Home » Esittelyssä meidän yhdistelmävaunut

Esittelyssä meidän yhdistelmävaunut

by Iida Åfeldt

*yhdistelmävaunut saatu Ipanainen ja Ora

Muistan aina sen kesäpäivän, kun vaununi olivat saapuneet Ipanaisen myymälään ja pääsin hakemaan ne sieltä kotiin. Ihastuin niihin aivan heti ja ylpeydellä lähdin työntämään niitä kotiin. Ora Onni-vaunut oli juuri sellaiset klassiset vaunut, jotka oikeasti näytti vaunuilta. Ja sellaiset olin halunnutkin. Siinä ne olivat olohuoneessa useamman päivän ihailtavana ja vasta syksyn tullen pääsivät käyttöön. Mikään ei tuntunut niin hienolta kuin työntää vaunuissa pientä omaa vauvaa. Voi sitä ylpeyttä! Neljän päivän ikäisen vauvan kanssa tehtiin jo ensimmäinen bussimatka vaunuissa.

Nyt nämä yhdistelmävaunut ovat olleet käytössä lähes kaksi vuotta ja aivan päivittäin. Nämä ovat olleet ainut kulkupelini, jos pyörää ei lasketa, eli kuljettuja kilometrejä on tullut paljon. Näillä on päivittäin menty junassa, bussissa ja ratikassa. Eivätkä nämä vaunut ole koskaan pettäneet!

Ora on ainoa kotimainen vaunujen ja rattaiden valmistaja, eli tämän kotimaisemmiksi ei voi mennä. Oran tarina alkaa vuodesta 1957 Porista, jossa vaunut ja rattaat edelleen suunnitellaan. Minulla itselläni on lapsena ollut Oran rattaat, joten tuntui todella ihanalta valita omalle lapselle myös Orat. Meillä käytössä oleva malli on nimeltään Ora Onni -yhdistelmävaunut ja ne ommellaan tilaustyönä Oran omelimossa Porissa. Onneja on kahdessa värissä, mustikka ja luoto. Nämä ovat luoto-sävyä ja vaunukopassa on Finlaysonin harmaa Elefantti-kangas. Vaunukoppan sisäosiin saa valita mieleisensä kankaan.

Kotimaisuus oli itselleni todella tärkeä asia vaunuja valitessa. Lisäksi halusin oikeasti isot renkaat, joilla pääsen kulkemaan säässä kuin säässä. Rungossa on isot kumirenkaat. Ne saa kääntyvillä tai kiinteillä etupyörillä. Itselläni on kääntyvät etupyörät, joissa on lukitus, eli ne saa myös paikoilleen.  Se on lumisena talvena todella kätevä ominaisuus. Renkaita pitää muistaa vain säännöllisesti pumpata. Rungossa on todella hyvä jousitus, ne ovat todella kevyet työntää ja kulkevat sujuvasti missä vain. Runkoon voi yhdistää adaptereilla turvakaukalon, vaunukopan ja istuinosan.

Vaunukoppa on mielestäni aivan ihana. Erityisesti rakastin valitsemaani kangasta ja pientä yksityiskohtaa, joka oli ommeltu patjaan. Vaunukopassa oli kantokahvat, jolloin se oli helppo ottaa mukaan, jos runko oli jätettävä ulos esim. kahvilassa tai neuvolaan mentäessä. Kopan kuomussa oli taittuva aurinkolippa sekä tuuletusikkuna. Vaunukoppa oli todella tilava ja toimi tosi hyvin vauvan kanssa. Siellä vaihtui vaipat ja pystyi huitoa käsiä ja jalkoja kunnolla! Äitiyspakkauksen makuupussi istui sisään täydellisesti. Koppa oli todella suojaisa ja siten myös todella lämmin.

