Home » Arjen tämä vai tuo

Arjen tämä vai tuo

by Iida Åfeldt

Yksi vai kymmenen lasta?

Ehdottomasti yksi. Rakastan lapsia ja olen aina halunnut äidiksi. Kuitenkin oma haaveluku on ollut kaksi tai enintään kolme lasta. Näin raskauden loppusuoralla alkaa myös olla sellainen olo, että tämä on kaukana hehkusta ja nautinnosta. Raskaana oleminen on raskasta ja ihan kovin montaa kertaa minua ei kyllä saisi tätä tekemään. Toki tässä asiassa aika kuultaa muistot! Yhden lapsen vanhempana olisi aivan erilailla voimavaroja ja taloudellisia resursseja käytössä.

Lapsi, joka siivoaa aina jälkensä vai lapsi, joka ei koskaan kiukuttele?

Tietysti lapsi, joka siivoa aina jälkensä. Se olisi ihanaa ja helpottaisi arkea todella paljon. Lapsi, joka ei koskaan kiukuttele, pikemminkin huolestuttaisi. Kiukuttelu on tärkeä osa lapsen kasvua ja kehitystä. Lapsi hakee siinä rajojaan ja harjoittelee tunnetaitoja sekä sosiaalisia taitoja.

Aamulla pitkään nukkuva lapsi vai illalla aikaisin nukkumaan menevä lapsi?

Voisko saada molemmat? Arjen sujuvuuden kannalta kuitenkin paras on illalla aikaisin nukkumaan menevä lapsi, vaikka se rajaakin yhteistä aikaa iltaisin. Oma lapseni on unessa klo 20.00 ja se jättää itselleni iltoihin omaa aikaa. Ongelma on usein se, etten itse mene riittävän aikaisin nukkumaan, vaikka pitäisi ja joka aamu ajattelen, että nukkuisipa lapseni aamuisin pidempään. Tykkään kuitenkin siitä, että aamuisin ehdimme syödä kotona rauhassa aamupalan ja käyttää koiran ennen päiväkotiin lähtöä. Oma luontainen rytmini on valvoa iltaisin, jolloin koen olevani tehokkaimmillani ja nukkua aamuisin pitkään. Se ei vain ole kovin toimiva tässä elämänvaiheessa.

Eiliset sukat vai eiliset alkkarit?

Todellakin eiliset sukat, sukkia voisi helposti käyttää kaksikin päivää, mutta alkkareiden kanssa en pystyisi samaan. Mielummin jättäisin alkkarit pukematta sitten. Edellispäivän alkkareilla olisi todella likainen olo. Vaihdan kyllä sukat sekä alkkarit puhtaisiin päivittäin.

Viikko käymättä suihkussa vai viikko pesemättä hampaita?

Onpas pahat! Helpompaa olisi kuitenkin olla viikko käymättä suihkussa kuin olla viikko pesemättä hampaita. Hampaiden likaisuus tuntuu jotenkin konkreettisemmin. Ja toki sen vaikutuksetkin on konkreettisemmat.

Tiskikoneen tyhjennys vai pyykinpesukoneen tyhjennys?

Valitsen nyt ja aina tiskikoneen tyhjennyksen. Aivan ultimaattinen kotityö inhokkini on pyykinpesukoneen tyhjennys. Tälläkin hetkellä koneessa on kaksi päivää sitten pestyt pyykit, joita en toissailtana jaksanut ripustaa ja nythän ne on tietysti pestävä uudelleen. Aivan yhtä inhottavaa on kuivien pyykkien viikkaus ja paikoilleen laittaminen. Tähän ei auta edes meidän kuivaava pesukone, sillä kaikkien vaatteiden kohdalla kuivausta ei voi käyttää tai se ei ole suositeltavaa. Ja silloinkin ne on otettava koneesta ja viikattava paikoilleen.

Petaamaton sänky vai sotkuinen keittiö?

