Home » Hiustyylit

Hiustyylit

by Iida Åfeldt

PITKÄT HIUKSET

Minulla on elämässäni ollut ennemmän lyhyt hiusmalli kuin pitkä. En ole koskaan värjännyt hiuksiani, joten ainoa muutos mitä hiuksiin voi tehdä on leikkaus. Siksi lähes aina kasvatettuani hiuksia tovin pitkiksi, olen taas halunnut lyhyemmät hiukset. Eri mittaiset polkkamallit ja pitkät hiukset ovat vuorotelleet. Pisimmillään hiukseni ovat olleet raskausaikana. Viimeinen kuva on viime kesältä, jolloin minulla oli viimeksi pitkä tukka.

 POLKKATUKKA

Tuntuu, että minulla on ollut AINA polkkatukka. Kuvat tosin todistavat sen vääräksi ja on se joskus ollut myös pitkä. Koko lapsuuden minulla on ollut polkka tai olkapäille ylettyvät hiukset, jonka toki kruunasi otsatukka.

Kouluaikaisia hiusmalleja voi ihailla postauksessani Koulukuvia.

Minulle sopii todella hyvin lyhyt hiusmalli. Se korostaa kauniisti kasvojani. Silti olen aikuisena aina halunnut kasvattaa hiuksia.  Kuitenkaan en ole jaksanut kauaa katella pitkiksi kasvatettuja hiuksia, vaan olen halunnut jotain uutta. Se uusi on sitten aina ollut lyhyemmät hiukset. Raskausaikana hiukset leikattiin long bob -tyyliin. Ajattelin, että lyhyeiden hiusten kanssa on helpompaa ja eivät ole vauvan naamalla. Sama homma oli 1,5 vuotta myöhemmin, kun palasin hoitovapaalta töihin päiväkotiin. Halusin taas long bobin. Kasvattelin niitä koko viime vuoden, kunnes loppuvuodesta hiukset lyhenivät kunnolla ja kertaalleen niitä on senkin jälkeen leikattu. Nyt tekisi taas mieli kasvattaa, heheh!

KIHARAT

Kuinka rakastankaan kiharoita! Lapsena äiti aina kiharsi kihartimella hiukseni juhliin. Taisin olla yläasteella, kun sain keraamisen ghd-raudan, jolla pystyi suoristamaan ja kihartamaan hiuksia. Innostuin siitä todella paljon ja aloin tehdä erilaisia kampauksia. Tein pientä korvausta vastaan kavereille rippijuhliin kiharat ja myöhemmin tein monena vuonna vanhojentanssikampauksia.

Nykyään kiharat eivät pysy hiuksissani edes viittä minuuttia. Sen vuoksi en ole pariin vuoteen kiharia tehnyt. Tai olen montakin kertaa ja todennut sen aivan turhaksi. Ennen raskautta hiukseni olivat taipuisat ja kihartuivat todella hyvin. Kiharat pysyi hiuksissa päiviä. Raskaus muutti hiuslaatuani ja nykyään se on aivan piikkisuora. Hiuksiani on koittanut kihartaa niin parturi-kampaaja äitini kuin useampi muukin ammattilainen. Ja joka kerta aivan sama juttu! Kiharat lässähtävät nopeasti.

       KÄKKÄRÄKIHARAT

Siis näitä olen tehnyt ja kauan! Varmasti jo ala-asteelta. Usein äiti teki minulle kosteisiin hiuksiin lettejä ja aamulla niistä sai ihanat kiharat. Itse en silloin osannut lettejä itselleni tehdä, joten pyörittelin kosteita hiussuortuvia nutturoiksi. Kiinnitin nutturat ponnareilla ja pidin yön yli. Aamulla, kun avasin kaikki nutturat, oli hiukseni käkkärällä.

Rakastin käkkäräkiharoita, sillä ne toimivat tosi hyvänä pohjana myös muille kampauksille. Nykyään nämäkin lässähtävät todella äkkiä, mutta toimivat kuvauksissa hetken aikaa.

    PONNARI

Tämä on niin vakio.Rakastan ponnarikampausta pitkissä hiuksissa. Se on todella tyylikäs ja menee juhlalookkiin ihan kampauksesta.

Jos hiukseni alkavat olla päivästä ja viikosta toiseen ponnarilla, tarkoittaa se minun kohdallani sitä, että jotain on tehtävä. Vaikka ponnari on toimiva, on se minulle myös merkki siitä, että pitkät hiukset tympii ja lyhyet hiukset ovat taas tervetulleet. Silloin en voi turvautua ponnariin, sillä lyhyet hiukset eivät aina mene ponnarille. Vaan saa keksi muita tapoja laittaa hiuksia!

  KAMPAUKSET

Innostuin yläasteikäisenä tekemään kampauksia ja lukiossa tein vanhojentanssikampauksia parina vuonna kavereille. Sen jälkeen olen tehnyt kampauksia sukulaisille ja ystäville eri tilaisuuksiin ja juhliin. Jostain syystä tämä jäänyt!

Itselleni olen aina tykännyt tehdä niskakampauksia, kuten lettikruunuja. Tykkään myös kiepsuttaa hiukseni kampaukseksi. Se on tosi nopea ja helppo arkikampaus, johon olen tykästynyt.

