Home » Hei, olen Iida, 24-vuotias ja asun äidillä!

Hei, olen Iida, 24-vuotias ja asun äidillä!

by Iida Åfeldt

Asun äitini luona. Asia hävettää ja nolottaa todella paljon. Stuff about -blogissa tuli vastaan teksti ostikolla: Vanhempien nurkissa lojuvat kaksikymppiset. Pelkkä otsikko sai hiukseni pystyyn, vaikka itse tekstin kanssa olin samaa mieltä. Olenko minä vanhempien nurkissa asuva kaksikymppinen? No perjaatteessa kai olen, paitsi, että käyn sentään töissä. Neljän itsenäisen vuoden jälkeen, olen tullut tähän pisteeseen, että olen takaisin kotona. Nolon tästä toki tekee se, että kotona asuminen tällä iällä ei ole yleisesti hyväksytävää. Tai siltä se tuntuu. Meillä asuu kotona vielä kolme teini-ikäistä sisarustani, jos asia ei ollut minusta ollut jo tarpeeksi noloa, niin he kyllä jaksavat muistuttaa sen noloudesta. Yritän perustella asiaa itselleni jatkuvasti. Kyseessähän on väliaikainen ratkaisu.

DSC_0316.JPG

Minusta Suomessa yleisesti vallitsee käsitys, että täysi-ikäisenä olisi hyvä lähteä omilleen. Ainakin kotoa on hyvä muuttaa pian, eikä jäädä vanhempien jalkoihin lorvimaan. Arvostamme kovin itsenäisyyttä. Päiväkotityössä pieni lapsi pärjää paremmin, mitä itsenäisempi on. On osattava monia asioita itse ja siihen kannustetaan ja tuetaan. Sitä pidetään hyvänä asiana, että jo pieni lapsi on omatoiminen ja pärjää arkisista toimistaan itsenäisesti. Jos näin ei olisi, nousisi huoli. Lasta ei saa passata tai auttaa, se voisi mennä pilalle. Aika nuorena sitä siis jo joutuu selviämään paljosta itse. Näin luonnollisesti vanhemmat vähän jo työntävät pois kotoa, kun tulee täysikäiseksi. Itsenäisyys on hyve, kaikesta selvitään itse ja apua ei pyydetä. Minä muutin pois juurikin 18-vuotiaana. Halusin vain muuttaa, kun se nyt vähän kuului juttuun, nuoren aikuisen tulee itsenäistyä, oppia elämää ja huolehtia omasta taloudestaan. Ensimmäinen vuosi oli vaikea. Olisin halunnut asua kotona, enkä olla yksin yksiössäni, mutta oli itsenäistyttävä. Kaveritkin olivat jo muuttaneet omilleen.

DSC_0323.JPG

Matkustaessani ja ollessani pitkiäkin aikoja Italiassa asia oli täysin toinen. He suorastaan säälivät minua, kun asun yksin, ihmettelivät sitä suureen ääneen. Italiassa on tyypillistä, että lapset asuvat kotona siihen asti, että menevät naimisiin. Vaikka yleisesti vitsaillaan italialaisista mammanpojista, myös tytöt asuvat pitkään kotona. Maassa on toki huono työtilanne, jonka vuoksi nuorilla ei ole työtä. Monet asuvat kotona, hoitavat perheen yritystä tai käyvät opiskelemassa asuen kotona. Omilleen muuttaminen on erikoista, mutta ei perheen kanssa asuminen. Perheet säästävät lapsiensa tulevaisuutta varten ja usein sopivan kumppanin löydyttyä muutetaan yhdessä asumaan, jolloin ikää kotoolta poismuuttajilla voi olla jo reilusti. Yksin asuminen nähdään surullisena asiana. Ollessani myös Britanniassa, huomasin, että nuoret asuivat pidempään kotona kuin Suomessa. Suurin osa työkavereistani Britanniassa asuivat kotonaan, vaikka olivat kaksikymppisiä. Joillakin oli myös omia lapsia ja he asuivat jopa miesystävänsä kanssa vanhempien luona.

Miksi vanhempien luona asuminen on Suomessa sitten niin väheksyttävä asia? Olen itsekin monen monta kertaa ajatellut, etten koskaan mene treffeille miehen kanssa, joka asuu vielä kotona. No nyt olen sitten itse se nainen, joka asuu kotona.  Harva nuori aikuinen kuitenkaan lorvii vanhemmillaan. Yksin asuminen on hintavaa, vuokrat ovat pääkaupunkiseudulla todella korkeita, jonka lisäksi on vielä muita asumiskuluja. Jos ei ole tarvetta muuttaa, niin miksi ei asuisi kotona. Moni varmasti osallistuu kotona kodinhoitoon, siivoukseen ja ruuanlaittoon, työssäkäyvä voi myös sovitusti maksaa asumisestaan. Kotona on hyvä harjoitella itsenäistymistä ja säästää rahaa, jota yksin eläminen sitten vaatii.