Mielummin petaamaton sänky. Usein makuuhuoneen oven saa kiinni, jolloin asia ei vaivaa, mutta sotkuinen keittiö kyllä vaivaa ja on näkyvissä koko ajan.

Ei enää koskaan ruoanlaittoa itse vai ei enää koskaan kodin siivousta itse?

Olisipa ihanaa, jos ei enää koskaan tarvitsisi siivota itse. Tai saisi siivota aina halutessaan! Koen siivoamisen paljon kuormittavampana kuin ruoanlaiton. Siivoamista tuntuu olevan aina, eikä se lopu koskaan. Sitä pitää tehdä päivittäin ja siltikin toisinaan syntyy kaaos. Ruokaa voi kuitenkin tehdä yhdellä kertaa useammalle päivälle, joten sitä ei ole välttämätöntä edes laittaa joka päivä. Ruoanlaitto myös innostaa ja tykkään kokkailla uusia makuelämyksiä. Rakastan myös siistiä kotia, mutta sen ylläpitäminen koiran ja lapsen kanssa on todella työlästä.

Aamukahvi vai aamupuuro?

Aamupala on minulle ihan ehdoton juttu. Aivan ensimmäisenä aamulla juon pari lasia vettä ja alan laittamaan aamupalaa. Usein aamupalaan kyllä kuuluu kahvi, mutta voin jättää sen myös välistä. Eli tässä tapauksessa valitsen aamupuuron aamukahvin sijaan. Aamuni ei lähde käyntiin ilman aamupalaa, toisilla se ei taas lähde käyntiin ilman aamukahvia. Minunkin yksi hyvä ystävä juo aamulla ensimmäisenä kahvin, kun nousee ylös. Itseni on vaikea kuvitella, että kahvi olisi ensimmäinen asia, jota menee kurkusta alas heti herättyä.

Viikko pelkkää hernekeittoa vai viikko pelkkää makaronilaatikkoa?

Tykkään molemmista ruoista kyllä, mutta kallistun hernekeittoon. Sitä voisin kuvitella syöväni koko viikon leivän ja erilaisten kasvisten kera. En tosin tiedä mitä vatsa tykkäisi asiasta.

Lounas kotona vai ulkona?

Olisi ihana voida syödä aina ulkona lounasta. Toki se ei varmaan tuntuisi niin erityiseltä, jos se tapahtuisi päivittäin. Mielummin syön kotona lounaan jo ihan taloudellisista syistä. Aiemmin ollessani palkkatöissä otin töihin omat eväät.

Blogi vai Instagram?

Tosi vaikea! Molemmat on itselleni todella tärkeitä alustoja, joiden parissa teen töitä. Blogi on kuitenkin alustana varmempi, vaikkei se tuo tuloja kuten Instagram. Blogi myös mahdollistaa omien ajatusten jakamisen laajemmin kuin Instagram. Lisäksi tykkään enemmän jakaa ajatuksiani kirjoittaen kuin puhuen videolla. Vapaa-ajalla Instagram koukuttaa enemmän ja vietän siellä enemmän aikaa kuin lukien blogeja. Tästä syystä en edes lataa Tiktokkia puhelimeen!

Vuorotyö vai säännöllinen 8-16 työaika?

Lasten takia valitsisin säännöllisen päivätyöajan. Tuntuu, että yhteiskunta pyörii vahvasti klo 8.00-16.00 rytmin ympärillä. Ennen lasta tein kolmivuorotyötä lastenkodissa. Minusta oli mukava tehdä aamua, iltaa ja yötä. Se toi todella paljon vaihtelua työhön. Lisäksi palkkaa nosti ilta- ja yölisät. Koin kivana myös arkivapaat, jolloin ehti ihan eri tavalla hoitaa omia henkilökohtaisia asioita. Niiden hoitaminen päivätyössä on vaikeaa, jos ei ole ollenkaan liukumaa työajassa.

Etätöitä yksin vai toimistolla yhdessä?