         NUTTURA

Pikkumyynuttura on vakiokampaukseni ja koen sen osaltaan tavaramerkikseni. Omaksuin päälaelle tehtävän nutturan lukiossa. Kävin Kallion ilmaisutaidon lukiossa, jossa kampaus oli selvästi trendikäs. Nutturan piti olla huoleton ja näyttää siltä, että se oli vain hutaistu päähän. Sittemmin olen tehnyt sileitä ja tyyliteltyjä nutturoita ja erilaisia nutturakampauksia. Tällä hetkellä en saa hiuksiani nutturalle, mutta osittainen nuttura onneksi onnistuu kuten viimeisessä kuvassa!

PANNAT

Viimeisen vuoden aikana olen aivan hullaantunut pantoihin! Muistan pannat kyllä sieltä 90-luvulta ja silloin ajattelin, etten kyllä enää käytä. Ja tässä sitä ollaan! Näin se muoti kiertää. Isot hiusdonitsit ja pannat ovat takaisin. Pannat ja hiusasusteet muutenkin tuovat ilmettä tyyliin. Minulla kun hiukset ovat kohtuullisen samanlaiset aina, niin pannat tuovat kivaa vaihtelua hiustyyliin.

Kurkkaa millaisia hiusasusteita minulta löytyy, olen esitellut ne blogissa aiemmin tässä postauksessa!

Mistä te tykkäätte eniten? Pitkä vai lyhyt?

-Iida

16 kommenttia

MeriK 25.4.2021 - 21:55

Vau sun oma väri on toooodella kaunis!

Sori vähän hassu kommentti, mutta suorastaan innostuin, kun luin, että hiuksesi ovat raskauden jälkeen kasvaneet aiempaan verrattuna suorempana, koska en ole kuullut tai lukenut aiemmin näin käyneen kenellekään ja itselläni tapahtui aivan samoin! Hius kasvaa todella suorana, suorastaan liiskana päätä pitkin. Tämä oli minusta ihan tosi outoa. Imetyksen loputtua toiselle puolelle päätä on ohimoille alkanut kasvaa kiharana, muualle ei.

Vastaa
iidaafel 25.4.2021 - 21:59

Hei kiitos!!

Ja eikä, sullakin! Joo mulla on aivan liiska suora, hiukset näyttää tosi ohuilta myös sen vuoksi.

Vastaa
Riina V 25.4.2021 - 22:33

Sä oot niin upea! ?

Vastaa
iidaafel 25.4.2021 - 23:23

Voi kiitos❤️❤️❤️

Vastaa
Pammpula 26.4.2021 - 06:50

Sulle sopii kyllä niin pitkä kuin lyhyt! Kaunis olet.

Vastaa
iidaafel 26.4.2021 - 10:51

Voi kiitos❤️

Vastaa
Katski 26.4.2021 - 09:13

Sulle sopii kyllä hiustyyli kuin -tyyli, upeat hiukset ja sinä joka tapauksessa! ? Mutta ehkä eniten viehättää toi skarppi polkka, se on sellainen hiustyyli joka erityisen hyvin toimii ja imartelee useimmilla. Myös kiharat niin ihanat, tosi sääli ettei ne enää pysy!

Itsellä ollut iät ja ajat rinnan alle ulottuvat hiukset, ja uskon että vähän skarpimpi ja lyhyempi malli näyttäisi paremmalta, mutta pitkähiuksisuus on niin tiukasti omassa identiteetissä etten vaan tahdo edes kokeillakseni leikata ? Onneksi nämä on kuitenkin terveet ja hyväkuntoiset, ja pysyvät siistin näköisinä kun muutaman kuukauden välein vähän latvoja tasaa.

Vastaa
iidaafel 26.4.2021 - 17:57

Kiitos! Ja ymmärrän tosi hyvin, hiukset on tosi iso osa identiteettiä kyllä!

Vastaa
Torey 26.4.2021 - 10:07

Sulle sopii kyllä hyvin kaikenlaiset hiukset, ja toi sun oma väri on aivan ihana! ?

Mulla on ollut lyhyttä ja pitkää tukkaa, molemmat sopii, mutta olo on kotoisampi pitkissä. ?

https://naissanelioissa.wordpress.com/

Vastaa
iidaafel 26.4.2021 - 17:56

Kiitti Ida! Samaa mieltä, milemmat sopii!
Sulla pitkät on kyllä kivat vaikka oon tykännyt myös lyhyistä. Tärkeintä, että itse viihtyy!

Vastaa
Nimetön 26.4.2021 - 10:44

Molemmat pituudet sopivat kauniisti! Muutenkin aina ihailen, kuinka upeasti osaat valita väreihisi sopivia vaatteita ja asusteita. Olet todella kaunis!

Vastaa
iidaafel 26.4.2021 - 17:55

Ihanasti sanottu, kiitos!

Vastaa
EmppuOmppu 26.4.2021 - 15:52

Ihania kaikki sun hiusmallit! Mut ehkä eniten omaa silmää sun kohdalla miellyttää noi pidemmät mallit, sulla on niin kauniit ja paksun näköiset hiukset! Itse tykkäisin myös pidemmistä hiuksista, mutta mulla on tikkusuora ja suht ohut hius, niin mieluummin pidän polkkana niin näyttää vähän paksummalta ja jotenkin huolitellummalta. Jos olisi paksut hiukset niin varmaan sitten kasvattaisin pitkät. Olipas kiva postaus! 🙂

Vastaa
iidaafel 26.4.2021 - 17:55

Kiitos kiva kuulla!

Vastaa
Oravanpyörässä oravaperhe 26.4.2021 - 16:40

Maagisen kauniita kuvia! ??

Vastaa
iidaafel 26.4.2021 - 17:55

Voi kiitos❤️

Vastaa

kommentoi postausta