Herätä aamulla edellispäivän meikit naamalla. Lähes aina pesen meikit, mutta on paristi käynyt niin, että olen ollut liian väsynyt. Siis väsynyt pesemään meikkejä ja olen ajatellut että ihan sama. Sitten on ollut useampi sellainen kerta, että olen ihan yksinkertaisesti unohtanut pestä meikit. En ole enää illalla muistanut, että minulla on ripsarit silmillä.
Pyyhkiä naamansa lapsen peppupyyhkeeseen. Se ei ole niin vakavaa. Joskus ennen lasta en tiennyt mitään niin kauheaa, kuin kylässä pyyhkiä käteni vahingossa vauvan peppupyyhkeeseen. Mutta nykyään ei haittaa, on tullut pyyhittyä peppupyyhkeeseen oma naamakin moneen kertaan. Kakka ja pissajutut ovat ihan normaaleita ja eritteisiin on tottunut.
Pitää samaa nutturaa kaksi päivää yötä päivää. Siis ihan helposti ja enemmänkin kuin kaksi päivää! Aamulla nutturakampausta ehostaa vain lakalla ja taas pysyy. Mutta se päivä, kun kampauksen avaa ja hiukset pesee, niin siinä on vasta tekemistä! Siksi hommaa lykkää viimeiseen asti. Ja hiustenpesu on niin työlästä ja aikaavievää. Samoin hiustenlaitto. Suihkussa aina ajattelee hiustenpesua ja päätyy ajatukseen, että pesen sitten huomenna. Kun huominen tulee, lykkää hommaa taas, koska on kiire tai koska haluaa äkkiä nukkumaan.
Olla käymättä suihkussa niin, ettei muista koska viimeksi kävi suihkussa. Siis todellakin, usein pitää ihan miettiä, että koskakohan kävin suihkussa viimeksi? Eikä edes muista, ehkä kaksi päivää sitte, ehkä kolme tai neljä? Menee samaan kastiin edellisen kanssa, se vaan vie aikaa ja se jää helposti tekemättä arjen kiireessä
Olla puklusissa tai soseen tahraamissa vaatteissa. Mitä turhaa vaihtamaan ja lisäämään pyykkiä! Lapsen vaatteet kyllä vaihtaa, mutta omiaan ei jaksa. Mitä turhaa, kohta tulee uusi sotku. Olen kulkenut myös pissa- ja kakkatahrat paidalla, vähän putsannut tosin. Kotona se ei ole niin vakavaa, eri asia, jos jonnekin on lähdössä.
Pukea lapselle viimeisen päälle vaatteet ja olla itse oikeastaan pukematta mitään. Siis tämä!!! Kuinka monta kertaa lapsi on ollut viimeisen päälle puettuna sävy sävyyn ja itse on pierulegginsseissään, kulahtaneessa paidassa ja siinä mammanutturassa!
Pestä hampaat lapsensa tahnalla. Olen ihan vain muutaman kerran laittanut hammasharjaani lapsen tahnaa. Hampaita harjaa aina joko aamutokkurassa tai illalla unihiekassa. Sitä ei niin katso mihin tuubiin käsi tarttuu.
Lämmittää kahvia mikrossa. Vältän tätä viimeiseen asti, mutta kyllä olen silti sortunut lämmittämään kahvia mikrossa. Eikä se onneksi ole ihan kamalaa. Pitäisi jo oppia laittamaan se kahvi termariin, mutta ei. Aamulla on aina niin optimistinen ja ajattelee, että kyllä minä tänä aamuna tämän juon lämpimänä. Sitten se kuppi unohtuu jonnekin. Ympäri asuntoa löytyy puoli täynnä olevia kahvikuppeja päivän mittaan. Ai tonne se kuppi jäikin!
Kaivaa lapsen nenää. Kyllähän se lapsen nenäkin siinä menee missä oma. Ja usein lapsen räät voi hyvin pyyhkiä hedässä omaan hihaan tai paidan reunaan.
Syödä suklaata, aina kun tuntuu siltä. Eli aika usein! Jos joku kysyy kuinka usein syön herkkuja, niin en useinkaan. Suklaatahan ei lasketa? Todellakin aamukahvin kylkeen tarvitsee palan tummaa suklaata.