Teen töitä yksin kotoolta käsin. Mutta ehdottomasti nauttisin enemmän, jos voisin tehdä töitä muiden kanssa ja saada tarvittaessa tukea työkavereilta työntekoon. Koen, että olisin myös tehokkaampi, jos tekisin töitä kodin ulkopuolella. Työn ja vapaa-ajan erottaminen olisi myös selkeämpää. Mutta tottakai puolensa kummassakin asiassa!

Yrittäjä vai palkansaaja?

Toimin tällä hetkellä yrittäjänä, mutta kokemusta on molemmista. Ja molemmissa on puolensa. En itse koe kumpaakaan parempana vaihtoehtona. Tähän elämäntilanteeseen koen oman yrittäjyyden sopivan paremmin, mutta ehdottomasti kaipaan monia palkkatyön puolia.

Töitä täydessä hiljaisuudessa vai taustalla ääntä, kuten musiikkia?

Teen töitä aina hiljaisuudessa. En kuuntele juurikaan musiikkia tai pidä telkkaria päällä taustahälyn takia. Koen, että arjessani on ääntä sen verran paljon, että on ihana tehdä töitä hiljaisuudessa. Pystyn keskittymään paremmin ja kuulen ajatukseni.

Verkkarit vai farkut?

Farkut! Viihdyn farkuissa todella hyvin arkena, töissä ja kotioloissa. Toki minulta löytyy muutamat trikoohousut leinkkeilyyn ja jumppaan sekä parit legginssit mekkojen ja pitkien neuleiden kanssa käytettäväksi. Mutta muutoin minulla ei ole verkkareita tai kotoiluhousuja. Minulla ei ole ollut koskaan erikseen työ- ja kotivaatteita

Ilta sohvalla katsoen sarjaa vai neuloen ja kuunnellen äänikirjaa?

Illat menee sarjoja katsoen. Salkkarit on joka arki-illan ehdoton katsottava! Haluaisin kyllä valita äänikirjat ja neulomisen. Haluaisin nähdä itseni sellaisena ihmisenä. Äänikirjat ja neulominen kuulostaa muutenkin paljon rentouttavammalta ja järkevämmältä tekemiseltä kuin Pihlajakadun älyttömien käänteiden seuraaminen.

Perheen kanssa unelma lomalle vai yksin kotona?

Juuri loman jälkeen vastaan jälkimmäisen. Monesti haaveilen siitä, että saisin olla kokonaisen viikonlopun yksin kotona. Tätä ei ole tapahtunut vielä koskaan äitiyteni aikana. Yhden yön vapaa onnistuu hyvin, mutta kahdessa yössä olisi jo järjestelemistä hoitokuviossa.

4 kommenttia

annukkainen 17.8.2022 - 20:03

”Monesti haaveilen siitä, että saisin olla kokonaisen viikonlopun yksin kotona. Tätä ei ole tapahtunut vielä koskaan äitiyteni aikana. Yhden yön vapaa onnistuu hyvin, mutta kahdessa yössä olisi jo järjestelemistä hoitokuviossa.”

Jäin miettimään tuota kohtaa postauksesta. Saako kysyä, että jos yksi yö onnistuu hyvin niin miksi ei kaksi siinä samalla?

Vastaa
Iida Åfeldt 18.8.2022 - 19:07

Äitini käy töissä, omaa omat menot jne ja hän haluaa myös lepoa ja nukkua pitkään viikonloppuisin. Hän on oikeastaan ainoita, jolla Eemi on ollut yötä. Kerran kuussa on meillä sovittu käytäntö 🙂 Eri tilanne varmasti, jos isovanhempia olisi enemmän kuin yksi tai tukiverkko olisi laajempi.

Vastaa
Mimi 22.8.2022 - 22:06

Hauska postaus ja ihania kuvia myös kuvituksena 😍

Vastaa
Iida Åfeldt 23.8.2022 - 12:12

Voi kiitos!

Vastaa

kommentoi postausta