DSC_0319.JPG

Itse, kun olen paluumuttajana kotona, niin tällä kertaa en kiirehdi muuton suhteen. Toki äiti sitä varmasti toivoo, huomaan tekeväni äitini elämästä vaikeaa. Olen juurikin sitä mieltä, että aikuisen kotona asuvan tulee osallistua kodinhoitoon, ruuanlaittoon ja mahdollisuuksien mukaan menoihin, mutten vain aina muista toimia tämä ajatus mielessä. Tunnun enemmän aiheuttavan sotkua kuin ehdin siivota. En saa pestä pyykkejä, jottei ne varjäänny. Valkoisella ruokapöydällä on tabletit suojaamassa pöytää, mutta minulla on tabletin päällä tabletti, jotta en sotke tablettia. Äiti usein pyytää tekemään moniakin asioita ja vastaan ”joo joo”, mutta todellisuudessa en edes kuunnellut mitä hän sanoi. Toisinaan kuuntelen, eilen hän pyysi laittamaan pesukoneen päälle ja siivoomaan astiat keittiöstä. Kun äiti tuli töistä, muistin, etten ollut tehnyt kumpaakaan asiaa, kun olin unohtanut. Äiti tykkäisi, että olisi siistiä ja asiat järjestyksessä. Hänestä ei ole mukavaa, että 24-vuotiasta pitää muistuttaa tavaroiden oikealle paikalle laittamisesta, kun 17-vuotiasta siskoanikaan ei tarvitse. Äiti haluaa, että kaikki tehdään nyt ja heti, yksin asuessa kun pystyi päättää tekevänsä kohta.

Toki haaveilen muutosta takaisin omilleni. Toistaiseksi olen ollut riipuvainen saamastani avusta, sillä Eglannista paluun jälkeen en olisi voinut muuttaa kalliiseen vuokra-asuntoon ja hankkia kaikkia kalusteita juuri myymieni tilalle. Nyt toivon säästäväni sen verran, että voin taas muuttaa. Se, että minulla on kuitenkin koti, johon palata myös elämänkriisin yllättäessä, on suurin kiitollisuuden aihe tällä hetkellä. Koti on aina koti ja itselleni aina tärkeä. Yksin kyllä ehtii asua. Kiitos äiti!

-Iida

 

 

14 kommenttia

Taru Mari 4.11.2016 - 18:11

Luithan myös tekstini? 🙂 Olen samaa mieltä kanssasi, vaikka otsikko antoi olettaa ehkä muuta. 😀 On mielestäni siis ookoo asua parikymppisenä vanhempien luona. 🙂

Vastaa
Iidaafel 4.11.2016 - 22:21

Luin tekstisi! Ja olen sen kanssa samaa mieltä!! Tosin menin lukemaan otsikon takia, sisällön kanssa samaa mieltä ja jäin asiaa pohtimaan! Kiitos hyvästä tekstistä!

Vastaa
Iidaafel 4.11.2016 - 22:39

Muokkasin vähän tekstiä, niin asia tulee paremmin selville! Olin vähän huonosti sen muotoillut!

Vastaa
Taru Mari 5.11.2016 - 10:17

🙂

Vastaa
Kiti 4.11.2016 - 20:01

Itsenäisyyden ja pärjäämisen kulttuuri on masentavaa. Ihailen juurikin noita italialaisia ja esim. espanjalaisia siitä, miten läheisiä perheet ja sukulaiset ovat keskenään.

Itse asun mieheni kanssa paritalossa, jonka toisessa puoliskossa asuvat appivanhempani. Meillä on yhteinen piha sekä saunaosasto. Monet ihmettelevät, miten tulemme toimeen, eikö tule riitaa. Itse ihmettelen, miten vieraantuneita ihmiset alkavat olla toisistaan, jos ei edes omia perheenjäseniään kestä. 😀

Tämä hetki ei ole koko elämä. Ja toisten asumisjärjestelyiden ei pitäisi olla kenenkään muun ongelma. Itsekin asuin aika pitkään ”kotona” eli vanhempieni luona. 🙂

Vastaa
Iidaafel 4.11.2016 - 22:26

Samaa mieltä kanssasi!! Perhe on Suomessa todella tiivistynyt käsitys. Ja se on totta, että appivanhempia pidetään jo valmiiksi jotenkin hankalina ja kamalina, vaikka välit voisivat olla todella hyvät. Jokaisen anopin vaan kuuluu olla hirveä. 

Hienoa, että tulette toimeen! Itsekin tulen perheeni kanssa hyvin toimeen ja viihdyn kotona, mutta totta sekin, että tämä hetki ei ole koko elämä!

Vastaa
Vierailija 6.11.2016 - 21:30

Hauska miten erilaisia tilanteet voi olla! Itse muutin heti 16 vuotiaana pois äidin helmoista, kun menin amikseen. Toki nyt olen jo 28v, mutta missään kohtaa en olisi voinut kuvitella muuttavani takaisin äidin luo, vaikka joitakin vuosia meni aika varattomanakin. Mutta ymmärrän täysin että esim säästösyistä muuttaa takaisin vanhemmilleen, ja miksei, etenkin jos tilaa riittää ja tulee hyvin toimeen 🙂

Vastaa
Iidaafel 7.11.2016 - 13:57

Kiitos kommentista! Se on totta, että tilanteet on erilaisia ja jokaisella on varmasti erilainen suhde vanhempiin. Itselläni tämä oli luonnollinen vaihtoehto, sillä palasin ulkomailta ja minulla ei ollut työtä, joten en olisi voinut oikein muuallekaan muuttaa.

