Home » En ole 100% ajastani läsnä lapselle

En ole 100% ajastani läsnä lapselle

by Iida Åfeldt

Olen kiinnittänyt huomiota ja ihaillu, että sä jaksat aina olla läsnä. Rankan työpäivän jälkeenkin. Ihailtavaa!”

Sain näin upean palautteen. Mielestäni olen paljon läsnä lapselle, mutta on paljon hetkiä, kun en ole läsnä.

Minä en ole lapselleni läsnä 100% vuorokauden ympäri. Minusta se ei ole vanhemmuuden edellytyskään. Minä laitan välillä pyykit kuivumaan lapsen pyöriessä jaloissani, laitan meille ruokaa, kun lapsi leikkii omiaan, katson telkkarista Ylen Aamua ja juon kahvia tai selaan puhelintani, kun lapsi lajittelee eläinhahmoja riviin. Saatan joskus jopa makoilla lattialla ja lepuuttaa silmiäni lapsen leikkiessä. Joskus vain tarvitsen muutaman minuutin tauon ja ajatukset muualle.

Tässä ajassa saa tuntea olevansa huono vanhempi lähes asiasta kuin asiasta. Se, ettei ole koko ajan läsnä ja anna lapselle kaikkeaan, saa usein syyllistymään. Tärkeintä kun on olla läsnä.

Usein tuntuu, että läsnäoloa punnitaan joka paikassa. Ihmiset näkevät pieniä vilauksia elämästäsi ja tekevät arvoita vanhemmuudestasi. Yleisin läsnäolon mittari tämä päivänä taitaa olla puhelin ja ruutuaika muutenkin. Hyvä vanhempi ei ole puhelimella lapsen hereillä ollessa, vaan läsnä. Hyvä vanhempi ei istuta lasta Pikku Kakkosen ääreen, jotta saa ruoan laitettua ja hetken itsekin hengähtää työpäivän jälkeen.

Olen työntänyt nukkuvaa vauvaa rattaissa ja kirjoittanut puhelimella viestiä. Olen tuntenut syyllisyyttä. Olen istunut bussissa nukkuvan vauvan kanssa ja selannut Instagramia. Olen tuntenut syyllisyyttä. Olen ollut taaperon kanssa ruokakaupassa ja katsonut puhelinta, jossa on kauppalista ja tuntenut syyllisyyttä. Olen istunut raitiovaunussa taaperon kanssa ilman puhelinta ja jutellut hänelle. Vanhempi nainen tuli sanomaan minulle, että ihanaa, kun olen lapselleni läsnä. Tunsin syyllisyyttä, sillä vain hetkeä aiemmin olin katsonut puhelimesta, millä pysäkillä pitää jäädä pois, jotta pääsemme oikeaan kohteeseen.

Yksi hetki ei kerro vanhemmuudesta ja läsnäolosta mitään. Mielestäni kyseessä on tasapaino, kaikkea kohtuudella!  Jos lapsi saa riittävästi yhdessäoloa, läheisyyttä ja vanhemman läsnäoloa, hän kyllä kestää hetkiä itsekseenkin. Tärkeämpää on mielestäni se aika, kun ollaan yhdessä. Se aika, kun menee lapsen tasolle ja vastaa hänen leikkikutsuunsa. Onko silloin vain paikalla vai paikalla ja läsnä?

Yksi hetki ei merkitse. Ajatukset saattavat karata, kun on lapsen autoleikissä läsnä tai kun lapsi innostuneesti kertoo päivän tapahtumia. Yksi päivä ei merkitse. Joskus vanhempikin on poikki ja väsynyt, joskus ärsyttää ja suututtaa. Joskus vanhempi on kipeä. Ehkä koko päivä katsottiin Disney elokuvia sohvalta ja syötiin Saarioisen pinaattilettuja? Se on elämää. Joskus vanhempi voi sairastua masennukseen tai joutua sairaalaan. On tärkeää nähdä erilaisia tunteita, jotka ovat osa elämää. Loppuen lopuksi iso kokonaisuus merkitsee, sillä on oikeasti väliä. Isossa kuvassa läsnäolo on lapselle suurin lahja. Mutta yhden hetken, päivän tai pidemmän poikkeustilan takia ei kannata tuntea syyllisyyttä. Lapsi ei mene siitä rikki. Kun joku kaivaa puhelimen esiin, me emme tiedä millainen hetki hänellä on menossa. Sen varaan ei kannata tehdä arviota läsnäolosta.

