31 vuotta ja 13 kysymystä

1,7K

Täytin juuri 31 vuotta. Kysyin seuraajiltani kysymyksiä, joista kokosin nyt blogipostauksen!

Miltä 31 vuotiaana tuntuu?

Ihan todella hyvältä! Olen miettinyt moneen kertaan, etten haluaisi olla kyllä missään muualla kuin tässä. Kyllä elämä on upeaa näin 31-vuotiaana. Miten onnellinen saakaan olla, miten kiitollinen saakaan olla ja miten ylpeä saakaan olla omista saavutuksista. Minulla on ihana mies, kaksi lasta ja kolmas tulossa, kaunis oma koti, upea perhe ja huikeat tukiverkot.

Paras asia parisuhteessa?

Meidän parisuhteessa parasta on yhteinen halu tehdä hyvää arkea meidän perheelle. Sen lisäksi, että meillä on vielä todella hauskaa. Meidän arki saa hymyn huulille. Olemme tosi hyvä tiimi yhdessä ja tuemme toisiamme. Arjen jakaminen on ehdottomasti parasta. Miten kivaa voikin olla ruoanlaittaminen yhdessä tai pyykkien ripustaminen! Miten ihanaa voi olla lasten asioista puhuminen, heidän taitojen ihmettely tai heidän kuvien katsominen. Miten hyvältä voi tuntua jakaa huonon päivän ajatuksia ja saada ymmärrystä toiselta!

Paras asia sinkkuudessa?

Täytyy sanoa, etten kaipaa tällä hetkellä sinkkuudesta mitään. Ehdin olla kuusi vuotta sinkku. Ehdin elää monenlaista sinkkuuden vaihetta. Oli sinkkuuden alkuhuumaa, oli epätoivoa ja loputtomalta tuntuvaa sinkkuutta, oli sinkkuutta ennen äitiyttä ja oli sinkkuutta äitinä. Joskus kaipaan sitä aikaa elämästä, jolloin pystyi olla spontaani. Nähdä ystäviä miten halusi, deittailla ja käydä treffeillä vapaasti. Siitä joutui osin luopumaan vanhemmuuden myötä. Alkuun kipuilin sitä todella paljon, mutta nykyään siihen on jo tottunut. Koen elämäni parisuhteessa paljon vapaammaksi ja sallivammaksi kuin elämäni perheellisenä sinkkuna. Pääsen koiran kanssa yksin lenkille ja voin mennä illalla kauppaan, kun lapset jo nukkuvat. Näitä asioita ei voinut tehdä sinkkuäitinä. Deittailukin tapahtui aina lapsi edellä ja treffeille pääsi harvoin. Jos jotain pitäisi kuitenkin keksiä vastaukseksi kysymykseen, niin sinkkuudessa parasta oli jännitys. Jännitys tulevista treffeistä usein mahanpohjassa asti, jännitys kivasta viestittelystä, josta sai päivään kutkuttavaa tunetta ja jännitys siitä, että mitä vaan voi tapahtua! Viimeisin on toki edelleen totta, mitä vaan voi tapahtua koska vaan!

Mistä haaveilet?

Parisuhteen ja kasvaneen perheen myötä elämääni on tullut paljon uusia haaveita. Tällä hetkellä haaveilen isommasta asunnosta. Se saisi olla omakotitalo, jossa olisi vähintään neljä makuuhuonetta, ainakin kaksi vessaa, tilava kodinhoitohuone ja toimiva eteinen. Haaveilen myös naimisiinmenosta ja pidemmästä reissusta Italiaan joskus tulevaisuudessa koko perheen kanssa.

Haluatko naimisiin ja millaiset häät haluaisit?

Haluan kyllä naimisiin. Olin sinkkuvuosinani ehtinyt jo luopua tästä haaveesta, mutta nyt parisuhteen myötä se on herännyt henkiin. Jaamme mieheni kanssa tämän haaveen. Haaveilemme intiimeistä häistä hyvien ystävien ja perheen kanssa. Itse haluaisin pienet häät, joihin voisi panostaa sitten kunnolla, erityisesti tunnelmaan ja hyvään ruokaan.

Onko teillä miehesi kanssa suunnitelmissa ostaa yhdessä talo?

Tällä hetkellä asumme minun omistamassani asunnossa, joka on ensiasuntoni. Ostin asunnon kesällä 2022, jolloin se oli vuokrattuna. Vuokralaisilla oli puolen vuoden irtisanomisaika, jonka jälkeen asunnossa alkoi remontti. Pääsimme muuttamaan vasta tammikuun 2023 lopussa. Mies muutti meidän kanssa yhtä aikaa asuntoon ja myi oman omistusasuntonsa keväällä 2023. Alkuun ajattelimme, että mies ostaisi minulta puolet asunnosta. Arki on kuitenkin näyttänyt, että lisätila tulee olemaan meillä välttämätöntä lähivuosina. Ostaessani asuntoa, näin sen olevan sopiva minulle ja kahdelle lapselle. Pian meitä on viisi ja se on herättänyt kyllä toiveen isommasta asunnosta. Nyt meillä on 100 neliötä, kolme makuuhuonetta, yksi vessa, ahdas eteinen ja pieni kodihoitohuone. Sen sijaan, että mieheni nyt ostaisi tästä asunnosta puolet, olemme suunnitelleet ostavamme mielummin seuraavan asunnon yhdessä.