Ikävöidä lastaan, vaikka se olisi omassa huoneessa nukkumassa. Monesti, kun menen itse nukkumaan, minun tulee hirveä ikävä omaa lastani, joka nukkuu omassa huoneessaan. Tekisi mieli mennä hakemaan se sieltä omasta sängystä viereeni ja rutistaa oikein kovasti. Luonnollisesti omaa lasta ikävöi myös silloin, kun viimein pääsee häntä eroon ja saa omaa aikaa. Vaikka sitä on oikein odottanut. Lopputulema on aina se, että sitä oikein kiirehtii kotiin ja paluumatka on aina todella raskas, kun sitä vain miettii omaa rakastaan.
Unohtaa kakkavaippa hoitopöydälle julkisessa vessassa. Tai neuvolassa. Kotona seuraavan vaipanvaihdon yhteydessä saattaa tulla yhtäkkiä mieleen, että apua, se vaippa unohtui odotustilaan. Ei muuta kuin NeuvolaChatissä viestiä terveydenhoitajalle ja pahoittelut perään.
Tuijottaa oman lapsen kuvia, kun lapsi nukkuu. Ja ajatella, että hän on maailman ihanin ja rakkain ja suloisin ja ja. Ja todeta, että tässä ei ole mitään järkeä! Kun se lapsi viimein nukkuu ja saa oman hetken, ei osaakkaan tehdä mitään tämän järkevämpää. Siinä sitä naureskelee itselleen ja jatkaa kuvien katsomista.
Unohtaa vaipat kotiin. Parhaassa tapauksessa unohtaa koko hoitolaukun, rahat ja avaimet kotiin. Jep, se tuntuu mukavalta, voin kertoa. Onneksi ystävä osti vaippoja, jotta selvittiin odotteluaika ennen ovenavausta. Mutta sellasta sattuu, välillä pää lyö tyhjää, kun kauheella kiireellä rynnii ovesta ulos.
Hytkyttää kauppakärryjä kuvitellen niiden olevan vaunut. Voi kyllä! Sitä on niin tottunut hytkyttämään ihan kaikkea, että kauppakärryjäkin alkaa hytkytellä. Ja monet kerrat olen hytkytellyt rattaita, vaikkei edes olisi tarve. Olen kävellessä pysähtynyt juttusille tutun kanssa ja silloinkin hytkytellyt rattaita, vaikka lapsi istuisi siellä hereillä ihan tyytyväisenä!
Raivostua lapseen ja rakastua häneen sekunnin päästä. Itselläni tämä tapahtuu usein illalla, jos lapsen nukahtaminen vain kestää. Nukutus ei ole minua varten ja se alkaa kiristää hermojani hyvinkin äkkiä. Suutun siis todella ja olen raivoa täynnä. Ja kuin salama, se on yhtäkkiä tiessään, kun lapsi on nukahtanut. Sillä samalla sekunnilla katselen häntä rakastunein silmin, sydän lasit silmillä. Ihana pieni luomus!
-Iida
KUVAT: Laura Iikkanen
15 kommenttia
nice information
Voin todella samaistua tuohon nukutukseen. Miten voikin tunteet muuttua äärilaidalta toiselle ihan hetkessä?
Joo se on kyllä uskomatonta! Ja välillä ihan naurattaa itteäänki!
Sama täällä, mutta yksinkertaisesti lopetin aktiivisen nukuttamisen kun lapsi oli noin puolitoistavuotias. Ainoa palvelu, jota muksu saa iltahalien ja sadun jälkeen on äärimmäisen tapahtumaköyhä palautus sänkyyn. Välillä toki on urheilullisempia iltoja, mutta parissa viikossa normaalitilanne kääntyi siihen, että jää ihan tyytyväisenä juttelemaan unikavereilleen, siihen asti, että uni tulee.