Vastaa
chaura 7.11.2016 - 12:46

Hyvä teksti! Olen samaa mieltä siitä, että nuoren aikuisen kotona asumisella on nykyään Suomessa vähän sellainen peräkammarinpoika -leima, ihan turhaan. Eri asia ovat sellaiset vanhempien nurkissa ”lorvivat” aikuiset, jotka eivät osallistu millään lailla huushollin pyörittämiseen.

Itse olen palannut useaan kertaan vanhempieni nurkkiin useista eri syistä, aina väliaikaisesti mutta usein kuitenkin kuukausiksi: muutaman kerran aviomiehen kanssa, ja viimeisimmän kerran menneenä kesänä puolison JA lapsen kanssa 😀 Samaan aikaan ystävänikin muutti tilapäisesti evakkoon vanhemmilleen lapsien kanssa muuton takia, ja nauroimme että kylläpä äidit kiittävät kun tyttäret tulevat vielä lapsineenkin nurkkiin pyörimään. Oikeasti olen kyllä kiitollinen, että vanhempani ovat aina toivottaneet meidät avosylin takaisin, kunhan osallistumme osaltamme emmekä tule vain passattaviksi (siis asuessamme heillä). Vuokraa ei  tarvitse maksaa mutta ruoanlaittoon, kaupassakäyntiin ja siivoamiseen osallistuminen on itsestäänselvää. Onhan se toki eri asia asua vanhempien nurkissa kuin omassa asunnossa, kun ei saa itse päättää eikä määrätä asioista, mutta toisaalta molemmat osapuolet myös saavat paljon irti siitä ajasta ja parhaimmillaan oppivatkin toisiltaan jotain uutta, kunhan vanhemmat muistavat lapsensa olevan jo aikuinen, eivätkä kohtele häntä kuin teiniä – silloin taantuu helposti itse teiniksi, joka odottaa äidin siivoavan jäljet. 

Vastaa
Iidaafel 7.11.2016 - 14:03

Kiitos kommentistasi! Onpa mukava kuulla sinun kokemuksistasi! Olet täysin oikeassa!  Asenne vasrmasti tuollaisissa tilanteissa vaikuttaa, itsekin olen äitini kanssa suhtautunut tähän omaan tilanteeseeni todella hyvin. Yhteiset säännöt, ruokakaupassa käyntiä ja osallistumista. Silloin ei käy kellekään liian raskaaksi.

Vastaa
Elinamaikki 29.11.2016 - 14:56

Löysin blogisi ja tämän tekstin sattumalta, halusin kommentoida koska tilanteeni on aika samanlainen. Asun itsekin edelleen porukoillani, ainakin virallisesti. Muutin pari vuotta sitten omaan kämppään, vaikka en todellakaan ollut siihen millään lailla valmis. Se nyt vain oli tehtävä, koska niin vain tuntui kuuluvan tehdä. Olin ensimmäistä kertaa muuttaessani jo 20 vuotias ja tunsin olevani todellatodella vauva kun edelleen asuin lapsuudenkodissani. Vuokrasopimukseni kuitenkin loppui ja siinä tilanteessa tuntui luontevalta vaihtoehdolta muuttaa takaisin porukoille. Siellä olen nyt sitten asustellut ja toisinaan mietin, että onpa noloa. Viihtyisin varmasti hyvin Italiassa, jossa saisin asua vanhempieni luona eikä kukaan katsoisi minua kieroon sen takia 😀 en tiedä miksi suomessa korostetaan itsenäistymistä niin paljon, minusta on kivempaa olla ihmisten ympäröimänä kuin yksin jossakin pienessä yksiössä.

Vastaa
Elinamaikki 29.11.2016 - 14:58

Lisäyksenä, olen siis tällä hetkellä 23 vuotias 🙂

Vastaa
Iidaafel 29.11.2016 - 19:33

Mukava, kun eksyit blogiini ja kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että joku voi samaistua ja jakaa kokemuksen tilanteestani! Täällä kyllä korustuu aivan liikaa itsenäistyminen aikaisin. Minä viihdyn perheeni luona, vaikka asia alkuun nolotti. Toisaalta on hienoa, että on perhe johon on tervetullut ja voi palata! Yksin ehtii kyllä asua!

Vastaa
Namusia naisia katsastan, moottoripyörällä ratsastan – Suvi-Pilvi Inkeroinen 20.1.2022 - 17:20

[…] voinut muuttaa kalliiseen vuokra-asuntoon ja hankkia kaikkia kalusteita juuri myymieni tilalle.” (23)Kuten Iidankin tapauksessa, Italiassa suurin osa vanhempiensa huomiin jäävistä tekee ratkaisunsa […]

Vastaa

kommentoi postausta