Viime päivät olen miettinyt sitä, kuinka kuormittava alkuvuosi on ollut. Olen elänyt sitä suorittaen ja jokainen viikko olen toiminut kuin kone odottaen aina viikonloppua vapaineen. Aamulla suorittaminen alkoi, sillä oli saatava itsensä ja lapsi ulos ovesta ajoissa, matkattava päiväkodille ja siitä töihin. Töistä hakemaan lapsi ja siitä kotiin. Kotona syödä ruoka ja aloittaa iltatoimet, syödä iltapala ja laittaa lapsi nukkumaan. Sen jälkeen piti aloittaa seuraavan päivän tekeminen, eli tehdä ruoka valmiiksi, laittaa molempien vaatteet valmiiksi ulkovaatteita myöten, pakata reput, tehdä aamupalat ja välipalat valmiiksi jääkaappiin. Vähän blogin kirjoitusta ja sitten kävin nukkumaan vain aloittaakseen saman aamulla uudelleen. Siinä jotenkin huomasi sen, että yksinhuoltaja tarvitsee lähelleen muita. Yksin ei kukaan jaksa. Tai jaksaa, kun on pakko, ainakin rajallisen aikaa, mutta jokin kärsii.
Omalla kohdallani kärsi oma hyvinvointi. En oikeastaan välittänyt mitä tulin syöneeksi. Työpaikan kahvihuoneessa otin kakkua, pari suklaata, mitä nyt milloinkin oli tarjolla, söin muutaman näkkärin silloin tällöin vaikka olin kylläinen ja otin välipalalla lapsilta ylijääneitä syömisiä, jottei ne menisi roskiin. Koko ajan olin syömässä jotain ja joka päivä tuntui hyvältä syyltä palkita itsensä herkuilla tai sushi-aterialla. Yöunet kärsivät myös, illat venyivät myöhäisiksi ja todella olisin toivonut saavani lisää tunteja vuorokauteen. Kävin nukkumaan puolilta öin ja aina kuudelta aamulla oli noustava, ellei Eemi ollut herätellyt jo aiemmin. Väsymys ja turvotus ovat olleet läsnä pitkään, oikea noidankehä. Väsyneenä syö huonosti, ei ole aikaa liikunnalle, jos työmatkoja ei lasketa ja hiilihydraattipitoinen ravinto väsyttää lisää. En ole myöskään jaksanut antaa itsestäni muille, en ole saanut pidettyä yhteyttä ystäviin niin paljon kuin olisin halunnut ja olen äksyillyt perheelle.
Vaikka vakituisesta työstä irtisanoutuminen on tuntunut hurjalta teolta, on se tiputtanut paljon painoa harteiltani. Kerroin blogissani taannoin, että työurani varhaiskastuksessa päättyi toistaiseksi ja minä jään ainoastaan kirjoittamaan blogiani yrittäjänä. Sain kommenttia:”Blogin lukeminen loppunee omalta osaltani tähän, koska ammattimaisen bloggaajan elämä ei mielestäni vaikuta seuraamisen arvoiselta”. Tiedän, ettei kommentin lähettäjä ole varmasti ainoa, joka ajattelee kyseisellä tavalla. Toki minua harmittaa, että ratkaisuni varmasti vie lukijoita mennessään, mutta voin ymmärtää kyseistä päätöstä. Onhan se totta, että lukijan on paljon helpompi samaistua sellaiseen henkilöön, jonka elämä muistuttaa hänen omaansa. Valtaosa käy fyysisesti töissä tai on palkkatöissä. Yrittäjän ja erityisesti bloggaajan työ voi tuntua hyvin kaukaiselta omaan elämäntilanteeseen, eikä ole mitään mihin samaistua ja miksi seurata. Toisaalta toivon, että minusta voi löytää muilta elämän osa-alueilta samaistumispintaa. Olenhan muutakin kuin työ.
Todellisuus on se, että minun oli valittava kahden työn väliltä. Huomasin aika pian, että en vain pystyisi tehdä kahta työtä samaa aikaa, vaikka kuvittelin niin setelit silmissä kiiluen. Oli valittava jompi kumpi. Nyt valinta osui bloggaamiseen, sillä koen sen sopivan paremmin elämäntilanteeseeni, jossa olen yksin pienen lapsen kanssa ja kaikki vastuu arjesta on minulla. En usko, että tämä on työni vielä muutaman vuoden päästä, mutta juuri nyt se tarjoaa sitä mitä kaipaan. Aikaa oman lapsen kanssa, lyhyemmät hoitopäivät lapselle, aikaa pitää huolta itsestäni, vapautta määrittää omat työajat ja työpäivät. Ennen kaikkea jaksaa olla äitinä työpäivän jälkeen!