Minä voisin olla täysin läsnä lapselleni hänen hereillä olo aikansa. Mutta on minun tehtäväni pitää myös itsestäni hyvää huolta, jotta voin olla se hyvä, läsnäoleva, vanhempi suuren osan päivää. Siksi siivoan, pyykkään, laita tiskit, laitan ruokaa ja hoidan arkisia asioita lapsen läsnäollessa. Sillä tavalla saan omaa aikaa. Eikä oma aika mene hotihommiin ja ruoan laittamiseen, vaan oikeasti saan käyttää ajan itseeni. Tehdä jotain, jonka koen kulloinkin hyväksi omalle mielenterveydelleni.

Lisäksi minusta on ihanaa, että lapsi näkee todellista arkea. Elämään kuuluu monenlaisia asioita. Minusta on ihana osallistaa hänet arjen askareisiin ja antaa hänen auttaa. Hän voi osallistua niihin omien taitojen mukaan ja onkin toistaiseksi todella innokas apuri. Tavallaan monet askareetkin tehdään yhdessä vaikka oma fokus ei olekkaan täysin lapsessa. Joskus on hetkiä, jolloin vanhemman on hoidettava asioita ja lapsi ei voi osallistua, mutta minusta on todella hyvä oppia myös siihen, että aikuinen ei ole aina leikkikaveri. Välillä on hyvä keksiä itse itselleen tekemistä ja oppia leikkimään itsekseenkin. Kun vanhempi on hoitanut pakolliset hommat, voidaan taas sen jälkeen olla yhdessä läsnä! Lapsen läsnäollessa on toisinaan etu ottaa myös omaa aikaa. Tietysti se edellyttää sitä, että lapsi on tyytyväinen eikä hänen tarpeitaan laiminlyödä.

Koen, että olen läsnä tilanteissa, joissa sitä vaaditaan ja osaan ottaa myös aikaa itselle. Osaan asettaa oman hyvinvointini tärkeään asemaan, koska sitä tarvitaan, jotta voi olla läsnä. Koen, että omatuntoni kyllä kertoo, jos en ole ollut riittävästi läsnä. Myös lapsi osaa kertoa sen. Lapsi osaa kyllä vaatia läsnäoloa. Hän hän ei saa sitä, hän alkaa hakea sitä erilaisin keinoin ja ne ei aina ole positiivisia. Minä ehdottomasti haluan olla läsnä lapselleni.

-Iida

KUVAT // Sanni Siira

14 kommenttia

Mie kans... 30.1.2020 - 22:32

Hyvä kirjoitus ja oikeasa olet,kun huomiota ja läsnä oloa on sopivasti, silloin niin äiti kuin lapsikin voi hyvin. Jatkuva 100% huomioiminen pikemminkin sairastuttaa pidemmän päälle, jokainen tarvitsee ihan omia hetkiä niin lapsi kuin aikuinenkin, hetkiä pohtia asioita, kerrata opittua, tutkia jotain kiinnostavaa, tai olla ja huilata pää nollana.
Älä iida kanna hionoa omaa tuntoa läsnäolosta, uskon että sinulla se asia on hyvässä tasapainossa 🤔☺️

Vastaa
iidaafel 4.2.2020 - 21:30

Kiitos kovasti!

