7 iloista asiaa tältä viikolta

1.Eemi on nukahtanut yöunille itse joka yö tällä viikolla. Sitä toki edellyttää säännönmukaiset rutiinit joka päivä samaan aikaan ja samalla lailla. Hän ei ole myöskään syönyt yöllä tällä viikolla kertaakaan. Mitään unikouluja ei ole tarvittu, kaikki muuttui, kun olimme kaksi viikkoa käyttäneet aminohappopohjaista allergiakorviketta. Ja toivottavasti nyt jatkuukin, vaikka tämän kirjoitin. Tosin meillä ei ole vielä yhtään hammasta, eli eiköhän kohta tule sitten jotain muuta vaivaa.

2. Tällä viikolla olen nähnyt todella paljon komeita miehiä, siis ihan luonnossa, kadulla, ohi mennen. Olin tiistaina ystäväni kanssa lounaalla. Ruokaa hakiessa kävelin pöydän ohi, jossa istui todella komea mies. Hymyilin hänellä ja hän minulle. Myöhemmin hän käveli meidän pöydän ohi ja taas me hymyilemme toisillemme ja hän vähän kompuroi tuoliin ja rattaisiin siinä sitten ja hymyilimme isommin. Toinen ihana mies oli apteekissa, farmaseutti. Ostin reseptillä hydrokortisonia. Hän kysyi tuleeko muuta, enkä saanut mitään muuta sanottua. Lähikauppaani on tullut ihana uusi mies kassalle, olen nähnyt hänet jo kolmesti ja vitsit hän on söpö. Eniten harmittaa, etten ole saanut mitään konkreettista aikaan!

3. Olin keskustassa viikonloppuna ja nousin vaunujen kanssa raitiovaunusta ulos. Nainen, joka oli myös vaunujen kanssa, moikkasi minua. Hetken siinä mietin ja kääntelin päätä, että moikkasiko hän nyt minua. Pian hän huuteli jo: ”Iida, sinäkö siinä”. Nainen oli lukion matematiikan opettajani ja siitä on sellaset kymmenen vuotta, kun aloitin lukion. Ja hän muisti minut, olin otettu. Meillä oli todella ihana juttutuokio ja vaihdoimme kuulumiset. Hänkin oli vanhempainvapaalla.

4. Kävin Polarn O.Pyretin myymälässä ostamassa Eemille pari bodya. Myyjä tuli ystävällisesti tarjoamaan apuaan ja minä sanoin tuttuun tapaan, että ei kiitos, me vain katsellaan. Hän jatkoi sinnikkäästi ja sanoi, että on niin kiva, että olemme molemmat päässeet liikkeeseen. Hän kertoi, että on ihana seurata meitä. Lopulta paljastui, että hän oli kanssani samaa aikaa lukiossa, mutta alemmalla vuosikurssilla. Opiskelimme myös samaa aikaa molemmat kasvatustieteellisessä tiedekunnassa Helsingin yliopistolla. Hän kertoi, että hänelle tuli aina niin hyvä mieli, kun minä aina hymyilin ja tervehdin. Etenkin lukiossa, kun olin vanhempi, se tuntui niin tärkeältä ja hienolta. Minä muistin naisen kyllä lukiosta. Mutta en muista tehneeni mitään erityistä, vain toimineeni niin kuin aina toimin, mutta ilahduin niin paljon noista sanoista ja kohtaamisesta, koska se kertoi taas sen miten ison jäljen hymy jättää.

5. Ostin kukkia kotiin. Kävelin kukkakauppaan ja sanoin haluavani, jotain ihanaa ja vaaleanpunaista. Ja kerroin mitä voin maksaa. Floristi alkoi sitoa minulle kaunista kimppua. Eemi vaikuttaa tykkäävän kukkasista. Hän on osoittanut olevansa esteetikko äitinsä tapaan ja hän kiljahteli kukkien riemusta. Juttelimme siinä kaikenlaista mukavaa. Maksoin kimpun ja huomasin, että sain selvästi aika paljon enemmän kukkaa maksamaani hintaan nähdän. Floristi sanoi, että ihanan päivän kunniaksi vähän ylimääräistä ja antoi Eemille käteen vielä oman neilikan, kun hän niin tykkää kukista.

6. Tällä viikolla minulla oli pääsykoe. Hain Helsingin yliopistoon varhaiskasvatustieteiden maisteriohjelmaan. Pääsykokeen sai tehdä etänä. Aineisto ilmestyi kysymyksineen koe aamuna ja iltaan mennessä tehtävät piti sähköisesti palauttaa. Olin järjestellyt aamusta iltaan Eemille hoidon. Eri ihmisiä oli meillä kotona viihdyttämässä Eemiä, kun minä samalla tein koetta.Kun luin kysymykset, alkoi paniikki. Pään sisällä jyskytti vain sanat ”en minä osaa”. Ja melkein tuli itku. Kaikki aineistokin oli englanniksi, enkä ollut lukenut mitään tieteellistä vuosiin. No siinä sitten homma lähti käyntiin ja alkoikin sujua. Tunsin itseni aika fiksuksi, kun sain tehtävät purkkiin ja lähetettyä. Vaikken pääsisi opiskelemaan, niin sainpahan oikeasti ne tehtävät vietyä loppuun.

7. Tämä viikko on ollut täynnä iloisia kohtaamisia. Tänäänkin. Kävimme kerrostalossani asuvalla vanhemmalla rouvalla Eemin kanssa virpomassa. Siis ihan muuten vaan, ei suklaan takia. Hän on aina tervehtinyt ja jutellut iloisesti ja minulle on tullut hänestä niin hyvä mieli. Ja hän ilahtui todella kovasti ja jäimmekin hänen luokseen hetkeksi. Juttelun jälkeen ajattelin, että on se ihan mieletöntä miten jo yhteen kerrostaloon mahtuu mielettömiä tarinoita.

-Iida

KUVAT: Pinja Mitrovitch/Pina y coco