Home » 4. lomaviikon päiväkirja

4. lomaviikon päiväkirja

by Iida Åfeldt

MAANANTAI 19.7.

Viikko alkoi retkellä ystävien luokse. Ystäväni Saranda perheineen asuu Helsingissä Vuosaaressa ja heidän talonyhtiöllään on yksityinen ranta. Näin ollen ohjelmassa oli uintia ja lounasta rantakahvilassa. Tuntui aivan joltain luksuselämältä! Mieletöntä päästä kotiovelta uimaan! Rantakahvilassa paistoi aurinko ja jotenkin tuli tunne, että olen jossain Malibun rannalla (jossa en siis tosiaan ole käynyt :DD). Olimme ystävien kanssa pitkälle iltapäivään.

Ilalla menimme mummille. Yllätimme mummin iltapalalla. Hänellä oli ollut ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen, joten halusimme vähän hemmotella häntä!

TIISTAI 20.7.

Tiistaina teimme retken Haltialan tilalle. Siellä on muutamia eläimiä, tosi kiva leikkipaikka ja ihastuttava Pehtoorin ulkoilma kahvila-ravintola. Näimme siellä ystävien Miian ja Ilonan kanssa. Eemiä kiinnosti erityisesti traktorit, kuhan ei vain liian lähelle menty, eli hän halusi katsella turvallisen etäisyyden päästä. Ehdimme hetken olla kunnes sadekuuro yllätti, eikä näyttänyt menevän ollenkaan ohitse. Lähdimme sadetta pakoon Tuomarinkylän kartanolle, jossa on Ravintola Annan kartano sisätiloissa. Söimme siellä päivällistä ja sateen mentyä ohitse, kiertelimme kartanon pihapiirissä. Meillä oli todella kiva iltapäivä!

KESKIVIIKKO 21.7.

Keskiviikkoa olin odottanut! Pikkusiskoni Anni tuli meille yöksi ja minä lähdin Helsinkiin hotelliin. Menin ensimmäistä kertaa ihan yksin hotelliin, ihan vain itsekseni! Olin varannut itselleni yön Hotel Havenista, sillä halusin pientä luksusta. Ihastuin hotelliin kyllä täysin ja sijaintikin oli mitä täydellisin. Kävin illalla syömässä ystäväni kanssa Flät nro 14 ravintolassa Kalliossa. Se on yksi suosikeistani Helsingissä, erityisesti aamupalan suhteen!

Muutoin vietinkin aikaa hotellihuoneessani. Ostin sinne herkkuja, katsoin sarjaa ja kävin tietysti vaahtokylvyssä. Menin aivan liian myöhään nukkumaan, kun en vain malttanut aiemmin. Olin aiemmin ajatellut, että hotelliyö olisi vähän turhaa rahan tuhlausta. Mennä nyt yksin hotelliin! Mutta oli se vain ihanaa, niin ihanaa, että aion mennä jatkossakin. Ei yksin kotona yöpyminen ole sama asia kuin yksin hotellissa yöpyminen. Kotona sitä aina sortuu tekemään tylsiä hommia, kuten tyhjäämään tiskikonetta ja laittamaan pyykkejä, vaikka olisi kuinka vapaalla. Hotellissa pääsee oikeasti rentoutumaan ja on ihana vaihtaa ympäristöä, päästä pois omasta arjesta edes hetkeksi.

 TORSTAI 22.7.

Heräsin aamulla aikaisin, aivan liian vähäisten yöunien jälkeen. Mutta sitäkin sikeempien! Nukuin aivan täydellistä unta kuusi tuntia! Aina en todellakaan nuku noin hyvin hotellissa. Oli pakko kurkkia sängyn alkuperää ja paljastui, että se oli Unikulmasta.  Katsoin sängyssä sarjaa, jonka jälkeen menin aamupalalle. Aamupala oli todella hyvä, huh! Siitä suoraan tein pienen kävelyn ulkona satamassa, johon hotellin ovet avautuivat. Ihailin aamuista Helsinkiä, joka oli vielä hiljainen. Katselin merta ja kauniita pilviä. Tuntui niin hyvältä olla siinä. Lähdin kotia kohtia siinä kymmenen aikaan, sillä olin luvannut siskolleni tulevani hyvissä ajoin kotiin.

