Home » Hamppulakanat valtasivat sänkyni

Hamppulakanat valtasivat sänkyni

by Iida Åfeldt

KAUPALLINEN YHETSITYÖ HEMPEA

Me olemme asuneet uudessa kodissa lähestulkoon kuukauden. Parasta täällä on oma huone. Sekä Eemillä että minulla on omat huoneet. Se tuntuu aivan ihanalta ja ehdottomasti lisää meidän perheen hyvinvointia. Nukumme molemmat omissa sängyissä, omissa huoneissamme. Se on vaikuttanut positiivisesti myös unen laatuun. Onhan tämä luksusta, sillä oma huone minulla on ollut viimeksi lapsena! Toki yksiönkin voi ajatella omana huoneena, mutta ovellinen oma tila tuntuu ihan eriltä siihen verrattuna.

Kieltämättä olo on ollut sama kuin silloin lapsena. Omasta huoneesta on valtavan ylpeä ja sitä haluaa esitellä! Olen pikkulapsen lailla innoissani omasta huoneesta ja siksi olen innolla lähteyt sisustamaan siitä sellaista minun omaa paikkaa, jossa tuntea olo rauhalliseksi ja levolliseksi. Juuri minun näköiseksi paikaksi, jonne voi hyvillä mielin kömpiä nukkumaan.

Olen aina ollut todella hyvä nukkumaan. Olen aina nukahtanut sillä hetkellä, kun olen painanut pääni tyynyyn ja herännyt aamulla herätyskelloon. Olen nukkunut tai nukahtanut mitä ihmeellisempiin paikkoihin. En ole ollut yhtään lentomatkaa täysin hereillä ja useasti olen nukahtanut bussiin menen pysäkkini ohi. OIkeastaan ennen lasta pelkäsin heräisinkö vauvan itkuun, sillä yöllinen palohälytyskään ei ole saanut minua hereille. No, se huoli osoittautui turhaksi ja oikeastaan samalla sai hyvästellä hyvät unenlahjatkin.  Kaksiossa sitä havahtui useasti eri ääniin ja pelkäsi välillä kääntää kylkeä, jottei toinen heräisi.

Siksi omat huoneet on meille hyvien yöunien mahdollistaja. Lisäksi olen halunnut tehdä monia muita asioita muuton yhteydessä, jotka vaikuttavat uneen ja nukahtamiseen. Olen halunnut luoda huoneeseeni levollisen tunnelman, joka auttaa rauhoittumaan ja näin myös nukahtamaan. Aloitin asian uusimalla meidän lakanat. Minulla on enää muutama lakanapari ja vain sellaisia, joissa oikeasti tykkään nukkua. Sellaisia lakanoita, joiden takia oikein odottaa, että saa avata päiväpeiton ja pääsee nukkumaan. Sellaiset lakanat ovat juuri kotimaisen Hempean hamppulakanat.

Muistan olleeni yötä miehellä, jolla oli futon-patja ja hamppulakanat. Ajattelin silloin, että onpa hifistelijä. Hän ylisti hamppulakanoita ja sanoi, että ne tuntuvat alkuun karkeilta, mutta pian ei voi enää muissa lakanoissa nukkua. Jännityksellä sujahdin lakanoiden väliin lähes lattian tuntumaan. Lakanat tuntuivat niin karkeilta ja pistäviltä, että ne häiritsivät unta. Ajattelin silloin, etten todellakaan hanki sellaisia!

Nyt muutama vuosi myöhemmin minulla on hamppulakanat. Ja en voi enää kuvitellakaan nukkuvani muissa lakanoissa. Kyseinen mies on ollut mielessäni useampaan kertaan, sillä hän oli ihan oikeassa! Lakanat paranevat kerta kerran jälkeen. Ne ovat viileät kesäkuumalla ja talvella ne pitävät lämpimänä. Alkuun ne tutuivat hieman karkeammilta kuin puuvillaiset lakanat. Muutaman kuukauden jälkeen siihen oli jo niin tottunut, ettei halunnut enää mitään muuta.