Itsellä meni kyllä melkein kuukausi siihen, että jotenkin osasin olla tekemättä sen lapsen jupinoista siellä huoneessa itselleni ongelmaa. Mutta kun riittävästi mantrasi sitä, että ei se kyllä yhtään sen nopeammin nukahda, vaikka päivystäisin siinä vieressä hermojani menettäen niin lähti sujumaan. Nyt osaan jo ihan tyytyväisenä ryystää iltateetä keittiössä sen puoli tuntia-tunnin minkä ennen turhauduin sängynlaidalla…
Mulla oli toi sama!
Olin yksin kahden alle kolmevuotiaan kanssa illat, enkä vain pystynyt tai jaksanut pyörittää huonepalvelua illasta toiseen.
Tein siihen stopin ja se oli muuten paras päätös ikinä!
Toimii edelleen, vaikka lapset ovat jo isoja. Tietävät, että illalla tulee aika, jonka jälkeen äiti ei enää ”ole käytettävissä”. Että aamulla sitten taas…
Just näin pitää tehdä!
Lepo ja uni aika ei ole seurustelu, juttelu aikaa millään tavalla ja vaikka aikuinen on vain hiljaa siinä hän hoputtaa ja kyttää lasta nukahtamaan huomaamattaan. Se vaikuttaa negatiivisesti lapseen ja koko tuo arvokas aika on pois myös aikuiselta itseltään. Omasta hyvinvoinnista pitää huolehtia, jotta voi huolehtia lapsenkin!
Ihan olo keveni kun kuulin että tämä ”nukutusraivo” on muillekin tuttua. En tiedä mitään tuskallisempaa, täytyy tsempata ihan koko osaamisen edestä ettei kiukku näy lapselle. Luulin olevani ainoa. Kiitos tästä.
Voi kyllä, et ole ainoa??
??? Niin totta joka kohta!
Eiks vaan!! Varmasti kaikki samaistuu :DD
Tänään lapsi oli puettu viimisen päälle ja itellä oli imetystoppi sekä rikkinäiset kalsarit jalassa. Lapsi puklas ja vaihdoin hänelle kaapista toiset yhtä tyylikkäät vaatteet….itse jatkoin samoissa vaatteissa, mutta puklutahrat lisänä.
Eikä??? Mutta niin tuttua!!
Lasta ei kannata ”nukuttaa”! Se vain häiritsee ja viivyttää unta ja lepoa. Lapsi tarvitsee sen yöunen lisäksi riittävän levon. Jos sängyn viereen jää kyttäämään milloin se nukahtaa se häiritsee lasta ja aikuinen itse turhautuu myös. Lapselle riittävä uni on erittäin tärkeä asia – kuten aikuisellekin- ja molempien pitää saada sitä riittävästi! Myös tulevaisuuden kannalta oikea rutiini tärkeää oppia.
Sen uni ja lepo ajan hyvä äiti ja isä käyttää kotitöihin, lepäilyyn yms. Lataa akut – jolloin on taas parempi vanhempi lapselleen.
Entä, jos lapsi huutaa sängyssä äitiä ja itkee hysteerisenä, että pelottaa? Kun istahdat sängyn laidalle, lapsi rauhoittuu hetkessä ja nukahtaa. Toki välillä menee kauemminkin kuin se hetki, mutta varmasti silti rauhoittuu nopeammin kuin itkiessään… Ja on iltarutiinit kunnossa, huoneessa yövalo, eikä auta, vaikka olisin viereisessä huoneessa, niin että sängyltä suora näkymä äitiin. Ja vielä kuukausi sitten nukkumaan meno sujui ilman ongelmia, mutta kyllä nyt mieluummin olen lasta ”nukuttamassa”, kun huudatan niin, ettei kukaan nuku… Mielestäni olen silti ”hyvä äiti”. Eikä mun sydän kestäisi sitä, etten vastaisi lapsen hätään.
Meillä on juuri tämä. Ja tämän vuoksi olen vieressä. Lapsi ei pysy sängyssä, pelkää ja itkee lopulta niin että haukkoo henkeä. Kun on vieressä, nukahtaa tyypillisesti tosi nopeasti. Että tämäkin on asia, joka ei toimi samoin kaikilla lapsilla. Lisäksi tavallisesti kun homma sujuu, tykkään olla sen hetken vieressä, laulaa tai lukea yhdessä!