Onko lapsiluku täynnä?

Ei se kyllä varmaan ole. Ajattelin lapsiluvun olevan täysi kahden lapsen jälkeen. Mieleni on kuitenkin muuttunut. Kahden lapsen jälkeen ajattelin, että kolmas on sitten viimeinen. Että siinä kulkee minun rajani. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, etten halua lukita tuollaista päätöstä ja ajatus neljännestä lapsesta joskus tulevaisuudessa, tuntuu oikeastaan hyvältä.

Pelottaako vanheneminen?

Ei pelota oli ensimmäinen ajatus. Suhtaudun ikääntymiseen positiivisesti. Koen, että elämä vain paranee iän karttuessa. Se toki johtuu siitä, että vuosi vuodelta sitä kasvaa ja kehittyy. Vuosien aikana kokemukset karttuvat, ne muovaavat, opettavat ja antavat. Enää ei mieti muiden mielipiteitä, kuten nuorempana ja se vapauttaa aika paljon resursseja muihin asioihin elämässä. Voi kun tämänkin olisi joskus silloin tiennyt! Vuosien aikana on uskaltanut ottaa elämän omiin käsiin ja elää sitä omannäköisesti. Elämän sisältö on mielekästä ja elämä tuntuu merkittävältä. Näin ollen eletyt vuodet ovat itselleni tuoneet paljon hyvää. Ja toivon, että voin ajatella niin myös tulevaisuudessa. Suhtaudun tulevaisuuteen pääasiassa positiivisesti. Myöskään ulkoisten piirteiden muuttuminen ja kehon ikääntyminen eivät pelota, näen ne luonnollisina ja toivon voivani ikääntyä arvokkaasti. Mutta toki hetken kysymystä mietittyäni mieleeni tuli myös pelkoa. Maailmassa on todella monta kriisiä, erityisesti mielessä on sota ja ilmastokriisi. Miltä tulevaisuus näyttää, millainen maailma on silloin, kun olen iäkkäämpi? Millainen on ylipäätään tilanne vaikka oman eläkeiän kanssa tai terveyden? Minkälaista hoitoa voin ikäihmisenä tulevaisuudessa oikein odottaa?

Mitä muuttaisit tai tekisit toisin jos voisit tämän 31 vuoden varrelta?

Lähtökohtaisesti haluaisin sanoa, etten mitään. En muuttaisi mitään, enkä tekisi toisin mitään. Haluan jotenkin uskoa kohtaloon ja siihen, että asioiden on kuulunut mennä tällä tavalla. Jos olisin tehnyt jotain toisin, olisinko nyt tässä? Monesti mietin, että olisinpa kuunnellut äitiäni enemmän. Voi kun aina en olisi ollut sellainen vastarannan kiiski ja vastustanut kaikkia hänen neuvojaan ja hyväntahtoisia ohjeitaan. Olisinpa päästänyt äitini vähän helpommalla! Ei toki ole myöhäistä edelleenkään, mutta aikuisenakin tulee kiukuteltua äidille ja olen edelleenkin huono ottamaan häneltä neuvoja vastaan. Kaipa se vähän myös kuuluu äiti-tytör-suhteeseen.

Toisinaan mietin myös elämääni somessa. Olen kirjoittanut blogia kauan. Olen jakanut omasta elämästäni todella paljon. Viime vuosina kerronta on typistynyt. Enää en jakaisi kaikkia niitä samoja asioita, joita vuosia sitten. Ja toisinaan mietin, että voisinpa tämän asian kohdalla tehdä toisin. Aina sitä on kuitenkin toiminut siinä tilanteessa parhaaksi katsomallaan tavalla ja pyrkinyt tekemään oikein sen tiedon valossa mitä kulloinkin on ollut käytössä. Onneksi nykyään puhutaan paljon enemmän somen haittapuolista sekä oikeudesta yksityisyyteen, myös lasten yksityisyydestä. Tämän asian kanssa voi onneksi myös kehittyä, mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaan voi vaikuttaa.

Onko opiskeluhaaveita tulevaisuudessa?