Tietysti sain pienen stressin aikaan, että mitähän sitten, jos monet jättävät blogini lukemisen tähän. Mutta todellisuudessa se on heidän tappio. Koska minä olen onnellisempi nyt, olo on niin paljon kevyempi ja tiedän, että se sisältä lähtevä hyvä tulee näkymään blogissakin! Ihanaa saada elokuusta panostaa vain tähän ja tehdä yhtä asiaa täysillä!
-Iida
KUVAT // Sasa Villa
23 kommenttia
En usko, että seuraajamääräsi tippuu. Olet jollain lailla poikkeuksellisen aito, avoin ja rehellinen bloggaaja (tai se on ainakin oma mielikuvani sinusta) ja siksi uskon seuraajia riittävän.
Itse yleensä skippaan (kaikkien) yhteistyöpostaukset, mutta lueskelen ilolla näitä muita, vaikka 62-vuotiaana mummona ei niin kamalasti sitä samaistumispintaa olekaan.
Onnea valitsemallesi tielle!
Voi kiitos sanoistasi! Toivotaan, että se aitous on se oma valttikortti alallalla! Ihanaa kesää <3
Mun mielestä enemmänkin lukijana on uuvuttavaa lukea arjesta, joka kuulostaa omaan korvaan todella rankalta ja siltä, ettei bloggaaja itse voi hyvin monen tahon ristipaineessa.
Ja onhan bloggaajankin työssä samoja elementtejä kuin normaalissa palkkatyössä; palavereja, asiakkaiden kohtaamista, sähköposteja ja projektien suunnittelua. Erona on vaan ehkä se, että bloggaajana saat itse päättää kaikesta – niinkuin kuka tahansa yrittäjä. En ymmärrä miten tämä voi häiritä ketään niin paljon, että lopettaisi seuraamisen? Ihminenhän se on tärkein, ei ihmisen ammatti.
Kiitos, olipa hyvin sanottu ja mahtavaa, että oot noin ymmärtäväinen. Sillä kyllä tässäkin työssä on monia samaistuttavia juttuja! Lisäksi en oistaan ikinä ole puhunut työni sisällöstä varhaiskasvatuksessa vaitiolovelvollisuuden takia, mutta ammattimaisia juttuja kirjoitan varmasti edelleenkin! ELi sitä kautta voi edelleen samaistua myös siihen.
Ihania kuvia sinusta! En tiedä miksi ammattisi muutos saisi lukijat kaikkoamaan, olet kuitenkin silti sama ihminen kuin ennen, eikä ihminen ole yhtä kuin työnsä. Tsemppiä sinulle tulevaan. Terkuin, seuraajasi nyt ja aina
Kiitos sinulle <3 Aivan ihana kuulla, että olet siellä!
Kaikkea ihanaa sulle! Vaikka jotkut ihmiset sit lopettaa seuraamisen, tulee varmasti uusia seuraajia, joita sun uusi elämäntilanne kiinnostaa. esim. minulle henkilökohtaisesti lapsiaiheet ovat todella vieraita, mutta mä silti mielelläni luen niitäkin, koska tykkään sun tyylistä kirjoittaa ja muutenkin susta 🙂 <3 itse ainakin odotan innolla uutta sisältöä ja ajatuksia bloggaamiseen ja yrittäjyyteen liittyen 🙂
Voi kiitos paljon!! <3
Itse ajattelin just toisinpäin, että hyvä kun lopetit niin ehdit paremmin bloggaamaan (vaikka tämä nykyinen blogi ja somemäärä onkin mielestäni ihan riittävä) 🙂 Ainoastaan pieni huoli on siitä, että tuleeko tästä mainosblogi eli pelkkää kaupallista yhteistyötä kaikki… mutta kukaan ei tietenkään pakota lukemaan niitäkään jossei kiinnosta!
Mulle tässä elämänmuutoksessasi on itse asiassa paljonkin samaistuttavaa, vaikka en ikinä alkaisi somehenkilöksi enkä muuttaisi Helsingistä 😀 Mutta samaistun tuohon rohkeiden muutosten tekoon, uuteen alkuun, omannäköisen elämän luomiseen – life is what you make of it!
Arvostan myös suuresti, että nuorena ihmisenä olet jo ymmärtänyt ”nöyrtyä” tosiasioiden edessä ja puhut avoimesti siitä, miten äitisi oli oikeassa ehdottaessa muuttoa kotipaikkakunnallesi ja miten sinne muutto tuntuu hyvältä vaikka joskus vannoit ettei ikinä. Hienoa, että uskallat myös sanoa näin! (Ja ei, en ole äitisi kaveri :D)
Hyvä tästä tulee! Tai siis on jo.