Vastaa
Torey 31.1.2020 - 09:30

Syyllistettiinköhän ennen vanhaa vanhempia samalla tavalla? Nimittäin ei silloin oltu läsnä ja lasta varten koko ajan! Lapsia hoiti millon kukakin maatiloilla. Sen mukaan kuka ehti. Kyllä ennenkin aikuiset tekivät töitä, lukivat lehtiä, keskustelivat keskenään. Lapset pyörivät jaloissa tai juoksentelivat milloin missäkin. Mielestäni jatkuvan läsnäolon vaatimus on aivan naurettava.

Ihan kuin ei olisi merkitystä sillä, että lapsella on puhtaat vaatteet ja vatsassa ruokaa. Että hänelle lueataan välillä kirjoja tai pelataan yhdessä lautapeliä. Että lapsi saa kiivetä syliin ja saa suukkoja. Ei riitä, läsnä pitää olla koko ajan ja kuunnella jokainen lapsen höpötys täysin keskittyneenä. Pah, sanon minä. Kuka aikuinen pystyy tai jaksaa sellaista? Kuten sanoit, aikuinen tarvitsee omaa aikaa ja lepotaukoja. Ja ihan hyviä lapsista silti varmasti tulee!

https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/01/31/tana-talvena-olen/

Vastaa
iidaafel 4.2.2020 - 21:33

Samaa mieltä, joskus olisi helpompi varmaan jos olisi ollut äiti menneisyydessä!

Vastaa
Väsynyt 2.5.2022 - 15:33

No just tämä. Hommaa on ihan jatkuvasti kun hoitaa kahta vaippaikäistä ja miehen ollessa töissä ja koulussa niin käytännössä 24/7. Tuntuu että teen valtavasti ja se on palkitsevaa kun lapsi on puhtaissa ja saa ruuat yms.. olen saatavilla. mutta se ei riitä. Pitäisi olla läsnä kokoajan, sillä lapsesta muka kasvaa muuten kiero. Aivan kohtuuttomia vaatimuksia:( muutenkin väsyttää ja aivot sumussa niin tuntuu ettei tollaseen edes pysty.

Vastaa
Rosanna92 31.1.2020 - 12:17

Hyvä juttu. Minusta olet liian kriittinen ja armoton itsellesi tosin. Totta kai sinä tarvitset katsoa puhelinta, huolehtia arjen asioista ja juoda kupposen kahvia ihan itseksesi ja lapsi osaa silloin leikkiä yksin. Nuo ovat myös tulevaa elämää varten tärkeitä, että oppii ottamaan toisia huomioon ettei lapsesta kasva mikään narsisti. Monissa perheissä on sisarus tai lemmikki jolla voi olla myös erityistarpeita, eli vie vanhempien ajan välillä totaalisesti. Nyt armollisuutta Iida! On ihan oikein, että lapsi ei ole keskipiste kokoajan. 🙂

Vastaa
Minä vainen 31.1.2020 - 13:45

Olen saanut toisen lapseni vajaa vuosi sitten ja se on vienyt minut syvän itsetutkiskelun tielle. Olen nimittäin ollut juuri tuollainen kuin sinä, koen syyllisyyttä vaikka ruutuajasta ja jos olen väsynyt. Olen pohtinut, miksi en aina jaksa lastani, vaikka rakastan häntä? Olen käyttänyt tuota samaa puhetapaa kuin sinä – että kyllä sitä vanhemmalla on oikeus sitä ja tätä ja lapsi ei tarvitse koko ajan huomiota. Mutta silti en ole uskonut sitä itse. Minä ja lapseni olemme molemmat herkkiä huomaamaan ihmisten tunteet. Se on syy, miksi olen skannannut häntä koko ajan – ja lapseni on ihana, vauhdikas, hänelle on vaikeaa leikkiä yksin. Kun toinen lapsi syntyi, se oli ihanaa, ja meillä on ollut kaikki hyvin. Mutta mielessäni riuduin syyllisyydestä – En enää pysty kahden lapsen kanssa siihen, mitä yhden! Minä en enää pysty isommalle olemaan läsnä, mutten pienemmällekään – eikä aikaa riitä itsellenikään! Useana iltana koin epäonnistuneeni äitinä, mikä oli aivan naurettavaa ja järjellä ajatellen epätotta. Silti siltä tuntui. Kunnes tajusin oman herkkyyteni tietyille virikkeille (noin niin kuin hyvin yksinkertaistetusti). Ja se ei tapahtunut sekunnissa vaan on vaatinut itsetutkiskelua, mikä ei ole hauskinta kaiken tämän touhun keskellä. Mutta nyt ymmärrän minua, meitä, tätä perhettä. Tätä rakasta perhettä. Ja luen sinun teksteissäsi samaa herkkyyttä- joka on ihana rikkaus mutta myös niin vaativaa! Pidä huolta itsestäsi, niin kuin pidät kaikista tärkeimmästäsikin, pikku Eemistä <3

