Home » Kymmenen matkailukysymystä

Kymmenen matkailukysymystä

by Iida Åfeldt

Mihin haluaisin matkustaa, kun tilanne taas sen sallii?

Olen siinä mielessä ehkä ”erikoinen”, ettei minulla ole mitään hinkua matkustaa ja minua ei haittaisi vaikka en pääsisi hetkeen yhtään mihinkään. Olen saanut matkustaa omasta mielestäni riittävästi, vaikka olenkin pääasiassa käynyt yhtä kertaa lukuunottamatta vain Euroopassa. Olen viimeksi reissannut loppuvuodesta 2019 ja sitä edellinen kerta oli vuonna 2016. Vuosina 2010-2016 tuli kuitenkin reissattua omana makuuni paljon, 4-6 kertaa vuodessa.

Nyt  reissuhaaveeni kotimaan ulkopuolella on Viro ja Latvia. Minusta olisi ihana päästä Riian risteilylle! Lisäksi haluasin Viroon Pärnuun. En ole siellä koskaan käynyt, mutta olen kuullut niin paljon hyvää! Se olisi myös sopivan lähellä ja käsittääkseni lapsiystävällinen kohde. Tänä kesänä se tuskin on mahdollista, mutta ehkäpä ensi kesänä sitten! Menisimme koko perheen voimin, äiti ja sisarukset mukaan ja vuokraisimme asunnon.

Unelmien matkakohde?

En ole mikään rantalomailija, sillä en rusketu IKINÄ, vaan palaan hyvin herkästi. Mutta siitä huolimatta haaveilen lomasta Malediiveillä. Ehkä joskus pääsen sinne häämatkalle! Olisi ihana päästä upottamaan varpaat vaaleaan hiekkaan ja herätä aamulla verhoin katetusta sängystä.

Toinen, ehkä enemmän realistinen kohde on Italia. Olen viettänyt siellä paljon aikaa ja käynyt monessa paikassa etelästä pohjoiseen. Olisi aivan ihana joskus tehdä Italia-roadtrip. Nähdä uudelleen Amalfi, Capri ja syödä pizzaa Napolissa.

Paras paikka, jossa olen käynyt?

Olen saanut kokea Rooman yöllä ja se oli parasta! Matkustimme Roomaan asuntoautolla ja meillä oli mukana pyörät. Pyöräilimme nähtävyydeltä toiselle yöllä, jolloin kaupunki oli täysin hiljainen, mutta upeasti valaistu. Se oli kokemuksena hienoa ja erilainen. Rooma näyttäytyi minulle aivan toisin sen jälkeen.

Millainen matkustaja olen?

Taidan olla aika huoleton nautiskelija. En juurikaan tykkää tiukoista suunnitelmista, vaan haluan mennä fiiliksen mukaan. Matkustaessa olen lomalla ja haluan olla vapaa aikatauluista. Toki otan selvää etukäteen kohteen tarjonnasta ja itseäni kiinnostavista nähtävyyksistä ja alustavasti suunnittelen mitä niistä haluan nähdä. Merkitsen kiinnostavat kohteet Google Mapsiin, joka havainnollistaa kohteet kartalla. Silloin on helppo suunnitella miten kohteet osuvat reitille minäkin päivänä.

Pakkailua tykkään valmistella etukäteen tekemällä listoja. Mitä pitää ostaa ennen matkaa, voisiko matkarattaat saada lainaan, mitä pitää pestä ennen lähtöä, mitä puetaan päälle matkustuspäivänä, millaisia varusteita tarvitaan kohteessa, mikä on turvaistuimen laita? Lapsen kanssa pakkaamisessa on paljon huomioitavaa ja listojen teko lievittää pakkauksesta koituvaa stressiä. Sitten itse kohteessa voi ottaa rennommin!

Mikä kohteessa on minulle tärkeintä?

Tilanne on hieman muuttunut lapsen myötä. Kyllä nykyään tärkeintä on majoituksen sijainti sekä majoituksesta löytyvät palvelut. Sen lisäksi haen ruokaelämyksiä. Paikalliset torit kiinnostavat myös sekä pikku putiikit, kirpputorit ja vintage-liikkeet. Toistaiseksi olen käynyt pääasiassa kaupunkilomilla. Niissä kiinnostaa vanha kaupunki, kaupungin historia ja historialliset nähtävyydet.