Vaunukopasta taisin luopua hieman ennen puolen vuoden ikää. Se tuntui todella isolle jutulle silloin, mutta vauva viihtyi paremmin istuinosassa, jossa näki maailmaa! Istuinosalla lapsi voi matkustaa kasvot menosuuntaan tai kasvot työntäjään päin. Istuinosan turvakaari aukeaa. Jalkatuki liikkuu monipuolisesti kuten myös selkänoja. Istuinosan saa makuuasentoon ja lähes pystyasentoon. Istuinosassa on viisipistevaljaat pehmusteilla. Istuinosan kuomusta löytyy myös taittuva aurinkolippa ja tuuletusikkuna. Istuinosaan on myös jalkasuoja. Istuinosan sisämitat on reilut ja se on aina 25 kg asti.

Vaunukopan ja istuinosan kuomu on todella tukeva ja tulee riittävän pitkälle. Molemmissa kaikki kangasosat on irrotettavissa ja pestävissä, joka on mieletön juttu. Vaunukopan osat olen kerran pessyt ennen varastointia, mutta istuinosaa on saanut pestä useammankin kerran. Osat on helppo laittaa paikoilleen pesun jälkeen. Kankaisiin ei ole lisätty terveydelle haitallisia lisä- tai käsittelyaineita ja niille on myönnetty Öko-tex Standard100 -sertifikaatti. Ulkokankaat on lisäksi Bio Eco Finish -kostauskäsiteltyjä. Kankaat kestävätkin hyvin vettä, enkä ole aina tihkusateeseen sadesuojaa laittanut.

Parasta näissä on ehdottomasti se, että nämä ovat kevyen tuntuiset työntää, todella tukevat ja vankat sekä kivan näköiset, mutta kestävät Suomen sääolosuhteet. Vaunuja on aina ollut kiva työntää. Työntöaisa tuntuu mukavalta pyöreän muodon vuoksi ja sitä saa liikutettua eri mittaisen työntäjän tarpeisiin sopivaksi. Olen käyttänyt vaunuja pääosin Helsingissä, eli ne toimivat kaupungissa todella hyvin ja kääntyvät etupyörät mahdollistavat ketterän liikkumisen juuri kaupungissa. Mutta melkeinpä isopyöräiset vaunut ovat elinehto, jos asuu yhtään kaupungin ulkopuolella ja haluaa tehdä lenkkiä muuallakin kuin asfaltilla. Nämä kulkevat hyvin soratiellä ja metsässä. 

Minun ei ole koskaan tarvinnut miettiä pääsenkö kynnyksen yli, jäänkö jumiin tai pääsenkö muutamat portaat vaunuilla. Näillä on todellakin menty ja päästy aina perille turvallisesti. Kumirenkaat ovat myös pysyneet ehjinä. Valjaiden pehmusteet olen hävittänyt, mutta sellaisetkin sain uudet laittamalla Oralle viestiä.

Tietenkään Oran vaunut eivät ole markkinoiden pienimmät ja kapeimmat. Eikä se ole tarkoituskaan, vaan suunnittelussa on otettu huomioon meidän olosuhteet. Runko menee kuitenkin näppärästi kasaan ja sen saa pieneen tilaan. Pyörät irrottamalla vielä pienempään tilaan. Tähän asti runko osineen on aina mahtunut kyytiin, vaikka olemme kulkeneet eri autoilla. On näillä tehty monet reissutkin kaukomatkabusseilla! Nämä menisivät hyvin myös ainoina rattaina, mutta itselleni yksin vauvan kanssa liikkuessa matkarattaat ovat olleet tarpeellinen lisä. Näitä ei kuitenkaan saa yhdellä kädellä kasaan menossa.

Ora Onnit ovat todella pitkäikäiset. Ne menevät vauvalla ja sen jälkeen taaperolla todella pitkään. Uskon, että me käytämme näitä vielä pitkään erityisesti pitkillä matkoilla, jos väsymys iskee. Näissä riittää leveys, pituus ja paino isommallekin lapselle. Näissä voi hyvin ottaa päiväunet, vaikka pituutta olisikin enemmän.

