Home » Esittelyssä Pikku toukka paksulainen -kirja

Esittelyssä Pikku toukka paksulainen -kirja

by Iida Åfeldt

Muistan sen hetken. Olin juuri aloittanut työt varhaiskasvatuksen opettajana sinä syksynä alle 3-vuotiaiden ryhmässä. Pidimme ryhmässä oman kirjan päivää, jolloin lapset saivat tuoda kotoa kirjan  mukanaan ja luimme kirjoja sitten yhdessä päiväkodilla. Yksi lapsi toi kirjan nimeltään Pikku toukka paksulainen. Kirja oli hänen suosikkinsa. Sen päivän jälkeen se on ollut myös minun suosikkini. Muistan sen hetken ja sen ensimmäisen lukukerran. Mietin miten en ole aiemmin tiennyt tästä kirjasta mitään!

Myöhemmin lähdin Englantiin, jossa työskentelin paikallisessa päiväkodissa puoli vuotta. Ensimmäinen asia, jonka tunnistin oli Pikku toukka paksulainen. Se löytyi aivan kaikkialta. Sen jälkeen olen tutustunut enemmänkin Eric Carlen tuotantoon, sillä kyseinen teos ei ole hänen ainut klassikkonsa. Hän on erittäin rakastettu lastenkirjailija, jonka värikäs ja yksinkertainen kuvitustyyli vetoaa lapsiin sekä aikuisiin.

Pikku toukka paksulainen on ilmestynyt eri versioina jo vuodesta 1969. Kirja on käännetty 66 kielelle ja Suomessakin painoksia on kertynyt melkoinen määrä. Kirjan on kirjoittanut sekä kuvittanut amerikkalainen Eric Carle. Carle on tällä hetkellä 91-vuotias ja asuu Yhdysvalloissa. Hänen kirjoistaan on tehty elokuvia, hän on voittanut useita palkintoja sekä saanut monia kunnianosoituksia työstään ja hänellä on myös oma museo. Hän on tehnyt merkittävän uran lastenkirjailijana sekä kuvittajana. Hän on kirjoittanut sekä kuvittanut yli 70 lastenkirjaa ja hänen kirjojaan on myyty yli 145 miljoona kappaletta.

Kirjan tarina ja kuvitus ovat visusti yhtä. Kirjan lukeminen on monella tapaa elämys ja itsestäni on oikeastaan aika ihana ajatus, että kirja on niin tunnettu ympäri maailman. Sitä lukiessa voi olla yhtä maailman kaikkien lasten kanssa. Tarina kertoo pienestä toukasta, joka kuoriutuu munasta. Toukka kokee itsensä hyvin nälkäiseksi ja alkaa syödä. Hän syö maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina, kunnes hän tuntee itsensä hyvin kylläiseksi. Toukka rakentaa itselleen talon, kotelon ja asettuu sinne kolmeksi viikoksi. Tullessaan ulos talostaan, toukasta on tullut upea perhoinen.

Kirjan kautta voi oppia valtavasti. Kirja myös johdattelee lapsen moniin aiheisiin ja siksi sitä varmasti käytetään hyvin paljon varhaiskasvatuksessa ja kouluissa ympäri maailman. Kirjasta voidaan oppia heldelmistä ja väreistä. Kirjan avulla voidaan tutustua perhosen elämänkaareen ja jatkaa tutustumista hyönteisiin. Kirja opettaa viikonpäiviä, ajan hahmottamista ja matematiikkaa. Hedelmiä voidaan laskea, päiviä voidaan laskea ja kirjan reikiä voidaan tunnustella pienin sormin. Kirja toimii hyvänä johdattimena myös ruokakasvatukseen ja sen avulla voidaan pohtia kylläisyyttä ja nälkää. Kirjassa on myös eri kokoisia sivuja, joka tekee siitä kiinnostavan.

Pikku toukka paksulainen on kerrassaan ihastuttava teos! Mikään Eric Carlen kirja ei ole vain kirja, vaan elämys.

-Iida

7 kommenttia

Nipsuuh 3.2.2021 - 11:04

Nämä lastenkirjapostaukset on petollisia! Viimeksi ostin sen kun synnyin kirjan, joka on aivan ihana ?. Tosin meidän 3v ei kiinnostunut yhtään, mutta ostinkin sen lähinnä juuri syntyneelle vauvallemme ❤️.

Vähän harmittelen, kun meillä on valtavasti lastenkirjoja, mutta koska suurin osa on säästetty mun lapsuudesta tai saatu lahjaksi, niin en ole itse päässyt kovin montaa ostamaan, ja kirjamme ovat vähän tylsiä ja perinteisiä tarinoita.

Vastaa
iidaafel 3.2.2021 - 11:12

EIkä, no mutta se onkin aivan yli ihana kirja! Tykkään siitä itse tosi paljon! Ja onneksi näitä kivoja kirjoja voi metsästää sitten kirjastosta!
Meillä on se ”paha” tilanne, että olen ostellut kirjoja jo ennen Eemiä aina sillä verukkeella, että ne tulee minulla työkäyttöön päiväkotiin ja onkin sitten kertynyt aika kasa :DD

Vastaa
HTN 3.2.2021 - 13:40

Saatiin tämä joululahjaksi. 10kk ikäistä lukijaa kiinnostaa erityisesti kirjassa olevat aukot, mutta muutaman kerran on luettu alusta loppuun (vaatii kyllä aikuiselta hieman eläytymistä ja sivujen päätöntä kääntelyä).

Vastaa
iidaafel 3.2.2021 - 13:51

hahah ihan kommentti! Joo voin uskoa, mutta siitä se lähtee <3 ihania lukuhetkiä!

Vastaa
Khoo 3.2.2021 - 14:03

Tämä on ihana kirja!

Löytyy muuten Youtubesta mm. Michelle Obaman lukemana, jos haluaa tutustuttaa lapsen myös englanninkieliseen versioon. 🙂

https://youtu.be/sqpWHU778_Y

Vastaa
eijal 3.2.2021 - 17:22

Ihana kirja – meillä on tämä englannin kielisenä!

Vastaa
iidaafel 3.2.2021 - 19:36

Jo tämä on!

Vastaa

kommentoi postausta