Vastaa
Jjjjaana 31.1.2020 - 22:24

Tämä!! Itse valmistun tänä keväänä varhaiskasvatuksen opettajaksi ja työstän kandia parhaimmillaan. Ja törmäsin erään tunnetun lasten psykiatrin ajatukseen : vanhemmat useimmiten ajattelevat, että ”laatu korvaa määrän” eli ”olen lapseni kanssa tänään vain vähän aikaa (esim.15min-1h) mutta se ei haittaa koska olen sataprosenttisesti läsnä”. Kun sen pitäisi olla juuri toisin päin: pieni lapsi ei vaadi aikuisen 100% huomiota ja läsnäoloa,vaan hänelle riittää että vanhempi on lähellä, saatavilla, jos häntä tarvitaan, (ja mieluiten aina 😀 )tämä ajatus on lohduttanut minua omassa vanhemmuudessani 🙂

Vastaa
Torey 2.2.2020 - 23:19

Mä uskon kanssa enemmän tohon, että kun olen lasten kanssa kotona, niin saan touhuta omiani, ja se on lapselle tärkeää, että olen kotona. Kyllä meillä pelataan lautapelejä jne ja siinä sitä ollaan lasten kanssa yhteisessä tekemisessä. Mutta muuten tilanne on se, että lapset saavat huomioni sitä pyytämällä ja voin keskeyttää oman hommani. He tietävät, että äiti on saatavilla, vaikka tekisi jotakin muuta sillä hetkellä. Ja se luo mielestäni turvaa.

Vastaa
iidaafel 4.2.2020 - 21:30

Aivan mahtava ajatus! Juurikin näin!

Vastaa
Nimetön145 3.2.2020 - 13:54

Aattelee joskus ennen vanhaan kun äidit oli navetassa ja sisarukset hoiti pienempiään että nyt vanhemmat on enemmän läsnä lapsiensa elämässä kuin koskaan aiemmin. 😀

Vastaa
iidaafel 4.2.2020 - 21:29

No totta!

Vastaa
Miina_ 9.2.2020 - 23:47

Ihana kirjoitus! Juuri samoja tunteita täälläkin on käyty läpi.

Vastaa
Väsynyt 2.5.2022 - 15:24

Haluan olla lapsilleni läsnä, mutta minulla väsyttää ja on aivosumu niin se tuntuu haastavalta.Odotan kolmatta lastamme.Leikin lapsen kanssa, hymyilen ja juttelen, mutta vaikka kuinka haluaisin olla virkeä ja läsnäoleva,en pysty siihen 100%. Kyse ei ole siitä ettenkö haluaisi olla läsnä. Tuntuu tosi ikävältä kun sitten tuntuu että päivistä jää fiilis etten ole läsnä ja olen vain väsynyt tai ärtynyt. (Eli jää vain ne negatiiviset mieleen, koska en voi olla täysin läsnä väsymyksen vuoksi niinä leikkihetkinäkään!) Varmasti niitä läsnäoleviakin hetkiä tulee, mutta ne niin helposti peittyy väsymyksen alle.. eikä niitä enää edes sitten muista.Loppiaisena olin viimeksi huippuvirkeä.

Vastaa

kommentoi postausta