Kuulumisia muuttolaatikoiden keskeltä

Uskomatonta, että me muutetaan ensi viikolla. Tuleva viikko on lyhyt, sillä olen vain kolme päivää töissä ja sitten kuusi päivää lomalla. Koin tarpeelliseksi ottaa muuttolomaa, sillä haluan saada tavarat uudessa kodissa heti paikoilleen ja parhaiten se onnistuu, kun ei tarvitse välissä mennä töihin.

Olen aina ollut sellainen ”kaikki heti mulle”-tyyppi. Aikuisena toki ymmärtää, ettei se todellakaan ole aina mahdollista. Muutossa tämä luonteen ominaisuuteni korostuu niin pakkaamisessa kuin purkamisessakin. Hommat hoidetaan tehokkaasti, sillä en kestä ajatusta laatikoiden keskellä elämisestä viikko kaupalla.

Tällä hetkellä täällä ollaan muuttolaatikoiden ja jätesäkkien keskellä. Muuttolaatikot tulivat perjantaina, mutta vasta lauantaina ryhdyin hommiin. Sain apua muutamaksi tunniksi Eemin kanssa, joten silloin oli oltava nopea ja iskettävä kaapista vain tavaraa jätesäkkeihin ja laatikoihin. Onneksi olin jo muutama viikko sitten pääsiäisenä käynyt kaiken läpi, kierrättänyt kaikki tavarat jotka tuntuivat uuteen kotiin tarpeettomilta ja siivonnut kaapit. Se nopeutti hommaa huomattavasti, koska liian helposti pakatessa pysähtyykin eri esineiden äärelle ja alkaa siinä kohtaa pohtia tarvitseeko sitä vai ei.

Kaksi päivää olen pakannut ja onneksi tuli valmista! Sillä tänään koko homma alkoi jo vähän puuduttamaan. Eemi raukka on saanut koko vuoden edestä katsoa Pipsa Possua, jotta sain homman valmiiksi. Aina välillä hän tuli siirtämään tavaraa pois laatikoista, kun minä yritin niitä täyttää. Podin huonoa omatuntoa, että hän oli niin sanotusti oman onnensa nojassa, vaikka toisaalta tiesin sen olevan välttämätöntä ja toisaalta vain väliaikaista. Ulkoilimme paristi joka päivä, jolloin taas olimme yhdessä ja yöt hän nukkui vieressäni. Selvästi hänen muuttolaatikoin vuorattu huone hämmensi ja uskon hänen muutenkin aistineen, että jotain on tekeillä, joka ehkä vaikutti turvallisuuteen.

Pakatessa muutto tuntui jo todelliselta. Lähes kaksi kuukautta olen tiennyt sen tulevan, mutta aina olen ajatellut, että siihen on vielä pitkä aika. Mutta se aika meni. Ja muutto on todellista. Vallitsevasta tilanteesta huolimatta olen saanut muuton järjestymään ja sopivasti apuja paikalle. Eemi pääsee yökylään mummille, joka on iso apu. Ystäväni on hoitanut asuntooni loppusiivouksen yllätyksenä. Niin monet ovat tarjoutuneet eri tavoin auttamaan. Monet läheiset hoitavat ruoat muuttoporukalle, saadaan autoja lainaksi jne. Vaikka fyysinen apu ei onnistu, niin läheiset ovat viestittäneet, että en ole yksin. Tuntuu niin mahdottoman ihanalta.

Monet ovat kysyneet, että miltä tuntuu tai onko haikeaa. Pakatessa on kuitenkin jo todella valmis päästämään asunnosta irti. Siitä on tullut asunto, se ei ole enää koti. Ajatukset ovat siirtyneet jo eteenpäin ja rakentaneet kotia toisaalle. Sitä odottaa jo, että pääsee rakentamaan sitä kotia. Vaikka tässä asunnossa vietin suuren osan raskausaikaani, toin tänne vastasyntyneen vauvan ja olemme asuneet täällä Eemin ensimmäiset 1,5 vuotta elämää, niin olo ei siltikään ole haikea. Olo on onnellisen toiveikas. Vaikka tämä on jännittävin muuttoni koskaan. Uskokaa tai älkää, mutta oikeastaan en tiedä minne olen muuttamassa. En ole fyysisesti nähnyt tulevaa kotiani. Eli minulla ei ole mitään käsitystä siitä, ennen kuin torstaina saan avaimet käteen ja pääsen astumaan sinne ensimmäistä kertaa. Asunto on vasta valmistuva uusiokohde ja koronan takia näyttöjä ei tehty, joten pohjapiirrustuksiin luottaen mennään!

Tämä muutto on kuitenkin yksi haaveen toteutuminen. Yksi asia, jota olen toivonut ja nyt tehnyt siitä totta. Yhteen muuttoon liittyy oikeastaan todella monta ja moneen asiaan vaikuttavaa tekijää. Nyt tulemme asumaan lähempänä perhettä ja sukua, tulen siirtymään täysipäiväiseksi yrittäjäksi, Eemin hoitopäivät lyhenevät ja minulla on illat vapaat! Eli uskallan olettaa, että meidän arki tulee helpommaksi ja elämämme onnellisemmaksi, kun viimein uskalsin irtautua Helsingistä.

Aivan ihanaa päästä pian järjestelemään tavaroita uuden kodin kaapeihin!

-Iida