KUUNTELE POSTAUS TÄSTÄ Esikoiseni aloitti tänä syksynä koulun. Pitkin kesää läheiset kyselivät miltä kouluun meno tuntuu ja hän kertoi sen olevan kiva juttu. Itsekin koin, ettei tässä mikään muutu. Olihan …
Lapset
-
-
Muistan sen hetken, kun miehen piti mennä ensimmäistä kertaa töihin vauvan syntymän jälkeen. Olin itkenyt monena iltana etukäteen. Minua hirvitti jäädä yksin kolmen lapsen ja koiran kanssa. Miten ikinä saisin …
-
Täällä Etelä-Suomessa oli niin keväistä ja lumet ehtivät viikonlopun aikana lähes sulaa kokonaan pois. Nurmikko näkyi ja tiet olivat sulat. Otin lasten välikausivaatteet esiin ja pesin talvivaatteet aikomuksenani laittaa ne …
-
Kolmannelle vauvalle ei ole juurikaan tullut tehtyä suurempia hankintoja. Kun sain tietää odottavani kolmatta lastani, oli keskimmäinen silloin viiden kuukauden ikäinen. Näinpä kaikki vauvan tarvikkeet ja vaatteet tuli säästettyä. Kolmannen …
-
Yllä kuvissa kaikki meidän lasten talvivarusteet. Olen tässä vuosien aikana löytänyt omat suosikkituotteet ja -merkit sekä todennut mikä määrä vaatetta meille on sopivasti. Joten yhden haalarin taktiikalla mennään. Kummaltakaan lapselta …
-
Jostain syystä aina vuodenajan vaihtumiset tuo mukanaan stressiä lastenvaatteista. Yhtäkkiä iskee sellainen tunne, että lapsillani ei ole mitään, kaikki välikausivaatteet on varmaan ostettu ja me jäämme ilman. Se johtaa yleensä …
-
Lapsen ulkovaatteista tulee aina kyselyä ja olenkin vuosittain tehnyt esittelypostauksia hänen välikausi- ja talvivarusteista. Tässä postauksessa tulevan talven varusteet, joiden suhteen olen vähän kuin vahingossa ollut ajoissa! Monet asiat löytyi …
-
Esikoiseni täytti syyskuussa 4 vuotta ja samalla minulla tuli mittariin neljä vuotta äitinä. Aika tuntuu menneen aivan liian äkkiä. Mielessäni on usein lause ”päivät voivat tuntua pitkiltä, mutta vuodet lyhyiltä”. …
-
Hetken tuntui siltä, että kevät on jo täällä. Lämpötilat olivat reippaasti kymmenen asteen yläpuolella ja minulle tuli hirveä kiire välikausivaatteiden hankkimisessa. Onneksi tulikin takatalvi väliin. Saapa nähdä koska välikausihaalarille on …
-
Jos kaipailet joululomalaisen kanssa tekemistä, kokeilkaa tehdä tonttukiikarit! Kuvien kiikarit ovat minun itseni tekemät, mutta lapseni riemastui niistä valtavasti nähtyään ne ja saatuaan ne leikkeihinsä. Hän virittäytyi leikin …