Haaveilin monta vuotta varhaiskasvatustieteen maisteriopinnoista. Hain kyseisiin opintoihin Helsingin yliopistoon yhteensä kolme kertaa vuosina 2019-2021 pääsemättä sisään. Vuonna 2022 en hakenut, sillä odotin toista lasta, eikä se tuntunut siihen elämäntilanteeseen sopivalta. Nyt odotan kolmatta lasta eikä opiskelu tunnu tälläkään hetkellä ajankohtaiselta. Mies tulee jäämään pidemmäksi aikaa perhevapaille sekä sen jälkeen hoitovapaalle, jolloin taloudellinen vastuu on oikeastaan minulla. Niinpä opiskelut ei tunnu sopivan siihen yhtälöön. Saa siis nähdä koska olisi aika hakea jälleen tai tulenko edes hakemaan.

Missä näet itsesi 31 vuoden päästä?

Tuntuu ihmeelliseltä ajatella niin pitkälle, minä 62-vuotiaana! Mutta aika menee vauhdilla. Erityisesti lasten saamisen jälkeen aika tuntuu menevän tuplanopeudella. Tällä hetkellä tietysti näen itseni mieheni kanssa vielä 62-vuotiaana. Lapset ovat kolmekymppisiä ja ehkä heillä on lapsia. Ehkä saamme olla isovanhempia. Ehkä olen varhaiskasvatuksen opettajana, sellainen lämpeä eläkeikää lähestyvä opettaja ”mummo”! Ehkä nautimme miehen kanssa samoista asioista kuin nytkin, hyvästä ruoasta ja arkikokailusta kotona, ravintolaelämyksistä silloin tällöin ja käymme musikaaleissa. Meillä olisi ehkä sellainen kaupunkiasunto Helsingissä, jossa voisimme yöpyä, kun käymme kulttuuririennoissa. Haaveilemme tälläisestä sijoitusasunnosta nimittäin. Olisi ihana reissailla joskus ulkomailla, mutta myös ihan kotimaassa niin kaksin kuin vaikka lastenlasten kanssa, jos meillä sellaisia sitten olisi. Toivottavasti elämä olisi silloinkin mielekästä ja siitä löytyisi merkityksellisiä kokemuksia.

3+1 ihaninta juttua tällä hetkellä?

Tuleva vauva – Joskus mietin voiko toista lasta koskaan rakastaa kuten ensimmäistä. No toinen lapsi osoitti, että rakkautta riittää ja huoli oli aivan turha. Nyt kolmatta odottaessa tiedän onneksi tämän. Tulen rakastamaan myös tulevaa lasta. Odotan hänen syntymäänsä jo todella paljon ja sen ajattelu saa minut todella onnelliseksi. En malta odottaa millainen pieni ihminen sieltä tulee ja millainen veljestrio hänen myötään me perheeseen saadaan!

Arki – Olen todella kiitollinen meidän arjesta tällä hetkellä. Arki ei tunnu vain vapaapäivien odottelulta, vaan kaikki päivät ovat yhtä arvokkaita. Joka päivässä on jotain hyvää, josta on ihana jutella iltaisin miehen kanssa. Juuri nyt kaikki toimii hyvin töiden, lasten ja kodinhoidon yhdistelmässä.

Perhe – Viime aikoina pakahtunut lapsista jotenkin ihan erityisesti. Kuinka mahtavaa on seurata 5 -vuotiaan intoa ja 1- vuotiaan menoa. He oppivat koko ajan uutta, isompi kyselee mitä ihmeellisimpiä asioita ja omaa kyllä mahtavan huumorintajun. He tuovat todella paljon iloa. Tuntuu aivan ihanalta miten miehen vanhemmat ovat heidät ottaneet omiksi lapsenlapsiksi ja touhuavat heidän kanssa todella paljon. Sitä on ihana seurata ja se tuo hyvää mieltä tässä hetkessä.

Neulominen – Olen taas näin syksyn tultua innostunut neulomisesta. Voisin vain neuloa! Muu elämä vain häiritsee sitä. Tällä hetkellä teen tulevalle vauvalle villasusteita. Pipo ja villasukat ovat jo valmiina. Tuntuu kivalta olla jostakin asiasta niin innoissaan!

Mistä olet itsessäsi ylpeä?

Olen ylpeä monesta asiasta. Ensimmäisenä koen ylpeyttä omasta rohkeudestani ja periksiantamattomuudestani. Olen mennyt omaa reittiäni läpi elämän ja uskaltanut ottaa riskejä suuntaan ja toiseen. Se on aina tuntunut hyvältä, sillä takana on ollut rakastava perhe. Perheen tukeen on aina voinut luottaa. Olen isosti ylpeä itsestäni vanhempana. Vanhemmuus on antanut minulle niin paljon ja pidän siitä millaiseksi ihmiseksi se on minua muovannut. Olen ylpeä siitä, että olen pärjännyt ainoana vanhempana. Se on kuitenkin iso vastuu. Olen aina jotenkin uskonut siihen, että minä pärjään.

KUVAT: Pinja Mitrovitch