikana, miksi mistään ei tule mitään ja miksi mikään ei etene seurusteluun asti, miksi muut pariutuvat ja minä en.

Aloin tehdä enemmän asioita itseäni varten. Elämä alkoi tuntua enemmän oman näköiseltä. Se alkoi tuntua merkittävältä ja arvokkaalta. Siinä oli mielekkyyttä. Se alkoi tuntua sellaiselta, ettei siitä puutu mitään. Enkä jää mistään paitsi olemalla sinkku. Eikä sinkkuus tee minusta millään tavalla huonompaa tai elämästäni huonompaa.

Tähän vaiheeseen vaikuttaa paljon ikä ja eletty elämä. Kaikki elämänkokemus. Kaikki menneet vuodet. Tuntuu hienolta katsoa taakse ja huomata oma kasvu. Tähän on tultu ja se tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä olla tässä. Huomata, että kaikki on jälleen mahdollista, kuten tuolloin sinkkuuden ensimmäisessä vaiheessa.

Vatsassa kutkuttaa nukkumaan käydessä. Koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Parasta on ehdottomasti se, etten näe olevani loppuelämääni yksin. Voin olla rauhallisin mielin ja luottaa siihen, että elämä kuljettaa.

-Iida

KUVAT: Leena Waren

14 kommenttia

Niina R 29.1.2022 - 14:12

Kaikki nuo vaiheet läpi käyty myös ja sit elämä yllätti ja nyt suunnittelen miehen kans yhteen muuttoa ?

Vastaa
iidaafel 29.1.2022 - 14:28

Ihana kuulla❤️

Vastaa
Sanna Latvala 29.1.2022 - 15:10

Ihana kirjoitus Iida ??

Vastaa
iidaafel 29.1.2022 - 16:25

Voi kiitos kovasti❤️❤️

Vastaa
Emilia H 29.1.2022 - 20:37

Kiitos, tästä kirjoituksesta ♥️ Samaistun niin! Itsellä alkoi juuri, tuo kolmas vaihe ja se tuntuu niin ihanalta. Rauha on laskeutunut ylle ja kaikesta on niin paljon helpompi iloita. On ihanaa olla sinkku ja toteuttaa omia unelmia!

Vastaa
iidaafel 29.1.2022 - 21:36

Voi miten ihana kuulla! Mulla on aivan sama oli. Ihana elää ja toteuttaa omia haaveita?

Vastaa
Elinah 29.1.2022 - 21:23

Samaistun! Koin itse eron jälkeen kaiken tuon, erityisesti jatkuva deittailu oli tosi raskasta. Kunnes 6 sinkkuvuoden jälkeen kohtasin tyypin, joka sai perhoset vatsaan. 3 vuotta ollaan oltu yhessä ja toivottavasti monta lisää ?

Vastaa
iidaafel 29.1.2022 - 21:37

Voi miten ihanaa?

Vastaa
Mia_K 30.1.2022 - 12:46

Hei! Ihana ja lohdullinen teksti. Itselläni erosta kohta vuosi, ja viimeisimmän tapailupettymyksen jälkeen olen huomannut lipuneeni tuohon sinkkuuden kakkosvaiheeseen. Masentaa, ahdistaa, turhauttaa. Kaipaan kipeästi toista rinnalleni, erohehku tuli ja meni ja nyt vaan v*tuttaa ja surettaa. Toivottavasti rauhan aika vielä tulee, kuten sinullakin ?

Vastaa
iidaafel 1.2.2022 - 10:27

Voi ei, isosti tsemppiä <3 Se on kyllä ihan hirveää ja itselläkin sitä jatkui vuosia. Toki edelleen ajoittain tulee tosi kurjia fiiliksiä!

Vastaa
katjuska1234. 30.1.2022 - 15:49

Itse olen myös kolmos vaiheessa ja samaistun erittäin hyvin tuohon, että elin ennen jatkuvasti elämääni ”sitten kun on mies ostan asunnon, koiran jne…”. Muutama vuosi sitten päätin, että mun elämä on tässä ja nyt enkä anna elämän lipua ohitse miestä odotellessa. Pari vuotta sitten ostin oman asunnon ja samaan aikaan hankin koiran. Matkustellut olen yksin, koska kaverini ovat jo perheellisiä. Ei ideaalein tilanne matkustella yksin, mutta parempi sekin kuin jäädä surkuttelemaan kohtaloa. Ja nyt juuri päätin hakea keväällä pääsykokeisiin yliopistoon! Yksi tutkinto jo löytyy ja jatko-opiskelut ovat olleet jo pitkään haaveena. Olen kuitenkin kuopannut ne, koska ”kuka mies haluaisi seurustella 31-vuotiaan juuri opinnot aloittaneen kanssa”. Nyt ajattelin, että hitot. Minähän pyrin unelmiani kohti ja ei se mies mniua varten ole, jos mahdolliset opintosi olisivat ongelma. Sisäinen rauha on paras sinkkuna vaikka miestä kovasti kaipaankin! 🙂

Vastaa
iidaafel 1.2.2022 - 10:28

Aivan ihana kuulla! Ja ihan mieletöntä, että olet matkustellut yksin, sekin nimittäin on asia, jossa todella usein kokee kumppaninkaipuuta. Ihan kun ei yksin voisi! Tsemppiä yliopistohakuun, niin mahtavaa!!

Vastaa
Nimetön 1.2.2022 - 05:19

Itse en ehtinyt kunnolla kolmanteen vaiheeseen, kun löysin nykyisen mieheni.
Olin vuosia sinkkuna, ennen nykyistä parisuhdetta(nyt takana pian 8vuotta, ollaan naimisissa ja on 2lastakin). Olen monesti joutunut ”puolusteleemaan” joitain sinkkuystäviäni. Nuorena parisuhteen aloittaneet ystävät, eivät aina ymmärrä ettei parisuhde ja sen löytäminen ole ainoastaan oma päätös. Eräs sinkku ystäväni matkustelee paljon ja puuhailee valtavasti viikonloppuisin ja nauttii vapaasta elämästään sillä tavalla. Yllättävän moni ajattelee, että hänen tulisi jo rauhoittua ja ruveta seurustelemaan, perustaa perhe. Mutta jos ei sitä oikeaa ole vastaan tullut! Vähintä mitä hän voi tehdä on elää elämää ja tehdä asioita mistä nauttii. Uskon, että sitä kautta hänkin vielä löytää puolison vierelleen. Kipuilin sinkkuuttani aikanaan paljonkin. Tuntui, että en kelpaa ja hävettää juhlissakin olla se ainoa jolla ei ole sitä miestä vierellä. Toisaalta olen onnellinen, että elin tuon sinkkuelämän ykkösvaiheen täysillä! Olin 28 kun aloin seurustella, monella oli silloin jo perhe ja omakotitalo. Mutta ne mekin on ehditty vielä hankkia, ihan niinkuin toivoimme. Elämä on hyvää❤️

Vastaa
iidaafel 1.2.2022 - 10:26

Aivan ihanaa kuulla <3

Vastaa

kommentoi postausta