Kello on 01.09 ja kyynel valuu alas nenänvartta pitkin.
Vaikka kaikki on hyvin.
Vaikka olen onnellinen.
Vaikka minulla ei ole hätää.
Vaikka minulla on enemmän kuin koskaan tiesin saavani.
Vaikka olen tyytyväinen itsekseni.
Silti.
Suljen silmät.
Minä kaipaan. Kaipaan niin valtavasti, että kyyneleet alkavat vieriä toinen toisensa perään ja valuvat kasvoja pitkin tyynyliinalle. Ne valuvat ihan hiljaa. Kukaan ei voisi kuulla minun kyyneliä, eikä kukaan kuulekkaan. Kuukaan ei ole siinä.
Suljen silmät.
Tuntuu ettei kukaan ymmärrä. Miten kukaan voisi ymmärtää miltä kaipaus tuntuu? Se, kun kaipaa, jotain mitä ei ole. Jotain mitä minulla ei ole ollut? Minunkin on vaikea ymmärtää tätä tunnetta. Olen onnellinen. En etsi. Olen tyytyväinen. En tarvitse. Olen eheä yksin. Menen eteenpäin. En perusta enää unelmiani muiden varaan. Toteutan itseäni ja unelmiani.
Mutta minä kaipaan. Kaipaan niin, että kyyneleet vierivät ja rinnassa puristaa.
Suljen silmät.
Tunnen sen.
Sipaisu. Lämmin kevyt sipaisu iholla. Se säpsäyttää ja saa kehon aavistuksen lämpimäksi. Hiusten hively. Käsi kulkee kasvoja pitkin. Lämmin käsi. Se siirtää hiukset korvan taakse, hivelee kasvoja ja jatkaa kohti kaulaa ja rintakehää. Kylmät väreet kulkevat kehon läpi samaan aikaan, kun rinnassa tuntuu polttava lämpö. Hellä suudelma. Ihon pehmeys. Lämpö. Värähtely.
Katse. Se suoraan sieluun tuijottava katse, joka saa aivan tyhjäksi. Se vie jalat alta ja saa pään pyörälle. Se katse, joka kertoo kiintymyksestä, halusta ja rakkaudesta. Se vie viimeisenkin ajatuksen pois mielestä ja tekee puhumisesta liki mahdotonta.
Vatsassa kuplii. Jännitys. Epävarmuus. Ihastus. Tunteet laittavat elämän sekaisin. Ajatukset karkailee, sillä ajatukset vievät aina häneen. Pää tuntuu olevan sumussa ja järkiajattelu mahdotonta.
Varpaat hipaisevat tosiaan. Käsi tulee lanteille ja vetäisee lähemmäksi. Lämmin syli. Kesäinen sadetanssi.
Kaksi vartaloa vastakkain. Käsi pysähtyy sydämelle. Se lyö tiheästi. Pimeys. On aivan pimeää. Voi vain kuulla raskaan hengityksen. Voi vain tuntea ihon lämmön ja kädet ympärillä, jotka pitävät lähellä.
Syke nousee. Hengitys voimistuu. Kaksi vartaloa vastakkain, hieman nihkeinä hiestä. Sielu värähtelee. Käsi jatkaa kulkuaan. Hivelee lantion kaarta ja pysähtyy reidelle. Huokaus.
Vetovoima. Magneetti. Kaksi ihmistä siinä yhdessä. Vetävät toisiaan puoleensa. Voisipa sulkea silmät ja avata ne ilman huolta. Avaan silmät ja sänkyni on tyhjä. Ketään ei ole enää vieressäni. Ei ehkä ollutkaan. Olen vasemmalla laidalla ja kietonut peiton myttyräksi jalkijeni väliin. Kaipaus. Se sattuu. Haluisin laittaa silmät takaisin kiinni.
Jääkö kaipaus minuun? Helpottaako se ajankanssa? Oppiiko sitä vain elämään?
Rakkaus. Saa rakastaa ja olla rakastettu.
Aamulla herään kuin yöstä ei olisi jälkeäkään. Laitan soimaan Titan Elämä on nyt ja tanssin.