Kiitos todella paljon! Itse en usko, että kaupalliset yhteistyöt suuresti lisääntyy, nyt niitä on ollut blogissa noin 1-4 kpl kuukaudessa ja se on aika sopiva. En itsekään oikeasti halua blogin olevan vain mainoksia. Toivon, että saisin pitkäaikaisia yhteistöitä itselleni sopivien yritysten kanssa, jolloin kaupallista sisältöä ei olisi niin paljon niin monen kanssa.
Ja kiitos, että olet siellä ja tsemppaat! Hyvä tämä todella on jo nyt <3 Ihanaa kesää!
Olet rohkea, kun uskalsit hypätä pois oravanpyörästä! Ja muuttaa nykyiseen tilanteeseesi paremmin sopivaan paikkaan (itse lähtisin Helsingistä sekunnissa, jos vaan voisin)! Minua ahdisti lukea, miten tiukilla olit koko ajan aikataulutetussa arjessa. Tuli suorastaan paha mieli. Olen iloinen puolestasi ja uskon, että vapaus kirjoittaa ja luoda tulee näkymään myös blogissa (toki luin kaikki postisi ennenkin). Varmasti suurin osa lukijoista ei katoa minnekään ja uusiakin tulee kyllä! Onnea uuteen elämään ja ihanaa alkukesää!! <3
Kiitos sun snaoista! Olen itse todella tyytyväinen ja onnellinen, niin hyvä päätös! Iloa kesääsi <3
Eipä pysty ymmärtämään, miksi jotkut lopettaisivat seuraamisesi päätöksesi takia. Minusta töistä irtisanoutuminen ja yrittäjäksi alkaminen, omaan unelmaan uskominen on inspiroivaa! Toivon, että ratkaisu olisi teille paras ja menestyisit.
Voi ihanaa, että näet asian noin!
Hei Ihana Iida <3
Olet todella rohkea nainen ja sinulla on ihana blogi! Kaikkea hyvää sinulle ja Eemille<3
Voi kiitos, ihana kuulla! Valoa kesään <3
Hupaisa kommentti. Jos seuraaminen loppuu, pitääkö siitä erikseen ilmoittaa dramaattisesti ja aiheuttaa pahaa mieltä? Tuskin kommentoija edes lopettaa seuraamistasi, ja vaikka lopettaisi, niin mitä sitten. Uusia lukijoita tulee ihan varmasti 🙂 kiitos ja hyvää kesää!
Sanos muuta, hieman hupaisa tosiaan! Toivotaan, että uusiakin lukijoita tulee 🙂 Ihanaa kesää <3
Ihan typerä kommentti lukijalta. Nimenomaan oma hyvinvointi edellä ja työ se on bloggaaminenkin jos siitä työn saa tehtyä, kuten sinä olet siitä saanut tehtyä. Ja samaistua voi niin monella osa-alueella, että jos varhaiskasvatustyö oli ainoa miksi sinua seurasi niin selvä sitten. Kaikkea hyvää ja onnea paljon! 🙂
Voi kiitos paljon!
Olen niin onnellinen puolestasi! Varhaiskasvatuksessa työskentelevänä pienen lapsen äitinä tiedän mistä puhut. Se työ vaatii niin kovaa joustamista ja vie usein aivan liikaa mehuja, jotta jaksaisi vielä kotonakin olla läsnäoleva äiti niin paljon kuin haluaisi. En tajua miten jaksoit kahta työtä ja vielä yksinhuoltajana ja pitkillä matkoilla kuorrutettuna. Mielestäni fiksuja elämänmuutoksia tähän kohtaan, muutto ja työn vaihdos!
Olet kiinnostava persoona, jolla on mukaansatempaava tyyli kirjoittaa, en usko että lukijat häipyvät. Pikemminkin päin vastoin. Ihanaa kesää teidän perheeseen ja onnea uuden taipaleen alkuun! Täällä meitä sun lukijoita ja tsemppaajia on paljon!
Kiitos todella paljon sun kommentista! Tulipa hyvä mieli ja ihana kuulla toiselta samsasa tilanteessa olevalta ajatuksia. Jos ei työskentele alalla niin ei voi kyllä ymmärtääkkään mitä se vaatii! Voimia sinulle ja valoa kesään <3
Onnea uudelle polulle! 🙂 Äläkä välitä lukijan kommentista – sinä tiedät, mikä sinulle sopii <3
Saako kysyä, mistä tuo ihana neule on?