Lapsen kanssa olen tähän asti yöpynyt ulkomailla Airbnb-asunnoissa ja se on ollut tosi hyvä ratkaisu. Asunto on enemmän kodinomainen; on tilaa leikkiä, levittää tavaransa ja laittaa itse ruokaa. Myös ruoan tilaaminen ja takeaway-ruoan syönti asunnolla onnistuu hyvin lapsen mentyä nukkumaan. Ja luonnollisesti asunnossa on usein erillinen makuuhuone, jolloin lapsen mentyä nukkumaan voi oleilla muussa tilassa valot päällä. Asunnon sijainnissa on olleellista kulkuyhteydet ja keskeinen sijainti kohteen palveluihin nähden.  Plussaa tuo leikkipaikan löytyminen läheltä.

Rakastan kohteissa pieniä kahviloita, paikallisia erityisherkkuja ja aamupalatarjontaa. Pyrin Instagramin avulla selvittämään paikallisten suosimia ns. trendipaikkoja, joihin sitten suuntaan kohteessa. Reissussa vegaaniset vaihtoehdot kiinnostavat ruoassa erityisesti. Se helpottaa ruoan valintaa myös Eemin allergioiden vuoksi. Merkitsen ruokapaikat Google Mapsiin, jolloin nälän yllättäessä ei tarvi alkaa etsiä ruokapaikkaa ja käyttää aikaa jahkailuun ”onko tuo nyt kivannäköinen paikka, mitähän tässä nyt tekisi mieli jne”.

Matkustusmoka?

Olen todella usein huijannut lennoilla, kun olin vielä opiskelija. Usein vieressä istuvan matkustajan kanssa syntyi keskustelua, erityisesti amerikkalaiset ovat olleet kovia puhumaan. Ja lähes aina olen sepittänyt aivan omiani. Minusta on ollut todella hauskaa ottaa joku rooli ja esittää olevani jotain aivan muuta kuin olen. Saatoin muuttaa ikäni ja keksiä erilaisia työpaikkoja. Minusta se oli viihdyttävää ja harmitonta, sillä koen, etten matkan jälkeen koskaan enää tapaa lennolla olleita ihmisiä. Tämä ei virallisesti ehkä ollut moka, mutta on kerran tullut hiukan mokattua!

Kerran minulla oli usean tunnin vaihto Frankfurtissa, jossa on todella suuri lentokenttä. Istuin mielestäni oikean portin edessä, josta tuleva jatkolento oli lähdössä. Kummastelin, ettei boarding ala, vaikka koneen lähtöön oli enää puolisen tuntia. Siinä sitten tajusin, että olin aivan väärässä terminaalissa. Lähdin mahdottomaan juoksuun. Ehdin juuri ja juuri koneeseen. Muut matkustajat olivat jo menneet ja portti sulkeutumassa. Enpä ollut istunut kentällä kuin neljä tuntia odottaen ja silti meinasin myöhästyä!

Mikä on parasta kotimaanmatkailussa?

Olen koko lapsuuteni reissannut kotimaassa asuntovaunun kanssa. Ne reissut ovat kyllä olleet lapsuuden kohokohtia. Oman lapsen myötä kotimaanmatkailu on tullut taas ajankohtaiseksi ja ensimmäisen matkan teinkin Eemin kanssa Turkuun hänen ollessaan 5kk ikäinen. Yövyimme hotellissa ja sen jälkeen olemme säännöllisesti yöpyneet hotellissa eri kaupungeissa. Ihan vain koska se on kivaa vaihtelua! Pisimmät matkat ovat olleet Poriin ja Kuopioon, eli matkustusaika on ollut 4-5 tuntia.

Olen aivan ihastunut kotimaanmatkailuun! Täällä on vaikka mitä ihanaa nähtävää. Minulla on pitkä lista paikoista, joissa haluan käydä ja siksi ulkomaille matkustaminen ei ole ihan ensimmäisenä mielessä. Parasta varmasti on helppous matkustaessa ja Suomen talouden tukeminen, meidän omien yrittäjien tukeminen! Erityisesti koronavuosi on saanut kotimaanmatkailun tuntumaan entistä tärkeämmältä.

Onko kotimaan matkasuunnitelmia?

On! Olemme lähdössä toukokuussa Kuopioon. Saamme majottua ystäväni luona. Odotan innolla miten 5 tunnin junamatka sujuu taaperon kanssa tai innolla ja innolla, pieni hyvä jännitys päällä. Kesällä on tarkoitus tehdä päiväretki Hankoon, Fiskarsiin ja Hämeenlinnaan. Pidempi retki on haaveissa tehdä Tampereelle. Tampereella haluan yöpyä Hotel Lillanissa. Olemme alustavasti suunnitelleet ystäväni kanssa, että menisimme sinne ihan kaksin.