Käytössä olen huomannut muutaman miinuksen, joiden toivoisin olevan toisin. Istuinosaan ei oikein ole hyvin istuvaa lämpöpussia. Itse koin lämpöpussin tarpeettomaksi, sillä istuinosassa oli jalkasuoja, mutta joku toinen taas voisi tykätä, jolloin sopivan löytyminen on haaste. Oralla on oma lämpöpussi ja sitten ainakin Emma-merkin lämpöpussi sopii näihin. Minulla oli aina vain irrallinen peitto rattaissa jalkasuojan kanssa, kun hän nukkui talvella päiväunia rattaissa. Istuinosa ei mene täysin pystyasentoon, vaan jää vähän takakenoon, jolloin isompi lapsi ei istu kyydissä ryhdikkäästi. Oma lapseni istuu kyydissä, muttei juuri koskaan selkä selkänojaa vasten. Onneksi tukea saa jalkatuesta ja asento on hyvä. Tavaratila näissä on myös pieni. Kiinteillä etupyörillä varustetussa rungossa tilaa on enemmän. Tilaa on myös silloin enemmän, jos lapsi istuu selkä menosuuntaan. Toki monet eivät kuljeta rattailla viikon ruokaostoksia, kuten minä autottomana tein ja tavaratilan suuruus ei ole niin merkittävä asia. Muuten kyllä tykkään käyttää näitä todella paljon!

TÄSSÄ VIELÄ TIIVISTETYSTI

+ kotimaisuus

+ kiva ulkonäkö

+ isot kumirenkaat ja hyvä jousitus

+ kevyet työntää

+ tukevat

+ toimivat kaikissa maastoissa ja sääolosuhteissa

+ kääntyvät etupyörät lukituksella

+ pestävät kangasosat

+ säädettävä työntöaisa

+ helppo kasata ja koota

+ adapterin kanssa saa tuvakaukalon

+ pitkäikäiset (25kg asti)

+ varaosia on hyvin saatavilla, jos jonkin menee rikki tai katoaa

+ kahden vuoden takuu

– lämpöpussi ei istu

– istuinosa ei tule täysin pystyyn

– tavaratilaa vähän

LUE MYÖS

Esittelyssä meidän matkarattaat

4 kommenttia

Nimetön 13.8.2020 - 14:16

Kotimaisuudesta iso piste!
Eksyin myös tekstin luettuani vierailemaan Oran sivuille ja vitsi, miten ihania värejä siellä oli! Olisi kyllä vaikeud valita…
Perinteisiä Malla-rattaita ei enää näyttänyt olevan kuin tuplina, mutta sellaiset vanhat yksinkertaiset olisivat kyllä niin hienot tuolla kanttarellin värisellä kankaalla…

Vastaa
iidaafel 16.8.2020 - 14:04

Joo heillä on ihania värejä! Harmiksi vain Saga ja Onni kankaat ommellaan Suomessa. Mutta ihania kyllä! Ja sopivan vanhanaikaisia, aitoja Ora rattaita, jotka vastaa kuitenkin tämän päivän vaatimuksia!

Vastaa
Pjm 13.8.2020 - 23:27

Meidän tytöllä on samat rattaat mustikan sävyisenä. Ihan parhaat rattaat. Meillä kuljetaan paljon busseissa, kaupungissa, maastossa ym… Noilla pääsee hyvin bussin kyytiin, usein kun kuskit ei aja pysäkin reunaan. Ihmiset jää usein katsomaan kun työnnän ja pyöritän isoja rattaita yhdellä kädellä

Vastaa
iidaafel 16.8.2020 - 14:02

Samaa mieltä, koskaan ei ole tarvinnut jäädä jumiin tai miettiä pääseekö johonkin!

Vastaa

kommentoi postausta