Kaksikytvuotias siskoni oli selviytynyt upeasti vajaan vuorokauden Eemin ja Velin kanssa todella hienosti! Olin kyllä tosi ylpeä ja erittäin kiitollinen. Ekaa kertaa hän oli Eemin kanssa yön yli ja ylipäätään näin pitkän ajan. Eemi on aina ollut yökylässä mummilla, eikä kukaan ollut ennen tätä yöpynyt meillä hänen kanssa.

Iltapäivällä menimme ystäväni Lauran lapsien synttäreille, toinen täytti 3-vuotta ja toinen 1-vuotta. Kääräisin pakettiin itse tekemäni lahjat, toiselle paita ja toiselle housut. Viihdyimme juhlilla aika kauan ja kotona olimme vasta seitsemän aikaa illalla. Lapsilla oli hyvät leikit, niin mikäs siinä itse istuessa ja juodessa kahvia! Parasta lomalla onkin kiireettömyys!

PERJANTAI 23.7.

Perjantaina menimme mummoni pihaan leikkimään aamupäivällä. Mummoni pihassa on suihkulähde ja Veli olikin ensimmäisenä uittamassa itseään siellä. Sen jälkeen hän ravasi pitkin pihaa ja näytti siltä, ettei sisälle ole mitään asiaa ennen suihkua. Eemi lotrasasi mummon pihassa myös vedelle ja katseli itsensä. Sen lisäksi Veli hyppy häntä vasten. Molemmat olivat aivan mutaisia kotiin lähdettäessä.

Iltapäivällä menimme mummille syömään. Haimme pihalta perunoita ja  laitoimme ne kiehumaan Eemin kanssa. Perunoiden kanssa söimme kalapuikkoja ja salaattia. Herkuttelimme jäätelölle ja vielä illan päätteeksi lämmitin Eemin kanssa saunan. Saunan jälkeen oli ihana hipsiä kotiin iltapalalle ja nukkumaan! Mikään ei voita mummilan puusaunaa.

LAUANTAI 24.7.

Lauantaina lorvimme koko aamupäivän yökkäreissä. Eemi katseli lastenohjelmia ja minä imuroin sekä pesin lattiat. Pesin myös koneellisen pyykkiä ja tyhjäsin astianpesukoneen, niin ja vein roskat, eli ihan lorvimista se ei nyt kuitenkaan ollut se aamupäivä, vaikka yökkäri päällä touhusinkin.

Iltapäivä meni serkkujeni luona. Heillä on todella ihana koti kirjaimellisesti metsässä. Serkkujani pihassa on koristelampi ja Veli  juoksi sinne uimaan. Hän meni lampeen monta kerta, tuli aina pois ja hyppäsi taas uudelleen. Sitten hän karautteli pitkin hiekkakasaa ja näytti taas siltä, etten olisi häntä eilen pessyt. Nautimme kyllä kaikki aina vierailuista heidän luonaan ja ongelmana onkin aina kotiin lähteminen. Tällä kertaa karkuun lähti niin taapero kuin koirakin.

Illalla tein lohitortilloja ja pyysin äitini meille syömään. Meillä oli niin hauskaa ja nauroimme ihan kyyneleet silmissä Eemin jutuille. Eemillä oli leikit menossa ja mummi pääsi niihin osallisiksi. Eemi sanoitti leikkiä ja kertoi mummille, mitä milloinkin piti tehdä. Leikki onkin asia, jossa lapsi saa loistaa ja olla vahvoilla, eli antaa säännöt ja aikuinen tekee.

SUNNUNTAI 25.7.

Sunnuntaina vietettiin aamupäivä kotosalla ja iltapäivällä mentiin mummille syömään. Mummi oli tehnyt aivan överi hyvää lohikeittoa. Eemillekin maistui, olihan hän kerännyt keittoon perunat mummin pihalta.

