Millainen äiti tulee lastentarhanopettajasta?

”Susta tulee kyllä niin hyvä äiti, kun oot ammattilainen!”

Tämä on kyllä kuultu raskauden aikana todella usein. Lastentarhanopettajana ei olla yhtään sen parempia äitinä, kuin minkään muunkaan ammatin edustajana. Toki ammatin puolesta on todella paljon tietoa pienen lapsen kehityksestä, kehityksen kulusta ja sen tukemisesta. Ja toki minulla on kokemusta lasten kanssa olemisesta, hoivaamisesta, ohjaamisesta ja kasvatuksesta, eli ihan nollasta ei tarvitse aloittaa. Erityisesti viime vuodet ovat antaneet paljon, koska olen toiminut opettajana alle 3-vuotiaiden lasten kanssa, josta on tähän elämäntilanteeseen todella paljon hyötyä.

Mutta muuten onkin ihan samalla lähtöviivalla muiden esikoistaan odottavien kanssa. Se on yhtä uutta ja ihmeellistä kaikille ammatista huolimatta. Yliopistolla usea professori jaksoi sanoa, että paras varhaiskasvattaja on ennen omia lapsia. Työ on kuitenkin työ, siinä sitoudutaan lakiin ja sen tuomiin vaatimuksiin. Työni on olla opettaja, mutta omalle lapselle olen äiti. Oman lapsen kanssa en ole töissä. Työssä en voi valita haluanko toteuttaa varhaiskasvatuslakia sen kaikilta osin, mutta oman lapsen kohdalla sen vaatimuksia ei tarvitse ajatella. Oman lapsen kanssa voin toimia omien arvojen pohjalta, mikä töissä ei ole aina mahdollista. Sillä töissä noudatan yleisiä arvoja, vaikka omani ajatteluni poikkeaisi niistä.

Työssäni koen olevani empaattinen, ymmärtävä ja hoivaava. Toimin lasta kunnioittaen ja lapsen edun mukaisesti, lasta kuunnellen. Olen aika tiukka, sillä laitoksessa lapsia on paljon ja tietyt säännöt on oltava olemassa. Mutta annan myös paljon lämpöä ja saan sitä myös takaisin lapsilta. Harva saa 24 halausta mennessään aamulla töihin. Työssä minun suurin tehtäväni on tehdä lapselle hyvä päivä, se tarkoittaa minulle sitä, että lapsi huomataan, lasta kuunnellaan, lasta kunnioitetaan ja lapselle ollaan läsnä. Se ei siis aina tarkoita sitä, että lasta ei missään kohtaa päivää olisi harmittanut tai kiukuttanut. Toki sitten on opetukselliset tavoitteet, joiden tarkoitus on tietoisesti vaikuttaa lapsen kasvuun ja kehitykseen. Niissä on paljon sellaista, joita näen tärkeäksi myös äitinä.

Useita kertoja olen elämässäni ajatellut, millainen olen äitinä. Olen ajatellut, että lapseni leikkii vain kehittävillä leluilla. Rakentelu ja pelit! Luemme paljon ja laulamme, koska se kehittää kieltä ja ulkoilemme, koska motoriikka. Ja lapseni ei koskaan mene päiväkotiin, koska laitosruoka. He syövät vain avokadoa ja parsakaalia ja muita tekemiäni aivojen toimintaa tukevia hyvisruokia. Sokeria ei koskaan, koska se on myrkkiä. Siis tämä näin karrikoidusti. Lopulta luulen, että todellisuus näyttäytyy lasten myötä ja kyseessä on matka, joka lapsen synnyttyä alkaa. Eli etukäteen on vaikea sanoa paljoakaan. Äitiys varmasti muotoutuu lapsen mukana, eli lapsi itsessään vaikuttaa siihen. Se millainen hän on ja mitkä toimintatavat ja menetelmät toimivat oman lapsen kanssa milloinkin. Jokainen on hyvä äiti ja jokainen varmasti haluaa olla mahdollisimman hyvä omista lähtökohdistaan. Hyvää äitiyttä ei voi mitata millään ja sen takia ajattelen kaikkien olevan hyviä siinä jo sellaisenaan, omanlaisinaan. Varallisuudella tai parisuhdestatuksella ei ole äitiyden kanssa tekemistä.

Kuva: Ostin ensimmäisen kirjan lapselleni. Pikku toukka paksulainen on suuri suosikkini ja pedagogisesta näkökulmasti ihan loistava. Sisäinen opettajani rakastaa sitä!

Toki minä haluan äitinä olla rakastava ja lapselle läsnä. Haluan olla turvallinen vanhempi. Vanhempi, johon luottaa, jolle voi kertoa juttuja. Toivon voivani olla kannustava, ymmärtävä ja rohkaiseva. Haluan kannustaa omaan ajatteluun, omaan tekemiseen ja omaan juttuun. Saa olla mitä vain, ennemmin sallitaan, kun kielletään. Saa kiivetä, saa hyppiä, saa pukea mekon, saa sotkea, saa suuttua, saa halata.  Pitää uskoa omiin unelmiin ja itseensä.

Haluan ohjata lasta suvaitsevaisuuteen, toisten kunnioittamiseen ja tasa-arvoon. Haluan opettaa tunnetaitoja ja toivon lapsestani keskustelutaitoista yksilöä. Haluan lapsen osaavan hyvät käytöstavat ja olevan toisille ystävällinen, eli kasvattaa hänestä ystävällisen, toiset huomioivan yksilön. Toki toivon, että lapseni voi puolustaa itseään ja muita, ajatella itsenäisesti, olevan hyvä itselleen ja toisille. Olla hyvä kaveri. Haluan opettaa häntä arvostamaan elämää, toisia ihmisiä ja luontoa. Kaikkea saa haluta, mutta kaikkea ei aina tarvitse saada. Hyvään ja kestävään kulutukseen tulen varmasti opettamaan.

Tietysti tulen varmasti asettamaan rajoja. Uskon sanontaan ”rajoja ja rakkautta”. Mutta lapsi näyttää.

-Iida