Nyt voi sanoa, että ensi kuussa minulla on vauva. Ei olekaan minä ja maha, vaan minä ja oikea vauva. Siis tätähän tässä on odottanut ja silti se tuntuu ihan järjettömältä, mitä lähemmäksi todellisuus tulee.
Tänään olen ensimmäistä päivää äitiyslomalla. Tavallisesti menisin töihin, alkaisi arki. Todella monella alkaa arki elokuussa ja elämä palaa rytmiinsä. Koulut alkavat, esiopetus ja päiväkodit aloittavat toimintakautensa. Aikuiset palaavat töihin. Minä en tällä kertaa palaa mihinkään.
Mutta jotenkin sitä itsekin haluaa palata arkeen, ottaa otteen elämästään kesän jälkeen. Ja toki se, että kaikki muut palaavat töihin tai opiskeluihin vaikuttaa myös minun elämääni. Sama spontaani kahvittelu ja aamupalakulttuuri ei arkena onnistu, jota on kesällä harrastettu. Mutta toisaalta taas julkisissa on tyhjää päivällä, kuten myös kaupoissa! Eli saa asioida ilman ruuhkaa ja olla ihan rauhassa.
Vaikka kesää onkin vielä jäljellä, on elokuussa kuiskaus syksystä. Ja sehän tarkoittaa minulle vain hyvää, helteiden loppumista ja mahasta eroon pääsemistä! Jotenkin se kesän vaihtuminen syksyyn on aina sellainen taitekohta ja lupaus jostain uudesta. Yleensä aina jo lapsena kouluun paluu merkitsi todella isoa asiaa, paljon suurempaa muutosta kuin vuoden vaihtuminen. Aikuisempanakin syksyyn on aina liittynyt paljon jännitystä uuden alkamisesta. Joskus se on ollut yliopisto, uusi työ tai uusi lapsiryhmä päiväkodissa.
Tähän arjen alkuun liittyy sellainen halu uudistua ja aloittaa jotain uutta. Ehkä uusi työ, uusi harrastus tai uusittu hiustyyli! Mutta arkeen haluaa palata jotenkin muuttuneena, jotta jaksaa syksyn synkkyyden läpi. Olen aina halunnut muuttosta, isoa tai pientä ja kokenut sille tarvetta näin syksyisin. Jotain mitä odottaa, mikä tuo elämään sisältöä ja jännitystä. Jotakin millä haastaa itseään. On usein ollut todella jännittävää palata töihin ja miettiä, että huomaavatko työkaverit uutta tukkaani. Tai aloittaa uusi harrastus, mennä sinne ekaa kertaa maha ihan kippurassa jännityksestä.
Vaikka minulla ei ala perinteinen arki, niin jotenkin haluan kuulua arkeen. Arki on tavallaan todella ihanaa ja rytmittää elämää. Sitä arkea odottaa aina loman jälkeen ihan täpinöissään. Mitä uutta se tuo tällä kertaa?
-Iida
6 kommenttia
Just tästä syystä rakastankin elokuuta – vaikka ei mullakaan ala mitään ”uutta”. 🙂 Sovitaan ne kirjatreffit vielä? <3
Niinpä! Ei mullakaan, mutta tässä on vaan se tunne siitä uudesta! Tai tavallaan alkaa, hehe mutten vielä tajua. Mutta kirjatreffit todellakin!
Ei, ei, ei, kaupoissa ei ole päivällä tyhjää, siellä on mummoja! Kaikella rakkaudella, aamupäivä klo 10-12 on melkein kauhein aika käydä ruokakaupassa. Mummojen lisäksi siellä on kiireiset lounasruokailijat hakemassa salaatteja. Uh.
hahah ihan totta, mutta tuun ihan hyvin juttuun mummojen kanssa! Ja aina voi mennä klo 12 jälkeen 🙂
Hei Iida. Satuin instagrammissa selatessani klikkaamaan kuvasi auki. Olit tuttu jo täällä Lilyssä ohi vilahtaneena ja joskus joitakin postauksiakin olin lukenut. Instagramkuvassa sinulla oli tämä sama mekko. Kerroit miten paljon paskaa olet saanut niskaasi. Maailma jaksaa järkyttää aina yhä uudelleen. Kun kerroit rinnoistasi, ajattelin että onpa rohkeaa kertoa tästä. Kuinka moni kamppaileekaan kehonsa kanssa, monilla huolet ovat vielä pienemmät kuin sinulla. Tai kuka sitä kenenkään huolen suuruutta tai pienuutta on sanomaan. Jokaisen huolet ovat yksilölle yhtä suuria.
Ajatuksena oli vain tulla sanomaan, että maailmassa on kuitenkin enemmän täynnä ihmisiä jotka ajattelevat hyvää, osaavat ottaa tukea toisistaan ja olla purkamatta negatiivisuuttaan toisten rohkeuden kustannuksella. Ihanaa alkanutta äitiyslomaa sinä rohkea nainen.
Kiitos <3 Ihana, kun tulit kommentoimaan. Se on ihan totta, onneksi aina on enemmän hyvää ja ihmisiä, jotka seisoo takana. Niiden avulla sitä jaksaakin! Ihanaa loppukesää!