Kihartelin äitini luona hiuksiani. Se on aina vähän turha homma, sillä synnytyksen jälkeen hiukseni ovat olleet piikkisuorat. Kiharat lässähtävät jo heti tehdessä, vaikka olisi mitkä aineet ja kuinka kampaaja laittamassa. Tunnin väkertelin kiharoita kahdella erilaisella raudalla ja hermot oli mennä. Niistä tuli kohtuulliset, kun suihki törkeästi lakkaa!

Tein kiharat, sillä meillä oli illalla perhekuvaus Eemin kanssa Sääksjärven rannalla. Valokuvaaja Victoria Vitman pyysi meitä mallikseen perhekuvaukseen. Kuvaus oli vasta klo 20.00 illalla. Se meni yllättävän hyvin siihen nähden, ettei Eemi ollut nukkunut päiväunia. Kotiin päästessä hän olikin jo yliväsynyt ja nukahtaminen oli aika show. Nyt hän onneksi nukkuu ja pian pääsen itse perässä!

-Iida

12 kommenttia

Jasmin 26.7.2021 - 05:25

Ihania kuvia!❣️

https://jasukuvaa.blogspot.com/

Vastaa
iidaafel 26.7.2021 - 15:46

Kiitos💜

Vastaa
Vierailija 26.7.2021 - 09:52

Vau miten upeat nuo itse tekemäsi lasten paita ja housut! Erittäin kiva lahja.

Vastaa
iidaafel 26.7.2021 - 15:47

Voi kiitos!

Vastaa
Mie kans... 26.7.2021 - 10:12

Nyt oli monia todella kauniita kuvia.😀
Äkkiselteen tuntuu ajatus yöstä yksin hotellissa tuntuvan turhalta ja tylsältä, mutta tarkempi ajatus perheellisillä, niin aika ihan ittekseen omaan tahtiinsa,kun kukaan ei huuda äiti äiti isi isi niin on se arjen luksusta. 🤔😊

Vastaa
iidaafel 26.7.2021 - 15:47

No kyllä, aika luksusta😂💙💙

Vastaa
Noonaaa 26.7.2021 - 11:24

Olipas teillä kiva viikko ☺️ Ja siis todella hienot noi sun tekemät vaatteet – niitä oli pakko tulla ihan kommenteissakin ihastelemaan ääneen!

Vastaa
iidaafel 26.7.2021 - 15:47

Voi kiitos tosi paljon💙

Vastaa
Nimetön 26.7.2021 - 19:54

Ihanaa, kun jaksat vielä säännöllisesti päivittää blogia!
Pelkät ig-tilien kuvatekstit kun eivät omassa mielessä ehdi vielä herättämään ajattelemaan, vaan soljuvat ohi yhtenä mössönä. Blogitekstin ääreen kun pysähtyy vähän pidemmäksi hetkeksi, huomaa jo usein ajattelevansakin uusia ajatuksia.

Tällä kertaa pysähdyin miettimään sitä, kun käytte ”vähän joka päivä” jossain uudessa, kivassa kahvilassa. Itse käyn lasten kanssa enää harvoin, kun lasku neljälle on / käyntikerta aina niin sikamaisen suuri.
Mitä teillä lapsi syö tai juo kahvilassa? Itse muistan kyllästyneeni lasten kanssa niihin aina tarjolla oleviin pillimehuihin.

Vastaa
iidaafel 27.7.2021 - 09:43

Ihan totta, samaa mieltä! Koen blogin edelleen itselle parhaaksi kanavaksi jakaa ajatuksia!

Kesä aikaan tulee käytyä useammin kahvillissa, muutamasti viikossa. Arkena ei juuri ollenkaan. Rahaa toki menee siis enemmän. Aika monessa kahvilassa, joita suosin, valikoima on hyvä ja lapsillekin löytyy parempia vaihtoehtoja. Eemi tosin ei juuri ikinä syö mitään kokonaan, joten otan aina jotain mitä sitten syödään yhdessä!

Vastaa
Nimetön 26.7.2021 - 20:11

Ihanan kuuloinen viikko teillä, ja mahtava että oot saanu ” omaa aikaa”. Sitä vaan tarvii välillä.

Ihailen noissa kuvissa sun hiuksia, niin täydellisen väriset!

Vastaa
iidaafel 27.7.2021 - 09:41

Kiitos kovasti!

Vastaa

kommentoi postausta