Home » Ensimmäiset viikot vauvan kanssa

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa

by Iida Åfeldt

DSC_0180.JPGSairaalassa tuli jo huomattua, että ei tämä ihan helppoa ole yksin. Minun vauvani kulki mukana syömään, suihkuun ja vessaan siinä missä muilla kumppani oli osastolla auttamassa vauvan hoidossa. Sairaalasta halusin mennä omaan kotiini, enkä äitini luokse. Olin päättänyt, että minä pärjään. Ja vaikken pärjäisi, niin olisi vain opeteltava pärjäämään.

Eka yö kotona oli haastava. Päivät meni hyvin, sillä vierailijoita oli kyllä ja perheeni kyläili. Toinen yö kotona oli hirveä. Vauva vain huusi. Ensimmäisenä yönä se sentään vähän nukkui, toisena ei sitäkään. Toisena yönä soitin äidille, koska olin aivan neuvoton ja itkin itsekin vauvan kanssa kilpaa. Sanoin, etten halua olla äiti, jos se on tämmöistä. Tietysti äitini ei hirveästi voinut öiseen aikaan auttaa, mutta sovimme, että seuraavan yön nukkuisin äidilläni.

Myöhemmin sitten selvisi, että vauva itki nälkäänsä, kun rintamaitoni ei hänelle riittänyt. Yöt alkoivat sujua heti, kun korvike tuli mukaan kuvioon. Ensimmäisen viikon olinkin täysin äitini luona kahta ensimmäistä yötä lukuunottamatta. Olin ollut ihan tyhmä, kun olin ajatellut, että minun täytyy nyt heti osata ja pärjätä omillani. Äitini luona oli turvallista opetella vauvanhoitoa ja lisäksi pystyin itse käydä suihkussa tai vessassa hyvillä mielin, kun tiesin, että joku toinenkin on huolehtimassa vauvasta. Toki bonuksena myös ruokaetu, yksin ei ruuanlaitolle ollut aikaa.

fullsizeoutput_b28.jpegDSC_0333.JPGToisella viikolla kokeilimme taas oloamme omassa kodissa. Hieman se kahdestaan olo toi minulle paniikkia ja erityisesti jännitin öitä. Sitä oli vaikea luottaa itseensä, koska kaikki oli niin uutta ja joka päivä ihan erilainen. Raskaana ollessa oli vaikea kuvitella sitä todellista arkea. Silloin odotti lähinnä vain synnytystä.

Sairaalassa alkanut silmätulehdus sai jatkoa toisella viikolla. Se vaikutti uusiutuneen ja silmät rähmivät ja turposivat. Silmät kutitti vauvaa ja hän itki varmasti sitä. Toisella viikolla kävimme useamman kerran lastenlääkärissä ja saimme silmiin useampaakin lääkettä. Silmätippojen laitto pienelle ihmiselle osoittautui todella kamalaksi projektiksi ja taas itkimme molemmat. Lisäksi ensimmäisinä viikkoina kävimme useasti neuvolassa painokontrolleissa. Paino oli ensimmäisellä viikolla tippunut yli 10% syntymäpainon ja alkoi nousta todella hitaasti. Mutta nyt olemme saaneet sitä pikkuhiljaa kasvatettua.

Päivä päivältä alkoi helpottaa ja itseensä luottaa enemmän vauvan hoidossa. Sitä huomasi alkavansa tehdä toisella viikolla jo rutiineita. Toinen viikko oli huomattavasti ensimmäistä helpompi ja oikeastaan toisen viikon jälkeen alkoi tuntua, että hei mä osaan tän homman, aloin saada varmuutta omaan tekemiseen.

Äidiksi kasvaminen on ihanaa, mutta myös intenssiivistä hommaa, jossa oppii joka päivä. Ikinä en uskonut, että syöminen, nukkuminen ja vaipanvaihto voi pitää niin kiireisenä ja olla niin haastavaakin.

-Iida

DSC_0338.JPG

*Kuvien kortit saatu Camala Storesta

5 kommenttia

hannakaroliina 10.10.2018 - 18:04

Itse olen saanut laitettua pikkuiselle silmätippoja pulloruokinnan aikana : siinä vauva keskittyy muuhun ja helppo livauttaa tippa avonaiseen silmään luomien auki’repimisen’ sijaan. 🙂

Vastaa
iidis 11.10.2018 - 09:36

Paljon tsemppiä! Omien lasten kohdalla olen todennut, että äitinä en niinkään kasvata lapsiani, vaan lapseni kasvattavat minua äidiksi. Kuvittelin tietäväni jo jotain vauvoista ja äitiydestä saadessani kuopukseni, mutta jälleen kerran pienokainen pääsi opettaman minua. On rohkeutta ja oikein luottaa itseen, mutta yhtälailla on rohkeutta ja oikein pyytää apua ja tukeutua läheisiin. On ihana asia, että sinulla on oma äitisi ja ystäviä lähellä ja et kaiken uuden edessä täysin ole yksin! Anna itsellesi ja vauvallesi aikaa tutustua toisiinne ja uuteen elämään. Olen varma, että kaikki tulee mistä tahansa haasteista huolimatta menemään hyvin. Olet aivan varmasti paras mahdollinen äiti ihanalle pienokaisellesi <3

Vastaa
Minnea 11.10.2018 - 09:56

Paljon tsemppiä ja jaksamista! <3 Itse olin ihan hukassa alussa, vaikka minulla oli puoliso tukena ja apuna.

Vastaa
Pikkuponeja ja Yksisarvisia by Elina 12.10.2018 - 09:03

Mä luulen, että kaikki on aluksi ihan pihalla, oli perheen kokoonpano mikä tahansa. 😀 Olin myös yksin raskaus -ja vauva-ajan ja vaikka alkuun tuntui ahdistavallekin se, että vauva oli jatkuvasti mukana, niin siihen tottui aika äkkiä ja pian sitä ei enää huomannut edes kyseenalaistaa. Mun ”vauvani” on nyt 3,5-vuotias ja talossa on nyt mieskin, mutta silti pikkumuidu kulkee mun kanssa edelleen lähes kaikkialla mukana: Suihkusta naisten viikonloppubrunsseille. 🙂 Pääsen lähtemään sinne esimerkiksi brunssille tarvittaessa yksinkin, mutta näin meillä se nyt edelleen menee, että tiiviinä yksikkönä – tai kaksikkona – pikkumimmin kanssa liikutaan. 🙂 Sit vinkkivitonen, jonka oon ehkä jo kuullutkin, niin äidinmaito auttaa vähän kaikkeen; myös siihen vauvan -ja tarvittaessa myös omaan – silmätulehdukseen. Ei mitään hajua mihin tämä perustuu, mutta meillä ainakin toimi aikanaan. Lisäksi täältä https://www.facebook.com/groups/imetyksentuki/ löytyy kaikenlaisia apuja, jos imetyshommien kanssa on haasteita tai muuten vaan haluat tietoa. Isosti peukkuja pienen kanssa, ja niin karmea klisee kun se onkin, niin ne kasvaa niiiiiiiiiiiiiiiiiin äkkiä. <3

Vastaa
Saranda 15.10.2018 - 06:18

Ihana nähdä teijät tänään!!!! <3

Vastaa

kommentoi postausta