Millaista on matkustaa lapsen kanssa?

Yllättävän mukavaa ja helppoa! Olen aina stressannut matkustusta etukäteen ja miettinyt miten se tulee sujumaan. Joka kerta olen ollut positiivisesti yllättynyt. Tottakai lapsen kanssa matkustaessa joutuu suunnittelemaan enemmän ja ottamaan monia asioita huomioon. Käsimatkatavaroihin pitää pakata rutkasti enemmän tavaraa kuin koskaan yksin matkustaessa. Vauvan kanssa on mielestäni vähiten stressiä matkustaessa. Taaperon kanssa taas joutuu suunnitella matkustusajankohtaa enemmän. Parasta se on päiväunien tai yöunien aikaan. Lisäksi taaperoa joutuu enemmän viihdyttämään ja suunnittelemaan tekemistä matkalle ottaen huomioon myös kulkuneuvon. Uskon, että isomman lapsen kanssa matkustaminen on taas astetta helpompaa.

KUVAT: Pinja Mitrovitch

 

10 kommenttia

Xx 15.4.2021 - 22:22

Junamatkailu lapsen kanssa on kyllä toimiva vaihtoehto. Hauskaa reissua sitten! Itsellä kaks lasta ja kuuden tunnin matka sujunu hyvin. Nyt lapset jo isoja ja mukana menossa koira, kohta ehkä kaks!

Vastaa
iidaafel 16.4.2021 - 07:32

No kyllä vaan! Tuntuu paljon paremmalta kuin auto, näin omalla kohdalla 🙂

Vastaa
Katrikki 16.4.2021 - 09:14

Niin ihana asu sulla näissä kuvissa! Ja ihanat kuvat ylipäätään.
Kiinnostava postaus myöskin, kiva lukea yleistä pohdintaa matkustelusta ja fiilistellä, nyt kun ei oikein tiedä milloin pääsee itse taas matkustamaan.

Vastaa
iidaafel 16.4.2021 - 11:54

Kiitos tosi paljon❤️

Vastaa
Oravanpyörässä oravaperhe 16.4.2021 - 17:16

Aikana ennen koronaa olrn matkustanut lukuisia kertoja junalla kahden lapsen kanssa sen 5h, ja leikit, ruokailut yms. sujuneet tosi hyvin. Esikoisen kanssa matkustin junalla, kun hän oli muutaman kuukauden, ja hyvin meni.
Kuopus oli ekaa kertaa lentokoneessa 3kk iässä. Se oli rotavirusrokotteiden takia hieman haastavaa…muutoin kaikki ulkomaan matkat lasten kanssa menneet aina tosi hyvin. Hiljattain tajusin, että olen oikeasti saanut stressitasot laskemaan hetkellisesti merkittävällä tavalla viimeksi vuonna 2019, kun olimme perheen kanssa viimeksi ulkomailla.

Ja tällä en tarkoita sitä, etteikö arki voi olla henkisesti rikasta ja elämä monipuolista, mielekästä, kehittävää ja arvokasta ilman jokavuotisia reissuja. Mutta havahduin asiaan, kun eräs ihminen kysyi, että millon viimeksi ei ole tuntunut, että ”vastuu painaa koko ajan harteilla”.

Vastaa
iidaafel 18.4.2021 - 16:16

Hei onpa kiva kuulla kokemuksia junamatkoista!
Ja ihan totta, maiseman vaihdos rentouttaa kyllä tosi paljon ja nythän siihen ei juuri mahdollisuuksia tarjoudu!

Vastaa
Eeviss 16.4.2021 - 21:06

Ihania kuvia! Oot kyllä aina tosi tyylikäs 🙂

Vastaa
iidaafel 18.4.2021 - 16:15

Voi kiitos <3

Vastaa
Ninass 19.4.2021 - 16:42

Kiitos tästä, enpä ollutkaan kuullut kyseisestä verkkokaupasta! Lähti heti useampi tuote tilaukseen 🙂 Olet upea!

Vastaa
iidaafel 19.4.2021 - 20:58

Voi kiitos! Ja olipa kiva kuulla, että tykkäsit!

Vastaa

kommentoi postausta