Olen raskauden puolivälissä. Siis puolivälissä!
Jotenkin hirvittää, sillä aika on mennyt loppuen lopuksi todella nopeasti. En halua ajatuksissani mennä lokakuuhun. En halua miettiä syksyä, vauvaa ja uutta arkea. En halua ajatella, että se tulee nopeammin kuin arvaankaan, että kohta on jo syksy! Ajatus syksyn pimeydestä ja kurakeleistä ei nosta suupieliä ylöspäin. Haluan ensin elää tämän kesän. Nauttia valosta ja lämmöstä. Nauttia, kun ulos pääsee ilman päällysvaatteita ja tuntea vasta ajetun nurmikon varpaiden alla. Nauttia kasvavasta mahasta!
Ja vasta sitten olen valmis miettimään syksyä. Vauva on tosin tullut jo paljon konkreettisemmaksi. Olen tuntenut hänet jo useamman viikon ajan. Ensin vain pienenä kuplintana mahassa, josta en ihan ollut varma, että onko se vauva vai onko se vain minun mahani. Hiljalleen liikkeet alkoivat voimistua ja todellinen jumppa alkaa nykyään aina, kun olen itse käymässä nukkumaan. Vielä liikkeet eivät tunnu mahan päältä, mutta varmasti pian! Odotan jo, että esikoinen pääsee tunnustelemaan vauvan liikkeitä.
Tänään minulla oli odotettu rakenneultra. Se jännitti enemmän kuin osasin odottaa. Olin aamulla todella hermostunut. Ensimmäisen kohdalla en osannut jännittää. En osannut oikeastaan pelätä, että mikään olisi huonosti tai menisi pieleen. Minulla ei tuolloin ollut myöskään yhtään raskaana olevaa ystävää tai ystäviä, joilla olisi ollut lapsia. Kaikki oli ihan uutta. Tavallaan ihan hyväkin niin.
Nykyään ystävinä on hyvin paljon äitejä. Joka toinen läheinen, ystävä, sukulainen tai tuttu, tuntuu myös olevan raskaana. Olen seurannut somessa useamman vuoden erilaisia äitejä tai äidiksi toivovia. Tässä raskaudessa minulla on ollut enemmän tietoa ja niinpä myös enemmän pelättävää. Se sai minut myös jännittämään rakkenultraa. Sukupuoli tuntui sivuseikalta, vaikka viimeksi se oli ollut juuri se juttu miksi ultraan mentiin.
Rakenneultrassa kaikki oli todella hyvin. Rakenteista ei löytynyt mitään poikkeavaa ja kaikki vaikutti ultran perusteella olevan normaalisti. Se oli todella helpottava uutinen. Istukka on kohdun takaseinämässä, jonka takia olen tuntenut liikkeitä jo hyvän aikaa. Edellisessä raskaudessani istukka oli edessä ja aloin tuntea liikkeitä todella myöhään. En juuri koskaan tuntenut sellaisia mahasta läpi tulevia potkuja ja loppuraskaudessa edessä oleva istukka aiheutti paljonkin huolta. Liikelaskentaa sai tehdä usein ja muutamasti tuli käytyä käyrilläkin asian takia. Jännityksellä odotan siis tuntemuksia tällä kertaa!
Ultraus tapahtui vatsan päältä, mutta kohdallani myös alateitse. Istukka nimittäin vaikutti olevan lähellä kohdunsuuta. Etäisyys oli kuitenkin ok, jonka takia mitään kontrollikäyntiä ei tarvita. En ollut aiemmin tiennyt, että kohdunsuuta lähellä oleva istukka johtaisi mahdollisesti suunniteltuun sektioon, ellei istukka siirtyisi ylöspäin ennen kontrollikäyntiä.
Rakenneultrassa sain kuulla myös vauvan sukupuolen. Odotan toista poikaa. Uutinen teki iloiseksi ja vauvan entistä konkreettisemmaksi. Muutamaa päivää ennen ultraa oli mieleeni myös juolahtanut sopiva poikaoletetun nimi ja nyt tuli vahvasti sellainen tunne, että tämä mieleeni juolahtanut nimi on täydellinen. Oikeastaan minusta tuntuu ajatuksena hyvältä alkaa kutsua vauvaa jo hänen mahdollisella nimellä. Jotenkin koen sen tekevän vauvaa todellisemmaksi myös esikoiselle.
Tällä kertaa sukupuoleen ei liittynyt niin voimakkaita toiveita kuten viimeksi. Koen sukupuolen oletuksena, se ei kuitenkaan kerro lapsesta itsessään mitään tai määritä hänen elämäänsä. Viimeksi toivoin enemmänkin tyttöä. Äitini oli silloin mukana rakenneultrassa ja riemuitsi poikalupausta sanoen ”minä tiesin, että se on poika”. Muistan ärsyyntyneeni todella paljon äitini voitokkaasta julistuksesta ja ajatelleeni, että miten hän muka sen tiesi, kun en tiennyt itsekään. Minulla oli ollut sellainen tunne, että naisena olisi luonnollisempaa olla äiti tytölle. Melko pian ajatus pojasta alkoi tuntua juuri oikealta ja hetken päästä en osannut enää muuta kuvitella. Äitiyden myötä ajatukseni oikeastaan kääntyi täysin ja aloin ajatella, että minä olen poikien äiti, enkä muuta osaisi. Näinpä toinen poika tuntuu hyvältä meidän jengiin, vaikka toki tyttö olisi ollut myös tervetullut.
Tuntuu rikkaudelta olla raskaana ja odottaa toista lasta. Tänään ultrassa katsoin näyttöä ja kuuntelin kätilön havaintoja rakenteista. Tuntui kaikin puolin ihmeelliseltä. Siellä se sydän väpätti hurjaa vauhtia. Käsi vilkutti tervehdykseksi.Minun elämääni tulee toinen ihana pieni poikaoletettu, minun ihanat pojat. Elämäni miehet!
-Iida
KUVAT: Pinja Mitrovitch