KUVAT: Pinja Mitrovitch
16 kommenttia
Niin kauniisti kuvailtu tunnekirjo, se yhteys, mikä voi olla kahden ihmisen välillä! ❣
Hei kiitos todell paljon❤️
Olipa kaunis kirjoitus, ihan alkoi itkettää kesken kahvitauon ❤ Huomasin myös itsessäni että olen jo niin ”alistunut kohtalooni”etten osaa edes odottaa enää tuollaisia kohtaamisia vaan standardit on paljon alempana. Ja tähän voisi varmaan monet parisuhteessa olevat sanoa ettei se ole tuollaista ja turha romantisoida (eikä se tietty olekaan aina tuollaista pitkässä parisuhteessa), mutta täytyy siinä aluksi ”jotain” olla mikä tuo kaksi ihmistä yhteen ja näkemään sen suhteen rakentamisen vaivan 🙂 Joskus ärsyttää että noin kolmekymppisen deittailijan odotetaan näkevän hirveästi vaivaa suhteen rakentamisen eteen, kun taas useimmille ystävilleni, jotka tapasivat puolisonsa parikymppisinä, yhteys ja suhde on rakentunut kuin itsestään. Toki näissäkin tapauksissa monilla on ollut myöhemmin haasteita, mutta silloin yhteinen historia on jo ollut siinä ”liimana”.
Hei kiitos komentista❤️ Ja ajatuksistasi!
Valtavan ihana ja voimakas teksti <3
Voi kiitos❤️
Ihana teksti. Totta kai sinkkuna tuota kaikkea kaipaa.. Sitä kun voi tehdä ihan tavallisia asioita toisen kanssa, se kosketus, tuki ja turva. ❤️ Voi kiukutella ja itkeä tietäen, että se toinen kestää sen. Harrastaa seksiä vaikka päivittäin. Ei auta kun jatkaa miehen metsästystä – täällä toinen sinkkutyttö?
Todellakin kaipaa! Tsemppiä sinne❤️
”Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan?
Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket tiedä mitä edes kaipaatkaan?
Niinkuin pieni satu johon lapsena uskoit, menettänyt hohteen on kokonaan
Tai niinkuin kaunis maisema jota ei koskaan, ole edes ollut olemassakaan
Ootko omaa elämääsi ikävöinyt, joka ohi kulkee, ettet huomaakaan?
Päiviä lyhyitä tai pitkiä joista, et koskaan saanut otettakaan?
Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en koskaan oo kuullutkaan
Minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekaan
Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä
Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä
Tunsitko sä joskus tulisen hetken ja sanoit nyt aloitetaan uudestaan?
Huomasitko sitten sen elämäsi hetken kohta jo menneen menojaan?…”
Toi on niin upea biisi ja osuva tähän❤️
Monen sinkkuvuoden jälkeen olen ollut jo pari vuotta parisuhteessa. Silti voin allekirjoittaa tuon tekstin. Siksi tuo Paven biisin laini ”Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan?” on todella osuva. Kolmas avoliitto ja jälleen ollaan tilanteessa ettei mies koe kosketusta, huomioimista ja suudelmia enää tärkeäksi/olennaisiksi. Ja ihan pelkästään avioerojen määrästä päätellen tätä lakastumista tapahtuu kaikilla muillakin.. Jotta saisin elää sellaisessa läheisyydessä jota kaipaan ja ikävöin, tulisi kumppania vaihtaa parin vuoden välein ja niinhän monet tekeekin… ?
…ei tuo kaipaus taida olla sen erilaisempaa oli ikä mikä tahansa jos elämäntilanne on sellainen että kaipaa toisen ihmisen läsnäoloa. Näin voin sanoa itse 45+ ikäisenä yksineläjänä seuratessani hyvää ystävää joka on 70+ ikäisenä menettänyt miehensä jo vuosia sitten ja kaipaa. Molemmat kaipaamme omilla tavoillamme. Kait se on ihmismielen toiminta sellaista. Vaikka elämä onkin ihan ok ja perusasiat hyvällä mallilla. ?
Niinpä Nelli’s. Ihana kommentti.
Ja tosi hieno postaus, kuka mitäkin kaipaa..
Kaipauksen tunne tai tunne että ”kaipaa kotiin” vaikka ei tiedä missä se koti on voi olla henkisyyden kaipuuta. Meillä ihmisillä on syvällä sisällä aina jonkin pyhän vaalimisen kaipaus, jokainen täyttää sen tavallaan. Meditaatiota ja luonnossa oleskelua suosittelen lämpimästi kaikille. Auttaa muutenkin selvittämään ajatukset.
Valtavan kaunis ja koskettava postaus, kiitos tästä.
Me ollaan miehen kanssa yritetty ja toivottu lasta jo pitkään. On ihmeellistä miten voi kaivata jotain sellaista niin paljon mitä ei koskaan ole vielä edes saanut. Välillä vauvan kaipuu tuntuu ihan fyysisenä kipuna.
Kiitos Iida blogistasi, tämä on heittämällä paras blogi mitä olen vuosien aikana lukenut. Kaikkea hyvää! <3
Voi kiitos todella kauniista sanoista!
En osaa kuvitellakaan teidän tuntemuksia! Voimia kovasti, vaikkei lohdutakaan!❤️