Äitienpäivän viettoa

1,K

Vähän ennen äitienpäivää olo oli todella haikea. Ehkä vähän surullinenkin. Ehkä yksinäinen.

Minulla ei ollut mitään erityistä syytä suruun. Olen ihanan lapsen äiti, hän on tehnyt minut äidiksi ja minä nautin äitinä olemisesta. Odotan toista lasta ja minusta tulee äiti toistamiseen, kahden lapsen äiti. Se on enemmän kuin olen osannut edes toivoa. Äitienpäivä on minun juhlani ja lapset tekevät tästä juhlasta juhlan.

Silti mietin mielessäni äitejä, joilla kumppani osoittaa huomiota. Joilla kumppani auttaa lapsia äitienpäivän rakentamisessa. Joilla kumppani kiittää ja arvostaa.Hieman kateus nosti päätään ajatuksissani. Vaikka tiedän, ettei kaikki kumppanit käyttäydy näin. Vaikka tiedän, ettei kumppani tee äitienpäivää, vaan lapset tekee. Vaikka tiedän, että media luo mielikuvaa äitienpäivästä, joka harvassa perheessä täyttyy. Vaikka tiedän, ettei toisten äitienpäivän vietto ole minulta pois.

Muistan ensimmäisen äitienpäiväni. Sain silloin ystävältäni kukkia. Olin aivan ihmeissäni. En osannut ollenkaan odottaa sellaista! Ystävän muistaminen tuntui ihanalta. Kyllähän ihan jokainen haluaa tulla huomatuksi ja huomioiduksi. Kyllähän jokainen haluaa kuulla olevansa arvokas ja merkittävä. Oli se sitten äitienpäivä tai mikä muu tahansa päivä vuodessa. Ajankohdalla ei ole merkitystä. Se tuntuu hyvältä, oli se sitten kumppani, ystävä tai ihan joku muu.

Tästä ajatuksesta sain intoa. Aivan yhtä hyvin äidit voi muistaa toisiaan siinä missä lapsetkin voi muistaa äitiä tai äiti lapsiaan. Oma surkeus vaihtuikin intoon, kun keksin järjestää yllätyksiä ympärilläni oleville äideille. Rakastan suunnitella yllätyksiä, huomioida läheisiä ja miettiä mistä he voisivat ilahtua. Sain aikani kulumaan hyvin tämän projektini parissa ja kaikki muu unohtui. Ja miten hyvä mieli itelle tulikaan siitä, että sai tuoda iloa toisille.

Viikonloppuna leivoin pullaa lapsen kanssa. Teimme yhteensä 60 pullaa. Kokosin paketteja teemalla ”äidin aamukahvihetki”, joissa oli pullien lisäksi kahvikuppi, kahvia ja kahvimaitoa. Kuljetin paketteja muutaman äiti-ystäväni oven taakse.

Isovanhempani ovat fyysisesti huonossa kunnossa, joten päätin ilahduttaa mummoani viemällä hänelle ruokalahjan. Tein pinaatti-fetapiirakkaa ja lohisalaattia. Lisäksi tietysti mummollekin lähti pullia. Näistä toki samalla iloa sai pappa! Myös toinen mummoni sai pullalähetyksen.

Tein toisenkin pinaatti-fetapiirakan ja spaghetti-jauhelihavuokaa. Ne vein pitkäaikaiselle ystävälleni, joka vietti ensimmäistä äitienpäiväänsä viikon ikäisen vauvan äitinä. Samalla pääsin nuuskuttamaan tuota ihanaa pientä! Minulla on ollut sellainen tapa, että vien vauvaperheisiin aina ruokalahjan. Huomasin itse äidiksi tultuani, että ruokaa ei ehtinyt laittaa ja syöminen meinasi jäädä. Vauvan hoito on niin intenssiivistä ensimmäisinä viikkoina ja huomaamattaan itsensä meinaa unohtaa. Se, että joku tuli tekemään luokseni ruokaa tai toi ruokalahjan, oli parasta. Nykyään toteutan tätä sitten itse.

Äitienpäivän aamuna, heti herättyään lapseni soperteli ”hyvää äitienpäivää äiti”. Mummi oli muistuttanut häntä edellisenä iltana äitienpäivästä ja sanonut, että aamulla muistat sitten sanoa hyvää äitienpäivää ja halia äitiä kovasti. Myöhemmin hän sanoi: ”oot äiti ihana ja mä rakastan sua”. Vastasin rakastavani häntä niin paljon ja me halimme sekä pusutimme.

Lapseni oli tehnyt minulle kortin varhaiskasvatuksessa, mutta hän oli ollut siitä niin tohkeissaan, että se oli avattu ja annettu jo etukäteen. Ostin itselleni suuren kukkakimpun äitienpäivään sekä Marimekon vaaleanpunaisia Kestit -astiauuttuksia. Vaikkei päivässä ole kyse materiasta, kyllä kukat ja uudet astiat toivat iloa.

Olin kutsunut äidin luokseni aamupalalle. Olimme suunnitelleet sisaruksieni kanssa äidille yllätyksen. Äiti ei osannut odottaa paikalla olevan muita, mutta sisarukseni olivat tulleet luokseni äidin odottamatta. Äiti ilahtui valtavan paljon. Äitini oli toivonut äitienpäivälahjaksi pihatalkoita, jotka sitten toteutui ja teimme yhdessä pihahommia. Ruoaksi haimme take away -ruokaa, jottei kenekään tarvinnut kokata.

Iltapäivällä ovikello soi. Oven takana oli ystäväni. Ystävä, joka ensimmäisenä äitienpäivänäni toi minulle kukkia. Ja siinä hän oli jälleen kukkien kanssa toivottamassa minulle hyvää äitienpäivää.

Äitienpäivässä ei ollut surua, ellei muutamaa uhmakohtausta lasketa. Vaan äitienpäivässä oli kiitollisuutta perheestä, iloa yllätyksien onnistumisesta, onnea ystävistä ja tunne, että näin on hyvä. Sopivasti juhlaa, mutta kuitenkin arkista tavallisuutta. Jälleen huomasin, että äitienpäivä on juuri sellainen kuin siitä tekee. Päivä oli todella onnistunut, vaikka aivan yhtä lailla olen äiti vuoden muinakin päivinä. Äitienpäivään sulkeutuu odotuksia ja toiveita enemmän kuin vuoden muihin päiviin. Se saattaa toisinaan luoda paineita, aiheuttaa vertailua ja kateutta. Haluan kuitenkin viettää äitienpäivää ja tietyllä tapaa haluan opettaa lapselle meidän perheen juhlakulttuuria ja sen perinteitä. Todellisuudessa aivan yhtä tärkeä ja merkittävä sitä on muinakin päivinä. Ja varmasti jokainen meistä joskus kaipaa kuulla tai muuten tuntea sen, vaikka sen kuinka tietäisikin.

-Iida