Tieto lakanoiden alkuperästä ja vastuullisesta valmistusketjusta, lisää ihastusta ja hyvän olon tunnetta sujahtaessaan sänkyyn. Hempea on kotimainen yritys, jonka kaikki tuotteet ommellaan Rovaniemellä ja Ivalossa. Tuotteissa käytettävä hamppukangas tulee Romaniasta. Hempean ajatus on tuoda kauneutta ja rauhaa kotiin tekstiilien avulla. Valikoimassa on kauniin sävyisiä lakanoita, tyynyliinoja ja pyyhkeitä. Sävyt ovat harmoniassa keskenään ja ovat hyvin luonnollisia, rauhallisia värejä. Juuri sellaisia, joita makuuhuoneeseen kaipaa. Itse huomaan, että oman huoneen värimaailmalla ja tekstiileillä on iso vaikutus rauhoittumiselle. Siksi olen sisustanut sen hyvin maanläheisillä ja toisiinsa sopivilla väreillä ja käyttänyt luonnonmateriaaleja. Lakanat täydentävät kokonaisuutta ja ovat osa sisustusta. Rauhallisuutta henkivä ympäristö auttaa rauhoittumaan ja valmistautumaan yöunille. Hyvin tuuletettu huone ja laventelin tuoksu siivittävät uneen.

Lakanoita ja pussilakanoita löytyy parisänkyyn, lapselle ja vauvalle. Minulla on Nangu pussilakana ja tyynyliina beigen sävyisenä. Eemin sängyssä on kauniit lasten lakanat Metsän lepo -nimiset. Kuosi on todella kaunis ja herkkä, näissä ei voi nähdä huonoja unia! Hamppu materiaalina on todella ympäristöystävällistä ja kestävää. Voisin uskoa selviäväni kahdella lakanasetillä vuosikymmeniä. Toinen olisi aina käytössä ja toinen pesussa. Muita lakanoita ei tarvita. Lisäksi lakanat paranevat vain vuosi vuodelta, ne tulevat pehmeämmiksi. Lue lisää näistä ihanista lakanoista Hempean -sivuilta ja hampusta materiaalina.

Joka ilta tunnen suurta onnellisuutta, kun astun omaan huoneeseeni ja näen sänkyni keskellä huonetta. Ei ole parempaa tunnetta, kuin tieto siitä, että sängyssä odottaa juuri vaihdetut puhtaat hamppulakanat. Oven voi laittaa kiinni ja saa tuntea olevansa tai kuvitella olevansa ihan yksin. Se pieni hetki tuntuu tärkeältä. Silti jätän oveni raolleen, jotta ne pienet varpaat voivat kipsuttaa aamulla minun viereeni ja käpertyä peiton alle hetkeksi. Vaikka on ihana nukkua yksin, niin silti odotan aina aamua, jotta saan Eemin viereeni. Hyvin nukutun yön jälkeen on parasta saada hänet lähelle, olinkin jo ehtinyt kaivata häntä!

-Iida

 

6 kommenttia

Anile11 31.5.2020 - 17:21

Hei, silitätkö/mankeloitko lakanat pesun jälkeen vai laitatko sänkyyn suoraan ? Ovatko silittämättä siistit . Hempean sivulla ohjeena on silittää hieman kosteana. Olen haaveillut pellavalakanoista jotka vain paranevat käytössä myös. Tämä voisi olla toinen vaihtoehto pellavalle.

Vastaa
iidaafel 31.5.2020 - 22:47

Minulla on nämä hamppulakanat sekä familonin pellavalakanat. Molemmat olen silittänyt, koska tykkään siitä, että menen sileisiin lakanoihin nukkumaan, mutta rypistyvät käytössä jonkin verran. Pellava akanat jopa enemmän. Mutta jos rypyt ei haittaa, niin turha silittää, rypyt toisaalta sopivat lakanoiden rosoisuuteen! Ja rypistyvät sängyssä kuitenkin!

Vastaa
Sänkyä vailla 31.5.2020 - 20:48

Hei! Mikä sänky Eemillä on? Hieno!

Vastaa
iidaafel 31.5.2020 - 22:44

Eemillä on Avaroomin sänky ja siitä olen tekemässä kaupallisen yhteistyön postausta blogiin lähiaikoina! Ihana Suomalainen käsityönä koivuvanerista tehty!

Vastaa
Taaperon äiti 5.6.2020 - 14:11

Hei,
Löysin vasta blogisi, joka vaikuttaa ihanalta. Eelin sänky on kaunis ja olen myös kiinnostunut kuulemaan siitä lisää. Olemme juuri hankkimassa taaperolle uutta sänkyä pinnasängystä jälkeen.
Ihanaa kesän jatkoa!
Elina

Vastaa
Taaperon äiti 5.6.2020 - 14:12

Korjaan Eemin sänky 🙃

Vastaa

kommentoi postausta